Mitä kaipaat "normaalielämästä" eniten juuri tällä hetkellä?

Läheisten ja ystävien näkemistä. Muutin juuri ennen koronatilanteen pahenemista työpaikan takia uudelle paikkakunnalle, josta en tunne yhtään ketään. Työt tehdään tämän tilanteen takia nyt etänä, joten työpaikallakaan ei voi tutustua uusiin tyyppeihin. Olisi niin kiva edes käydä kävelyllä jonkun tutun kanssa. Onneksi soitella voi kuitenkin.

Uintitreenejä uimahallissa, talviuintia, lapsen kanssa kyläilyjä. Omien vanhempien luona vierailuja.

Sitä ettei täydy pelätä puolison (jos sairastuu, niin aivan varmasti tulee päätymään sairaalahoitoon) sairastumista lapsen lääketieteellisten tutkimusten (vakavia epäilyjä hänelläkin) vuoksi. Sitä että saisi keskittyä rauhassa murehtimaan edes vain lapsen asioita. Sitä että ei tarvitsisi olla kokoajan "varuillaan" ja sitten ahdistua siitä kun onkin vahingossa ollut liian läheisessä kontaktissa jonkun kanssa pihalla tms.

Kaipaan ihan sitä, että omien murheiden päällä ei ollut vielä tällaista massiivista murhetta, joka pitää ottaa huomioon kokoajan. Että saisi keskittyä vain murehtimaan ja suremaan lapsen tilannetta.

Tanssitunteja. Työt sujuvat etänäkin. Kavereille voi soitella ja viihdyn vain perheen kesken. Isossa talossa on yksi huone kuntosalina ja lenkillehän pääsee. Tanssitunnit ei vaan skulaa etänä vaikka ope niitä IG:ssä vetääkin

Alaisia ja muutamia muita työkavereita.

Uimahallia, kirjastoa, sushia, lapsi kaipaa harrastuksia ja kavereita.

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesti kaipaa mitään. Oikeastaan tuntuu mukavan yksinkertaiselta, kun on niin paljon asioita, joita ei "saa" tehdä. Jotenkin se rauhoittaa kaaoksesta rasittuvaa mieltäni. Elämänhallinta tuntuu vähän helpommalta nykyään. Kun on rajalliset mahdollisuudet tehdä asioita, pystyy jotenkin helpommin nauttimaan siitä mitä voi tehdä. Kuulostaako oudolta?

Ei kuulosta ollenkaan oudolta.

Itselläkin mieli lepää ja tunnen rauhaa ja seesteisyyttä kun ei ”saa” mennä minnekään ja tehdä mitään. Kerrankin ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole koko ajan liikkeellä. Pitää treenata, pitää olla aktiivinen, pitää siivota, pitää sitä ja tätä. Lasten kanssa hengaillaan ja tehdään sitä mitä normaalistikin. Mutta vähemmän stressiä ja enemmän yhdessäoloa perheen kanssa.

Nyt tulee alapeukkua, mutta ei voi mitään: matkustamista! Ulkomaanmatkat muutaman kerran vuodessa ovat itselleni henkireikä. Niiden avulla jaksan raskasta arkeani. Koronan takia peruuntui jo yksi matka, kohta peruuntuu toinen. Murheellista, kun korona on vallannut koko maailman, eikä mihinkään pääse mahdollisesti pitkiin aikoihin.

Livemusiikkia ja ryhmäliikuntaa sekä kirjastoa.

Töitä työpaikalla, vaikka onnistuu ne etänäkin.

Ystävien ja perheen tapaamisia, isovanhempien luona vierailua.

Häiden järjestämistä ja kaikkea siihen liittyvää höpötystä ilman koronan aiheuttamaa epätietoisuutta pitääkö juhlia siirtää vai ei. Lähisukulainen on sairas ja tärkeää hänelle ja meille olla paikalla, joten ainakaan vihkimisen siirtäminen ei ole toivottavaa.

Ettei tarvinnut pelätä päivittäin lähiomaisten terveyden romahtamista

Omaa äitiä ja täten mummia lapsille

Ihmisiä.

Että voisin tavata vanhempiani

Että voisin mennä ruokakauppaan ilman pelkoa tartunnasta

Että voisin mennä salille

Että voisi lähteä mökille

Että ei tarvitsisi elättää pennitöntä, ruokaa rohmuavaa siipeilujämiestä, ennen koronaa sillä oli tuloja edes siihen, että maksoi osuutensa ruuasta

Sitä, ettei tarvitse päivästä toiseen todistaa ihmisten tyhmyyttä ja piittaamattomuutta muista. Ainakaan tässä mittakaavassa.

Nelejä kirjoitti:

Heti tulee kolmekin mieleen, eikun neljä:

1. Normaalia kaupassakäymistä.

2. Kampaajallekin pitäisi päästä hiukset leikkaamaan, itse jo lyhensin etuhiuksia.

3. Vanheneva, eläkkeellä oleva urheilukoirani kaipaisi fysioterapeuttia, vasen kylki jumissa.

4. Tulevaisuudessa siintävä ulkomaanmatka auttaisi. (Matka Italiaan maaliskuussa peruuntui.) Nyt ei ole mitään tietoa, milloin uskaltaa tai pääsee matkustamaan minnekään.

1. Kaupassa voi käydä yhä normaalisti

2. Kampaajallakin voi käydä. Jos kukaan ei käy niin ei ole enää kampaamoita kun tämä on ohi.

3. Miksei koira voisi mennä koirafysioterapeutille?

4. Samaa mieltä tästä kohdasta :(

Lisäisin vielä sen, että voisi tavata perhettä normaalisti. Maakunnasta ja iästä riippuen. Ja sen ettei tarvitsisi hoitaa kaikkea mahdollista samperin etäyhteydellä. Ja että lapset pääsisi kouluun.

Kaipaan ystävien ja vanhempieni näkemistä kaikista eniten ylivoimaisesti. Kaipaan myös kirjastoja (olen opiskelija enkä saa mitään kotona aikaiseksi). Kaipaan myös matkustelua,.

Oma elämäni on aika lailla samaa kuin ennenkin. Ainoa mikä tuottaa tuskaa, on se, että osa lapsistani kärsii tästä tilanteesta. Sydän särkyy, kun lapsilla on huono olla.

Nuorin pärjää hienosti. Tekee säntillisesti läksyt ja viihtyy kotona sekä kanssani ulkoillen.

Isommat teinit taas kaipaavat kavereitaan suunnattomasti ja kouluun haluaisivat. Läksyjä tulee jopa aikuisen silmin liikaa.

Oppimishäiriöitä yhdellä lapsella ja erityis- ja tukiopetus toimii tosi huonosti etänä. Minä yritän auttaa minkä ehdin työpäivän jälkeen.

Ysiluokkalaisen luokkaretki, ysien gaala, harrastukset, viimeinen pitkään suunniteltu musiikkiluokan päätösesitys, kaikki peruttu.

Tulisipa perusarki heille takaisin.

Työyhteisöä

Että kaupassa voisi käydä normaalisti ilman pelkoa, turvavälejä ja desinfiointiainetta. Kirjastoa. En ehtinyt käydä lainaamassa kirjoja, eikä digilukeminen tai äänikirjat ole minun juttuni. Onneksi voi katsoa sarjoja ja elokuvia