Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vastasi nyt. Ei halua nähdä eikä vastata siihen miten jatkomme suhteessa. Olen hajalla
-ap
Tulee näitä kommentteja lukiessa sellainen olo, että teidän elämänne on siellä facessa. Onko se? Mitä väliä on jollain kymmenen vuotta sitten vanhoilla kuvilla, että ketä niissä on ja kuka niistä on tykännyt?
Vierailija kirjoitti:

En ole itse facebookissa. Mutta yksittäisen kuvan poisto ajoi suhteen pahaan tilanteeseen. Näemmä siellä oleville vanhoilla kuvilla jotain merkitystä
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni oli yhteen aikaan henkisesti väkivaltainen. Siinä oli monia elementtejä, mitä myös sp kuvas. Se päättyi niin, että sanoin miehelle haluavani keskustella erosta ja heitin hänet pois kotoa, sovimme ajankohdan, jolloin pidämme palaverin, erosmmeko vai emmekö. Annoin miehelle mukaan luettavaksi väkivaltaisen miehen terapiamateriaalia (googlaa Lundy Bancroft)
Olin aiva valmis eroamaan. Mies tuli takaisin siihen tapaamiseen ja sanoi haluavansa jatkaa jatunnusti endimmäistä kertaa asioita, mitä oli tehnyt, myönsi siis sellaista, mitä oli kiistänyt aiemmin ja pyysi myös anteeksi. Sen jälkeen suhde on rakentunut hitaasti paremmsksi. Kerran sen jälkeen mies vielä häippäsi ja oiti mykkäkoulua. Sanoin silloin, että jos se enää koskaan toistuu, niin tulee välitön ero. Ei ole toistunut.
En kyllä tiedä, miksi ap haluaa jatkaa tuossa suhteessa noin inhottavan miehen kanssa, mutta jos nyt jostain syystä haluaa jatkaa, vaikken suosittele, niin sen pitää olla hän, joka laittaa pelisäännöt miehelle. Eli nyt ap on täysi kynnysmatto. Ihan älytön kynnysmatto. Jos tuollainen alistava mies uhkaa erolla, niin ainoa oikea vastaus on, että "sopii, erotaan vain, en halua olla suhteessa, jossa minua ei kunnioiteta, jossa on salailua ja epärehellisyyttä ja mykkäkoulua, jossa toinen häippää kotoa noin."
Eli ap älä soita miehen perään. Jos asunto on yhteinen, hanki kiinteistönvälittäjä arvioimaan se, etsi itsellesi ja lapsille asunto, johon voitte muuttaa tai kysy, muuttaako mies pois. Ota yhteys lastenvalvojaan, jotta voitte sopia tapaamisista ja elatusmaksuista. Eli ryhdy konkreettisiin erojärjestelyihin.
En halua erota vaan selvittää välit. Meillä mennyt pitkään hyvin ja menisi yhä ellen olisi exän kuvista puhunut muistuttaen menneistä vielä vuosien jälkeen
-ap
Muistuttavathan ne exän kuvat facesta menneistä joka tapauksessa. Miksi sinä et saa muistuttaa, jos mies itse saa pitää ne siellä ja muistuttaa itseään.

-apMuistuttavathan ne exän kuvat facesta menneistä joka tapauksessa. Miksi sinä et saa muistuttaa, jos mies itse saa pitää ne siellä ja muistuttaa itseään.
Ne kuvat oli hänelle merkittäviä muistoilta, tyyliin reissu- ja juhlakuvaa
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vastasi nyt. Ei halua nähdä eikä vastata siihen miten jatkomme suhteessa. Olen hajalla
-ap
Nyt sattuu, mutta kyllä se helpottaa, ap. Joskus uutta syntyy vain kivun kautta. Selviät tästä, elämä kantaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasi nyt. Ei halua nähdä eikä vastata siihen miten jatkomme suhteessa. Olen hajalla
-apNyt sattuu, mutta kyllä se helpottaa, ap. Joskus uutta syntyy vain kivun kautta. Selviät tästä, elämä kantaa!
Haluan tehdä kaikkeni että tämä suhde eheytyy selkkauksesta
-ap
Ei se pointti olekaan ne kuvat ja poistetaanko ne vai onko ne seinällä kehyksissä vai tikkatauluna tai whatever. Pointti on siinä voiko kaksi aikuista toisiaan rakastavaa ihmistä avoimesti ilmaista tunteitaan, puhua asioista, onko molemmille tilaa.
On normaalia että ihmisillä on tunteita, myös negatiivisia, ja niitä saa suhteessa näyttää toiselle. On normaalia kertoa että pelottaa, suututtaa, itkettää, harmittaa, jännittää. Ja hyvä kumppani antaa tilaa toiselle, tunteet saa päästää esiin! Ihan sairasta lähteä paikalta pois kun ei kestä vaikka sitä että toista pelottaa. Pelottaa suhteen tila ja tulevaisuus, tai suututtaa. Miksei se sun mies istu alas ja kuuntele ja sitten sano ”okei, no mä olen aivan eri mieltä tästä, mulle ne kuvat on osa menneisyyttä, mulle tärkeitä hetkiä ja mun mielestä on kohtuutonta että joutuisin ne tuhoamaan”. Ja sitten sä sanot oman näkemyksesi JOKA SAA OLLA ERI KUIN SUN MIEHELLÄ! Se on keskustelua. Joskus lipsahtaa riidan puolelle ja SE ON NORMAALIA! Ei silloin saa lähteä pois.
Jos jatkat miehen kanssa niin ehkä kannattaa pyytää etukäteen vähän niinkuin kauppalistatyylisesti että mitä tunteita sulla saa olla sillä viikolla. Kivempi jos voi jo etukäteen varautua siihen että ”ahaa, tällä viikolla mun pitää kuunnella ja tukea kun miehellä on vaikeaa töissä, mutta ei saa häiritä mun ja mun kaverin riita-asialla. Ja keskiviikkona saan olla läheisyydenkipeä, mutta perjantaina pitää muistaa olla iloinen ja hymyilevä koko päivän”.
No joo, läppä tää viimeinen, mutta ehkä ymmärrät mun pointin.
Voisitko kuvitella tilannetta että sä kiellät miehen tunnetiloja ja uhkaat erolla? Oisko ok jos hän on vaikka innoissaan jostain uudesta harrastuksesta niin vedät pultit että ”en jaksa kun aina jotain uutta intoilet, toi on niin ärsyttävää, antaa olla vika kerta kun tuut selittämään tollasta. Mä lähden nyt äidin luokse etkä jumalist soittele perään! Hoidat lapset sillä aikaa ja jos mä ikinä palaan niin pidät turpas kiinni noista harrastusjutuista!!!”
Saako sun tyttären poikaystävä kohdella sitä näin? Saako sillä olla suhde, ja sitten syyllistää ja syyttää sun tytärtä jos hän on epävarma ja peloissaan ja tuohtunut. Kun hän on niin nalkuttava akka, kun ei tykkää että poikakaveri kantaa lompakossa sen naisen kuvaa jonka kanssa petti? Neuvotko tytärtä että laittaituisi vähän nätimmäksi ja hymyilisi enemmän, ei miehiä saa vaivata negatiivisilla asioilla?
Se että otit asian taas kerran puheeksi tarkoittaa sitä, että ette ole puhunut asioita lopullisesti halki ja asia on jäänyt hiertämään sinua. Niin kauan kun asia vaivaa sinua ette voi jatkaa elämäänne normaalisti. Toki asia välillä unohtuu mutta nostaa taas päätään välillä.
Jospa saisit miehesi takaisin kotiin ja sovitte, että tällä kertaa kaikki kortit pöydälle. Ei salaisuuksia.
Kuvittele, että eron pelossa nyt sanoisit miehellesi "tule kotiin ei enää puhuta asiasta" jälleen kerran asia saattaisi ruveta vaivaamaan vuoden-parin päästä ja kuinka vaikeaa olisi taas ottaa asiaa puheeksi, koska lupasit olla hiljaa.. Nyt se olisi helpompaa, kun tilanne on jo päällä. Jos tuosta tulee ero niin tulkoon. Parin vuoden päästä voit olla jo kenties paremman ihmisen kanssa kuin miehesi. Kuka tietää mutta rehellisempi elämäsi on sitten, kun sinulla on parempi suhde mieheesi, elät uutta ihanaa sinkkuelämää (olet iloinen pääsit moisestaa urposta eroon) taikka olet uuden ihanan kumppanin kanssa.
Lopuksi vielä miehesi ei käyttäydy kuin mies kun ei uskalla puhua. Ihan sama kuinka vihainen on pitää uskaltaa. Munaton ukko.
Vierailija kirjoitti:
Ei se pointti olekaan ne kuvat ja poistetaanko ne vai onko ne seinällä kehyksissä vai tikkatauluna tai whatever. Pointti on siinä voiko kaksi aikuista toisiaan rakastavaa ihmistä avoimesti ilmaista tunteitaan, puhua asioista, onko molemmille tilaa.
On normaalia että ihmisillä on tunteita, myös negatiivisia, ja niitä saa suhteessa näyttää toiselle. On normaalia kertoa että pelottaa, suututtaa, itkettää, harmittaa, jännittää. Ja hyvä kumppani antaa tilaa toiselle, tunteet saa päästää esiin! Ihan sairasta lähteä paikalta pois kun ei kestä vaikka sitä että toista pelottaa. Pelottaa suhteen tila ja tulevaisuus, tai suututtaa. Miksei se sun mies istu alas ja kuuntele ja sitten sano ”okei, no mä olen aivan eri mieltä tästä, mulle ne kuvat on osa menneisyyttä, mulle tärkeitä hetkiä ja mun mielestä on kohtuutonta että joutuisin ne tuhoamaan”. Ja sitten sä sanot oman näkemyksesi JOKA SAA OLLA ERI KUIN SUN MIEHELLÄ! Se on keskustelua. Joskus lipsahtaa riidan puolelle ja SE ON NORMAALIA! Ei silloin saa lähteä pois.
Jos jatkat miehen kanssa niin ehkä kannattaa pyytää etukäteen vähän niinkuin kauppalistatyylisesti että mitä tunteita sulla saa olla sillä viikolla. Kivempi jos voi jo etukäteen varautua siihen että ”ahaa, tällä viikolla mun pitää kuunnella ja tukea kun miehellä on vaikeaa töissä, mutta ei saa häiritä mun ja mun kaverin riita-asialla. Ja keskiviikkona saan olla läheisyydenkipeä, mutta perjantaina pitää muistaa olla iloinen ja hymyilevä koko päivän”.
No joo, läppä tää viimeinen, mutta ehkä ymmärrät mun pointin.Voisitko kuvitella tilannetta että sä kiellät miehen tunnetiloja ja uhkaat erolla? Oisko ok jos hän on vaikka innoissaan jostain uudesta harrastuksesta niin vedät pultit että ”en jaksa kun aina jotain uutta intoilet, toi on niin ärsyttävää, antaa olla vika kerta kun tuut selittämään tollasta. Mä lähden nyt äidin luokse etkä jumalist soittele perään! Hoidat lapset sillä aikaa ja jos mä ikinä palaan niin pidät turpas kiinni noista harrastusjutuista!!!”
Saako sun tyttären poikaystävä kohdella sitä näin? Saako sillä olla suhde, ja sitten syyllistää ja syyttää sun tytärtä jos hän on epävarma ja peloissaan ja tuohtunut. Kun hän on niin nalkuttava akka, kun ei tykkää että poikakaveri kantaa lompakossa sen naisen kuvaa jonka kanssa petti? Neuvotko tytärtä että laittaituisi vähän nätimmäksi ja hymyilisi enemmän, ei miehiä saa vaivata negatiivisilla asioilla?
Komppaan tätä t. 290
Hänen sukunsa ei halua puhua nyt minulle
-ap
Vierailija kirjoitti:
Hänen sukunsa ei halua puhua nyt minulle
-ap
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen sukunsa ei halua puhua nyt minulle
-apMiksi?
Mies avautui lähisuvulleen riidasta. Hänen näkökulmansa kerrottu. Olen nyt ollut vain mustasukkainen nainen joka saanut tahtonsa läpi
-ap
Vierailija kirjoitti:
Hänen sukunsa ei halua puhua nyt minulle
-ap
Mistäköhän lie tuo puhumattomuuden taito opeteltu siinä suvussa.. Veikkaan että ei ole puhunut ihan totta kun on kertonut teidän tilanteesta ja edelleen typerää etei puhu kanssasi.
Anteeksi jos utelen, mutta missä asiassa olet saanut tahtosi läpi?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi jos utelen, mutta missä asiassa olet saanut tahtosi läpi?
Siinä että hän poisti facebookissa kuvaa
-ap
Mittasuhteet. Ex-avopuolison kuvien poistaminsen takia jättää lapset ilman toista vanhempaa. Puhuit hyvästä isästä? Olet puhunut hyvästä puolisosta? Mielestäni nämä asiat eivät tule kovinkaan vahvasti esille. Olet tainnut sohaista nyt ampiaispesään, hyvä niin jos haluat elää arvojesi mukaan. Ehkei uskalla olla kanssasi, pelkää? Pelkää että paljastaa valheensa, että päätösvalta suhteesa siirtyy sinulle.
Itse pettännyt aikoinani ja suhtautumiseni oli yhtä hyökkäävää ja kieltävää. En halunnut paljastaa koko likaista totuutta.
Kertomasi mukaan myös epäilen, että on pettänyt sinua niiden tuttujen naisten kanssa, jotka ovat olleet ihmeissään ja joihin välit sen jälkeen vilentyneet. Tämä nyt oli vain tällainen vaikutelma, joka tuli kirjoituksista.
Jos tämä ap:n mies on hyvä puoliso ja isä, niin millaisia ne huonot sitten ovat?
Vastaus on tietysti, että tämä ketjussa keskusteltava puoliso ja isä on yksi huonoimmista ikinä. Vaikea löytää huonompaa. On ällistyttävää, että ap on noin sokea sille totuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen sukunsa ei halua puhua nyt minulle
-apMiksi?
Koska trolli
Ap, lue läheisriippuvuudesta. Kaikki ihmiset eivät edes suostu aloittamaan suhdetta narsistisen kumppanin kanssa, vaan suhde loppuu ennen kuin alkaakaan. Läheisriippuvuudesta kärsivät jäävät. He ovat sokeita tälle kuviolle ja jäävät kuin kärpäset kiinni hämähäkin verkkoon. Itsekin läheisriippuvaisuudesta ”toipuvana” asia on tuttu.