Mikä asia puolisossasi selvisi vasta alkuhuuman jälkeen?

Motoorinen levottomuus saa raivostuttavia mittasuhteita. Istuessaa hytkyttää jompaa kumpaa jalkaa jatkuvasti. Lukee läppäriltä uutisia ja samalla naputtaa sormella kiivaaseen tahtiin läppärin runkoa. Naputus kuuluu toiseen huoneeseen saakka. Räplää puhelintaan ja samalla räpyttää suojakuoren kantta hirmuiseen tahtiin. Lukee paperista lehteä ja antaa lehden kulmaan "luunappia". Sekoittaa sokeria kahvikupissa lusikalla, kilkuttaa kuppia silloin ja vaikka kuppi on jo tyhjä, kilisyttää sitä edelleen lusikalla. Tämä jälkimmäinen varsinkin hävettää jossain kylässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen persoonallisuushäiriö.

Miten se on mahdollista, että joka kolmannella exällä tällä palstalla on tämä surullisenkuuluisa nph? Oletteko tosiaan kouluttautuneet omien ammattienne lisäksi psykiatriksi, ja tehneet kollegoidenne kanssa pitkän seuranta- ja haastattelututkimuksen, että pystytte diagnosoimaan toisen narsistiksi. Hävetkää sen vuoksi, ettå tämä vie kaiken uskottavuuden oikeilta dignooseilta, kun maallikot ja diletantit yrittävät leikkiä substanssiosaavaa ammattilaista.

Itseä mietityttää sama. Keksin pari syytä:

1) Narsistien uhrit päätyvät avautumaan kokemuksistaan, kun taas muut eivät sano mitään, vaikka heitä olisi enemmän. Näin syntyy vinoutunut käsitys narsismin yleisyydestä. Harmi että netissä on vaikea sanoa, milloin joku kertoo totuuden ja milloin vääristyneen mutta mielestään toden kuvan ja milloin vain keksii juttuja itseään viihdyttääkseen.

2) On erottu niin riitaisasti, että ollaan taipuvaisia näkemään toisen viat suurempina kuin ovat ja omat taas pienempinä. Suojataan omaa minäkuvaa: olen mieluummin pahan uhri kuin pahantekijä toiselle. Totuus voi olla siltä väliltä. Kun se toinen on oikeasti tehnyt jotain väärää, syntyy vihaa, sitä kautta mustavalkoisuus eikä näe harmaan sävyjä. Tulee hyvä-paha-asetelma.

3) Ei tiedetä, mistä puhutaan. On olemassa erilaisia häiriöitä ja niiden lisäksi myös sairauksia, mutta ne kaikki eivät ole narsismia. Luonteenpiirteitäkin saatetaan diagnosoida ja medikalisoida, koska se on muotia. Esimerkiksi itsekkyys ei ole vielä mikään varma merkki narsismista. Tai jos kommunikaatio ei toimi, toinen osapuoli ei välttämättä ole narsisti.

Rahanahne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta varmaan tuli yllätyksenä, että olen liian epävarma, ahdistunut hermoilija. Kahden kesken en jaksa esittää normaalia vaan haluan olla oma itseni. Tosin tämä tuli esille aika nopeasti. Minua ei ole suoraan haukuttu tästä, mutta sanottu vaikeaksi ilman tarkkoja perusteluita. Jos kysyn, niin vastaus on välttelevä, että ei puhuta tästä. Mä haluaisin "jankata" asiat selviksi, jotta ne voi sitten joko unohtaa tai niille voi tehdä jotain. Toinen taas haluaa mennä suoraan siihen unohtamiseen, jolloin asia jää kuitenkin kalvamaan, ainakin minua.

Minusta sinä annat perustelun tuossa. Jankkaaja on aina ns. Vaikea ihminen.

Moni asia ei parane jankkaamalla. Suurin osa asioista ovat sellaisia, että asioille ei voi oikein mitään tehdä. On vain minun mielipide ja sinun mielipide. Piste. Ei ne puhumalla muutu.

Minun eksäni oli jankkaaja. En viitsinyt asioista sanoa, koska tiesi jo etukäteen, että eksä laittaa väsytystaistelun käyntiin. Sellaisen lopputuloksena itselle tulee fiilis ”ihan sama, annan periksi, kunhan olet hiljaa”.

Jos haluaa tietää jotain mikä itseä hämmentää, tai oikoa väärinkäsitykset puolin ja toisin, niin miten sen vain osaisi antaa olla? Kun asia vaivaa ja tuntuu, että jää ihan vääriä käsityksiä ja oletuksia elämään, jos sitä ei selvitetä. Ehkä olen liian neuroottinen, mutta mikä siihen auttaisi?

Kommunikointitaitojen kehittäminen saattaa auttaa. Ehkä löydät sellaisen kumppanin, joka myös arvostaa puhumista ja jaksaa keskustella pitkäänkin samasta aiheesta. Itse olen sitä tyyppiä, jota loputon puhemaratoni vaan ärsyttää ja väsyttää. Ja asiakeskeinen, puhutaan asiat, muttei jäädä analysoimaan tunteita eikä syitä tai seurauksia loputtomiin. 

En itsekään haluaisi puhua asioista tarpeettoman kauan vaan sen verran kuin niiden selvittämiseksi vaaditaan. Monesti jankkaan siksi, kun en koe tulevani ymmärretyksi, vaikka kuinka selittäisin. Tuntuu että keskustelut olisivat paljon lyhyempiä, jos kommunikoisin niin selvästi kuin haluaisin.

Mun puhemaraton ei kyllä tunnu häiritsevän, jos puhun jostain oikeasti turhista pikkuasioista tuntitolkulla, esim. siitä mitä olen tehnyt ja millä fiiliksellä ollut. Itseä alkaa jo hävettää ja ärsyttää oma puhuminen. Kun toinen ei kommentoi, niin luulen ettei tajua, ja saatan yliselittää samoja juttuja. Kun rupean häpeilemään puhettani tai kysyn että kuuliko, niin kuuli ja mielellään kuuntelee. Haluaa kuunnella omastakin mielestäni kuolettavan tylsiä yksinpuhelujani. Paitsi muutamista aiheista. Keskustelu sen sijaan saattaa takuta.

Luulen että rupean tässäkin nyt jankkaamaan niin että muita ärsyttää, joten poistun hyvän sään aikaan ennen kuin iskee inhottava jankkaushäpeä. :D

"harrastan liikuntaa ja ruuanlaittoa" ,joo ne ekat kuukaudet,sitte alkoi telkkari + sipsit . Ja ne tekosyyt .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen persoonallisuushäiriö.

Miten se on mahdollista, että joka kolmannella exällä tällä palstalla on tämä surullisenkuuluisa nph? Oletteko tosiaan kouluttautuneet omien ammattienne lisäksi psykiatriksi, ja tehneet kollegoidenne kanssa pitkän seuranta- ja haastattelututkimuksen, että pystytte diagnosoimaan toisen narsistiksi. Hävetkää sen vuoksi, ettå tämä vie kaiken uskottavuuden oikeilta dignooseilta, kun maallikot ja diletantit yrittävät leikkiä substanssiosaavaa ammattilaista.

No eihän noilla "oikeilla diagnooseilla" ole sen enempää uskottavuutta kuin keittiöpsykologiallakaan. Perustuvat subjektiiviseen näkemykseen ja usein kiireessä tehtyihin arvioihin.

No just tuo että ei olekaan karismaattinen kiinnostava persoona vaan tylsimys joka on opetellut vähän ulkoa sitä ja tätä. Ystävänsäkin ovat oikeasti jotain hyvän päivän tuttuja.

Up!

Patologinen valehtelija eli periaatteessa kaikki, mihin alkuun ihastuin onkin vain keksittyä satua. Ajan saatossa siihen on vain niin turtunut ja tottunut että ei sitä osaa poiskaan lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta varmaan tuli yllätyksenä, että olen liian epävarma, ahdistunut hermoilija. Kahden kesken en jaksa esittää normaalia vaan haluan olla oma itseni. Tosin tämä tuli esille aika nopeasti. Minua ei ole suoraan haukuttu tästä, mutta sanottu vaikeaksi ilman tarkkoja perusteluita. Jos kysyn, niin vastaus on välttelevä, että ei puhuta tästä. Mä haluaisin "jankata" asiat selviksi, jotta ne voi sitten joko unohtaa tai niille voi tehdä jotain. Toinen taas haluaa mennä suoraan siihen unohtamiseen, jolloin asia jää kuitenkin kalvamaan, ainakin minua.

Minusta sinä annat perustelun tuossa. Jankkaaja on aina ns. Vaikea ihminen.

Moni asia ei parane jankkaamalla. Suurin osa asioista ovat sellaisia, että asioille ei voi oikein mitään tehdä. On vain minun mielipide ja sinun mielipide. Piste. Ei ne puhumalla muutu.

Minun eksäni oli jankkaaja. En viitsinyt asioista sanoa, koska tiesi jo etukäteen, että eksä laittaa väsytystaistelun käyntiin. Sellaisen lopputuloksena itselle tulee fiilis ”ihan sama, annan periksi, kunhan olet hiljaa”.

Jos haluaa tietää jotain mikä itseä hämmentää, tai oikoa väärinkäsitykset puolin ja toisin, niin miten sen vain osaisi antaa olla? Kun asia vaivaa ja tuntuu, että jää ihan vääriä käsityksiä ja oletuksia elämään, jos sitä ei selvitetä. Ehkä olen liian neuroottinen, mutta mikä siihen auttaisi?

Parasta olisi, jos löytäisit samanlaisen ihmisen, joka jaksaa vatvoa asioita. Harva jaksaa.

Kyllä minustakin väärinkäsitykset saa ja pitääkin oikoa, mutta yksi sanominen riittää. Asiaa ei saa jäädä vänkäämään.

Jos kerrot, että et tarkoittanut sitä ja tätä ja motiivisi oli se ja se - sitten kaveri sanoo, ettei usko sinua. Älä jankkaa sen jälkeen, vaan kohauta olkapäitäsi ja sano, että näin asia kuitenkin oli, et tarkoittanut loukata. Piste. Asia on loppuun käsitelty, ELLEI toinen halua jatkaa keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Motoorinen levottomuus saa raivostuttavia mittasuhteita. Istuessaa hytkyttää jompaa kumpaa jalkaa jatkuvasti. Lukee läppäriltä uutisia ja samalla naputtaa sormella kiivaaseen tahtiin läppärin runkoa. Naputus kuuluu toiseen huoneeseen saakka. Räplää puhelintaan ja samalla räpyttää suojakuoren kantta hirmuiseen tahtiin. Lukee paperista lehteä ja antaa lehden kulmaan "luunappia". Sekoittaa sokeria kahvikupissa lusikalla, kilkuttaa kuppia silloin ja vaikka kuppi on jo tyhjä, kilisyttää sitä edelleen lusikalla. Tämä jälkimmäinen varsinkin hävettää jossain kylässä. 

Miehelläsi on ihan selkeä neurologinen ongelma. Luultavasti jonkinasteinen tarkkaavuuden- ja keskittymisen häiriö kuten ADHD. Noista luunapeista tulee mieleen jo tourettekin. Se ei aina tarkoita huutelua vaan voi olla nytkähdyksiä tai tuollaisia pakonomaisia maneereita.

Jos on muitakin pulmia, mies voisi hyötyä diagnoosista ja lääkityksestä.

Koita muistaa, ettei mies voi mitään noille oireille. Varmasti hän olisi itsekin mieluummin rauhassa.

Että se sika onkin vielä ihanampi, kuin alkuhuuman aikaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motoorinen levottomuus saa raivostuttavia mittasuhteita. Istuessaa hytkyttää jompaa kumpaa jalkaa jatkuvasti. Lukee läppäriltä uutisia ja samalla naputtaa sormella kiivaaseen tahtiin läppärin runkoa. Naputus kuuluu toiseen huoneeseen saakka. Räplää puhelintaan ja samalla räpyttää suojakuoren kantta hirmuiseen tahtiin. Lukee paperista lehteä ja antaa lehden kulmaan "luunappia". Sekoittaa sokeria kahvikupissa lusikalla, kilkuttaa kuppia silloin ja vaikka kuppi on jo tyhjä, kilisyttää sitä edelleen lusikalla. Tämä jälkimmäinen varsinkin hävettää jossain kylässä. 

Miehelläsi on ihan selkeä neurologinen ongelma. Luultavasti jonkinasteinen tarkkaavuuden- ja keskittymisen häiriö kuten ADHD. Noista luunapeista tulee mieleen jo tourettekin. Se ei aina tarkoita huutelua vaan voi olla nytkähdyksiä tai tuollaisia pakonomaisia maneereita.

Jos on muitakin pulmia, mies voisi hyötyä diagnoosista ja lääkityksestä.

Koita muistaa, ettei mies voi mitään noille oireille. Varmasti hän olisi itsekin mieluummin rauhassa.

Mutta alkuhuuman aikana pystyi olemaan ihan ok???

Vierailija kirjoitti:

Motoorinen levottomuus saa raivostuttavia mittasuhteita. Istuessaa hytkyttää jompaa kumpaa jalkaa jatkuvasti. Lukee läppäriltä uutisia ja samalla naputtaa sormella kiivaaseen tahtiin läppärin runkoa. Naputus kuuluu toiseen huoneeseen saakka. Räplää puhelintaan ja samalla räpyttää suojakuoren kantta hirmuiseen tahtiin. Lukee paperista lehteä ja antaa lehden kulmaan "luunappia". Sekoittaa sokeria kahvikupissa lusikalla, kilkuttaa kuppia silloin ja vaikka kuppi on jo tyhjä, kilisyttää sitä edelleen lusikalla. Tämä jälkimmäinen varsinkin hävettää jossain kylässä. 

Repesin näille ilmaisuille 😁 hytkytys ym.. voin kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motoorinen levottomuus saa raivostuttavia mittasuhteita. Istuessaa hytkyttää jompaa kumpaa jalkaa jatkuvasti. Lukee läppäriltä uutisia ja samalla naputtaa sormella kiivaaseen tahtiin läppärin runkoa. Naputus kuuluu toiseen huoneeseen saakka. Räplää puhelintaan ja samalla räpyttää suojakuoren kantta hirmuiseen tahtiin. Lukee paperista lehteä ja antaa lehden kulmaan "luunappia". Sekoittaa sokeria kahvikupissa lusikalla, kilkuttaa kuppia silloin ja vaikka kuppi on jo tyhjä, kilisyttää sitä edelleen lusikalla. Tämä jälkimmäinen varsinkin hävettää jossain kylässä. 

Miehelläsi on ihan selkeä neurologinen ongelma. Luultavasti jonkinasteinen tarkkaavuuden- ja keskittymisen häiriö kuten ADHD. Noista luunapeista tulee mieleen jo tourettekin. Se ei aina tarkoita huutelua vaan voi olla nytkähdyksiä tai tuollaisia pakonomaisia maneereita.

Jos on muitakin pulmia, mies voisi hyötyä diagnoosista ja lääkityksestä.

Koita muistaa, ettei mies voi mitään noille oireille. Varmasti hän olisi itsekin mieluummin rauhassa.

Minulla on ADD, ja olen mies, enkä siitä huolimatta ole pakonomainen rummuttelija. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen persoonallisuushäiriö.

Miten se on mahdollista, että joka kolmannella exällä tällä palstalla on tämä surullisenkuuluisa nph? Oletteko tosiaan kouluttautuneet omien ammattienne lisäksi psykiatriksi, ja tehneet kollegoidenne kanssa pitkän seuranta- ja haastattelututkimuksen, että pystytte diagnosoimaan toisen narsistiksi. Hävetkää sen vuoksi, ettå tämä vie kaiken uskottavuuden oikeilta dignooseilta, kun maallikot ja diletantit yrittävät leikkiä substanssiosaavaa ammattilaista.

Itseä mietityttää sama. Keksin pari syytä:

1) Narsistien uhrit päätyvät avautumaan kokemuksistaan, kun taas muut eivät sano mitään, vaikka heitä olisi enemmän. Näin syntyy vinoutunut käsitys narsismin yleisyydestä. Harmi että netissä on vaikea sanoa, milloin joku kertoo totuuden ja milloin vääristyneen mutta mielestään toden kuvan ja milloin vain keksii juttuja itseään viihdyttääkseen.

2) On erottu niin riitaisasti, että ollaan taipuvaisia näkemään toisen viat suurempina kuin ovat ja omat taas pienempinä. Suojataan omaa minäkuvaa: olen mieluummin pahan uhri kuin pahantekijä toiselle. Totuus voi olla siltä väliltä. Kun se toinen on oikeasti tehnyt jotain väärää, syntyy vihaa, sitä kautta mustavalkoisuus eikä näe harmaan sävyjä. Tulee hyvä-paha-asetelma.

3) Ei tiedetä, mistä puhutaan. On olemassa erilaisia häiriöitä ja niiden lisäksi myös sairauksia, mutta ne kaikki eivät ole narsismia. Luonteenpiirteitäkin saatetaan diagnosoida ja medikalisoida, koska se on muotia. Esimerkiksi itsekkyys ei ole vielä mikään varma merkki narsismista. Tai jos kommunikaatio ei toimi, toinen osapuoli ei välttämättä ole narsisti.

.....suomeksi : kaikki v*ttumaiset tyypit eivät ole narsisteja. Diagnoosia varten tarvitaan pitkälliset tutkimukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen persoonallisuushäiriö.

Miten se on mahdollista, että joka kolmannella exällä tällä palstalla on tämä surullisenkuuluisa nph? Oletteko tosiaan kouluttautuneet omien ammattienne lisäksi psykiatriksi, ja tehneet kollegoidenne kanssa pitkän seuranta- ja haastattelututkimuksen, että pystytte diagnosoimaan toisen narsistiksi. Hävetkää sen vuoksi, ettå tämä vie kaiken uskottavuuden oikeilta dignooseilta, kun maallikot ja diletantit yrittävät leikkiä substanssiosaavaa ammattilaista.

Itseä mietityttää sama. Keksin pari syytä:

1) Narsistien uhrit päätyvät avautumaan kokemuksistaan, kun taas muut eivät sano mitään, vaikka heitä olisi enemmän. Näin syntyy vinoutunut käsitys narsismin yleisyydestä. Harmi että netissä on vaikea sanoa, milloin joku kertoo totuuden ja milloin vääristyneen mutta mielestään toden kuvan ja milloin vain keksii juttuja itseään viihdyttääkseen.

2) On erottu niin riitaisasti, että ollaan taipuvaisia näkemään toisen viat suurempina kuin ovat ja omat taas pienempinä. Suojataan omaa minäkuvaa: olen mieluummin pahan uhri kuin pahantekijä toiselle. Totuus voi olla siltä väliltä. Kun se toinen on oikeasti tehnyt jotain väärää, syntyy vihaa, sitä kautta mustavalkoisuus eikä näe harmaan sävyjä. Tulee hyvä-paha-asetelma.

3) Ei tiedetä, mistä puhutaan. On olemassa erilaisia häiriöitä ja niiden lisäksi myös sairauksia, mutta ne kaikki eivät ole narsismia. Luonteenpiirteitäkin saatetaan diagnosoida ja medikalisoida, koska se on muotia. Esimerkiksi itsekkyys ei ole vielä mikään varma merkki narsismista. Tai jos kommunikaatio ei toimi, toinen osapuoli ei välttämättä ole narsisti.

Jep, tehdään omia diagnooseja sen perusteella, että jollain on narsistisia piirteitä. Kuitenkaan ammattilainenkaan ei voi kovin äkkiä erottaa, onko ihmisellä vain narsistisia piirteitä vai oikea persoonallisuushäiriö. Esim. itsekkyys ainoana oireena ei johdu persoonallisuushäiriöstä, vaan on paskamainen luonteenpiirre.

Minä huomasin vasta naimisiinmenon jälkeen, että mieheltä puuttuu alaleuasta kulmahampaiden välistä yksi hammas. Hänellä on ollut nuorena ahdas leuka ja hammaslääkäri sitten tehnyt tilaa poistamalla yhden hampaan siitä edestä. Hampaat ovat tiiviisti, mutta kulmahampaiden välissä on tosiaan vain kolme hammasta. 

Ensireaktioni oli: "Mitä petosta!" Mutta alkujärkytyksestäni toettuani asia ei ole haitannut. Lähinnä vain huvittaa, että eipä tullut katsottua sulhoa riittävän tarkasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motoorinen levottomuus saa raivostuttavia mittasuhteita. Istuessaa hytkyttää jompaa kumpaa jalkaa jatkuvasti. Lukee läppäriltä uutisia ja samalla naputtaa sormella kiivaaseen tahtiin läppärin runkoa. Naputus kuuluu toiseen huoneeseen saakka. Räplää puhelintaan ja samalla räpyttää suojakuoren kantta hirmuiseen tahtiin. Lukee paperista lehteä ja antaa lehden kulmaan "luunappia". Sekoittaa sokeria kahvikupissa lusikalla, kilkuttaa kuppia silloin ja vaikka kuppi on jo tyhjä, kilisyttää sitä edelleen lusikalla. Tämä jälkimmäinen varsinkin hävettää jossain kylässä. 

Miehelläsi on ihan selkeä neurologinen ongelma. Luultavasti jonkinasteinen tarkkaavuuden- ja keskittymisen häiriö kuten ADHD. Noista luunapeista tulee mieleen jo tourettekin. Se ei aina tarkoita huutelua vaan voi olla nytkähdyksiä tai tuollaisia pakonomaisia maneereita.

Jos on muitakin pulmia, mies voisi hyötyä diagnoosista ja lääkityksestä.

Koita muistaa, ettei mies voi mitään noille oireille. Varmasti hän olisi itsekin mieluummin rauhassa.

Itse olen samanlainen elohiiri, jokin ruumiinosa aina liikkeessä (yleensä jalka), en vain osaa olla paikallani. En ole koskaan ajatellut, että kyseessä olisi jokin diagnoosia ja hoitoa vaativa vaiva. Tarkemmin ajateltuna mies välillä huomauttelee asiasta, varmaan aika ärsyttävää.

Pakottava tarve etsiä työpaikaltaan suhteita. Petti ja valehteli niin törkeästi lopulta, että ero tuli. Surullista, että yhteiset ystävätkään eivät voineet totuutta kertoa, entisiä moni heistäkin nyt on.