Mummit ei jaksa hoitaa lapsenlapsiaan

Koska minä hoidin aina tarvittaessa pikkuveljeäni, että itse pääsivät menoihinsa. Olen 14v vanhempi kuin pikkuveljeni. En ymmärrä miksi ovat unohtaneet sen avun mitä itse ovat saaneet????

Samoin anoppini, veljeni vaimoineen ja siskoni miehensä kanssa.



Me halutaan itse viettää aikaa lastemme kanssa nyt kun ne ovat pieniä ja vain harvoin raaskitaan antaa hoitoon.

pääsisi vaihtamaan vaippoja. No, nyt kun meillä on lapsi, anoppia ei näy. Kerran kävi lapsen synnyttyä eikä tuonut vauvalle mitään. No, hän ei ilmeisesti ole henkisesti ihan kunnossa...

Ei sitä kyllä miksikään hoitamiseksi voi sanoa, lähinnä tein siellä omia juttujani ja joskus kävin kahvipöydässä näytillä kun mummon kavereita tuli kylään. Ei meillä ollut oikein mitään tekemistä yhdessä. kyllä minä kestän jos lapseni ei pääse kokemaan tuota samaa.

...isovanhempien tietenkään "pidä" lapsenlapsiaan hoitaa eikä etenkään mitenkään päivittäisestä hoidosta vastuuta ottaa.



MUTTA se on kyllä mielestäni aikamoista tunnevammaisuutta ja todella surullista, jos isovanhempia ei JOSKUS kiinnosta ottaa lapsenlapsia kylään tai muuten viettää heidän kanssaan aikaan. Tämä on se ydinjuttu, ei se että isovanhempien jotenkin pitäisi ottaa hoidosta isosti vastuuta tai tehdä alituiseen palveluksia lapsilleen. Eli jos tuo lapsenlapsien kanssa oleminen ja heihin kunnolla tutustuminen kiinnosta niin se on mielestäni todella omituista. Tiedän, että tällaisia isovanhempia on tänä päivänä entistä enemmän, kun maailma on muuttunut entistäkin itsekeskeisemmäksi. En vain kerta kaikkiaan käsitä tuota.

Mun mielestä isovanhempien rooli ei ole olla hoitoautomaatti, että voisin aina järjestellä menoni ja luottaa siihen, että isovanhemmat hoitaa. Isovanhemmat ovat aikoinaan lapsensa hoitaneet.



Varmasti monet isovanhemmat mieluusti hoitavat toisinaan lapsenlapsiaan, mutta siitä ei saisi tulla pakko. Ei kysytä sopiiko, vaan ilmoitetaan vaan päivämäärät milloin lapset tulevat. Jos vanhus yrittää sanoa, ettei käy, alkaa syyttely, uhkailu " no, onko sulle omat menot sitten tärkeämpiä kuin lapsenlapset,...ei sitten tartte kylään pyydellä, jaksoithan sä sinne bingoonkin mennä, mikset muka jaksais hoitaa ...jne."



Ja etenkin, kun nykylapsien kanssa ei tahdo jaksa omat vanhemmatkaan, olen huomannut.

asuvat niin kaukana, etteivät he hoida lapsia. Nähdään n. 5-6 kertaa vuodessa. Oma äitini olisi erittäin innokas hoitamaan lapsia, jos se vaan olisi mahdollista. Miehen vanhemmat ovat aivan loistavia. He tarjoutuvat pari kertaa viikossa hoitamaan lapsia. Ovat sanoneet, että minun täytyy aina pyytää apua lastenhoitoon, kun tulee sellainen olo, että kaipaan ns. omaa aikaa.



Olen tosi kiitollinen mieheni vanhemmille, että osallistuvat tosi aktiivisesti meidän elämään. Päästään välillä miehen kanssa jonnekin kahdestaankin :)

...mutta en usko, että minulta liikenisi paljonkaan aikaa lapsenlapsille. Olen täysillä mukana työelämässä ja lisäksi minua työllistää Alzheimerin tautia sairastava läheinen. Hän tarvitsee jokapäiväistä huomiota aivan kuin pikkulapsi. Yhtälö tulisi aivan liian raskaaksi, jos pitäisi lisäksi huolehtia lapsenlapsista.

Kauttaa maailmanhistorian isovanhemmat ovat kykyjensä ja jaksamisensa mukaan hoitaneet lapsenlapsiaan. Agraariyhteiskunnassa se oli pakkokin, että emäntä saattoi tehdä muita töitä. Kun matkustaa ulkomaille, törmää joka paikassa mummuihin ja pappoihinkin pikkulasten hoitajina. Se kun vielä on sellaista työtä, mihin vähän vanhempikin kykenee.



Suomessa kaikki asua kököttävät omissa kodeissaan, lapset hoidatetaan laitoksissa, samoin isovanhemmat. Ja kaikkien suusta tulee takuuvarmasti lause, ettei keneltäkään mitään muuta voi vaatiakaan. Ja samalla ihmetellään, miksi vanhukset tekevät itsemurhia, miksi kaikki laitostuvat, lapset ampuvat koulutovereitaan ja paleltuvat hankeen. Ei tämä kaikki ole sattumaa.



Me olemme tässä maassa aivan liian itsenäisiä ja sitä kautta itsekeskeisiä emmenkä koe mitään vastuuta muista. Tämä ei kuitenkaan ole tähän asti ollut minkään kulttuurin tyyli. Saa nähdä, mihin se tie miedät vielä vie. Minun mielestäni, isovanhempien kuuluu ehdottomasti viettää aikaansa lastenlastensa kanssa, tarvittaessa hoitaa ja auttaa lastensa perheitä ja samoin lasten kuuluu aikanaan tarjota tukea vanheneville vanhemmilleen. Näin on aina ollut ja se antaa molemmille osapuolille niin fyysistä kuin psyykkistäkin tukea ja turvaa, mitä jokainen perhe ja yksilö tarvitsee. Vaikka kuinka siltä tuntuisi, niin emme me ole täällä maailmassa itseämme varten vaan toisiamme varten. Ja mikä silloin olisi luontevinta toisiamme varten olemista kuin molemminpuolinen apu omassa perheessä.

nykyajan perheet ovat todella yksin.



Ja sitten ihmetellään pikkulapisperheiden avioeroja, kun vanhemmilla ei ole koskaan yhteistä aikaa (ei siis koskaan).



Ja sitä paitsi, myös lapsella on mielestäni oikeus uisovanhemman aikaan ja tällä en todellakaan tarkoita hoitoautomaattina oloa vaan tavallista arjen puuhastelua ja omian ajatusten jakamista.



Omassa perheessäni on näkynyt lapsen suru, kun mummu ei enää pidäkään lasta etusijalla oman puolison sairauden ja hoidontarpeen tullessa liian vaativaksi. tällaisissa ääritilanteissa näkee, mitä he voivat toisilleen merkitä.

Nykyään äidit tekee lapset niin nuorena että mummoilla on oma elämä... kyllä minä ymmärrän, meillä äiti on sanonut ettei hän halua lapsia viikonlopuksi hoitoon tai yökylään, hän on töissä ja elää omaa elämäänsä nyt kun omat lapset on kasvaneet pikkuhiljaa itse pärjääviksi. meillä äiti on 45 ja miehen äiti 50v, eri asia sitten eläkkeella kun ei mitään tekemistä ole oikein, niin lastenkin kanssa jaksaa touhuta... niin meillä ainakin, enemmän hoitaa isoiso vanhemmatkun isovanhemmat.



Toki aina löytyy niitäkin isovanhempiajotka vaan haluavat nauttia omasta olosta, jaksavat sitä lasta hetken ja sitten haluavat jo omaa rauhaa, tässä pitäis ottaa jokaisen persoona huomioon eikä tyrkyttää niitä lapsiaan mummoille ja ukeille.

niin kyllä ne itse täytyy jaksaa hoitaa!

t. ap

Meidän naapurissa asuu vanha rouva, jolla ihan sama asenne.

se, että lapseni saa lapsen ei automaattisesti tarkoita sitä, että olen koska tahansa käytettävissä lapsenvahdiksi.

Tai ehkä mummo on jo aikoja sitten huokaissut helpotuksesta että omat lapset on jo aikuisia, eikä hänen tarvitse enää hoitaa lapsia.

Ei kaikkia tosiaan kiinnosta hoitaa toisten lapsia, edes omien lasten lapsia.

Tämä sama rouva kuitenkin suree sitä etteivät samalla paikkakunnalla opiskelevat lapsenlapset käy hänen luonaan kylässä eivätkä auta häntä siivoamisessa ja kaupassa käymisessä.

Miksiköhän ei lapsenlapset auta mummoa =o

Se miten paljon isovanhempien voisi oletttaa lapsenlapsiaan "hoitavan", on tietenkin tapauskohtaista.



Olennaista on aito välittäminen ja kiinnostus. Siis kiinnostus viettää "jonkin verran" aikaa lapsenlasten kanssa. Jos isoäiti on 45-vuotias on erittäin aktiivinen työelämässä jne, niin ehkä tuo "jonkin verran" on vähemmän kuin eläköityneellä, terveellä isoäidillä. Mutta on suorastaan kamalaa kuulla, ettei tuollaisella 45-vuotiaalla isoäidillä juuri koskaan ole aikaa lapsenlapsilleen. Se on surullista niin lasten kuin isoäidin itsensäkin kannalta.



Eihän kukaan vaadikaan isovanhempia ottamaan isosti vastuuta lapsenlapsistaan, mutta eikö se nyt ole aika sairasta jos omat lapsenlapset ja heidän seuransa ei kiinnosta juuri lainkaan?? Harrastukset ja työt ovat koko ajan ja aina tärkeimpiä. Se, että vaikkapa kerran kahdessa viikossa tai viikossa "uhraa" aikaansa lapsenlapsilleen, ei kai rajoita kohtuuttomasti "omaa elämää"???



Ja älkää hyvät ihmiset sekoittako tätä siihen ajatukseen, että "kun olet itse lapset tehnyt, niin ne pitää jaksaa itse hoitaakin". Eihän tästä tietenkään ole lainkaan kysymys. Kyse on isovanhempien ja lasten suhteesta, johon normaalitapauksessa käsittääkseni liittyy toistensa seurassa ajan viettäminen.

Tuo "olen omat lapseni hoitanut" kuulostaisi siltä, että me lapset olemme olleet äidilleni jokin hoidettava työtehtävä, josta hän ei ole saanut mitään iloa, ja lapsenlapset ovat samanlainen taakka.



Oma äitini ei onneksi ole tuollainen! En oleta, että hän hoitaisi meidän lapsemme, mutta tuntuisi kummalta, jos hän ei haluaisi edes viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Ja vaikka en vaadi häneltä hoitoapua, tiedän, että voin sitä aina pyytää, ja että hän olisi onnellinen saadessaan auttaa ja samalla olla lapsenlapsensa kanssa.



Vauvamme on vielä pieni, 4kk, mutta äitini haaveilee jo ajasta, jolloin lapsi on niin iso, että voisi olla heillä yötä. Tällä hetkellä äidin hoitoapu tarkoittaa sitä, että heillä vieraillessamme saan välillä vaikka lukea lehteä, kun hän leikittää vauvaa ja vaihtaa vaipan. Ne hetket ovat minulle henkireikiä, sillä mieheni tekee pitkää päivää töissä ja vauvan hoitaminen on kokonaan minun vastuullani.

Koska minä hoidin aina tarvittaessa pikkuveljeäni, että itse pääsivät menoihinsa. Olen 14v vanhempi kuin pikkuveljeni. En ymmärrä miksi ovat unohtaneet sen avun mitä itse ovat saaneet????

Minä olen siskoani vain 7 v vanhempi, mutta siitä saakka kun äitini meni töihin (kun pikkusisko oli 2,5-vuotias) oli minun vastuullani viedä sisko ennen koulua hoitopaikkaan ja hakea sieltä heti koulusta tullessani. Minä myös ulkoilutin, käytin puistossa ym, äidillä oli aina olevinaan kotitöitä. Muutaman kerran vanhempani olivat myös viikon lomalla, silloin äitini äiti tuli meille hoitajaksi.

Nyt, kun minulla on lapsia, äitini on hoitanut heitä kahdesti, nimittäin kun olin synnyttämässä kakkosta ja kolmosta. Toisaalta minut äitini velvoittaa kuskiksi ja seuraksi, kun vierailee oman iäkkään äitinsä luona. Argh!!!

Kauttaa maailmanhistorian isovanhemmat ovat kykyjensä ja jaksamisensa mukaan hoitaneet lapsenlapsiaan. Agraariyhteiskunnassa se oli pakkokin, että emäntä saattoi tehdä muita töitä. Kun matkustaa ulkomaille, törmää joka paikassa mummuihin ja pappoihinkin pikkulasten hoitajina. Se kun vielä on sellaista työtä, mihin vähän vanhempikin kykenee.

Suomessa kaikki asua kököttävät omissa kodeissaan, lapset hoidatetaan laitoksissa, samoin isovanhemmat. Ja kaikkien suusta tulee takuuvarmasti lause, ettei keneltäkään mitään muuta voi vaatiakaan. Ja samalla ihmetellään, miksi vanhukset tekevät itsemurhia, miksi kaikki laitostuvat, lapset ampuvat koulutovereitaan ja paleltuvat hankeen. Ei tämä kaikki ole sattumaa.

Me olemme tässä maassa aivan liian itsenäisiä ja sitä kautta itsekeskeisiä emmenkä koe mitään vastuuta muista. Tämä ei kuitenkaan ole tähän asti ollut minkään kulttuurin tyyli. Saa nähdä, mihin se tie miedät vielä vie. Minun mielestäni, isovanhempien kuuluu ehdottomasti viettää aikaansa lastenlastensa kanssa, tarvittaessa hoitaa ja auttaa lastensa perheitä ja samoin lasten kuuluu aikanaan tarjota tukea vanheneville vanhemmilleen. Näin on aina ollut ja se antaa molemmille osapuolille niin fyysistä kuin psyykkistäkin tukea ja turvaa, mitä jokainen perhe ja yksilö tarvitsee. Vaikka kuinka siltä tuntuisi, niin emme me ole täällä maailmassa itseämme varten vaan toisiamme varten. Ja mikä silloin olisi luontevinta toisiamme varten olemista kuin molemminpuolinen apu omassa perheessä.

hyvin suurella todennäköisydellä saatte myös lapsenlapsia!!! Ei tulis itselle ainakaan mieleenikään etten hoitaisi omia lapsenlapsiani kuin omia lapsianikin ja luojan kiitos näin meillä on myös tilanne oman äitini ja anoppini kanssa... Eli hoitavat vaikka joka päivä jos on tarvetta lapsenlapsiaan...

Jos olin kipeä Mummi tuli meille ettei mun tarvinnut olla yksin. Kesälomat vietin Mummin kanssa kun äiti oli töissä. Käytiin yhdessä mm. ajelemassa upouudella metrolla, luonnontieteellisessä museossa, puistoissa yms. Olin Mummin kanssa tosi läheinen ja mulla on paljon ihania muistoja hänestä. Vielä parikymppisenäkin kävin hänen luonaan "yökylässä".



Nyt mulla on omia lapsia eikä mun äiti ole kertaakaan kuuden vuoden viettänyt aikaa yhdenkään lapsen kanssa ilman mua. Eli hän käy joskus meillä kylässä niin että minä hoidan lapset ja tarjottavat.



Turha varmaan sanoakaan, mutta hän on meidän lapsille aivan yhdentekevä. Eivät ole lainkaan läheisiä, mikä on mun mielestä sääli sekä lasten että myös heidän mumminsa kannalta. Sitäkö hän elämältään vanhoilla päivillä haluaa, olla lapsenlapsilleen yhdentekevä?