Kuinka kauan aiot olla kotona, tai olet jo ollut?

Olen ollut kotona 3½ vuotta, tosin en tyylipuhtaasti ;) Mutta 3-v. esikoisemme ja 1v kuopuksemme ovat olleet kokoajan kotihoidossa. Oeln opiskellut sivutoimisesti ja tehnyt keikkatöitä ihan vähän toisinaan.



Töihinlähtö koittaa viim. kun kuopus täyttää 3v. Se tuntuu ihan hyvältä. Aikansa kutakin.

ja tarkoitus on olla niin kauan kuin se taloudellisesti on mahdollista. Nyt kun lapset on 3 v ja 5 v kuukaudessa saan vain lapsilisät oli 210e joka on kyllä tosi vähän. Eikä miehenkään tulot kovin kummoiset ole.

Melkein 8 vuotta olen ollut, lapset 8 ja 4 vuotiaat. Joo, enkä ole kortistossa rahaa nostamassa ja työtarjouksia pakoilemassa. Olen siis " aito" kotiäiti:). Rahaa tulee siis lapsilisät 210 euroa, ja mies on tavallisessa palkkatyössä. Velkaa on talosta ja autosta, mutta ollaan pärjätty hyvin. Mihinkään turhaan ei rahaa mene, maksullisisa harrastuksia ei ole eikä kaivata. Kävely ja kirjastossa käynti ei maksa mitään.

Olen aina halunnut olla kotiäiti ja mies on tyytyväinen että hoidan lapset ja kodin. Hänellä on usein pitkät työpäivät. En koe eläväni miehen siivellä, mieshän se vasta siivellä elää kun minähän tätä huushollia pyöritän. Ja tarkotus on kotiäitinä vielä kauan, ehkä muutun josain vaiheessa kotirouvaksi.

ja jatkan edelleen, päivääkään en vaihtaisi pois.

Nautin kotiäitinä olosta, kertaakaan en ole katunut.

Rahansa saa miettiä tarkoin...mutta en ole koskaan niissä voinut kylpeä, että eipä se ylipääsemätön este ole.

Ei ehkä ole miljoonataloa eikä hienoa autoa, mutta saanpahan itse nauttia omista lapsistani kun minua ihan oikeasti tarvitsevat...tulee varmasti aika, jolloin riittää että olen olemassa-vaikka en aina saapuvilla.

Voisin kyllä jatkaa hautaan asti kotiäidin roolista kotirouvaksi-mutta luulen että jossain vaiheessa yhden palkalla kitkuttaminen alkaa olla kurjaa, nyt siihen on sentään oikea syy:)

Toisaalta ei ne maisterin frouvat ennenkään töitä tehnyt ja niillä oli vielä kotiapulainenkin!!! Nykyäiti sentään tekee kaiken itse-ei nykyrahoissa makseta palkkoja piialle...ja silti pitäisi olla aikaa harrastaa ja tehdä vaikka mitä...kyllä nykynaiset on ihmeellisiä ;D

Muksu syntyy nyt keväällä ja palaan töihin jo marraskuussa tätä samaa vuotta. Mieheni jää silloin 2-3 kuukaudeksi kanssa kotiin ja sen jälkeen muksu menee hoitoon. En halua olla töistä kauaa pois, koska tiedän että " ylennys" ja uudet tuulet odottaa kun palaan töihin. Kuullostaa varmaan monen mielestä nopealta paluulta, mutta se on minun valintani ja kaikista meistä ei vain kotiäitiä saa..Tämä on meidän elämäämme ja samoin oli omassanikin lapsuudessa, vanhemmat oli aina töissä ja meistä lapsista tuli itsenäisiä. Ei meiltä rakkautta puuttunut, eikä kyllä mitään muutakaan...ja ihan tasapainoisia kansalaisia ollaan :)



Ja on se muuten taloudellinenkin kysymys, en minä tahdo elää millään naurettavan pienillä tukiaisilla ja mieheni siivellä. Miettiä voinko ostaa jotakin halumaani vai en, ja jääkö sitten vielä rahaa vaippoihin ja lainanlyhennyksiin. Mutta jokainen meistä tekee tavallaan, meillä näin ja naapurissa jo toisin. :)

Hmmm. Ensimmäinen tulossa ja kovin mietityttää tämä threadin keskustelu.

Itse aion viettää kotona max. vuosi, plus mieheni jonkin aikaa. Olisi

kiva tietää teidän jotka kovin mielellänne kotona hoidatte lapsianne ns.

urasta (tai sen puutteesta) Osunko kovin väärään jos veikkaan että suurin osa on heikosti koulutettuja sekä heikosti palkatuissa tehtävissä olevia ? josta johtaa siis heikko hinku takaisin työelämään. Kovin ihmettelen myös täällä taajaan viljeltyjä mielipiteitä että parasta kotiäitiydessä on kun on paljon omaa aikaa ja aikaa ulkoilla lasten kanssa, samaan hengenvetoon valitetaan kuinka mikään aika ei maailmassa riitä ja kuinka kotiäitiyis on sitä töistä vaikeinta/kovinta maailmassa.



Minulle työ ei ole vain rahaa, se antaa sisältöä ja ystäviä, niin minulle kuin miehellenikin sekä toivottavasti tulevalle lapselleni leikkitovereita heidän kauttaan. En ole uraohjus-tiukkapiho, mutta en ole alepankassakaan, kaikella kunnioituksella heitä ja heidän työtään kohtaan (he sentään käyvät töissä...)



Ja jos rahaa on vähän joutuu väkisinki jostain tinkimmään - aina. Sitä ei voi välttää myöskään lapsen tarpeista vaikka kuinka toisin väittäisitte.

Annatteko lapsellenne mahdollisuuden matkustaa ja nähdä maailmaa ? Opiskella tulevaisuudessa siellä ja sitä mitä hän haluaa ? Harrastaa mitä hän haluaa vaikka välineet vähän enemmän maksaisivatkin ? veikkaanpa että kaikkiin ette voi vastata myöntävästi. Me pyrimme säästämään pienellemme pesärahaston että hän

saa mitä tarvitsee ja haluaa, ilman että häntä ylenmäärin hemmotellaan - siitä ei ole kyse !



Ja rakkaudettomuudesta ei ole kyse, rakkaudesta hänet on tehdy ja suunnattomasta rakkaudesta häneen me kaiken tämän vaivan näemme.



Jos tämä viesti poistetaan asiattomana tiedän sen osuneen ja kalikan kolahtaneen...

Minä nukun yöni hyvin, entä sinä ?

Ensimmäistä lasta odottaessa ajattelin, että en voi olla alaltani pois kauaa, koska tällä alalla (elektroniikka-alan DI) kehitys on niin nopeaa, että kelkasta putoaa pian. Töihin palasinkin, kun esikko oli 11kk ja mies jäi kotiin muutamaksi kuukaudeksi. Sen jälkeen esikoisen oli tarkoitus mennä hoitoon, mutta se ei enää tuntunutkaan hyvältä ajatukselta. Olin alkanut odottaa toista lastamme, olin unelmatyössäni hyvällä palkalla, mutta päätin jäädä esikoisen kanssa kotiin jo alkuraskaudessa ja palata töihin kakkosen jälkeen. Kakkosta odottaessa meillä kypsyi ajatus, että hoitaisin lapset kotona kouluikään asti. Mutta opintojen loppumetrit halusin tehdä pois, etteivät ne jää roikkumaan. Olen aina haaveillut olevani kotiäiti, samoin olevani alani DI. Kotiäiti en kuitenkaan voi enää olla lasten jo kasvettua, DI:n hommia voin tehdä myöhemminkin. Tosin tiedän joutuvani päivittämään koulutustani pitkän kotiäitiyden jälkeen, mutta en koe sitä esteeksi elämässäni.



Diplomityöni menin tekemään vanhaan tuttuun työpaikkaani, kun kakkonen oli 1½v, siksi aikaa meille palkattiin kotiin lastenhoitaja. Diplomityön valmistuttua en halunnut jatkaa töissä, edelleen se oli unelmapaikkani, tuskin tulen koskaan löytämään niin koulustani vastaavaa työtä, mutta mieli vei silti kotiin lasten luo. Pian aloin odottaa kaksosia, valmistuessani olin neljän äiti. Kaksoset syntyivät pikkukeskosina eivätkä eläneet kauaa. Minulta ei ole koskaan kyselty niin tiuhaan töihinpaluustani, kuin pian vauvojen kuoleman jälkeen. Vaikka oma pää oli aivan rikki ja kotona kaksi lasta, jotka olivat kokeneet sisarusten menetyksessä suuremman tragedian kuin moni aikuinen ihminen on koskaan joutunut kohtaamaan. Silloin meillä ei ollut hengissä yhtään alle kolmivuotiasta ja elimme vain miehen palkalla, kuten ajatus oli tehdä sitten kun kuopuskin on jo täyttänyt 3v muttei vielä aloittanut koulua.



Sen jälkeen olemme saaneet viidennen lapsen ja odotan nyt kuudetta. Kotona tulen olemaan, kunnes kuopus lähtee kouluun. Ja nautin mielettömästi. Minulla ei ole oloa, että elän miehen siivellä, yhteinen perhehän meillä on ja yhdessä on lapset haluttu ja hoitomuodosta päätetty. Ei minun tarvitse tehdä tiliä miehelleni ostoksistani, mutta en toisaalta ole myöskään heräteostelijatyyppiä. Taloudellisesti meille on se ja sama, kumpi kävisi töissä, mutta minä olen " kotiäitityyppiä" , olen unelmahommassani nyt. Mieheni matkustelee työn puolesta paljon ja sikäli on lottovoitto, että minä viihdyn kotona, koska hänen reissuviikoillaan hoitopäivät venyisivät väkisin pitkiksi ja arki kävisi varmasti kovin raskaaksi sekä minulla että lapsilla. Koulutus ja työtehtävät ovat myös sellaiset, että elintaso on varsin hyvä yhdenkin palkalla, tuntuisi hullulta pitää lapsia hoidossa, jos näinkin voimme elää sellaista elämää kuin haluamme. Mitään ökykalliita harrastuksia ei lapsilla ole, mutta kyllä soittotunnit tms onnistuvat näinkin, samoin matkustelu ulkomaille. Toisaalta normaalit elintottumuksemme eivät ehkä ole kalleimmat mahdolliset, se paljolti mahdollistaa myös sen " ylimääräisen kivan" kuten matkustelun.



Valintahan se kotiäitiys on, eikä se varmasti kaikille sovi, joku kokee olevansa parempi äiti kun saa käydä päivät töissä. Itse nautin täysillä kotonaolosta. Samalla lapsilla on koko ajan joku, jolla on aikaa kuunnella heidän asiansa tuoreeltaan. Esikoinen on meillä nyt esikoululainen, aika on mennyt hurjaa vauhtia ja nyt tuntuu tosiaan, että haluan muidenkin lasten saavan kokea yhtä kiireettömän lapsuuden ilman aikataulupaineita.

Nuorimmainen on nyt 10 kk. Koskaan aiemmin en ole ollut kotona näin kauaa. Perheessämme on kolme lasta. Jotenkin kotona olo ei vaan oo mun heiniä...

Ja varmaan toiset kolme vuotta edessä(vauva 4kk). En kuitenkaan ole ajatellut olla ihan kotosalla, vaan kun muutamme takaisin paikkakunnalle jossa työpaikkani on ajattelin tehdä ilta/viikonloppuvuoroja silloin tällöin. Saa vähän omaakin rahaa...Ollaan laskettu että pärjätään miehen palkalla kyllä, mutta jos haluaa ostaa yhtään mitään ylimääräistä niin pitäisi vähän tienatakin. Olen ajatellut että kun vauva on silloin lähemmäs 1,5v niin muutama työvuoro silloin tällöin on minulle kivaa vaihtelua ja iskä saa välillä hoitaa kotia ja lapsia, imetyskään ei sido minua enää. Hoitoon en kuitenkaan halua lapsia vielä antaa, mutta pieni lisätienesti ei ole pahitteeksi ja tienaa sitten vähän ansiosidonnaista päivärahaakin siinä, jos vaikka kolmaskin lapsi onnistuttais saamaan. Hassua ajatella näin pitkälle asioita eteenpäin, mutta itse olen ainakin huomannut että aika lasten kanssa menee niin pian että pari-kolme vuotta on yks hujaus vain(vaikka välillä on sitten niitä päiviä että tuntuu ettei ilta tule ikinä...).



Itse olen sarjassa " huonosti koulutettu, huonossa työssä" , mutta olempa löytänyt tästä oman urani enkä koe sitä mitenkään kurjaksi. Mun opiskelujen aika tulee varmaan vielä kun lapset ovat isompia, alan vaihto on edessä. Työuraa on vielä 35v edessä joten siinä ehtii sitä sun tätä.

Hm. Mielestäni oli sekä kotiäitiyttä että " tavallisia työntekijöitä" alentavaa olettaa, että lapsia hoidetaan kotona vain siksi, että äideillä /isillä ei olisi riittävän hyvää työpaikkaa johon palata.



Itse olen 30-vuotias toista lasta odottava äiti, ja ollut kotona 2 vuotta. Aion jatkaa kotiäitiyttäni siihen saakka, kunnes toukokuussa syntyvä kuopuksemme on noin 2,5-3-vuotias. Sen jälkeen mieheni jää hoitovapaalle vielä joksikin aikaa. Toivottavasti saamme vielä kolmannenkin lapsen jossain vaiheessa tulevia vuosia.



Minulla on korkeakoulututkinto, mutta en ole koskaan pitänyt työuraa tai sillä etenemistä itselleni tärkeinä asioina. Ennen ensimmäistä äitiyslomaani olin ihan kivassa ja mielenkiintoisessa työssä, joka onneksi on vakituinen. Voin siis aika turvallisin mielin olla kotona nämä muutamat vuodet. Miehelläni on AMK-tutkinto, ja hän on aika keskipalkkaisessa, myös onneksemme vakituisessa työssä. Hänkään ei ole minkään sortin " uraohjus" , vaan kumpikin pidämme uraa tärkeämpänä sitä, että elämä on tasapainossa ja perheellä on riittävästi aikaa olla yhdessä.



Taloudellisesti tulemme toimeen, mutta elämme toki aika niukasti. Haluamme kuitenkin hoitaa pienet lapset kotona siitäkin huolimatta, että emme sen vuoksi voi matkustaa tai hankkia kaikkea mitä mielemme tekisi. En mitenkään voi uskoa, että lapsemme jäisivät mistään paitsi valintojemme vuoksi! Uskon täysin, että arkinen, tavallinen elämä ja yhdessäolo kantavat lapsiamme paljon pidemmälle kuin ne " harvinaisemmat herkut" kuten matkustelu tai kalliit harrastukset. Lapsillemme ei ole karttumassa minkään sortin pesämunia, mutta sitäkin asiaa ehtii varmasti ajatella siinä vaiheessa, kun olemme molemmat taas palkkatyössä.



Eihän tämä kotiäitiys todellakaan ole aina herkkua! Itse olen viikottain ahdistunut loppumattomista kotitöistä, ja juuri nyt jännitän uuden vauvan syntymää ja sitä, miten kaikki miljoonat käytännön asiat sitten hoituvat. Ymmärränkin ihan hyvin, ettei tällainen työ kaikille sovi - kuten ei sovi uran ja menestyksen tavoittelu siellä työelämässäkään!

Olen täysin samaa mieltä Ompunäidin kanssa, mutta lisäisin vielä, että on LAPSIA alentavaa ajatella, että heitä hoidetaan kotona vain koska äidillä ei ole hyväpalkkaista työtä johon palata.



Olen itse akateeminen kotiäiti ja 90 % minun tuntemistani kotiäideistä ovat myös korkeastikoulutettuja. Eipä sillä että sillä olisi juurikaan mitään tekemistä vanhemmuudessa onnistumisen ja perheen ja lasten onnellisuuden kanssa...

Kahden vanhimman lapsen kanssa olin kotona 4 vuotta, pojat olivat 3- ja 4-vuotiaat kun he menivät päiväkotiin ja minä opiskelemaan. Kävin silloin hoitovapaalla ollessani lukion loppuun aikuislukiossa.



Nyt olen ollut kotona hieman yli 2 vuotta. Kolmonen täyttää ensi viikolla 2 vuotta ja kuopus on nyt 10kk. Aion palata takaisin töihin ensi vuoden elokuussa jolloin olen ollut kotona aika tarkalleen 3 vuotta.



Ainoastaan taloudellisista syistä palaan töihin ensi vuonna, muuten olisin kyllä kotona kunnes kuopus täyttää 3 vuotta. Työelämää mulla on jäljellä yli 30 vuotta joten töitä ehdin tehdä vielä ihan tarpeeksi. Meillä on iso laina ja iso perhe joten menotkin ovat isot, miehen palkalla ei eletä kovin pitkään.

Kodinhoitotuella olen ollut nyt äitiyspäivärahajaksoja lukuunottamatta kolmisen vuotta.

Olin ktona 3 v ja en olisi ollut minuuttiakaan pidempään...:)Sen verran haastava laji ( lapsen sairaus myös vaikutti asiaan toki)...



Ps. Kotona oleminen vaikutti kylläpositiivisesti lapsiin- kyllä se kannattaa, kun on ÄIDIN tukiverkosto kunnossa( äidilläkin lepotaukoja, ainakin yksi vapaailta jne).

itte synnytin syyskuussa -05 esikoiseni ja nyt 20.11 olis kakkosen laskettu aika.oon kotona ollu ja suunnitelmis semmonen pari vuotta vielä olla ihan vain lasten kanssa kotona.ei mitenkään rahaan huku tietes,mutta vaikka saisin esikoisen päivähoitoon en laittas vielä,luulen et paljon jäis kehitystä itelä näkemättä ja harmittas jälkikäteen.on se vielä niin pieni ku ajattelee.kerkee kyllä töitä ja opintoja suorittaa monet kerrat mutta kyllä uskon että vanhempana oon tyytyväinen kun oon kotona lapset hoitanu mahd.pitkälle.

Mä oon ollu kotona siitä asti ku sain esikoiseni vuonna-99 eli 7 vuotta

ja kotona aion olla niin kauan ku mahollista tällä hetkellä nuorin 4 viikkoa ja toivottavasti saadaan lisää lapsia tulevaisuudessa.. : )

terveisin äiti ja lapset -99 -02 ja -06

lupicaia:

Olisin maailman onnellisin kun pääsisin tekemään oikeita töitä :)

Yritän olla näön vuoksi kotona, mutta mietin kyllä usein onko järkeä kun kukaan tässä perheessä ei taida voida kovinkaan hyvin enää!

itse taas ajattelen että pitäisi näön vuoksi mennä sinne töihin:) Se olisi kai tämän hetken yhteiskunnan arvojen mukaista..

kotiäitinä 7,5v ja olen ainakin 3,5v vielä :D

Olen ollut kotona 8,5 vuotta lapsia MEILLÄ on kolme. Vaikka ei uutta vauvaa ole tiedossa ainakaan vielä, suunnitelmissa on olla kotona vielä pitkään.

Olen ollut kotona yhtäjaksoisesti 5 ja 1/2 v., esikoisen syntymästä lähtien ja aion olla kotona vielä, kunnes kuopuksemme eli 8 kk:n ikäiset kaksoset ovat 3 v. En pitäisi mahdottomana ajatusta, että jään kotiin senkin jälkeen, kun nuorimmat täyttävät 3 v.



Mulla on ollut epäilyksen hetkeni kotiin jäämisen suhteen, mutt mitä pidempään olen kotona ollut, sitä paremmin olen viihtynyt. Nyt olen tosi onnellinen siitä, että en mennyt välillä töihin ja lapset ovat saaneet olla kotona.



Kommenttina edeltäneisiin keskusteluihin, että sanapari " työtävieroksuva kotiäiti" on mielestäni absurdi, niin paljon työtä ja asennetta pienten lasten ja kodinhoitaminen vaatii.



Ja kun olen seurannut tätä yleistä keskustelua kotihoidontuista ja naisten urakehityksestä ja päivähoitojärjestelyistä, olen ihmetellyt sitä, että aina vaan kiistellään siitä, mikä on naisille parasta, mutta ei pidetä oleellisena sitä, mikä on lapsille parasta.



Jokaisen perheen ja äidin tilanne on yksilöllinen, enkä halua tuomita ketään. Näkisin kuitenkin, että koska yhteiskunta on luonut sellaisen valtavan koneiston kuin subjektiivisen päivähoito-oikeuden päiväkoteineen, niin vähän vaivaa ja rahaa voisi uhrata sellaiseenkin ratkaisuun, että perheet niin halutessaan voivat hoitaa lapset kotona, jos se perheen tasapainoisuuden ja onnellisuuden kannalta on paras ratkaisu. Eihän se ole keneltäkään pois, koska jossakin niitä lapsia joka tapauksessa on hoidettava, ja oli se järjestely mikä hyvänsä, se on kuitenkin lasten, perheen ja myöhemmin myös yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta aika oleellinen asia.