Ylilääkäri Asko Järvinen sanoo että koulujen sulkemisesta ei ole ollut paljon hyötyä
Koulujen sulkeminen on ollut ehkä vähiten tehokas keino koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi sanoi HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen tänään Ylen Ykkösaamussa.
Eli lapset on laitettu kärsimään yksinäisyyttä ja kaipaamaan kavereitaan koteihin ihan turhaan.
Puhumattakaan niistä lapsista, joiden kotona on päihde- ja/tai mielenterveysongelmia.
Kommentit (396)
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Kriittinen ajattelu on hieno asia, mutta ei se vouhotus ja hysteria jota palstalla on koronan vaiheilta ollut, ole mitään kriittistä ajattelua vaan tunnepitoista reagointia.
Korkeakouluttautuneisuus ei takaa ymmärrystä epidemiologiasta, ei myöskään taloudesta tai politiikasta. Onhan se jo tässäkin ketjussa nähty, ettei osata edes prosenttilaskua. Mutta jos joku mamma on lukenut yliopistossa kovia tieteitä ja silti vouhkaa täällä Uudenmaan sulkemisen ja koulujen kiinnipidon puolesta, niin hänen kommenttejaan voin tarkalla silmällä lukea, jos perustelee kantansa tiedettyjen faktojen ja tilastomatematiikan valossa.
Vierailija kirjoitti:
Kun miettii, miten tehokkaasti kaikki muut virustaudit, kuten influenssa, leviävät koulujen kautta, niin vähän kyllä ihmettelen, miksi korona olisi erilainen.
Järvinen perusteli asiaa YLE:n haastattelussa, että mahdollisesti, siis ei varmasti kun ei ole näyttöä vielä, lasten sairastamana tauti on niin lievä, että he eivät ilmeisesti eritä virusta niin paljoaa että he eivät siksi levitä kovinkaan tehokkaasti tautia eteenpäin.
SARS-CoV-2 virus tarttuu vasta mikäli altistus on riittävän suurta ja virusta joutuu ihmisen elimistön hengitystiehyihin riittävästi. Siksi tartunta näyttää tähän astisten tietojen mukaan syntyvän vasta hyvin aivan lyhyttä pidemmästä kontaktista ja läheisyydestä sairastuneeseen eikä muutamasta viruksesta sisään hengitettynä jonka kenties hengittää sisäänsä sattumalta.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Mitä tapahtuu jos koulut alkaa, ravintolat auki kesäkuun alussa, vestarit, kirjastot auki, jne. Täytyykö sairaalat? Henkiä lähtee. vai?????? Itse kartan ihmisiä. En oo erakkotyyppi. Eikä oo sairauksia mutta jos korona iskee niin tiedä häntä mitä tapahtuu että selviääkö vai elonpäivät loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Aaro on ollut hoidossa ennen koronaa. Seuraan silmä kovana milloin poliitikkojen lapset palaavat takaisin hoitoon. Siitä voi päätellä jotain...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Niinistön lapsi on perhepäivähoidossa. Molemmat vanhemmat käy töissä vaikka siihen ei taloudellista pakkoa olekaan. Nyt varmaan tietenkään ei ole hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
No jos 1000 kerrotaan 0,2. Niin vastaus on 200. Eli 200 ihmistä kuolisi tuon 0,2 luvun mukaan.
Mikähän tämäkin päätelmä taas oli.
Ei voi olla noin vaikeaa.
Eiköhän poliitikkojen lapset palaa hoitoon ja kouluun sitten kun muutkin. Ruotsissa pikkuprinsessakin on koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tähän valittamiseen kuluva energia suunnattaisiin uusien etäbisnesmallien kehittämiseen, Suomella menisi kohta tosi lujaa. Mutta itkuraivarit näyttävät olevan muodikkaampia.
Taidat elää harhaluulossa, että ihmiset jotka valittavat olisivat kykeneviä tekemään mitään jonkun etäbisnesmallin kehittämiseksi.
Minä en valita, mutta halusin osoittaa että haaveilet olemattomia. Itse olen ollut jo pitkään ylityöllistetty jo ennen tätä kriisiä ja työtä tietoliikenteen parissa, joita ilman haaveilemasi etäbisnekset eivät voisi käytännössä toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Niinistön lapsi on perhepäivähoidossa. Molemmat vanhemmat käy töissä vaikka siihen ei taloudellista pakkoa olekaan. Nyt varmaan tietenkään ei ole hoidossa.
Eikä taatusti ole mikään kunnallinen perhepäivähoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän poliitikkojen lapset palaa hoitoon ja kouluun sitten kun muutkin. Ruotsissa pikkuprinsessakin on koulussa.
Eli ei ennen syksyä ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai hän sanoo niin. Muuten myöntäisi olleensa väärässä. Katsokaa uutinen 14.3. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439264.html
Näinhän se on, olisi hirvittävää jos tällainen itseään jumalahahmona pitävä tonttu joutuisi myöntämään virhearvionsa. Mieluummin antaa muutamien kuolla kupsahtaa kunhan ei oma arvovalta vain himmene...omissa narsistisissa silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Niinistön lapsi on perhepäivähoidossa. Molemmat vanhemmat käy töissä vaikka siihen ei taloudellista pakkoa olekaan. Nyt varmaan tietenkään ei ole hoidossa.
Eikä taatusti ole mikään kunnallinen perhepäivähoitaja.
Mitä merkitystä sillä on? Hoitopaikka on hoitopaikka, pois kotoa vieraiden ihmisten, bakteerien ja virusten keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tähän valittamiseen kuluva energia suunnattaisiin uusien etäbisnesmallien kehittämiseen, Suomella menisi kohta tosi lujaa. Mutta itkuraivarit näyttävät olevan muodikkaampia.
Hm. Osa noista voi olla aika riskialttiita vetoja. Voivat olla optimaalisia nyt kun rajoitukset ovat päällä, mutta eivät myöhemmin.
Hyvät ideat toimivat myös koronan ulkopuolella. Esimerkiksi suoratoistopalvelut vievät kaapelikanavia kätevyydessä ja käytettävyydessä kuin pässiä narussa.
Vierailija kirjoitti:
Järvinen sanoi, että lapset sairastavat tätä virusta paljon lievemmin oirein. Hän sanoi myös että koulujen avaamisen tulisi olla ensimmäisten toimien joukossa, kun rajoituksia aletaan purkaa.
Siellä kouluissa on myös aikuisia, monet koulut niin homeessa, että iso osa opettajista ja oppilaista on astmaatikkoja. Harvat lapset asuvat yksin eli kotona on sitten lisää riskiryhmään kuuluvia. Idioottimaista avata koulu muutamaksi viikoksi saadaan vain aikaiseksi lisää sairaita ja tehohoitoa vaativia keski-ikäisiä vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Niinistön lapsi on perhepäivähoidossa. Molemmat vanhemmat käy töissä vaikka siihen ei taloudellista pakkoa olekaan. Nyt varmaan tietenkään ei ole hoidossa.
Eikä taatusti ole mikään kunnallinen perhepäivähoitaja.
Mitä merkitystä sillä on? Hoitopaikka on hoitopaikka, pois kotoa vieraiden ihmisten, bakteerien ja virusten keskellä.
Sitä, että kyse on turvallisuudesta.
Kaikessa ei onnistuttu kirjoitti:
Suomen menestykset koronavirus epidemiassa
1. Suomi viivytteli koronavirus epidemian pysäyttämisessä, Tammikuun alusta aina 18.3.2020 ensimmäisiin toimenpiteiisiin asti (Koulut)
2. Kiinalaisten annettiin ostaa hengityssuojaimet ja desifointiaineet pois Suomesta, tämäkään ei herättänyt viranomaisia toimintaan.
3. Suomen varmuusvarastot olivat riittämättömät ja vanhentuneet.
4. Pandemia suunnitelma ja pandemiaan varautuminen olivat epäonnistuneita.
5. Ulkomailta tuleville tartuttajille ei järjestetty vastaanottoa lentokentillä ja valvottua eristämistä.
6. Koronavirus karanteenin ja altistuneiden eristyksien liittyvät toimet epäonnistuivat täysin.
7. Suomi jäyttäytyi Eu:n yhteishankintojen ulkopuolelle.
8. Varmuusvarastoon hankittiin hämäriltä myyjiltä kelvottomia maskeja ja hengityssuojaimia.
9. Hämäräperäisesti hankitut maskit testattiin ja tutkittiin, mutta silti osa niistä aiheutti allergisia oireita ja ne poistettiin käytöstä.
10. Kunnat ja yksityiset laitokset, eivät olleet varanneet suojanaamareita riittävästi käyttöönsä.
11. Uudenmaan rajat suljettiin 28.3.2020 ja avattiin 15.4.2020 liian aikaisin.
12. Koronavirukseen kuolleiden määrät ilmoitettiin väärin, kymmeniä jäi puuttumaan luvuista.
13. Koronaviruksesta tiedottaminen epäonnistui lähes täysin, ristiriitaista tietoa, suoranaista harhaanjohtamista ja jopa valehtelua.
Onneksi Tr..ump ja Hal..la-Aho ovat hoitaneet hommat mallikkaasti...niin ja se yksi persumi..nisteri Tavipää joka jankkaa koko ajan, mutta ei muuta osaakaan. Olisikin mahtavaa kun nieleskelijä hokisi ad hominemia ja tavipää puhuisi maah..anmuuto..sta samalla, kun kansaa lakoaisi oikealta ja vasemmalta...sinä siinä samassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Luuletko sinä, että Niinistön lapsi laitettaisiin päiväkotiin, vaikka koko koronaa ei olisi olemassa?
Muista turvallisuussyistä ei laiteta. Ja ehkäpä Haukio ei sitä edes haluaisi.
Vanhemmilla on katsos oikeus päättää tästä asiasta, kaikilla ei ole taloudellista pakkoa mennä töihin ja viedä lapsi hoitoon.
Niinistön lapsi on perhepäivähoidossa. Molemmat vanhemmat käy töissä vaikka siihen ei taloudellista pakkoa olekaan. Nyt varmaan tietenkään ei ole hoidossa.
Eikä taatusti ole mikään kunnallinen perhepäivähoitaja.
Mitä merkitystä sillä on? Hoitopaikka on hoitopaikka, pois kotoa vieraiden ihmisten, bakteerien ja virusten keskellä.
Pienen eliittihoitopaikan täti ja lapset voidaan testata.
Luultavasti muut lapset ovat perhepäivähoitajan omia.

Miten yksityinen pph turvallisempi kuin kunnallinen pph? Jos tarkoitit, että on turvallisempaa olla kotona, niin totta. Siksi seuraankin milloin silmäätekevien lapset palaavat hoitoon ja kouluun.
Rasittaa tämä jatkuva jälkiviisaus.
Jos kouluja ei olisi suljettu, niin nyt meuhkattaisiin, että MIKSI KOULUJA EI SULJETTU???!!!!