Ylilääkäri Asko Järvinen sanoo että koulujen sulkemisesta ei ole ollut paljon hyötyä
Koulujen sulkeminen on ollut ehkä vähiten tehokas keino koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi sanoi HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen tänään Ylen Ykkösaamussa.
Eli lapset on laitettu kärsimään yksinäisyyttä ja kaipaamaan kavereitaan koteihin ihan turhaan.
Puhumattakaan niistä lapsista, joiden kotona on päihde- ja/tai mielenterveysongelmia.
Kommentit (396)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah hah, kaikki tietää että koulut ovat viruslinkoja. Siellä liikkuu milloin mitäkin flunssaa, vatsatautia, kihomadoista ja täitä. En usko Järvinen väitettä ennen kuin muutkin asiantuntijat ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja ennen kuin saadaan selvitettyä, mikä se erikoinen ominaisuus tässä viruksesta oikein on, että ei tarttuisi lasten kautta. Sitähän ei osata vielä kertoa. Kyllä tämä on nyt vaan mutuilua Järviseltä. Väitteet pitää pystyä perustelemaan. Onhan se tässä jo nähty kuinka asiantuntijoiden takit kääntyvät asiassa kuin asiassa. Kaikenlaista saa toki väittää. Onneksi kansalaisilla on omatkin aivot.
Kyllähän Järvinen perusteli, sinä et vain lukenut, kuunnellut tai ymmärtänyt. Hän selitti oikein ymmärrettävästi, että virus poikkeaa influenssasta ja muista hengitystieinfektioista ja tartuntataudeista juuri siten, että lapset ei ole merkittävässä roolissa sen levittämisesä kun yleensä tilanne tautien kohdalla on päinvastainen. Myös sars-epidemiassa oli sama ilmiö eli lapset ei poikkeuksellisesti juuri levittäneet sitä.
Tämä näyttää olevan liian vaikeaa joidenkin ymmärtää.
Lapset siis levittävät tautia, mutta eivät yhtä merkittävästi kuin aikuiset. Sitähän tuo tarkoittaa. Ei siis tarkoita sitä, että lapset eivät levitä tautia. Lisäksi aikuiset ovat varmaan merkittävämpiä levittäjiä, esim, baareissa, kun siellä suudellaan ja ollaan aika intiimissä kanssakäymisessä. Kouluissa työskentelee myös paljon aikuisia, eihän ne lapset siellä keskenään ole. Ei siis ole kestäviä perusteita koulujen avaamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mammat on oikeassa, kaikki muut Pohjoismaat kuin Suomi on tuhon tiellä. Kaikkialla muualla ainakin alakoululaiset pääsee jo kevään aikana kouluun. Jos katastrofia ei tule, onko Järvinen sitten oikeassa?
Koulujen avaamiselle halutaan nopeuttaa taudin leviämistä Suomessa. Muissa maissa epidemia on jo pidemmällä ja esim. Tanskassa suljettiin koulut aluksi kokonaan. Sitten päästettiin pienimmät kouluun. Tuskin siellä Tanskassakaan kouluun meni muita kuin ne, joilla ei ollut muuta mahdollisuutta. Mitään oikeaa hyötyä ei ole avata kouluja Suomessa kahdeksi viikoksi. Etäkoulu toimii oikein hyvin. Suomessa on koko ajan ollut 1. -3.luokkalaisilla mahdollisuus mennä lähiopetukseen. Ruotsissa on suljettu rikkaiden lasten eliittikoulut. Ovat edelleen suljettuina. Heitä suojellaan kyllä, mutta ei tavan ruotsalaislapsia perheineen. Ruotsissakaan eivät kaikki lapset ole nyt koulussa. Aika moni on ottanut lapset kotiin. Ainakin koulutetut ihmiset.
Olet väärässä. Tanskassa koulut on nyt kaikille alaluokkalaisille tarkoitettu ja ylivoimainen enemmistö lapsista menee kouluun.
Ruotsissa eliittikouluja ei ole suljettu. Epidemian alussa jotkut meni pariksi päiväksi kiinni mutta avattiin sitten uudestaan ja koulunkäynti jatkuu normaalisti. Myös prinsessa Estelle käy normaalisti koulua yksityiskoulussaan.
Islannissa kouluja ei ole suljettu ja Norjassa aletaan Tanskan tavoin avata kouluja.
Eutanasia olisi helpotus meille monisairaille, jotka emme pysty itsariin. En halua kitumalla kuolla. Koska kuolema pian edessä kun laumasuojaa haetaan.
Olen yksinhuoltaja ja sopinut, että lapset menevät kummille jos henki lähtee. Miten muut perussairaat yh:t, oletteko miettineet lasten huoltajuus asioita?
Suomen ei tarvitse orjallisesti noudattaa muuta maailmaa. Koulujen avaaminen kahdeksi viikoksi ei pelasta suomen taloutta lainkaan..siltikään ihmiset eivät liiku, eivät kuluta, eivät käytä palveluita. Siis ne jotka eivät muutenkaan tekisi niin.
Olihan lehdessäkin se joku nainen, joka oli saanut tartunnan kouluikäiseltä lapseltaan, joka oli niitä koulutartuntoja kun joku opettaja tuli matkoilta. Koko perhe sitten sairastui siihen tautiin.
Suomen menestykset koronavirus epidemiassa
1. Suomi viivytteli koronavirus epidemian pysäyttämisessä, Tammikuun alusta aina 18.3.2020 ensimmäisiin toimenpiteiisiin asti (Koulut)
2. Kiinalaisten annettiin ostaa hengityssuojaimet ja desifointiaineet pois Suomesta, tämäkään ei herättänyt viranomaisia toimintaan.
3. Suomen varmuusvarastot olivat riittämättömät ja vanhentuneet.
4. Pandemia suunnitelma ja pandemiaan varautuminen olivat epäonnistuneita.
5. Ulkomailta tuleville tartuttajille ei järjestetty vastaanottoa lentokentillä ja valvottua eristämistä.
6. Koronavirus karanteenin ja altistuneiden eristyksien liittyvät toimet epäonnistuivat täysin.
7. Suomi jäyttäytyi Eu:n yhteishankintojen ulkopuolelle.
8. Varmuusvarastoon hankittiin hämäriltä myyjiltä kelvottomia maskeja ja hengityssuojaimia.
9. Hämäräperäisesti hankitut maskit testattiin ja tutkittiin, mutta silti osa niistä aiheutti allergisia oireita ja ne poistettiin käytöstä.
10. Kunnat ja yksityiset laitokset, eivät olleet varanneet suojanaamareita riittävästi käyttöönsä.
11. Uudenmaan rajat suljettiin 28.3.2020 ja avattiin 15.4.2020 liian aikaisin.
12. Koronavirukseen kuolleiden määrät ilmoitettiin väärin, kymmeniä jäi puuttumaan luvuista.
13. Koronaviruksesta tiedottaminen epäonnistui lähes täysin, ristiriitaista tietoa, suoranaista harhaanjohtamista ja jopa valehtelua.
Asko Järvinen on laumasuojan kannattaja. On tullut selväksi useissa haastatteluissa.
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Kuka päätti, että laumasuojaa kannattava Järvinen sa oll äänessä ja ihmisten henkeä ja terveyttä vaaliva Lehtonen ei sa puhua.
Tätä minäkin ihmettelen, että miksi tätä italia hulinalle naureskellut tyyppi saa vielä ruutuaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Asko Järvinen on laumasuojan kannattaja. On tullut selväksi useissa haastatteluissa.
Lasse Lehtonen ei ole laumasuojan kannattaja. Hän on Husin diagnostiikkajohtaja.
Tämä eri näkemys harmitti niin paljon, että hus sanoi "keskittävänsä tiedotustaan" mikä merkitsi sitä, että Lasse Lehtonen ei saa sanoa mielipiteitään, mutt Asko Järvinen saa sanoa.
Sitten kun kaikki muut Pohjoismaat on avanneet koulut, voidaan katsoa mikä maa pärjää parhaiten. Jos muissa maissa koulu ei aiheuta sen enempää ongelmia kuin koulujen oleminen kiinni Suomessa, mitä sitten?
No jos 1000 kerrotaan 0,2. Niin vastaus on 200. Eli 200 ihmistä kuolisi tuon 0,2 luvun mukaan.
Sitten lapset kouluun jos ei korona oo levinnyt.
AINUT JÄRKEVÄ ON LASSE LEHTONEN. Tietysti ei voida tietää kaikkea mutta tämän hetkisen tiedon valossa ainoa järkevä tapa käyttäytyä on tämän hetkisen tiedon mukaan jota Lasse Lehtonen käyttää.
Tää Asko Järvinen vetää vaan hatusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asko Järvinen on laumasuojan kannattaja. On tullut selväksi useissa haastatteluissa.
Lasse Lehtonen ei ole laumasuojan kannattaja. Hän on Husin diagnostiikkajohtaja.
Tämä eri näkemys harmitti niin paljon, että hus sanoi "keskittävänsä tiedotustaan" mikä merkitsi sitä, että Lasse Lehtonen ei saa sanoa mielipiteitään, mutt Asko Järvinen saa sanoa.
Juuri näin. Sairaaloissa politiikka jyllää sisäisesti aivan samalla tavalla kuin Arkadianmäellä.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakouluissa opetetaan kriittistä ajattelua ja onneksi meissä ”mammoissa” on paljon korkeakoulutettuja. Me ymmärrämme, että Järvinenkin on vain ihminen ja asiantuntijakin voi erehtyä. Sehän on jo tässä koronakriisissä nähty jo monta kertaa, että asiantuntija on erehtynyt.
Olisi huolestuttavaa, jos jokainen uskoisi heti kaiken mitä jossain lööpissä kirjoitetaan. Kokemus on osoittanut, että sanoa voi vaikka mitä, mutta teot kertoo totuuden. Laitan siis lapseni kouluun siinä vaiheessa kun Marin ja Niinistö laittavat lapsensa päiväkotiin. Sitten se on turvallista.
Et sinäkään kuitenkaan älykäs ole, koska et ajattele omilla aivoillasi, luulet tunteitasi informaatioksi tosiasioista ja seuraat lammasmaisesti sitä mikä vahvistaa omaa pelontäytteistä maailmankuvaasi. Olet siis pelkästään suppeasti kirjaviisas, mutta tyhmä.
Kun miettii, miten tehokkaasti kaikki muut virustaudit, kuten influenssa, leviävät koulujen kautta, niin vähän kyllä ihmettelen, miksi korona olisi erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Asko Järvinen on laumasuojan kannattaja. On tullut selväksi useissa haastatteluissa.
Voi voi, onko se nyt niin vaikea yksinkertaisemmankin ymmärtää, että sen laumasuojan voi saada aikaiseksi myös rokottamalla. Se, että lähes kaikki sairastaa ei ole ainoa tapa saavuttaa laumasuojaa.
Mutta kun rokotetta ei vielä ole niin pitää yrittää viivyttää leviämistä niin kauan että rokote saadaan aikaiseksi ja tätä tautia ei niiden kaikkein haavoittuvimpien tarvitsisi sairastaa ja pelata venäläistä rulettia henkensä edestä.
Onko tämä liian vaikea asia ymmärtää kun tätä samaa asiaa jankutetaan joka vähän väliä joka paikassa.
Jos et ymmärtänyt, niin älä vain alapeukuta vaan kysy niin sinulle vastataan ja sitten ehkä viimein tajuat -- OK ?
Vierailija kirjoitti:
Jos tähän valittamiseen kuluva energia suunnattaisiin uusien etäbisnesmallien kehittämiseen, Suomella menisi kohta tosi lujaa. Mutta itkuraivarit näyttävät olevan muodikkaampia.
Hm. Osa noista voi olla aika riskialttiita vetoja. Voivat olla optimaalisia nyt kun rajoitukset ovat päällä, mutta eivät myöhemmin.
Kaljakuppilan omistajaa korpeaa kun pubi on tyhjä ja alkoholia ei saa/voi myydä etänä. Mutta voisihan hän vaihtaa alaa tai mennä töihin, eikö?