Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mukaan se että kuvat facebookissa ei ole sitä että kuvat koneella joten olen nyt hänen mukaansa vain mustasukkainen
-apKumpi mielestänne tässä asiassa oikeassa, lasketaanko fb-kuvat siihen että kuvia tietokoneella?
-apTämä on täyttä saivartelua. Ne kuvat fb:ssä loukkasi sinua. Piste.
Hänelle määritelmä tuntui olevan tärkeä ja uhriutui
-ap
Se miehen saivartelu siitä, olivatko kuvat koneella vsi netissä on yksi henkisesti väkivaltaisten käyttämä yleinen manipulointikeino. Ihan mainittu esimerkkinäkin siikirjassa Why does he do that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miehesi käytös on henkisesti väkivaltaista. Se ei ole kunnollisen, rehellisen ihmisen käytöstä, eikä sellaisen miehen käytöstä, joks rakastaisi vsimoaan ja haluaisitälle hyvää. Olen pahoillani, mutta katso totuutta silmiin. Miehesi on epärehellinen js salaileva, parisuhdeväkivaltainen ja alistava, eikä kunnioita sinua. Todennäköisesti lisäksi yhä pettää jonkun/hoidenkin naisten kanssa.
Koen että hän kunnioittanut minua suhteessamme alun jälkeen. Ja rakastavan minua. En usko enää pettävän. Hän ei halua minun nostavan mennyttä esille ja ennen tätä riitaa sanonut sen jo ettei halua minun puhuvan kyseisestä naisesta. Nyt sitten käyn läpi seurauksia nostettua kissan pöydälle kiellosta huolimatta
-ap
Valitan, mutta tuo ettei mies salli sinun nostavan asioita keskusteluun on parusuhdeterapeutin mukaan kiistaton, selkeä osoitus siitä, että mies ei ole muuttunut yhtään.
Mieheni oli yhteen aikaan henkisesti väkivaltainen. Siinä oli monia elementtejä, mitä myös sp kuvas. Se päättyi niin, että sanoin miehelle haluavani keskustella erosta ja heitin hänet pois kotoa, sovimme ajankohdan, jolloin pidämme palaverin, erosmmeko vai emmekö. Annoin miehelle mukaan luettavaksi väkivaltaisen miehen terapiamateriaalia (googlaa Lundy Bancroft)
Olin aiva valmis eroamaan. Mies tuli takaisin siihen tapaamiseen ja sanoi haluavansa jatkaa jatunnusti endimmäistä kertaa asioita, mitä oli tehnyt, myönsi siis sellaista, mitä oli kiistänyt aiemmin ja pyysi myös anteeksi. Sen jälkeen suhde on rakentunut hitaasti paremmsksi. Kerran sen jälkeen mies vielä häippäsi ja oiti mykkäkoulua. Sanoin silloin, että jos se enää koskaan toistuu, niin tulee välitön ero. Ei ole toistunut.
En kyllä tiedä, miksi ap haluaa jatkaa tuossa suhteessa noin inhottavan miehen kanssa, mutta jos nyt jostain syystä haluaa jatkaa, vaikken suosittele, niin sen pitää olla hän, joka laittaa pelisäännöt miehelle. Eli nyt ap on täysi kynnysmatto. Ihan älytön kynnysmatto. Jos tuollainen alistava mies uhkaa erolla, niin ainoa oikea vastaus on, että "sopii, erotaan vain, en halua olla suhteessa, jossa minua ei kunnioiteta, jossa on salailua ja epärehellisyyttä ja mykkäkoulua, jossa toinen häippää kotoa noin."
Eli ap älä soita miehen perään. Jos asunto on yhteinen, hanki kiinteistönvälittäjä arvioimaan se, etsi itsellesi ja lapsille asunto, johon voitte muuttaa tai kysy, muuttaako mies pois. Ota yhteys lastenvalvojaan, jotta voitte sopia tapaamisista ja elatusmaksuista. Eli ryhdy konkreettisiin erojärjestelyihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miehesi käytös on henkisesti väkivaltaista. Se ei ole kunnollisen, rehellisen ihmisen käytöstä, eikä sellaisen miehen käytöstä, joks rakastaisi vsimoaan ja haluaisitälle hyvää. Olen pahoillani, mutta katso totuutta silmiin. Miehesi on epärehellinen js salaileva, parisuhdeväkivaltainen ja alistava, eikä kunnioita sinua. Todennäköisesti lisäksi yhä pettää jonkun/hoidenkin naisten kanssa.
Koen että hän kunnioittanut minua suhteessamme alun jälkeen. Ja rakastavan minua. En usko enää pettävän. Hän ei halua minun nostavan mennyttä esille ja ennen tätä riitaa sanonut sen jo ettei halua minun puhuvan kyseisestä naisesta. Nyt sitten käyn läpi seurauksia nostettua kissan pöydälle kiellosta huolimatta
-ap
Mietihän nyt onko ok, että hän on asettanut sinulle tällaisia ”kieltoja”? Varsinkin kun todella on syytäkin tykätä huonoa, kun hän esittelee intiimejä kuvia itsestään yhdessä vieraan naisen kanssa somessa. Naisen, jonka kanssa petti ja huiputti sinua! Miehen pitäisi niellä ärsytyksensä ja asiallisesti puhua asiasta, ei lähteä pakoon. Hän on ihan itse ollut petollinen, ei kukaan muu. Tämä miehen pako ja erolla uhkailu vaikuttaa valitettavasti siltä, että hän ei kyllä taida rakastaa sinua, kuten luulit ja olisit halunnut. Jäit ikään kuin taas kakkoseksi tälle naiselle.
Ainoa keino pysyä näennäisen tyytyväisenä tällaisissa alisteisissa suhteissa on aina vaan hymyillä ja myötäillä eikä koskaan keikuttaa venettä puhumalla ”kielletyistä asioista”. Tätäkö haluat itsellesi ja lapsillesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miehesi käytös on henkisesti väkivaltaista. Se ei ole kunnollisen, rehellisen ihmisen käytöstä, eikä sellaisen miehen käytöstä, joks rakastaisi vsimoaan ja haluaisitälle hyvää. Olen pahoillani, mutta katso totuutta silmiin. Miehesi on epärehellinen js salaileva, parisuhdeväkivaltainen ja alistava, eikä kunnioita sinua. Todennäköisesti lisäksi yhä pettää jonkun/hoidenkin naisten kanssa.
Koen että hän kunnioittanut minua suhteessamme alun jälkeen. Ja rakastavan minua. En usko enää pettävän. Hän ei halua minun nostavan mennyttä esille ja ennen tätä riitaa sanonut sen jo ettei halua minun puhuvan kyseisestä naisesta. Nyt sitten käyn läpi seurauksia nostettua kissan pöydälle kiellosta huolimatta
-ap
Eli mies pettää, jonka jälkeen kieltää koskaan puhumasta asiasta tai "käyt läpi seurauksia"? Ja tämä on mielestäsi ihan ok ja vielä kutsut sitä rakkaudeksi?
Sellasta se on kämppisten kanssa.
Onneksi itse olen avioliitossa.
Nyt mietit ap oikeasti minkälaisen kuvan haluat terveestä suhteesta lapsillesi antaa. Tämä ei ole terve suhde. Tämä ei ole edes rakkauteen perustuva suhde. Älä opeta lapsillesi, että toisia ihmisiä saa kohdella näin. Nyt vähän itsekunnioitusta kokoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miehesi käytös on henkisesti väkivaltaista. Se ei ole kunnollisen, rehellisen ihmisen käytöstä, eikä sellaisen miehen käytöstä, joks rakastaisi vsimoaan ja haluaisitälle hyvää. Olen pahoillani, mutta katso totuutta silmiin. Miehesi on epärehellinen js salaileva, parisuhdeväkivaltainen ja alistava, eikä kunnioita sinua. Todennäköisesti lisäksi yhä pettää jonkun/hoidenkin naisten kanssa.
Koen että hän kunnioittanut minua suhteessamme alun jälkeen. Ja rakastavan minua. En usko enää pettävän. Hän ei halua minun nostavan mennyttä esille ja ennen tätä riitaa sanonut sen jo ettei halua minun puhuvan kyseisestä naisesta. Nyt sitten käyn läpi seurauksia nostettua kissan pöydälle kiellosta huolimatta
-apEli mies pettää, jonka jälkeen kieltää koskaan puhumasta asiasta tai "käyt läpi seurauksia"? Ja tämä on mielestäsi ihan ok ja vielä kutsut sitä rakkaudeksi?
Puhuin jänelle asiasta tapahtuman jälkeen lukuisia kertoja. Liian usein. Siksi kielsi etten enää saa naisesta mainita. Pitäisi pystyä keskittyä nykyhetkeen menneiden vatvomisen sijaan
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mieheni oli yhteen aikaan henkisesti väkivaltainen. Siinä oli monia elementtejä, mitä myös sp kuvas. Se päättyi niin, että sanoin miehelle haluavani keskustella erosta ja heitin hänet pois kotoa, sovimme ajankohdan, jolloin pidämme palaverin, erosmmeko vai emmekö. Annoin miehelle mukaan luettavaksi väkivaltaisen miehen terapiamateriaalia (googlaa Lundy Bancroft)
Olin aiva valmis eroamaan. Mies tuli takaisin siihen tapaamiseen ja sanoi haluavansa jatkaa jatunnusti endimmäistä kertaa asioita, mitä oli tehnyt, myönsi siis sellaista, mitä oli kiistänyt aiemmin ja pyysi myös anteeksi. Sen jälkeen suhde on rakentunut hitaasti paremmsksi. Kerran sen jälkeen mies vielä häippäsi ja oiti mykkäkoulua. Sanoin silloin, että jos se enää koskaan toistuu, niin tulee välitön ero. Ei ole toistunut.
En kyllä tiedä, miksi ap haluaa jatkaa tuossa suhteessa noin inhottavan miehen kanssa, mutta jos nyt jostain syystä haluaa jatkaa, vaikken suosittele, niin sen pitää olla hän, joka laittaa pelisäännöt miehelle. Eli nyt ap on täysi kynnysmatto. Ihan älytön kynnysmatto. Jos tuollainen alistava mies uhkaa erolla, niin ainoa oikea vastaus on, että "sopii, erotaan vain, en halua olla suhteessa, jossa minua ei kunnioiteta, jossa on salailua ja epärehellisyyttä ja mykkäkoulua, jossa toinen häippää kotoa noin."
Eli ap älä soita miehen perään. Jos asunto on yhteinen, hanki kiinteistönvälittäjä arvioimaan se, etsi itsellesi ja lapsille asunto, johon voitte muuttaa tai kysy, muuttaako mies pois. Ota yhteys lastenvalvojaan, jotta voitte sopia tapaamisista ja elatusmaksuista. Eli ryhdy konkreettisiin erojärjestelyihin.
En halua erota vaan selvittää välit. Meillä mennyt pitkään hyvin ja menisi yhä ellen olisi exän kuvista puhunut muistuttaen menneistä vielä vuosien jälkeen

Joku syyhän siinä on, että miksi koit tarpeelliseksi puhua asiasta lukuisia kertoja pettämisen jälkeen, sinulla oli siihen tarve ja miehen pitäisi se kestää ja tukea sinua siinä, jos haluaa jatkaa kanssasi. Eihän nyt herranen aika kukaan pääse hetkessä tällaisen yli. Ja kaiken lisäksi ne kuhertelukuvat vieläkin siellä fb:ssä! Eikö mies saanut niitä helv sieltä pois? Kyllä jokainen rakastaan kunnioittava ihminen tajuaa miten loukkaavia tuollaiset kuvat siellä ovat. Elä selittele miehen puolesta, ap. Ole omalla puolellasi!
Vierailija kirjoitti:
Nyt mietit ap oikeasti minkälaisen kuvan haluat terveestä suhteesta lapsillesi antaa. Tämä ei ole terve suhde. Tämä ei ole edes rakkauteen perustuva suhde. Älä opeta lapsillesi, että toisia ihmisiä saa kohdella näin. Nyt vähän itsekunnioitusta kokoon!
Tämä. Näin narsististen vanhempien aikuisena lapsena voin sanoa, että lapset maksavat tällaisesta manipulaation ja alistamisen sävyttämästä ilmapiiristä usein kovan hinnan viimeistään myöhemmin elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni oli yhteen aikaan henkisesti väkivaltainen. Siinä oli monia elementtejä, mitä myös sp kuvas. Se päättyi niin, että sanoin miehelle haluavani keskustella erosta ja heitin hänet pois kotoa, sovimme ajankohdan, jolloin pidämme palaverin, erosmmeko vai emmekö. Annoin miehelle mukaan luettavaksi väkivaltaisen miehen terapiamateriaalia (googlaa Lundy Bancroft)
Olin aiva valmis eroamaan. Mies tuli takaisin siihen tapaamiseen ja sanoi haluavansa jatkaa jatunnusti endimmäistä kertaa asioita, mitä oli tehnyt, myönsi siis sellaista, mitä oli kiistänyt aiemmin ja pyysi myös anteeksi. Sen jälkeen suhde on rakentunut hitaasti paremmsksi. Kerran sen jälkeen mies vielä häippäsi ja oiti mykkäkoulua. Sanoin silloin, että jos se enää koskaan toistuu, niin tulee välitön ero. Ei ole toistunut.
En kyllä tiedä, miksi ap haluaa jatkaa tuossa suhteessa noin inhottavan miehen kanssa, mutta jos nyt jostain syystä haluaa jatkaa, vaikken suosittele, niin sen pitää olla hän, joka laittaa pelisäännöt miehelle. Eli nyt ap on täysi kynnysmatto. Ihan älytön kynnysmatto. Jos tuollainen alistava mies uhkaa erolla, niin ainoa oikea vastaus on, että "sopii, erotaan vain, en halua olla suhteessa, jossa minua ei kunnioiteta, jossa on salailua ja epärehellisyyttä ja mykkäkoulua, jossa toinen häippää kotoa noin."
Eli ap älä soita miehen perään. Jos asunto on yhteinen, hanki kiinteistönvälittäjä arvioimaan se, etsi itsellesi ja lapsille asunto, johon voitte muuttaa tai kysy, muuttaako mies pois. Ota yhteys lastenvalvojaan, jotta voitte sopia tapaamisista ja elatusmaksuista. Eli ryhdy konkreettisiin erojärjestelyihin.
En halua erota vaan selvittää välit. Meillä mennyt pitkään hyvin ja menisi yhä ellen olisi exän kuvista puhunut muistuttaen menneistä vielä vuosien jälkeen
-ap
Kukaan ei voi valitettavasti avata silmiä toisen puolesta. Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa ja elää sitten seurausten kanssa. Ihmisen täytyy itse kokea sisimmässään tilanteen vääryys ja mahdottomuus. Sitä ennen sama homma jatkuu. Onnea jatkoon, ap. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Rakastan häntä todella paljon, olen ollut onnellisimmillani yhdessä hänen kanssaan. Haluan vain jutella hänelle ja ilmapiirin entiselleen
-ap
Vierailija kirjoitti:
Rakastan häntä todella paljon, olen ollut onnellisimmillani yhdessä hänen kanssaan. Haluan vain jutella hänelle ja ilmapiirin entiselleen
-ap
Eli selkokielelle käännettynä: "Koska rakastan miestäni yli kaiken hän saa kohdella minua huonosti koska rakkaus."
Mieti tarkkaan mikä on tärkeämpää, sinun rakkaus toksiseen mieheen vai sinun rakkaus lapsiisi, joiden vanhemana tehtäväsi on suojella heitä ja näyttää esimerkkiä siitä, miten kanssaihmisiä kohdellaan.
Toivottavasti sinulla ei ole tyttäriä. Kun he sitten aikuisena itkevät kun heitä kohdellaan ihmissuhteissa huonosti, voit ainoastaan katsoa peiliin ja miettiä, että mistäköhän tytöt ovat tämän sietämisen oppineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan häntä todella paljon, olen ollut onnellisimmillani yhdessä hänen kanssaan. Haluan vain jutella hänelle ja ilmapiirin entiselleen
-apEli selkokielelle käännettynä: "Koska rakastan miestäni yli kaiken hän saa kohdella minua huonosti koska rakkaus."

Herää myös kysymys, että kuinka pitkään ap venyy ja myötäilee, missä menee raja? Usein tällaisessa suhteessa se sopivan ja sopimattoman raja sumenee ja siirtyy koko ajan kauemmas, kun ajaudutaan yhä syvemmälle suhteen syövereihin kuin juoksuhiekkaan menettäen samalla pala palalta omaa itseään ja itsemääräämiskykyään. Näitä alistettuja, kaltoinkohdeltuja naisia ja lapsia on tämäkin maa pullollaan. Mutta minkäs teet, kun pelottaa lähteä ja olla yksin ja haluaa uskoa hyvää ja rakastaa. Sitä saa sitten rakastaa ja kävellä kananmunankuorilla koko lopun ikäänsä tai kunnes mies päättää lähteä toisen naisen kelkkaan..

Ennen nykyistä suhdetta olin pettävän narsistin kanssa yhdessä. Sellaista en hyväksyisi enää. En usko että nykyinen kumppanini sellaista enää tekisi, ollut viime vuodet säyseä kotoilijaisä

Kaikki muut tässä ketjussa huomaavat, että olet taas tainnut mennä yhteen pettävän narsistin kanssa. Sulla on laput silmillä ap.
Miksi se ex avopuoliso hyökkäsi kimppuusi, kauanko siitä on? Miten asia selvitettiin, miten puolisosi suhtautui siihen? Jos vain esim. 3vuotta niin aika tunteet pinnassa vieläkin jos suhde on kauan sitten jo päättynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan häntä todella paljon, olen ollut onnellisimmillani yhdessä hänen kanssaan. Haluan vain jutella hänelle ja ilmapiirin entiselleen
-apEli selkokielelle käännettynä: "Koska rakastan miestäni yli kaiken hän saa kohdella minua huonosti koska rakkaus."
Mieti tarkkaan mikä on tärkeämpää, sinun rakkaus toksiseen mieheen vai sinun rakkaus lapsiisi, joiden vanhemana tehtäväsi on suojella heitä ja näyttää esimerkkiä siitä, miten kanssaihmisiä kohdellaan.
Toivottavasti sinulla ei ole tyttäriä. Kun he sitten aikuisena itkevät kun heitä kohdellaan ihmissuhteissa huonosti, voit ainoastaan katsoa peiliin ja miettiä, että mistäköhän tytöt ovat tämän sietämisen oppineet.
Herää myös kysymys, että kuinka pitkään ap venyy ja myötäilee, missä menee raja? Usein tällaisessa suhteessa se sopivan ja sopimattoman raja sumenee ja siirtyy koko ajan kauemmas, kun ajaudutaan yhä syvemmälle suhteen syövereihin kuin juoksuhiekkaan menettäen samalla pala palalta omaa itseään ja itsemääräämiskykyään. Näitä alistettuja, kaltoinkohdeltuja naisia ja lapsia on tämäkin maa pullollaan. Mutta minkäs teet, kun pelottaa lähteä ja olla yksin ja haluaa uskoa hyvää ja rakastaa. Sitä saa sitten rakastaa ja kävellä kananmunankuorilla koko lopun ikäänsä tai kunnes mies päättää lähteä toisen naisen kelkkaan..
Ennen nykyistä suhdetta olin pettävän narsistin kanssa yhdessä. Sellaista en hyväksyisi enää. En usko että nykyinen kumppanini sellaista enää tekisi, ollut viime vuodet säyseä kotoilijaisä
-ap
Niin tai siis OLI säyseä kotoilijaisä niin kauan kun sinä et puhu hänen kieltämistään aiheista. Nyt kun teit niin, niin säyseä iskä lähti ovet paukkuen menemään ja ei suostu vastaamaan puhelimeen. Herää jo!