Mummit ei jaksa hoitaa lapsenlapsiaan

Unohdatte nyt täysin eliniän nousun, joka on ollut viime vuosikymmeninä suorastaan huimaava!



Tätä nykyä mummot eivät voi keskittyä lapsenlapsiin, koska heillä ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on hoidettavinaan omat vanhemmat ja mahdollisesti puolisonkin vanhemmat. Tällaista tilannetta ei ole ollut koskaan ennen, sen takia vertailunne ontuvat.

Jos olin kipeä Mummi tuli meille ettei mun tarvinnut olla yksin. Kesälomat vietin Mummin kanssa kun äiti oli töissä. Käytiin yhdessä mm. ajelemassa upouudella metrolla, luonnontieteellisessä museossa, puistoissa yms. Olin Mummin kanssa tosi läheinen ja mulla on paljon ihania muistoja hänestä. Vielä parikymppisenäkin kävin hänen luonaan "yökylässä".

Nyt mulla on omia lapsia eikä mun äiti ole kertaakaan kuuden vuoden viettänyt aikaa yhdenkään lapsen kanssa ilman mua. Eli hän käy joskus meillä kylässä niin että minä hoidan lapset ja tarjottavat.

Turha varmaan sanoakaan, mutta hän on meidän lapsille aivan yhdentekevä. Eivät ole lainkaan läheisiä, mikä on mun mielestä sääli sekä lasten että myös heidän mumminsa kannalta. Sitäkö hän elämältään vanhoilla päivillä haluaa, olla lapsenlapsilleen yhdentekevä?

Muistosi Mummista ovat ilmeisesti kouluvuosilta, ja oma lapsesi on vasta 6 v (vanhin) - ehkä äitisi vielä tekee noita asioita, kunhan lapsesi kasvavat. Toivotaan.

...täysin typerää pilkuviilaamista sinulta, jolla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä!

Olet ymmärtänyt väärin: kyse ei ole siitä, ovatko isovanhemmat nuorempia tai vanhempia kuin ennen tai tekevätkö vielä palkkatyötä.

Kyse on aidosta TAHDOSTA viettää aikaa lastenlasten kanssa. Sitä joko on tai ei ole. Totta kai on selvää, että jos isovanhempi on esim. työelämässä hyvin aktiiivinen jne, niin silloin aikaa kenties on vähemmän. Se on kuitenkin toissijaista. Jokaisella meistä on vapaa-aikaa, jonka käytöstä päätämme itse. Jos tästä vapaa-ajasta ei liikene omasta halusta aikaa myös lapsenlapsille, niin se on kovin kovin säälittävää, etenkin "aktiivisen" isovanhemman ja lapsen kannalta.

Unohdatte nyt täysin eliniän nousun, joka on ollut viime vuosikymmeninä suorastaan huimaava!

Tätä nykyä mummot eivät voi keskittyä lapsenlapsiin, koska heillä ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on hoidettavinaan omat vanhemmat ja mahdollisesti puolisonkin vanhemmat. Tällaista tilannetta ei ole ollut koskaan ennen, sen takia vertailunne ontuvat.

mutta kannatta ihan rohkeasti puhua siitä mitä ajattelet äitisi käytöksestä. Äläkä nyt ainakaan edelleen alistu "hyväksikäytettäväksi". Ei lapsella ole pelkkiä velvollisuuksia aikuisiällä, vaan homman tulisi toimia vastavuoroisesti.

Koska minä hoidin aina tarvittaessa pikkuveljeäni, että itse pääsivät menoihinsa. Olen 14v vanhempi kuin pikkuveljeni. En ymmärrä miksi ovat unohtaneet sen avun mitä itse ovat saaneet????

Minä olen siskoani vain 7 v vanhempi, mutta siitä saakka kun äitini meni töihin (kun pikkusisko oli 2,5-vuotias) oli minun vastuullani viedä sisko ennen koulua hoitopaikkaan ja hakea sieltä heti koulusta tullessani. Minä myös ulkoilutin, käytin puistossa ym, äidillä oli aina olevinaan kotitöitä. Muutaman kerran vanhempani olivat myös viikon lomalla, silloin äitini äiti tuli meille hoitajaksi.

Nyt, kun minulla on lapsia, äitini on hoitanut heitä kahdesti, nimittäin kun olin synnyttämässä kakkosta ja kolmosta. Toisaalta minut äitini velvoittaa kuskiksi ja seuraksi, kun vierailee oman iäkkään äitinsä luona. Argh!!!

"kääntäväni selkääni" omille lapsenlapsilleni! Ennemminkin pelottaa etten saisi viettää aikaani heidän kanssaan. Äitini äiti hoiti minua ja siskoani kun olimme pieniä ja se oli aivan ihanaa. Itseasiassa 82 vuotias mammamme hoitaa yhä aktiivisesti tokaluokkalaista serkkuani ja tarvittaessa myös lapsenlapsen lapsiaan! Hänen vetreytensä salaisuus taitaakin olla juuri siinä. Eikä hänen todellakaan tarvitse pelätä yksinäistä vanhutta (rauhassa saa kylä olla niin halutessaan) eikä sitä etteikö saisi itse apua kun sitä tarvitsee! Oma äitini on samalla linjalla, lastenlapset ovat aina tervetulleita hoitoon. Hän jopa säästää lomapäiviään että pääsee apuun kun tarvitaan. Samoin anoppi ottaa lapset mielellään hoitoon. Me olemme yhtä suurta perhettä ja kaikki huolehtivat toisistaan.

huono provo..

Syyllisyydentunto on istutettu minuun syvälle pienenä, ja äitini käyttää sitä edelleen taitavasti hyväkseen :-( Vaikka rationaalisesti ymmärrän, että tämä on epäoikeudenmukaista, en kuitenkaan ikinä uskalla pistää hänelle vastaan - haen kai edelleen aikuisenakin hänen hyväksyntäänsä, jota en ikinä tule saamaan. Kiitos rohkaisusta!

mutta kannatta ihan rohkeasti puhua siitä mitä ajattelet äitisi käytöksestä. Äläkä nyt ainakaan edelleen alistu "hyväksikäytettäväksi". Ei lapsella ole pelkkiä velvollisuuksia aikuisiällä, vaan homman tulisi toimia vastavuoroisesti.

Koska minä hoidin aina tarvittaessa pikkuveljeäni, että itse pääsivät menoihinsa. Olen 14v vanhempi kuin pikkuveljeni. En ymmärrä miksi ovat unohtaneet sen avun mitä itse ovat saaneet????

Minä olen siskoani vain 7 v vanhempi, mutta siitä saakka kun äitini meni töihin (kun pikkusisko oli 2,5-vuotias) oli minun vastuullani viedä sisko ennen koulua hoitopaikkaan ja hakea sieltä heti koulusta tullessani. Minä myös ulkoilutin, käytin puistossa ym, äidillä oli aina olevinaan kotitöitä. Muutaman kerran vanhempani olivat myös viikon lomalla, silloin äitini äiti tuli meille hoitajaksi.

Nyt, kun minulla on lapsia, äitini on hoitanut heitä kahdesti, nimittäin kun olin synnyttämässä kakkosta ja kolmosta. Toisaalta minut äitini velvoittaa kuskiksi ja seuraksi, kun vierailee oman iäkkään äitinsä luona. Argh!!!

"olen omat lapseni jo hoitanut". lapsenlapsethan on, ihan siinä kuin omatkin lapset, omaa verta ja lihaa, ainakin osittain, eikä mulla ainakaan tulis mieleenkään kieltäytyä auttamasta tarpeen tullen. eikä mun mielestä kyse ole mistään hoitoautomaatista, ei se että vanhemmat hoitavat ja isovanhemmat hoitavat samoja lapsia sulje mitenkään toisiaan pois, päinvastoin.



mulla tosin omat vanhemmat on molemmat (n. 50- ja 60-v.) sen verran alkoholisoituneita ja sairaita, ettei tulisi mieleenkään viedä lapsia heille hoitoon, ei edes, vaikka itse sitä pyytävät, kinuavat ja kerjäävät eikä muuta hoitopaikkaa ole. ite lapsuuteni heidän vuokseen menettäneenä en ota mitään riskejä siitä, että kun lapset on siellä hoidossa, se tarkoittaa sitä että vanhin lapsista hoitaa nuorimmat ja kantaa samalla ukille tai mummille kaljaa. onneksi asuvat muutamien satojen kilometrien päässä.



miehen vanhemmat taas ovat vielä sen verran nuoria, alta 50v, että ovat vielä työelämässä, ja toisaalta hekin asuvat parinsadan kilometrin päässä, joten heiltä emme edes odota kovinkaan paljon lastenhoitoapua. mummu kyllä käy säännöllisesti kylässä ja silloin aina haluaa lapset hoitoon, eli hän tarjoaa omaa apuaan. pappa puolestaan haluaa hoitaa lapsia silloin, kun me puolestamme kyläilemme hänen luonaan.



silti en voi kuin ihmetellä sitä, että meidän perheellemme on siunaantunut peräti kaksi lähestulkoon hyperinnokasta hoitajaa lapsille - toinen on minun nuoruusvuosien ystäväni, vielä lapseton nainen, toinen minun isoäitini, lähemmäs 80-vuotias "teräsnainen". toinen hoitaisi "lainavauvojaan" vaikka joka päivä, jos vain voisi, toinen on äärettömän ihastunut lapsenlapsenlapsiinsa (joita hänellä tosin on jo kuusi) ja olisi valmis maksamaan matkamme toiselta puolelta Suomea hänen luokseen vain siksi, että pääsisi hoitamaan lapsiamme.



on se ihme, jos 40-50v. suht koht terve nainen vielä voi väittää ettei jaksa hoitaa lapsenlapsiaan, kun kerran 80-vuotias, imusolmukesyöpää sairastava nainenkin kerran jaksaa. toisaalta, ne isovanhemmathan siinä enemmän menettävät - siinähän sitten vaipoissaan miettivät että harmi kun ei tullut silloin vaihdeltua noiden lastenlasten vaippoja, ehkä ne nyt vaihtas meiltä jos oltais vaihdettu sillon heiltä. lapset ei menetä siinä mitään edes aikuisena, eiväthän he edes ole oppineet tuntemaan näitä isovanhempiaan. mitä sitä sellaista ihmistä kaipaamaan jota ei edes tunne.

Niitetäänköhän tässä nyt sitä, mitä muinoin 70-luvulla ja osin 80-luvulla kylvettiin? Eli äidit kulkivat töissä, kunnallista päivähoitoa ei ollut kaikille, lapsia kaupattiin hoitoon lyhtypylväissä ja mummit asuivat kaukana? Eli kun hoitoapua ei saanut mistään, niin sama on nyt pantu kiertämään seuraavallekin sukupolvelle???



Sitäkin olen joutunut miettimään, kenen asia on luoda suhteet lastenlasten ja isovanhempien välille. Voinko/pitääkö minun äitinä markkinoida lapsiani isovanhemmilleen, jotta heidän välilleen syntyisi edes jonkinlaiset välit?

Minusta se kiinnostus on tärkeä, ei hoito itsessään. meillä mummo soittelee lapsenlapsille, tapaa heitä useita kertoja viikossa kun vanhemmat on mukana, saunoo lasten kanssa silloin tällöin, tekee pihahommia ja mökkeileeyms. MUTTA ei ota lapsia omalle vastuulleen kokonaan, vaan tapaa lapsia ja touhuilee heidän kanssaan samalla kun tapaa omia lapsiaan (lastenlastensa vanhempia)

Vanhemien oma kiinnostus vaikuttaa siis myös. Jos vaan oletetaan että lapsi voidaan viedä mummolle neljäksi tunniksi tai yökylään (hätätapaukset toki erikseen) niin ei ihme että työssäkäyvillä omaa elämäänsä elävillä ja lapsensa jo kasvattaneilla ei välttämättä ole kiinnostusta ruvetaenää hoitotädiksi tai sedäksi.

ja millaisiksi he mieltävät läheisen ihmissuhteen - ja osaavatko sellaista arvostaa.



Jotkut ihmiset eivät näytä osaavan olevan läheisessä yhteydessä toisiin ihmisiin- siis siten, että osaisivat olla läsnä ja tunneyhteydessä toisiin ihmisiin, kuten nyt vaikka lapseen. Jotkut eivät myöskään arvosta tällaista ihmissuhdetta - jos tunneyhteyttä ei ole koskaan osannut muodostaa, ei se onnistu isovanhempanakaan ja siten ei ehkä ole niin tarvetta tutustua pieneen ihmiseen. Jotkut aikuiset eivät osaa arvostaa lasta ihmisenä tai eivätkä osaa olla luontevasti lasten kanssa. Jotkut "eivät saa mitään irti" suhteessa lapseen tai toiseen ihmiseen ja siten vaikka jokin tv-ohjelma voi olla tällaiselle (tunnevammaiselle) ihmiselle tärkeämpi asia kuin oma lapsenlapsi.



Monella isovanhemmalla on ollut tunnekylmä koti lapsuudessaan ja siksi he ehkä ovat itsekin kykenemättömiä toimimaan vastavuoroisissa ihmissuhteissa.

Ikävä kyllä tallainen usein periytyy, ellei joku sukupolvien ketjussa "herää" toimimaan tiedostetusti ja toisin.

Meillä asuu anoppi ihan vieressä ja ei ole vielä ikinä omatoimisesti kysynyt lapsia hoitoonsa. Muutaman kerran on ollut meillä hoitamassa kun meillä ollut menoa, silloin itse pyydetty.

Anoppi juhlii itse kaikki viikonloput ja luuhaa ties missä, palailee reissuiltaan vasta seuraavana päivänä. Asuu siis yksin ja ilm. potee jotain 50-villitystä.

Sitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta hoitaa meidän lapsia. Ja kun niin lähelläkin asuu, voisi vanhempi (3-v) olla vaikka jo yökylässä, saataisiin joskus hengähtää. Mutta ei.

Mä oon vähän pettynytt, koska meillä ei muitakaan "tukiverkostoja" tässä ole. Mutta tuputtamaan en ala.

eipä äitini ollut minunkaan pärjäämisestä ikinä kiinnostut. Pitää kuulemma pärjätä kun olen terve.



Äitini on käynyt viimeksi meillä hoitamassa lapsia 3 vuotta ja kolme kuukautta sitten. Repikää siitä. No hyvin on pärjätty onneksi on anoppi edes muutaman kerran vuodessa apuna.



Pari viikkoa sitten jouduin viikoksi sairaalaan, pyysin ja anoin apua äidiltäni eka kerran kolmeen vuoteen. No tyhjän saa pyytämättäkin, anoppi perui menonsa ja pelasti meidät.



Eipä jaksa enää paljoa oman äitini huolet ja murheet kiinnostaa. Aina olen häntä auttamassa ollut mutta nyt loppui. Kovasi kehuu muille kuinkalapsenlapset ovat kaikki kaikessa ja kunpa näkisi enemmän. Yksipuolinen yhteydenpito vaan on pirun kuluttavaa.

Anoppi sanoi että kyllä hän hoitaa kun lapsen teette, auttaa ja on käytettävissä. Noh lapsi tuli, anoppia ei näkynyt.

Muutetiin kauemmas asumaan, nyt meillä on kolme lasta ja anoppi hokee että jos asuisitte lähempänä niin hän kyllä hoitaisi...

Samanlainen on appiukkoni. Istuu sohvalla mutta ei leiki lasten kanssa mitään.

tulee käymään meillä pari kertaa vuodessa, mutta ottaa aina toisen lapsenlapsen mukaan. Eikä mitenkään leikkiseuraksi, kunhan tulee höösäämään sen kanssa tänne, kas kun ei hoidata sitä meillä. Itsekseen ei tule koskaan käymään.

Suurin osa teistäkin hurskastelijoista todennäköisesti muissa yhteyksissä on sitä mieltä, ettei aikuisten lasten kuulu huolehtia omista ikääntyneistä vanhemmistaan, se on yhteiskunnan tehtävä (kun me maksetaan verojakin niin paljon) ja meillä on ne lapsetkin ja pitkät työpäivät ja harrastukset jne. jne. eikä meidän isoon ok-taloonkaan mahdu jne. jne.

Jos haluaa, että mummit osallistuvat lastenhoitoon niin heidät kannattaa sitten ottaa mukaan jo perheen suunnitteluvaiheessa. Heiltä kannattaa kysäistä esim. missä vaiheessa he haluaisivat mummuksi ja montako lastenlasta ja millä ikäeroilla he kentis pystyisivät heitä hoitamaan.





Tietysti on toivottavaa, että isovanhemmat ovat jotenkin mukana lapsiensa ja lastenlasten elämässä. Heillä on kuitenkin täysi oikeus olla sellaisia isovanhempia kuin itse haluavat, heidän ei tarvitse vastata vanhempien odotuksia.

Nykypäivänä isovanhemmat kuitenkin ovat usein vielä itse työelämässä ja arki voi olla täynnä stressiä. Onko ihmekkään, että tälläiset isovanhemmat eivät ehdi tai halua lapsiaan hoitaa kovinkaan usein? Se ei tarkoita etteivätkö he välittäisi, mutta he eivät vain yksinkertaisesti jaksa olla niin aktiivisesti mukana lastenlasten touhuissa niin paljoa kuin haluaisivat. Varsinkin jos he asuvat vielä kaiken lisäksi toisella paikkakunnalla.



Se on kuitenkin surullista, jos isovanhemmilla ei ole kiinnostusta lastensa tai lastenlastensa elämään. Hoitajaksi ei tarvitse ryhtyä, mutta on kummallista jos mielenkiinto puuttuu kokonaan.

Jo 70-luvulla bingo oli vähän niin ja näin siinä, ketkä siellä kävi, mutta jos joku isovanhempi käy 2000-luvulla bingossa, tulee mieleen, että hän on joko peliriippuvainen tai niin vanha, ettei hän jaksa lapsia enää "hoitaakaan".

Mun mielestä isovanhempien rooli ei ole olla hoitoautomaatti, että voisin aina järjestellä menoni ja luottaa siihen, että isovanhemmat hoitaa. Isovanhemmat ovat aikoinaan lapsensa hoitaneet.

Varmasti monet isovanhemmat mieluusti hoitavat toisinaan lapsenlapsiaan, mutta siitä ei saisi tulla pakko. Ei kysytä sopiiko, vaan ilmoitetaan vaan päivämäärät milloin lapset tulevat. Jos vanhus yrittää sanoa, ettei käy, alkaa syyttely, uhkailu " no, onko sulle omat menot sitten tärkeämpiä kuin lapsenlapset,...ei sitten tartte kylään pyydellä, jaksoithan sä sinne bingoonkin mennä, mikset muka jaksais hoitaa ...jne."

Ja etenkin, kun nykylapsien kanssa ei tahdo jaksa omat vanhemmatkaan, olen huomannut.

milloin olisi sopiva aika jättää ehkäisy pois :DDD

vastaus bingokysymykseen.. Kyllä siellä bingossa käy helkkaristi väkeä. Kaikenikäistä, käyppä joskus vilkasemassa:D

Jo 70-luvulla bingo oli vähän niin ja näin siinä, ketkä siellä kävi, mutta jos joku isovanhempi käy 2000-luvulla bingossa, tulee mieleen, että hän on joko peliriippuvainen tai niin vanha, ettei hän jaksa lapsia enää "hoitaakaan".

Mun mielestä isovanhempien rooli ei ole olla hoitoautomaatti, että voisin aina järjestellä menoni ja luottaa siihen, että isovanhemmat hoitaa. Isovanhemmat ovat aikoinaan lapsensa hoitaneet.

Varmasti monet isovanhemmat mieluusti hoitavat toisinaan lapsenlapsiaan, mutta siitä ei saisi tulla pakko. Ei kysytä sopiiko, vaan ilmoitetaan vaan päivämäärät milloin lapset tulevat. Jos vanhus yrittää sanoa, ettei käy, alkaa syyttely, uhkailu " no, onko sulle omat menot sitten tärkeämpiä kuin lapsenlapset,...ei sitten tartte kylään pyydellä, jaksoithan sä sinne bingoonkin mennä, mikset muka jaksais hoitaa ...jne."

Ja etenkin, kun nykylapsien kanssa ei tahdo jaksa omat vanhemmatkaan, olen huomannut.