Mitä kaipaat "normaalielämästä" eniten juuri tällä hetkellä?

Vierailija kirjoitti:

Shoppailua. Normaalioloissa en shoppaile. Ahdistun kaupoissa. :D

Vanhempiani. Emme ole nähneet moneen viikkoon, koska he ovat riskiryhmää. En uskalla vaarantaa heidän terveytensä suhteen mitään.

Samat sanat. En juuri innostu shoppailusta mutta nyt voisin kuljeskella kauppakeskuksessa ja katsella liikkeitä ja ihmisiä. Ja istua siskon kanssa kahville ja juttelemaan silmätysten.

Äiti on hoitolaitoksessa enkä ole nähnyt viikkoihin. Tavallaan onni että hän ei elä enää tässä päivässä eikä edes tunnista meitä. Tutut ystävälliset hoitajat ovat sitten tytärtenkin roolissa. Oisi kiva nähdä kuitenkin.

En oikeastaan mitään. Elän suunnilleen normaalia elämää. Kovin merkittäviä muutoksia ei vielä ole tullut.

Töitä. Jos kaikki olis normaalisti, tänään olis koulutuspäivä 😍💔

Kaipaan vanhempiani. Olen käynyt aiemmin viikoittain heidän luonaan kahvittelemassa.

S€ksiä. Ennen koronaa meillä oli runsaasti sitä, mutta nyt lapset ovat jatkuvasti kotona, valvovat iltaisin tunnin myöhempään ja itse olen introverttinä väsyneempi, koska muut ovat jatkuvasti läsnä ja lähellä, on s€ksin määrä vähentynyt huomattavasti.

Että sai mennä turvallisesti lääkäriin ja sairaalaan. Ruokakaupasss voi käydä turvallisesti ja itse. Jokainen muu ihminen ei ollut potentiaalinen turvallisuusriski. Siinähän nämä.

Ihmisten läsnäoloa, oli se sitten kyläilyä ystävien luona, kokous tai kahvilan taustahälyä. Sekin olisi jo kiva jos ruokakaupassa ei tulisi niin DDR-olo.

Vapautta.

Ennen sain päättää mitä teen lauantaina, menenkö leffaan / shoppaileen / kirjastoon / ryhmäliikuntaan / kirpparille / Helsinkiin Ateneumiin/Suomenlinnaan / Tampereelle ihan muuten vaan / kahville kaverin kanssa / Anssi Kelan keikalle.

Vapaus.

Niin joillekin tämä "masentava, arkea rajoittava, eristynyt"jne. aika on sitä normielämää esim. työttömyyden, köyhyyden, yksinäisyyden takia. Mihinkään ei ole varaa mennä tai ei huvita yksin mennä. Köyhällä ei useimpien mielestä kuulukaan olla kivaa, ikinä, pitää olla tyytyväinen että saa vuosikymmeniä yksinäisyyteen eristettynä syödä jotain kaurapuuroa yksiössään ja tuijotella seiniä virikkeenään.

Tuskin monikaan miettii tätä puolta koronan aikana, saati sen jälkeen. Iloisesti kirmataan taa somiin sosiaalisiin kuvioihin ja täytetään arki menoilla ja huvituksilla. Olen itse kyllä kiitollinen silti edes asunnon murjustani, kaikilla ei ole sitäkään, ja sitä olen huono-osaisena itse miettinyt paljon tänä aikana. Että vaikkei mulla oikein muuta ole niin sentään asunto vielä toistaiseksi ainakin.

Lapsen harrastuksen jatkumista jotta pääsisin taas kerran viikossa itsekin salille.

Kirjastoa. En mitään muuta. Syömässä olisi kiva käydä, mutta tilataan kotiin ja syödään parvekkeella - lämmitettävä ja lasitettu, niin korvataan sillä. Mutta kirjastoa tai kirppareita, joilta voisi ostaa uutta luettavaa. Divarikin oli nyt pistänyt kiinni, se ainoa täällä. Eipä sitä uusia kirjoja raski paljon ostaa ja kun niiden lukemiseen menee 2-5 tuntia paksuudesta riippuen, niin ei niistä pitkään iloa ole.

Haluaisin päästä taas toimistolle ja nähdä työkavereita muutenkin kuin videopalavereissa. Syödä lounasta henkilöstöravintolassa. Käydä kuntosalilla ja uimahallissa. Tavata kavereita.

Ssitä että riittäisi vain yhden talouden (ruoka)ostosten hoitaminen. Nyt on kaksi vanhustaloutta lisänä

Alkuun kaipasi ryhmäliikuntaa, mutta nyt jumpaankin kotona ja en enää kaipaa sitä hajuveden ja hien hajusekoitusta ja liian lähelle tunkevia muita jumppaavia. alkuun jumppasin ohjattuna ja nyt olen jo tehnyt ites itselleni treenit ja voin valita omaa lempparimusiikkia taustalle. En enää jatka ryhmäliikuntatunteja. Jatkossa käyn varmaan jossain rautasalilla, mihin saa ostaa kertalippuja ilman jäsenyyspakkoa. Ainakin uimahallilta sellainen vielä löytyy. Jos kotona olisi tilaa, ostaisin laitteet tänne. Painoja mulla on, mutta kaipaan joitakin laitteita.

Sos kontakteja. Noita ollut viimeksi 13 vuotta sitten eli ei johdu koronasta tho.

Tämä on minulle normaalia elämää. Kaupassa kerran kahteen viikkoon ja kotona muutoin.

Ihmisten seuraa, ehdottomasti. Viikkokausiin en ole puhunut kasvotusten muiden kuin ruokakaupan kassojen kanssa.

Toki kaipaan myös työpäiviä toimistolla ja kuntosalia.

Töitä toimistolla. Yli 70-vuotiailta vanhempiani, joista lapseni nyt vieraantuu täysin.

Uimahallia, sen saunaa ja kylmäallasta. Kävin ennen koronaa kaksi kertaa viikossa.

Ystävien ja sukulaisten tapaamista.

Lupaa nähdä ystäviä hyvällä omallatunnolla, istua iltaa ja pelailla, tai käydä syömässä yhdessä. Pelaillaan netissä joo, mutta lapset ei voi samalla leikkiä, kun leikki-ikäiset ei videopuheluista juuri mitään saa irti.