Miten ihmeessä lestadiolaisäidit jaksavat?

Tunnen paljon vl-perheitä ja heissä on uupuneita joukossa. He eivät vain valita niin avoimesti kuin muut, koska heidän valittamisensa tyrmätään tyyliin " mitäs teit noin paljon lapsia" . Lisäksi he eivät valita niin paljon ei-uskovaisille, ettei heistä tulisi säälittävä ja huono vaikutelma.

minä haluan olla juuri sellainen joka olen, haluan kotona hoitaa kaikki ne pienet ja isommatkin lapset, jotka jumalan lahjana olen saanut. maailma on täynnä niitä äitejä jotka jaksavat ja haluavat käydä töissä ja elää elämäänsä joko ilman lapsia tai vain yhden, kahden lapsan kanssa. sallittakoon se heille, mutta odotan että myös meille uskovaisille äideille sallittais kaikki se jonka koemme tärkeäksi ja omaksi.

Murto-osan siitä ajasta ja hoivasta, jonka voisit antaa vähän pienemmälle katraalle?

Kun uskosi on noin vahva, niin pystytkö varmasti tukemaan jokaista lastasi hänen kasvussaan yksilöksi, jolla on myös oikeus omiin arvoihinsa ja elämäntaipaleeseensa?

Vierailija:

minä haluan olla juuri sellainen joka olen, haluan kotona hoitaa kaikki ne pienet ja isommatkin lapset, jotka jumalan lahjana olen saanut. maailma on täynnä niitä äitejä jotka jaksavat ja haluavat käydä töissä ja elää elämäänsä joko ilman lapsia tai vain yhden, kahden lapsan kanssa. sallittakoon se heille, mutta odotan että myös meille uskovaisille äideille sallittais kaikki se jonka koemme tärkeäksi ja omaksi.

Voisin kuvitella että ajattelis elämän olevan ankeeta.

Ei tavoitteita opiskeluun ja/tai omaan ammattiin kun kuitenkin todellisuudessa on lapsitehdas.



Naisen asema on tyly, itse ei voi tehdä valintojaan vaan sen on tehnyt jo ennen syntymääsi Lars Leevi Lestadius & miehet jotka määräsi uskonnon säännöt.



Mua ainakin vituttais tossa tilanteessa.

Ei muuta sanottavaa tähän ketjuun.

Ennen ehkäisyn keksimistä ja vielä meidän vanhempiemme aikaan - siis näiden nyt noin kuusikymppisten ihmisten - oli aivan tavallista, että aivan tavallisissa perheissä oli kymmenen mukulaa. Ainakin maaseudulla ja kaupungeissakin iloisesti viisi lasta. Biologian ja historian näkökulmasta on aivan epänormaalia, että nainen ei koko ajan ole raskaana/imetä.



Parempi ehkä naiselle niin, mutta ehkäpä lapset on vähän niin kuin tarkoitettukin kasvamaan lapsilaumassa? Ehkäpä lapset on tarkoitettu oppimaan vastuuta kasvaessaan? Ehkäpä äidit ja lapset jotenkin kuuluu tässä maailmassa yhteen...



Mä en tajua tuommoista tuomitsemista. Jos oma elämäni olisi järjestettävissä toisin, voisin ihan hyvin kuvitella - ja toivoakin - saavani seitsemän muksua ja tekeväni elämäntyöni kotona.



t. edelleen se akateemisesti kouluttautunut tavis-äiti

sulla tuntuu olevan tosi paha olla. on paljon uskovaisia äitejä jotka on korkeastikin koulutettuja. ja oisin minäkin voinu kouluni jatkaa loppuun mutta en vielä ole halunnut, kun HALUAN OLLA KOTONA lasten kanssa. se on nyt kaikista tärkeintä minulle, miehelleni ja lapsillemme.

Nyt eletään tätä hetkeä eikä 1900-luvun alkua.



Ihminen on kehittyvä ja edistyksellinen.



En kaipaa asumaan luonnon keskelle kivikaudelle turkishameeseen.

Nyt olen lestadiolaisnainen jolla on viisi ihanaa lasta ja kiva koulutusta vastaava työpaikka.

Olen oikein tyytyväinen elämääni. Enkä ole mikään poikkeus lestadiolaisnaisten joukossa.

Vierailija:

Voisin kuvitella että ajattelis elämän olevan ankeeta.

Ei tavoitteita opiskeluun ja/tai omaan ammattiin kun kuitenkin todellisuudessa on lapsitehdas.

Naisen asema on tyly, itse ei voi tehdä valintojaan vaan sen on tehnyt jo ennen syntymääsi Lars Leevi Lestadius & miehet jotka määräsi uskonnon säännöt.

Mua ainakin vituttais tossa tilanteessa.

Ei muuta sanottavaa tähän ketjuun.

Itse en ole lestadiolainen, mutta kuusi lasta meillä on. EI meillä yksikään vanhemmista lapsista ole joutunut ottamaan vastuuta pikkusisaruksistaan. Meillä on tosin lapset syntyneet aika peräjälkeen. Vanhin on 7 ja nuorimmat 7kk vanhoja. Välillä väsyy, mutta suurimman osan ajasta jaksaa, ja ihan sillä voimalla mitä lapsista saa. Selvemmin sanottuna, kun lapsilla on hyvä olla ja he ovat tyytyväisiä, myös äidillä on hyvä olla ja äiti jaksaa.

Itse odotan toista lasta ja olen vähän päälle kaksikymmentä vuotta. Välillä tuntuu, että miten tulen jaksamaan tulevaisuudessa, kun nyt jo tuntuu joinakin päivinä siltä, että en meinaa jaksaa edes yhden lapsen kanssa. Luotan kuitenkin siihen,että saan tulevaisuudessakin voimia jaksamaan päivästä toiseen niin kuin olen tähänkin asti saanut. Oma perhe, sisarukset, laaja ystäväpiiri ja se että on puhdas omatunto auttavat jaksamaan.



Minulle lapsen saanti on rikkaus. Olen huomannut sen lähisuvussanikin, että lapsen saaminen ei ole itsestään selvää. Kaikki niitä eivät saa, vaikka haluaisivatkin. Meillä jokaisella on siis omat taakkamme kannettavana täällä maanpäällä.



Itselleni on ollut jo kauan selvää, että jos joskus tulen saamaan omia lapsia hoidan ne itse kotona. Oma äitini teki myös näin ja oli lähemmäs kaksikymmentä vuotta kotona hoitamassa meitä. En muista omasta lapsuudestani sellaista tunnetta koskaan, että minua ei olisi ehditty/jaksettu hoitaa. Olen yhdeksän lapsisen perheen nuorimmainen ja olen saanut nauttia siitä, että silloin kun olin lapsi, minulla oli aina kavereita, eikä minun tarvinnut olla yksin. Oli turvallista olla. Tämän sa man tunteen haluaisin myös välittää omille lapsilleni.



Kotitöitä olen myös tehnyt pienestä asti, mutta aikaa minulla on jäänyt myös paljon leikkimiseen. Totta kai lapsuudessa sitten oli semmosiakin hetkiä, että työnteko ei maistunut, mutta nyt jälkeenpäin niistäkin osaa olla kiitollinen, että minut on opetettu tekemään töitä. Nykyään näkee ja kuulee niin paljon sellaisista nuorista, jotka eivät osaa tehdä esim. ruokaa. Harvoinpa varmaan tulee vastaan sellaisia lestadiolaisia nuoria, jotka ovat uusavuttomia. Kyllä ne elämisen taidot opitaan siellä kotona, lapsuudessa ja nuoruudessa.



Tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka monta sivua ja kertoa omia kokemuksia, mutta tässäpä ois ainakin muutama ajatus teille, joita asia kiinnostaa ja kummastuttaa.

Korkea lapsikuolleisuus

Paljon raskaus/synnytyskomplikaatioihin kuolleiden äitien puoliorpoja lapsia

Rikkailla ihmisillä palvelusväkeä huolehtimassa lapsilaumoista

Köyhien ihmisten lapset eivät saaneet olla lapsia, vaan joutuivat töihin todella pienestä

jne.



Tämä kaikkihan on ihan LUONNOLLISTA!

monesti lapset ovat onnellisempia jos on paljon sisaruksia. itse ainaki olen kateellinen niille joilla on monta sisarusta. silloin ei tarvitse olla yksinäinen kun löytyy kaveria ja seuraa kotosalta, ja lapset tunnetusti pitävät huolta toisistaa. on ne meidänkin vanhemmat tai ainakin isovanhemmat kasvaneet isoissa perheissä, ja kyllähän noista monet ihan järjissään ovat. ei sillon äidit joutaneet hyysäämään tenavia, kun siinä imetyksen ja masussa kantelun lomassa piti lypsää lehmät ja tehä heinätyöt, pestä nyrkkipyykit ja laitella ruoat kun ei ollu mikroeineksiä mitä hakea valtsusta. kertaakaan en muista mummoni valittaneen että hällä ois ollu huono lapsuus, päin vastoin. toki oli rankkaa lapsillakin kun piti auttaa talon töissä, mutta kuulemma kotityötkin kävivät leikistä kun niitä sai tehdä sisarusten ja kavereiden kanssa. olisiko niin että nykyään ihmiset ovat suvaitsemattomia, evätkä hyväksy vaihtoehtoja oman tapansa rinnalle? meillä ainokainen laps joutuu tekemään kotihommia ja kantamaan oman kortnsa kekoon, eikä kotityöt ole rangaistus vaan normaali jokapäiväinen juttu.

Vierailija:

Olen yhdeksän lapsisen perheen nuorimmainen ja olen saanut nauttia siitä, että silloin kun olin lapsi, minulla oli aina kavereita, eikä minun tarvinnut olla yksin.

Entäpäs vanhin isosiskosi?

Vierailija:

Korkea lapsikuolleisuus

Paljon raskaus/synnytyskomplikaatioihin kuolleiden äitien puoliorpoja lapsia

Rikkailla ihmisillä palvelusväkeä huolehtimassa lapsilaumoista

Köyhien ihmisten lapset eivät saaneet olla lapsia, vaan joutuivat töihin todella pienestä

jne.

Tämä kaikkihan on ihan LUONNOLLISTA!

Kaikilla omeillä on ollut omat ongelmamme, ei kukaan eikä mikään perhe ole täydellinen. Jos on aina kaikki hyvin, lapset eivät opi selviämään vaikeuksista ja ongelmista, jos on liian rankkaa ja liikaa vastuuta, kuorma on liian suuri ja jää ' lapsuus' elämättä, jos joutuu kasvamaan yksinhuoltajaperheessä, jää paitsi toisen vanhemman läsnäololta, jos elää ns. nomi perheessä joutuu kuulemaan vanhempien tappeluita ja kahakoita, jos joutuu olemaan mummulassa ja hoidossa, vanhemmat ei välitä ja joutuu kärsimään ikävää ja tuntea hylätyksi, jos ei pääse mummulaan ja hoitoon, ei opi olemaan erossa vanhemmisaan ja jää paitsi tärkeistä kokemuksista... listasta voisi tehdä loputtoman. ei ikinä asiat ole niin hyvin etteikö jotain puutteita keksi, mutta onko elämän tarkoituskaan olla niin täydellistä. suuressa perheessä on puolensa, niin hyvät kuin huonot, mutta missäpä ei olisi?!?

Vuorokaudessa kun on vain 24 tuntia ja äidillä vain 1 pari käsiä.. Mitä useampaan osaan ne jakaa, sitä pienemmän palan jokainen saa...





Itsekin olen suuressa perheessä kasvanut ja saanut hyvän lapsuuden, mutta pienellä ikäerolla minuun syntynyt veljeni tuntee aina jääneensä jostain paitsi. Ja varmaan jäikin, minä olin erittäin vaativa lapsi, joka ei syönyt eikä nukkunut..

paikasta sisarussarjassa.

1800-luvun lopulla nainen synnytti keskimäärin 6 lasta, joista 3 kuoli ennen aikuisikää. Nykyisin ehkäisyä käyttämättömien naisten keskimääräinen lapsimäärä lienee suurempi. Omassa tuttava/sukulaisissani noin 11 lasta. Lapsimäärää on kasvattanut esim. hyvä ravitsemus ja lääketiede.

isommat sisarrukset kasvattavat pienemmät lapset. näin on

Hei kaikki äidit!



Emmekö voisi keskustella aiheesta asiallisesti, hiiltymättä tms. Olen itse 15 lapsisesta perheestä. Lapsuuteni oli onnellinen ja tapahtumarikas. Teimme tietysti kotitöitä. Siihen aion oman lapsenikin opettaa. MUTTA... kävimme reissuissa, pelasimme lentopalloa, retkeilimme, poimimme marjoja, uimme, hiihdimme.... Aivan kuten monessa muussakin perheessä, niin myös omassani, tehdään. Tällä hetkellä olen 30 v. yhden lapsen äiti. Toinen vauva on masussa ja esikoinen on 1 1/2 vuotta, kun masuasukki syntyy. Halusimme lisää lapsia ja olemme onnellisia tulevasta vauvasta.





Mutta en ole enää itse vanhoillislestadiolainen. Se ei johdu lapsuudestani tms. En vain kokenut heidän arvokkaina pitämään arvoja itselleni niin läheisiksi, että sydämen usko olisi ollut mahdollinen. Kuitenkaan en ajattele ko. tavalla uskovista negatiivisesti, koska jokainen uskoo ja elää haluamallaan tavalla.



t. Turvallisesta lapsuudestaan onnellinen äiti