Miten ihmeessä lestadiolaisäidit jaksavat?

Miten te suhtaudutte siihen, että tyttärenne aikuistuttuaan joutuu samaan synnytyskierteeseen kuin te itse? Kasvatatteko tyttärenne vain hyväksymään " naisen osan" , joka on synnyttää?



Etenkin kun itsellä alkaa olla jo ikää, väsymys painaa ja raskaustesti näyttää taas plussaa. Miten te suhtaudutte siihen, että raskaus ei ole joka kerta riemastuttava uutinen. Miten te psyykkaatte itsenne aina uudelleen?

EIkä naisen osa ole välttämättä " vain synnyttää" . Kaikki eivät saa lapsia ollenkaan, tai vain yhden tai kaksi, kaikki eivät koskaan mene naimisiin. Ja vaikka niitä lapsia tulisi paljonkin, siltikään elämä ei ole vain synnyttämistä. Oletko ajatellut että vaikka saisit kuopuksen vielä 45-vuotiaana, siinä on vielä 20 vuotta aikaa ennen eläkeikää?

Tottakai olen joskus miettinyt että toivottavasti tyttärilläni ei joskus tulevaisuudessa ole liian rankkaa. Tottakai kaikki vanhemmat toivovat lapsilleen hyvää elämää. Ennenkaikkea kuitenkin toivon että lapseni pysyisivät uskovaisina. Se on kuitenkin heidän oma valintansa sitten vanhempana/aikuisena. Eli en siis kasvata tyttäriäni hyväksymään " naisen osaa" kun en edes tiedä mikä se heidän elämässään tulee olemaan. Oma äitini sai neljä lasta ja ehti tosiaan tehdä paljon muutakin kuin " vain synnyttää" .

Ei raskaus minullekaan joka kerta ole ollut riemastuttava uutinen, mutta jokainen vauva on ollut ihme jonka olemme kiitollisena ottaneet vastaan. En ole koskaan ajatellutkaan että se plussa raskaustestissä tarvisi välttämättä aiheuttaa riemunpurkauksia. Kun tietää että se mahdollisesti syntyvä lapsi on sitten kuitenkin rakas ja siitä on onnellinen.

Vierailija:

Miten te suhtaudutte siihen, että tyttärenne aikuistuttuaan joutuu samaan synnytyskierteeseen kuin te itse? Kasvatatteko tyttärenne vain hyväksymään " naisen osan" , joka on synnyttää?

Etenkin kun itsellä alkaa olla jo ikää, väsymys painaa ja raskaustesti näyttää taas plussaa. Miten te suhtaudutte siihen, että raskaus ei ole joka kerta riemastuttava uutinen. Miten te psyykkaatte itsenne aina uudelleen?

ja tämänhän moni äiti myöntää. Eräs ilmoitti, että tunsi ensimmäisen kerran mitään positiivista tulokasta kohtaan vasta seitsemännellä kuukaudella. Ei kaikille jokainen raskaus ole ilmoinen asia, vaikka kuinka toitotetaan että lapset ovat rikkaus.

Mun suvusta puolet on lessuja, puolet ei, joten tiedän nämä jutut aika hyvin. Lestadiolaisperheissä on ongelmia siinä kuin muissakin; äidit väsyvät ja masentuvat, lapsilla on oppimisvaikeuksia, nuoret tekevät " harharetkiä" jne. Näistä ei vain yleisesti puhuta ja juuri siksi, että ei-lessut sanovat heti, että tommosta se on kun lesta ja mitähän tekevät niin paljon lapsia.



Lestaperheitä on monenlaisia, niinkuin muitakin perheitä. Minä en haluasi itse 15:ttä lasta, mutta useamman kuitenkin ja just siksi, että oppivat jakamaan omastaan ja tekemään kotitöitä. Toisaalta haluan antaa lapsilleni myös aikaa, joten mulle 4-5 lasta on sopiva määrä. Eläköön kukin niinkuin lystää.

Minulla on kaksi isoveljeä ja kuusi nuorempaa sisarusta. Olen ikäni saanut hoitaa oman keittiövuoroni, olen joskus joutunut luopumaan omista menoistani kun kotona on minua tarvittu, olen tuntenut murrosiässä kamalaa katkeruutta sisaruksistani jne. Meillä ei ollut koskaan naisten ja miesten töitä. Isä siivosi keittiötä siinä missä kaikki muutkin. Usein vessaan mennessä pesin sen samalla, kun nuorimmat olivat suihkineet laidoille. Kasvoin kovassa kurissa ja valtavassa määrässä rakkautta. Meillä oli ajoittain hyvinkin tiukkaa taloudellisesti. Ei varmasti ollut varaa viedä koko porukkaa lintsille tms. Kaikki eivät mahtuneet samaan aikaan autoon, joten oli esim. kauppavuorot. Joku sai aina lähteä isän kyytiin. Se oli juhlaa.



Vaikka meillä ei yhdessä reissattu, niin kyllä me yhdessä touhusimme. Naapurin " lapset" muistelevat vieläkin, kuinka meillä äiti teki ämpärillisen lettutaikinaa, ja kaikki ympäristön lapset olivat tervetulleita niitä syömään. Samoin meidän pihalla järjestettiin olympialaisia, rakennettiin majoja ja tehtiin kaikkea sellaista, jota muiden pihalla ei saanut tehdä.



Joskus äiti kaappasi syliin vielä isona tyttönä, ja isä usein rutisti ohi mennessään. Rutistaa vieläkin.



Rakkautta on monenlaista. On sellaista jonka voi tuntea ympärillään, ja on sellaista joka ilmaistaan. Siitäkin sai rakkautta, kun joku pienemmistä kiipesi viereen nukkumaan, ja kuuntelin yön pimeinä tunteina hänen tuhinaansa.



Itse en ole enää uskomassa, tein tämän valinnan parikymppisenä. Minulla on kaksi lasta, joiden kanssa olen välillä hyvinkin uupunut. Arvostan omaa äitiäni valtavasti, enkä ymmärrä miten hän on saanut luotua sen kodin ilmapiirin joka meillä vallitsi. Kai se oli se, kun jokaisen lapsen kanssa aina illalla henkilökohtaisesti äiti ja isä kiersivät sopimassa kaikki kiukut ja murheet.



Minun äitini on selvinnyt lastensa kanssa paljon paremmin kuin minä noiden kahden. Voimia kaikkien isojen perheiden äideille, te teette hienoa ja arvokasta työtä. Muistakaa rutistaa lapsianne aina ohi kulkiessanne, sen he muistavat aikuisina!

Minulla on ainakin säilynyt hyvät välit kaikkiin hyviin lestadiolaisiin ystäviini, vaikka emme samaan klaaniin enää kuulukaan. Yhdessä mökkeilemme yms. Samoin omiin vanhempiini välit ovat aivan yhtä hyvät kuin uskovaisena.



Meillä ainakin jokainen on tehnyt itse oman valintansa uskonsa, ja muidenkin asioiden suhteen.



Ja sinulle joka kysyit siitä synnytyskierteestä, oletko ajatellut että meidän äitimme ei ole halunnut päättää meidän puolestamme kenestä tulee suurperheen äiti. Hän kun ei siihen kamalasti voi vaikuttaa. Jokaisen tulee itse tehdä valintansa, ja lopun päättää Jumala/ kohtalo tai mikä lie.

Vastaan pyynnöstä. Eli kyllä minulla on vieläkin lestadiolaisia ystäviä. Eräs ko. ystävistä lähetti eilen tekstiviestin ja kertoi tulevansa tällä viikolla kylään. Toivotin tervetulleeksi!



Sisaruksiini on erittäin lämpimät välit. Noin puolet on käyneet tälle kesää meillä kesälomamatkalla, kun asumme kauempana. Ja kun ovat kaikki käyneet eri aikaan, niin on ollut tytölle kivasti seuraa ja lisähoitajia. Tytöllä on kolme serkkuja, joista kaksi melkein samanikäistä. Kivaa! Sisaruksistani osa on tehnyt kanssani saman valinnan, mutta välit ovat silti lämpimät koko perheen kanssa. Ajoittain perheemme uskovat jäsenet toivovat rakkaudella meidän palaavan samaan uskoon kanssaan. Mutta ei missään pakottamishengessä tms. josta silloin tällöin kuulee " legendaa" . He ovat sopeutuneet valintaani ja ovat huomanneet, että monet lapsuudenkodista perityt asiat näkyvät positiivisella tavalla elämässäni.



Jos jotain kysyttävää jolla kulla tulee, vastaan mielelläni. Haluan, että tähänkin uskoon liittyvää keskustelua käytäisiin asiallisessa hengessä.



t. nro 51

eli ihan niin jaksetaan kuin muutkin äidit.

Niinkuin ovat sinun päiväsi, ovat myös sinun voimasi.. ja niin ne myös ovat. eit tehdä kaikesta niin vaikeaa..

Onko tuo lestadiolaisuudesta luopuminen ollut teille vl-perheissä kasvaneille vaikeaa? Mikä sai tekemään päätöksen? Miten ystävänne suhtautuvat?

Itse olen 12-henkisen perheen vanhin lapsi. Nyt 25-vuotiaana minulla on oma perhe johon kuuluu lapset 6 ja 1 vee.



Itse en enää ole vanhoillislestadiolainen. Perheestämme 3 lasta ei kuulu enää kyseiseen uskontoon.



Itselleni uskonnon jättäminen oli toisaalta helppo ja toisaalta taas haikea. Kaveripiiriini kuului sekä uskovaisia että ei uskovaisia. Eniten minua pelotti sen tutun ja niin turvallisen ilmapiirin" jättäminen" . Kuitenkin kaikki uskontoon kuulumaton kiehtoi. Olin aika vaikea nuori ja pistin vanhempani aika koville välillä. Tottakai se oli aluksi heille vaikea paikka kun oma esikoinen ei haluakkaan elää samalla tavalla kuin he, mutta hirveän hyvin he sen kuitenkin ottivat. Varmasti muutamia unettomia öitä viettivät mutta eivät sitä mulle näyttäneet. Äidistäni on tullut minulle vuosien varrella läheisempi kuin koskaan kotona asuessani. Hänelle voin kertoa kaiken. Vaikka he eivät alkoholia käytäkkään tai tee monia muita asioita mitä minä joskus teen en ala mitään häneltä salaamaan. Hän rakastaa minua ja perhettäni sellaisena kuin me olemme.



Oma lapsuuteni oli ihana. Sain kasvaa turvallisessa kodissa jossa minulla kuitenkin oli kavereita. Kotoa muuttaessani meillä tais olla 8 lasta. Olen niin ylpeä äidistäni. Mikä tehopakkaus. Hoitaa lapset, käy töissä ja kävi jopa hankkimas toisen ammatin juuri itselleen. Tottakai meillä on vanhimmat olleet apuna äidille mm. juuri lasten hoidossa. Mutta itselläni se ei koskaan ollut mikään rasite, vaikka en kyllä kauheesti joutunut lapsia katsomaankaan kyllä. Lisäksi käytössä ovat olleet tiskivuorot ja aina viikottain oman huoneen siivous. Saman aion opettaa omille lapsilleni kuhan hieman kasvavat. Ehkä tiskivuoroa ei tarvi koska meitä on näin vähän:)

Mutta tottakai jokainen lapsi tarvii ne tietyt tiedot ja taidot kotoa, miten muuten pärjää muuttaessaan pois?



Ja vielä sen verran että kunnioitan syvästi vanhoillislestadiolaisia. Ja uskon edelleen suurin piirtein samalla tavalla kun uskoin ollessani vanhoillislestadiolainen. Mutta olen tyytyväinen elämääni näin.



Paljon voimia kaikille uskovaisille ja ei uskovaisille äideille!

Kaikki me ollaan kuitenkin äitejä jotka rakastaa omia lapsiaan uskonnosta riippumatta!

eikä äidiltä kukaan kysy, että jaksaako hän. tunnen erääs lestadiolaisäidin, joka miettiin keinoja teeskennellä lapsettomuutta, koska haluaisi mennä töihin eikä jaksaisi enempää lapsia (nyt neljä). että silleen.

Ensinnäkin tiedät toisen ajatukset ja toiseksi neljä lasta (lapseton).