Lue keskustelun säännöt.
Erityislapen perheen arki voi olla yhtä kaaosta
22.04.2020 |
Säälin syvästi Hesarissa tänään kuvatussa perheessä olevaa äitiä:
(Otteita artikkelista)
HS
TYTÄR, 10-vuotta: ”Äiti, mitä mä söisin aamiaiseksi?”
Äiti: ”Olisi puuroa, leipää tai jogurttia. Mitä niistä haluaisit?”
Tytär: ”Jogurttia!” Äiti antaa jogurtin pöytään. Tytär: ”Mä halusin vadelmajo
gurttia, tää on uuniomenaa!” Äiti: ”Vadelmaa ei nyt ole.” Jogurttipurkki lentää keittiön
Kommentit (69)
Nepsylapsille omat koulut, kuten Ruotsissa.
Miksi tätä ei jo valmistella Suomessa? Hullun hommaa.
Näin kaikki maamme lapset saisivat rauhallisemman koululuokan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juttu leimaa ikävästi kaikki erityislapset käytöshäiriöisiksi, näinhän asia ei siis ole. Erityislapsia ovat myös oppimisvaikeuksista, kehityshäiriöistä, erilaisista vammoista, ym. kärsivät lapset, jotka voivat ja usein ovatkin mitä hyväkäytöksisimpiä lapsia. Harmittaa, että erityisen tuen lapset aina leimataan tuollaisiksi impulsiivisiksi jogurttipurkkien heittelijöiksi.
Tuo on totta. Impulsiiviset käytöshäiriöiset vievät opettajien ajan ja energian koulussakin.
Opetusministeri ja ministeriön virkamiehet koulutusmatkalle länsinaapuriin, jossa homma toimii!
Minulla on kaksi hyvin koulussa pärjäävää lasta, mutta on heidän kasvattamisessaan ollut iso työ. Muistan hyvin ne päivittäiset taistelut uhmaikäisten pikkutaaperoiden kanssa, alakoululaisten aamuväsymykset ja kiukuttelut, teini-iän mukana tulevat myllerrykset ja monenlaiset lasten keskenäiset riidat ja tappelut. Sitä se on, vanhempana olo. Alusta asti pitää olla johdonmukainen ja noudattaa selkeitä sääntöjä ja periaatteita. Sama se on kaikissa perheissä, ei pelkästään niissä, joissa on joku diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Opetusministeri ja ministeriön virkamiehet koulutusmatkalle länsinaapuriin, jossa homma toimii!
Länsinaapurissa myös korona hoitaa yhteiskunnan heikoimmat pois jaloista, sama aatemaailma siinäkin. Kyllä siellä vaan osataan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää, että nykyään pidetään nämä erityislapset muiden kanssa samoissa ryhmissä. He vievät ihan hirmu ison osan pois varhaiskasvattajien ja opettajien ajasta, näin monet muut jäävät sen takia oman onnensa nojaan. Se ei ole minusta reilua, edes näitä erityislapsia kohtaan. Varhaiskasvattajat ja opettajat uupuvat lopulta. Ihan varmasti monella oppilaalla on parempi opiskella rauhassa kotona.
Onneksi suomessakin vielä jossain paikoin on tarjolla pienluokkia erityistä tukea tarvitseville. Minusta se on ehdottomasti parempi ratkaisu oman läheiseni kohdalla.
ap:n kuvailema lapsi kuulostaa heikkolahjaiselle idiootille, ei millekkään erityislapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin koulussa pärjäävää lasta, mutta on heidän kasvattamisessaan ollut iso työ. Muistan hyvin ne päivittäiset taistelut uhmaikäisten pikkutaaperoiden kanssa, alakoululaisten aamuväsymykset ja kiukuttelut, teini-iän mukana tulevat myllerrykset ja monenlaiset lasten keskenäiset riidat ja tappelut. Sitä se on, vanhempana olo. Alusta asti pitää olla johdonmukainen ja noudattaa selkeitä sääntöjä ja periaatteita. Sama se on kaikissa perheissä, ei pelkästään niissä, joissa on joku diagnoosi.
Kun lapsella on kolme eri diagnoosia, joista yksi on vakava oppimisvaikeus, niin siinä ei mikään johdonmukaisuus auta. Tämä omani ei ole ollut mikään itkupotkuraivari, joten kasvatuskysymys ei ole ongelma. Kannattais miettiä ennen kuin kasvatusohjeita jakelee ja itsensä ylimmälle korokkeelle nostaa, että kaikessa ei todellakaan ole kysymys kasvatuksesta. Tämä on jatkuva taakka vanhemmille, kun ulkomaailma aliarvostaa kaikessa lapsen ja nuoren. Vamman perusteella esim. ei oteta johonkin työhön, kun kuvitellaan, että ei se pysty tekemään tätä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Raivoavat perhettään hyppyyttävän pikkudikut kuriin.
Siinä mitään sen erityisempää ole.
Vaikea tietysti tietää tuosta kyseisestä tapauksesta. Mutta välillä on kyse juuri tuosta. Itsekin tiedän lapsen, joka varastaa/piilottaa tavaroita, satuttaa muita, raivoaa, jos ei saa tahtoaan läpi ja paiskaa vaikka puhelimen (minunkin) lattialle. Suurin syy tähän on se, että vanhemmat vain hyssyttelevät. Pienempänä sanottiin, että ”se on niin pienikin vielä”. No ei tuo isompana ainakaan helpompaa ole, kun ei ole ollut rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan pidettiin lapsille kuria. Siihen aikaan kurinpidon ei siis katsottu olevan julmaa, ihmisoikeuksien vastaista, traumaattista tai muutakaan vastaavaa.
Ei siis ollut tarvetta leimata kaikkia lapsia joihin pelkkä puhe (nykykielellä "sanoitus") ei tehoa sairaiksi tai vammaisiksi (nykykielellä "erityislapsiksi").
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää, että nykyään pidetään nämä erityislapset muiden kanssa samoissa ryhmissä. He vievät ihan hirmu ison osan pois varhaiskasvattajien ja opettajien ajasta, näin monet muut jäävät sen takia oman onnensa nojaan. Se ei ole minusta reilua, edes näitä erityislapsia kohtaan. Varhaiskasvattajat ja opettajat uupuvat lopulta. Ihan varmasti monella oppilaalla on parempi opiskella rauhassa kotona.
Onneksi suomessakin vielä jossain paikoin on tarjolla pienluokkia erityistä tukea tarvitseville. Minusta se on ehdottomasti parempi ratkaisu oman läheiseni kohdalla.
Sama kokemus täälläkin, ihana opettaja ja pienryhmä täynnä kivoja lapsia, vaikkakin erityisen tuen piirissä kaikki. Luokassa ei kiusata, eikä kukaan riehu tunnilla. Koemme olevamme todella onnekkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoavat perhettään hyppyyttävän pikkudikut kuriin.
Siinä mitään sen erityisempää ole.Vaikea tietysti tietää tuosta kyseisestä tapauksesta. Mutta välillä on kyse juuri tuosta. Itsekin tiedän lapsen, joka varastaa/piilottaa tavaroita, satuttaa muita, raivoaa, jos ei saa tahtoaan läpi ja paiskaa vaikka puhelimen (minunkin) lattialle. Suurin syy tähän on se, että vanhemmat vain hyssyttelevät. Pienempänä sanottiin, että ”se on niin pienikin vielä”. No ei tuo isompana ainakaan helpompaa ole, kun ei ole ollut rajoja.
Varmasti on olemassa lapsia jotka eivät kykene ymmärtämään tekemisiensä seurauksia, mutta suurin osa kykenee. Supernannyssä näyttää olevan jakso viisilapsisesta perheestä jossa meno täysin raiteiltaan. Äiti itkee väsymystään, lapset tekee mitä sattuu, osa saanut nepsydiagnoosia. Surettaa miksi ihmiset tekevät niin paljon lapsia kun voimat ei riitä kunnon vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Olen laskenut ja vertaillut ns.erilaisten erityistapausten määrää ja laatuakin, toisin sanoen niitä, jotka eivät suoriudu edes välttävästi peruskoulun nylyisestä oppimäärästä: määrä kasvaa koko ajan. Subjektiivinen otanta yhdestä hyvin tuntemastani yläkoulusta n.400 oppilasta: jopa 30 prosenttia oppilasaineksesta ei selviä ilman pienempää tai erittäin isoa tukea peruskoulusta ulos hyväksytyllä todistuksella! Tämä on faktaa. Kyse ei ole mamuista, jos joku siihen tarttuu, vaan kantaväestöön kuuluvista nuorista. En usko, että koulu on ainutlaatuinen Suomessa. Mistä tämä johtuu? Syitä on monia.
Oma lapseni ei ole ihan noin erityinen, mutta joitain piirteitä löytyy. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, aloittaisin koko kasvatuksen ihan eri tavalla. Ensinnäkin leikkikehä, jossa vain yhteen leikkiin kuuluvat tavarat kerrallaan. Vain palapeli, tai vain legot ei molempia yhtäaikaa saati koko leluvarastoa. Rajattu tila, ettei pääse tuhoamaan koko asuntoa ja saamaan sillä kokoaikaista huomioita. On kivaa vetää kukkaruukku alas, kun äiti ryntää siihen hauskasti touhottamaan jne. Rajattu tila ja yhden leikin periaate auttaisi keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Se myös helpottaisi päivän rytmittämistä kun saisi tehtyä kotihommia ja käytyä yksin vessassa siinä leikin lomassa.
Ulkoiluun valjaat heti kun pääsee rattaista. Yhden kerran meillä pääsi karkaamaan autotielle ja se aiheutti myöhempiä pelkotiloja minulle, ulkoilu ei ollut rentouttavaa vaan stressaavaa, tietenkin, kun yksi silmänräpäys muualle katsomista voi aiheuttaa hengenvaaran.
Päiväkodilta ja koululta toivoisin, että huonoja käytöstapoja ei sallittaisi. Lapsi on erehtyväinen ja kokeilee rajojaan, mutta joskus rangaistukset ovat tarpeen. Ei pieni lapsi ymmärrä puhetta, kaiken selittäminen ja sanallistaminen on hukkaan heitettyä aikaa ja vaivaa. Aikuinen osaa koska on iso sanavarasto, elämänkokemusta ja esim. matemaattisia taitoja, joilla on helppoa ymmärtää miksi jokin on kielletty tai suositeltavaa tai ihan pakollista. Ei on ei, jäähy ja vaikka jälkiruoan kielto toimii eikä todellakaan traumatisoi muualla kuin norsunluutornissaan asuvan "asiantuntijan" päiväunet. Koulussa lisäksi pitäisi antaa reippaasti myös negatiivista palautetta huolellisuudesta ja käytöksestä. Jälki-istunto ja numeroarviointi, jos tulee paha mieli niin se on ihan itse ansaittua. Hyvästä käytöksestä ja huolellisuudesta hyvä numero ja kehut.
Omavastuun ja velvollisuuksien muistaminen. Nykyään jaksetaan paasata lapsen oikeuksista, mutta niistä velvollisuuksista ei tasan pidetä kiinni ollenkaan. Ja lapsi on samanarvoinen aikuisten kanssa, ei parempi, ei tärkeämpi ei erityisempi. Aikuisella on myös oikeuksia, kodit ovat myös aikuisten koteja.
Sääli on sairautta, ei tarvitse sääliä ja voivotella jos kotona vaaditaan kotitöiden tekemistä ja sisarusten vahtimista. Vastuuta pitää opetella jo pienestä, ei se vastuuntunto mistään päähän putoa 18-vuotispäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoavat perhettään hyppyyttävän pikkudikut kuriin.
Siinä mitään sen erityisempää ole.Vaikea tietysti tietää tuosta kyseisestä tapauksesta. Mutta välillä on kyse juuri tuosta. Itsekin tiedän lapsen, joka varastaa/piilottaa tavaroita, satuttaa muita, raivoaa, jos ei saa tahtoaan läpi ja paiskaa vaikka puhelimen (minunkin) lattialle. Suurin syy tähän on se, että vanhemmat vain hyssyttelevät. Pienempänä sanottiin, että ”se on niin pienikin vielä”. No ei tuo isompana ainakaan helpompaa ole, kun ei ole ollut rajoja.
Varmasti on olemassa lapsia jotka eivät kykene ymmärtämään tekemisiensä seurauksia, mutta suurin osa kykenee. Supernannyssä näyttää olevan jakso viisilapsisesta perheestä jossa meno täysin raiteiltaan. Äiti itkee väsymystään, lapset tekee mitä sattuu, osa saanut nepsydiagnoosia. Surettaa miksi ihmiset tekevät niin paljon lapsia kun voimat ei riitä kunnon vanhemmuuteen.
No sanopas se. Mies tehnyt viisi lasta (tai, mistä tietää, jos niitä on enemmänkin muille naisille) ja irtisanoutuu niiden hoidosta ja kasvatuksesta jättäen lapsilauman äidin harteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen laskenut ja vertaillut ns.erilaisten erityistapausten määrää ja laatuakin, toisin sanoen niitä, jotka eivät suoriudu edes välttävästi peruskoulun nylyisestä oppimäärästä: määrä kasvaa koko ajan. Subjektiivinen otanta yhdestä hyvin tuntemastani yläkoulusta n.400 oppilasta: jopa 30 prosenttia oppilasaineksesta ei selviä ilman pienempää tai erittäin isoa tukea peruskoulusta ulos hyväksytyllä todistuksella! Tämä on faktaa. Kyse ei ole mamuista, jos joku siihen tarttuu, vaan kantaväestöön kuuluvista nuorista. En usko, että koulu on ainutlaatuinen Suomessa. Mistä tämä johtuu? Syitä on monia.
Oma lapseni ei ole ihan noin erityinen, mutta joitain piirteitä löytyy. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, aloittaisin koko kasvatuksen ihan eri tavalla. Ensinnäkin leikkikehä, jossa vain yhteen leikkiin kuuluvat tavarat kerrallaan. Vain palapeli, tai vain legot ei molempia yhtäaikaa saati koko leluvarastoa. Rajattu tila, ettei pääse tuhoamaan koko asuntoa ja saamaan sillä kokoaikaista huomioita. On kivaa vetää kukkaruukku alas, kun äiti ryntää siihen hauskasti touhottamaan jne. Rajattu tila ja yhden leikin periaate auttaisi keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Se myös helpottaisi päivän rytmittämistä kun saisi tehtyä kotihommia ja käytyä yksin vessassa siinä leikin lomassa.
Ulkoiluun valjaat heti kun pääsee rattaista. Yhden kerran meillä pääsi karkaamaan autotielle ja se aiheutti myöhempiä pelkotiloja minulle, ulkoilu ei ollut rentouttavaa vaan stressaavaa, tietenkin, kun yksi silmänräpäys muualle katsomista voi aiheuttaa hengenvaaran.
Päiväkodilta ja koululta toivoisin, että huonoja käytöstapoja ei sallittaisi. Lapsi on erehtyväinen ja kokeilee rajojaan, mutta joskus rangaistukset ovat tarpeen. Ei pieni lapsi ymmärrä puhetta, kaiken selittäminen ja sanallistaminen on hukkaan heitettyä aikaa ja vaivaa. Aikuinen osaa koska on iso sanavarasto, elämänkokemusta ja esim. matemaattisia taitoja, joilla on helppoa ymmärtää miksi jokin on kielletty tai suositeltavaa tai ihan pakollista. Ei on ei, jäähy ja vaikka jälkiruoan kielto toimii eikä todellakaan traumatisoi muualla kuin norsunluutornissaan asuvan "asiantuntijan" päiväunet. Koulussa lisäksi pitäisi antaa reippaasti myös negatiivista palautetta huolellisuudesta ja käytöksestä. Jälki-istunto ja numeroarviointi, jos tulee paha mieli niin se on ihan itse ansaittua. Hyvästä käytöksestä ja huolellisuudesta hyvä numero ja kehut.
Omavastuun ja velvollisuuksien muistaminen. Nykyään jaksetaan paasata lapsen oikeuksista, mutta niistä velvollisuuksista ei tasan pidetä kiinni ollenkaan. Ja lapsi on samanarvoinen aikuisten kanssa, ei parempi, ei tärkeämpi ei erityisempi. Aikuisella on myös oikeuksia, kodit ovat myös aikuisten koteja.
Sääli on sairautta, ei tarvitse sääliä ja voivotella jos kotona vaaditaan kotitöiden tekemistä ja sisarusten vahtimista. Vastuuta pitää opetella jo pienestä, ei se vastuuntunto mistään päähän putoa 18-vuotispäivänä.
Minä ehdin onneksi lapseni kasvattaa ennen näitä lapsella on vain oikeuksia-ideologioita. Silti ei ole väkivaltaa tms. harrastettu, vaan tiukat rajat ja struktuurit. Valintoja tehtiin, mutta vain kahdesta, mitä oli tarjolla. Jos ei kelvannut, oli ilman. Ei aukaistu jääkaappia, että mitä meidän arvon prinssi tai prinsessa haluaa. Ja jos ei ole, niin äiti hurauttaa hakemaan sitä juuri sinulle sopivaa kiiwi-kirsikka-höpsötys-jogurttia.
Kerran eräs kasvattaja yritti selittää, että lapsien kanssa pitää aina neuvotella esim. haluaako he lähteä ulos tänään. Vastasin, että sitten me istuttaisiin vielä illalla eteisen lattialla neuvottelemassa, kun yksi haluaa yhteen ja toinen toiseen ja yhtäkkiä ei haluakkaan. Että ulos mennään, kun sanon, että nyt lähdetään.
Kun kaikki on maailmassa auki, on vaikea tehdä valintoja. Pitää edes tietää, mistä ne valinnat voi tehdä.
Toimii meille aikuisillekkin. Kaikkeahan me emme voi saada.
No kyllä on kasvatuksessakin vikaa kun tuollaiselle pikkudiktaattorille annetaan vaihtoehtoja aamiaisesta. Yksi asia pöytään ja jos ei kelpaa on syömättä.
Tai 70-luvun tyyliin syöt tai itket ja syöt. Minusta tuli tällä kasvatusmetodilla kaikkiruokainen (mutta vapaaehtoisesti lapseton).
Nykytrendit ovat syvältä. Lapsille ei saisi antaa lainkaan vastuuta mistään, ei läksyistä, ei kotitöistä, ei lemmikeistä, ei sisaruksista, ei omasta käytöksestä, ei huolellisuudesta...
Koska typerä kaakattava, omasta mielestään korkeasti koulutettu, naislauma on keksinyt, että lapsilla on pelkkiä oikeuksia ja niitä sitten vahditaan lasun uhalla naisvaltaisen kasvatusteollisuuden toimesta. Seurauksena on laitostuvat lapset, joilla ei ole mitään käsitystä velvollisuudentunnosta, työnteosta, ahkeruudesta, oppimisen ja onnistumisen ilosta ja jotka pelkäävät mokaavansa kaikessa, jota ei joku tärkeä avustaja pureskele valmiiksi nenän eteen. Koko elämän pitää sujua kontrollifriikkien mukaan, näiden samojen ihmisten jotka pitävät joulukorttien lähettelyä tärkeänä kotityönään ja sivistyksen mittarina.
Lapsien "suojelijat" ja "leijonaemot" saisi viedä johonkin saarelle ihan keskenään suojelemaan ja kasvattamaan toisiaan.
Niinpä. Apukouluja ei ole ja erityisluokkia on lopetettu. Ennen vanhaan oppikouluun haettiin eikä sinne olllut kaikilla varaakaan. Loput jäi lapiolinjalle kansakouluun ja keskikouluun. Oli myös tasokurssit. Palaammeko vanhaan?