Lue keskustelun säännöt.
Väitän: Lihavuutta on vaikea hoitaa, koska lihavuus on suojakuori
17.04.2020 |
Lihavuus on kiistatta terveysriski. Lihavien näkee kuitenkin usein loukkaantuvan ja puolustautuvan, jos asian ottaa puheeksi. Tämä voi johtua siitä, että lihavuus on ihmisen itselleen rakentama suojakuori. Jos ihmistä yritetään saada luopumaan suojakuorestaan, hän taistelee vastaan. Moni laihtuisi huomattavasti helpommin, jos lihavuuden hoidossa paneuduttaisiin erilaisten ruokavalio- ja liikuntaohjeiden sijaan tunnelukkojen ja traumojen käsittelyyn ja purkamiseen. Kun mieli on kunnossa, sitä ei tarvitse suojata syömällä itseään lihavaksi. Tunnesyömisestä puhutaan jo paljon, mutta asian keskeisyyttä lihavuuden syynä ei vielä täysin ymmärretä. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, miten traumat vaikuttavat suoliston bakteerikantaan.
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Voisko nää lihavuusjutut jo lopettaa? Päivittäin kymmeniä alotuksia "läski sitä, läski tätä". Lihota itsesi ja tule sitten kertomaan kuinka helppoa on laihtua. Nimim. laihduttanut vuodesta 2005.
No minäpä kerron. Ai millä pätevyydellä? 2 x 20 kg ylimääräistä laihduttanut. Raskauksien jälkeen. Ei mitään jojoilua. Syö vähemmän - liiku enemmän laihtuaksesi ja palaa normaaliin terveelliseen ruokavalioosi ollessasi halutussa painossa. Toimii. Mutta kohdallani kyse ei ollut tunnesyömisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ap:n kanssa samoilla linjoilla. Toki puutokset, tiedon puute, huonon ruoan helppo saatavuus, lapsuuden kodista perityt asenteet yms vaikuttaa mutta kyllä terveen kehon saavuttamiseen liittyy paljon mielen esteitäkin.
Olen itse normaalipainoinen mutta huomaan kuitenkin että omakin tapa käsitellä erikoista elämään jäljet jättävää maailmantilannetta ja sen herättämiä tunteita on ruoan kautta. Sen sijaan että miettisin muita oleellisia asioita ja korjaisin niitä olen alkanut taas laihduttaa normaalipainon sisällä hallitakseni edes jotain osaa elämästäni ja ollakseni arvokas ihminen eli keskitän ajatukset ruokaan epämiellyttävien tunteiden käsittelyn sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, mihin tunteeseen ajattelin juuri hakea toisen voileivän? Kyllästymiseen. Siihen, että jälleen kerran istun koneen ääressä tekemässä työtä, johon kuuluu päivystämistä, ja sen ohella luen miljoonannen kerran kuinka joku maallikko, jolla ei ole viikkoakaan ravitsemustieteen tai psykologian opintoja, alkaa neuvoa meitä läskejä.
Voi olla, että otan leivän lisäksi myös jugurttia ja muroja, niin jaksan näitä juttuja paremmin.
Meinaatko siis, että kukaan hoikka ei koskaan tunne kyllästymisen tunnetta? Ovat hoikkia siksi, koska heidän ei "tarvitse" syödä hukuttaakseen kyllästymisensä?
Ihan turhaan syyttelet muita. Tunteesi on vain sinussa itsessäsi ja on sinun vastuullasi, miten käsittelet sitä; aikuismaisesti vai kakaramaisesti.
Ja jos nyt oletkin niin hukassa, ettet osaa käsitellä kyllästymisen tunnettasi muuten kuin syömällä, niin voisithan syödä vaikka vesimelonia tai imeskellä puolijäisiä mustikoita pakastimesta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät syömään esim. roskaruokia. Itseäni ällöttää. Tosin olen asperger ja minulle on ehdottoman tärkeää tietää ruokani ravintoarvot ja se määrä mitä syön. Harrastan myös liikuntaa. Terveellinen elämä on kaiken perusta. Eikä se ravinto-oppi ole niin vaikeaa, jos siihen edes kerran perehtyisi!
Roskaruoka maistuu hyvälle. Mikäli on vielä geneettisesti keskimäärin voimakkaammin taipuvainen tykkäämään rasvaisesta ja suolaisesta, niistä on helppo tykätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, mihin tunteeseen ajattelin juuri hakea toisen voileivän? Kyllästymiseen. Siihen, että jälleen kerran istun koneen ääressä tekemässä työtä, johon kuuluu päivystämistä, ja sen ohella luen miljoonannen kerran kuinka joku maallikko, jolla ei ole viikkoakaan ravitsemustieteen tai psykologian opintoja, alkaa neuvoa meitä läskejä.
Voi olla, että otan leivän lisäksi myös jugurttia ja muroja, niin jaksan näitä juttuja paremmin.
Meinaatko siis, että kukaan hoikka ei koskaan tunne kyllästymisen tunnetta? Ovat hoikkia siksi, koska heidän ei "tarvitse" syödä hukuttaakseen kyllästymisensä?
Ihan turhaan syyttelet muita. Tunteesi on vain sinussa itsessäsi ja on sinun vastuullasi, miten käsittelet sitä; aikuismaisesti vai kakaramaisesti.
Ja jos nyt oletkin niin hukassa, ettet osaa käsitellä kyllästymisen tunnettasi muuten kuin syömällä, niin voisithan syödä vaikka vesimelonia tai imeskellä puolijäisiä mustikoita pakastimesta.
Ei, kukaan ei ole väittänyt, että hoikat ei tunne kyllästymistä. Jotkut hoikat hukuttaa kyllästymisen tunteensa alkoholiin tai shoppailuun tai uhkapelaamiseen. Samasta asiasta kyse.
Mutta olen kyllä sitä mieltä, että pääosin normaalipainoisilla on terve suhde ruokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän: lihavuus johtuu siitä että ruoka ja herkut on hyvää, eikä enää tarvitse juurikaan liikkua.
Huolella tehty ruoka on hyvää. Paljon parempaa kuin ne roiskeläpät ja sipsipussit. Tämän kun moni oivaltaisi.
Voi että kun tämä olisikin totta. Teen ihan törkeän hyvää ruokaa. Siitä huolimatta ne sipsit ja mäkkisafka uppoaa muhun sujuvalla tahdilla. Tiedän olevani ihan puhtaasti addikti ja mun pitäisi osata irrottaa otteeni siitä paskasta mitä suuhuni työnnän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän: lihavuus johtuu siitä että ruoka ja herkut on hyvää, eikä enää tarvitse juurikaan liikkua.
Huolella tehty ruoka on hyvää. Paljon parempaa kuin ne roiskeläpät ja sipsipussit. Tämän kun moni oivaltaisi.
Voi että kun tämä olisikin totta. Teen ihan törkeän hyvää ruokaa. Siitä huolimatta ne sipsit ja mäkkisafka uppoaa muhun sujuvalla tahdilla. Tiedän olevani ihan puhtaasti addikti ja mun pitäisi osata irrottaa otteeni siitä paskasta mitä suuhuni työnnän.
Lisäksi se huolella tehtyä hyvää ruokaakin voi syödä liikaa. Koska se on hyvää ja se tuottaa mielihyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Väitän ettei laiskoja ihmisiä ole oikeasti olemassa. Tuo ettei jaksa mitään ja mikään ei kiinnosta, johtunee ihan siitä, ettei ole voimavaroja, ja mistään ei saa mielihyvää.
Traumatisoitunut ihminen on väsynyt. Energia menee ihan hengissä olemiseen. Sama masentuneella.
Sellainen ihminen joka ei ole väsynyt, ei ymmärrä. Sellainen ihminen joka saa mielihyvää, ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuossa pointti. Tohtori Nowzaradan puhuu n. 300.kiloisten kohdalla juuri tunnesyömisestä.
Meillä tavislihavilla asia on hiukan toinen. On geenejä, jotka altistavat lihomiselle, sairauksia, lääkityksiä, päihdeongelmiakin. Ihmisen pitää löytää oikea tapa sovittaa energian kulutusta ja saantia. Se ei ole helppoa, vaikka pää olisi muuten kuinka kunnossa.
Pakko kyllä sen verran huomioida, että harvemmin kenenkään lihavuus lopulta liittyy mihinkään välinpitämättömyyteen omaa kehoa kohtaan ainakaan noin yksioikoisesti. Kyllä varmasti suurin osa valitsisi olla hoikka jos voisi vain sormia napsauttamalla muuttua kerrasta.
Toki on sairauksia ja geenitkin, mutta väitän, että suurimmalla osalla kyse on siitä että on jo lapsena lihotettu ja taustalla on jotain psyykkistä jota puretaan syömiseen ja juomiseen. AP:lla on pointti kyllä ihan oleellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ihmetyttää miten ei ihmiset kyllästy karkkeihin, tai nuihin rasvaisiin ruokiin. Samaa makua usein niin ei se maistu edes miltään enää.
Hyviä ruokia pitää syödä harvoin ja nautiskellen.
Vierailija kirjoitti:
Alan aina syömään ja lihomaan kun miehet alkavat huomautella tisseistäni. Minulla on siis hoikkanakin todella näkyvät ja isot lollot ja taasen läskimaha vie huomiota pois niistä. En vaan kestä sitä seksualisointia.[/
Syy se on tämäkin.
Itse valitsisin terveyden ja jättäisin huomauttelut omaan arvoonsa, arvostan itseäni enemmän kuin jotain random huutelijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan aina syömään ja lihomaan kun miehet alkavat huomautella tisseistäni. Minulla on siis hoikkanakin todella näkyvät ja isot lollot ja taasen läskimaha vie huomiota pois niistä. En vaan kestä sitä seksualisointia.[/
Syy se on tämäkin.
Itse valitsisin terveyden ja jättäisin huomauttelut omaan arvoonsa, arvostan itseäni enemmän kuin jotain random huutelijoita.Tunnesyömistä, traumoilta suojautumista. Itsensä rakastaminen ja oman kehon terveyden valitseminen on monille vaikea päätös. Helpompi on vastustaa lihomalla ja olla kohtaamatta traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Moni mainio kokki ja ruuan ystävä myös on lihava.
Never trust a skinny cook!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän että omalla ystävälläni huomattava ylipaino johtuu mielenkiinnon puutteesta yhtään mihinkään. Hän ei esimerkiksi ole kiinnostunut käyttämään aikaa ruoan valmistamiseen yhtään. Ruoka on tyyliin mikrohamppari - pari sekuntia mikrossa pim! Valmis! Ei ole kiinnostunut oppimaan tekemään mitään ruokaa. Sama asenne kaikkea kohtaan. Luonto ei kiinnosta tippaakaan, joten ei myöskään kiinnosta käydä vaikka kävelyllä metsässä keväisenä päivänä, mikä muista ihmisistä on yleensä aivan ihanaa. Matkustus kiinnostaa, mutta matkalla ei kiinnosta tehdä mitään, vain maata altaalla ja syödä valmiista pöydästä. Hotellin ulkopuolella liikkuu taksilla. Mitkään harrastukset ei kiinnosta. Ei liikunta, ei musiikki, ei yksin, ei ryhmässä, ei edes omassa kodissa harrastettavat.
Koko elämä on sen optimointia että tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaikesta on vaivaa. Normaali ihminen kuitenkin yleensä haluaa joskus edes tehdä jotain. Mitä se sitten onkin.
Ja turha tulla nyt tähän jankuttamaan ettei itseäkään kiinnosta nuo mitkä luettelin. Kyse on siitä että häntä ei kiinnosta mikään. Mistään ei saa olla yhtään vaivaa.
Kuulostaa masentuneelta ihmiseltä
Hän on ollut tällainen lapsesta saakka.
Lapsetkin voivat olla masentuneita, esimerkiksi jos on hyväksikäytetty.
Voisiko olla mahdollista että hän ei ole traumatisoitunut eikä häntä ole käytetty hyväksi? Voisiko se nyt mitenkään olla mahdollista?
Tietenkin voi, se on hyvin paljon mahdollista, mutta ihmiset on myös erittäin taitavia peittelemään masennustaan toisten läsnäollessa ja ihmisen muistikin on erikoinen ja voi vaikka plokata kipeät tapahtumat ja kokemukset ja eipä niitä muista edes tapahtuneen, etenkin jos se on tapahtunut pienenä lapsena. Jos ihmistä ei muka kiinnosta mikään, takana voi olla vaikka valtava epäonnistumisen pelko.
Vihdoinkin joku sanoo totuuden. Itsellä on kyse suojakuoresta. En edes halua tulla ”pidetyksi”, yms. Asia on nimenomaan psykologinen. Mutta ongelmaa ei voi ratkaista fitness-asiantuntijan luona. Asia on tunnetasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon läski siksi, että ahmin herkkuja, vaikkei enää tekis edes mieli. Toimin kuin robotti. En tunne oloani hyväksi ahmittuani. Helvetinmoinen pakkomielle. Tavallista ruokaa syön ihan normaalisti. Mieluiten olisin syömättä kokonaan. Vapaapäivinä menee pitkälle päivään ennen kuin syön yhtään mitään. Itse asiassa mulla on huono ruokahalu.
Terapiassa olen ollut aikanaan pari vuotta. Ei juurikaan apua. Syömisongelmani on alkanut jo lapsena.
Minulla on sama. Mieluiten olisin syömättä, tosin minulla on taustalla pahoja ruoka-aineallergioita, jotka vaativat todella, todella kurillista elämää ja siltikin elimistö saattaa pistää hanttiin. Joskus on päiviä, että saan alas vain jäätelöä.
Kasvoin tosi köyhässä perheessä 80-luvulla. Kaikki piti aina jakaa, mitään ei ollut koskaan tarpeeksi. Ruoaksi saattoi olla kokonainen broileri 5 hengelle ja se oli runsas juhla-ateria. Muuten vedettiin vaan perunaa ja ruskeaa kastiketta ja ruisleipää.
Mietin aina, että kunhan pääsen asumaan omilleni, sitten saan syödä mahani täyteen. Ei tartte jakaa mitään kenenkään kanssa. Saa enemmän kuin 2 riviä suklaata ja pari lusikallista jäätelöä. Mehua voi juoda päivittäin.
Yllätys, kun muutin omilleni, lihoin 15 kiloa pelkästään siitä ilosta, että kerrankin sain SYÖDÄ. Syödä niin paljon kuin ikinä jaksan ja vähän lisää päälle.
Nykyään on vaikeaa päästä eroon tästä tavasta, vaikka ruoka ei ole loppumassa. Olen perso makealle muutenkin.
Nämä teidän esimerkit on outoja. Ei saa syödä pizzaakaan joka viikko kun lihoo. No niin lihoo, suurin osa. Ja kokonainen broileri viidelle?! Mitä ihmeellistä tuossa on, siinä on enemmällekkin. Teidän käsitykset normaaleista annoksista on jotenkin vääristyneitä.
Kaksi riviä suklaata myös on ihan hyvä kerta annos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väitän: lihavuus johtuu siitä että ruoka ja herkut on hyvää, eikä enää tarvitse juurikaan liikkua.
Huolella tehty ruoka on hyvää. Paljon parempaa kuin ne roiskeläpät ja sipsipussit. Tämän kun moni oivaltaisi.
Voi että kun tämä olisikin totta. Teen ihan törkeän hyvää ruokaa. Siitä huolimatta ne sipsit ja mäkkisafka uppoaa muhun sujuvalla tahdilla. Tiedän olevani ihan puhtaasti addikti ja mun pitäisi osata irrottaa otteeni siitä paskasta mitä suuhuni työnnän.
Lisäksi se huolella tehtyä hyvää ruokaakin voi syödä liikaa. Koska se on hyvää ja se tuottaa mielihyvää.
Sellaista ruokaa jossa on kunnolla makua, siis muutakin makua kuin suola, sokeri ja rasva, ei tarvitse syödä niin paljon. Nautinto tulee mausta, ei määrästä. Siitä saa sen nautinnon ilman mättämistä.
Vierailija kirjoitti:
Häh, ei se minulla ainakaan mikään suojakuori ole. Korkeintaan suojaa nälänhädältä ja hukkumiskuolemalta (rasva kelluu ja olenkin kestävä uimari).
Ihan sitä se vain on, että ruoka on niin hyvää, ja liikunta niin ikävää. Tietysti jossain ikävässä tilanteessa hyödynnän kyllä sitä, että ruoka on niin hyvää, esim. kun pitäisi siivota tai kirjoittaa tutkielmaa, niin on siinä minulle hyvä tekosyy syödä. Mutta ei se mitään suojautumista ole! Ihan vain parannan mielialaani, jonka jälkeen työhön tarttuminen on helpompaa.
Parannat hetkellisesti mielialaasi, mutta miten asia on pitkällä tähtäimellä?
Eiköhän tuossa pointti ole se että vanhemmat on siirtänyt omaa häpeää lapsiinsa, ruokailu on pyörinyt rahattomuuden ympärillä ja ruoka ja herkut on maustettu sillä pelolla että ettehän vaan syö enempää kun ei ole rahaa. Meilläkään ei ollut lapsuudessa liikaa rahaa mutta siitä ei tehty lasten ongelmaa ruokapöydässä vaan kohtuus ja ruoan arvostaminen oli osa kasvatusta, taustalla toki se että muuta vaihtoehtoa ei olisi ollutkaan.