Mikä on ollut julminta mitä olet joutunut parisuhteessa kokemaan?

Vierailija kirjoitti:

Ekassa suhteessani mies löi joskus, mutta enpä itsekään ollut puhdas pulmunen. Taisi olla enemmän elämän opettelua molemmilla, kumpikaan ei ollut kotoa parhaita mahdollisia eväitä saanut. Mies ei kuitenkaan mitenkään varoittamatta kilahtanut, vaan meillä oli aina kovia riitoja sitä ennen ja minä olin niiden rakentajana erityisen aktiivinen. Olin aivan hirveä kumppani.

Sen suhteen jälkeen en ole sietänyt tai en sietäisi, jos kohtaisin, enää yhtään väkivaltaa. Pienikin signaali siitä, että mies ei hallitse aggressioitaan saisi minut menettämään kiinnostukseni välittömästi. Vaikka siis minua on lyöty, en kykene ollenkaan ymmärtämään näiden hurmaavien mutta hakkaavien miesten kumppaneita. Minuun ei sellainen hurmaaminen ja lyömisten anteeksipyytely tehoaisi. Tämä on outoa, koska olen kuitenkin väkivaltaisessa suhteessa elänyt.

En tiedä osasinko selittää lainkaan asiaa, ja onko sillä kenenkään mielestä merkitystä edes, mistä syystä joku lyö. Noissa on se ero, että minä pystyin vaikuttamaan konflikteihin, ja luonnevikaisen puoliso ei voi tehdä mitään estääkseen väkivaltaa.

Sinuun on näköjään tehonnut syyllistäminen. Olet ottanut vastuun hakkaajasi käytöksestä. Niin on moni muukin. Syitä käydä toiseen ihmiseen käsiksi löytyy ihan aina. Olen minäkin menettänyt malttini ja ärsyttänyt monta, monta kertaa. Vaikka kuka tahansa minut tunteva kuvailisi minua ensimmäiseksi sanalla rauhallinen. Silti olen ihminen ja minulla on negatiivisiakin tunteita kuten jokaisella normaalilla ihmisellä. Joidenkin mielestä tämä on pätevä syy hakata. Näissä ihmisissä on jotain pahasti vialla.

Ja sinä, joka aiot tulla selittämään tähän että et ole ikinä ärsyttänyt kumppaniasi: kyllä sinä olet. Monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin koko ikäni kiusattu ja nuorempana olin aika rikki ja holtiton.

Alon suhteeseen miehen kanssa joka oli pinta puolin menestynyt, mukava ja kiltti. Pikkuhiljaa huomasin että henkilö on aika epävakaa ja alkoholiin menevä. Oli sairaalloisen mustasukkainen ja sain olla jatkuvasti varpaillani. Usein haukkui mut pystyyn, raivosi, imitoi, ahdisti, lyttäsi mut pystyyn. En saanut lähes lainkaan omaa tilaa.

Sitten alkoi seksissä alistaminen, anaaliseksiin painostaminen, seksi alkoi olemaan aggressiivista ja itselleni kivuliasta. Koitin lähteä suhteesta useasti mutta aina epäonnistuin. Uhkasi tappaa mut, alkoi lyömään jne. Lopulta pääsin pois.

En koskaan ikinä enää ota miestä, en halua tapailla, en harrastaa seksiä, en mitään.

Kysymys: Miksi nämä alistajamiehet ovat niin anaaliseksiin meneviä? Tämä kuvio toistuu näissä viesteissä..

Vierailija kirjoitti:

Nimittely, lyöminen ja kuristaminen miehen toimesta. Silloin nuorena, ensimmäisessä suhteessa. En osannut asettaa rajoja. Onneksi olen hengissä. Niin ja se mies ei koskaan nähnyt käytöksessään mitään ongelmaa. Oikeaa väkivaltaa hänen mielestä olisi jos silmä oli mustana tai taju kankaalla, hän ei koskaan jättänyt näkyviä jälkiä. Hän ei siis ollut omasta mielestään väkivaltainen.

Hyi hitto! Ei ollut omasta mielestään väkivaltainen vaikka käyttänyt raakaa väkivaltaa!

Puoliso kävi kerran humalassa käsiksi. Töni ja heitteli pitkin asuntoa, tarttui kurkkuun kiinni ja kohotti jo nyrkkinsä, ei kuitenkaan lyönyt enkä saanut muutamaa pienen pientä mustelmaa kummoisempia vammoja.

Olin aina vannonut, että tällaisessa tapauksessa lähden ja ensin lähdinkin, selvittyään kuitenkin aneli anteeksiantoa ja toista mahdollisuutta, haki ammattiapua ja todella osoitti olevansa tosissaan. Kuukausiin en kuitenkaan suostunut laittamaan vihkisormista takaisin sormeeni, nyt tuosta on jo yli 10 vuotta aikaa, ja kulunut vuosikymmen on ollut todella onnellinen, mies on luopunut humalahakuisesta alkoholinkäytöstä kokonaan eikä agressiivista käytöstä ole ilmennyt lainkaan, hän on todella hellä, huomaavainen ja kaikinpuolin hyvä aviomies. Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso kävi kerran humalassa käsiksi. Töni ja heitteli pitkin asuntoa, tarttui kurkkuun kiinni ja kohotti jo nyrkkinsä, ei kuitenkaan lyönyt enkä saanut muutamaa pienen pientä mustelmaa kummoisempia vammoja.

Olin aina vannonut, että tällaisessa tapauksessa lähden ja ensin lähdinkin, selvittyään kuitenkin aneli anteeksiantoa ja toista mahdollisuutta, haki ammattiapua ja todella osoitti olevansa tosissaan. Kuukausiin en kuitenkaan suostunut laittamaan vihkisormista takaisin sormeeni, nyt tuosta on jo yli 10 vuotta aikaa, ja kulunut vuosikymmen on ollut todella onnellinen, mies on luopunut humalahakuisesta alkoholinkäytöstä kokonaan eikä agressiivista käytöstä ole ilmennyt lainkaan, hän on todella hellä, huomaavainen ja kaikinpuolin hyvä aviomies. Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta.

Miten tuollaisen tapahtuman jälkeen voi luottaa toiseen tai olla onnellinen? Viestisi jo kertoo että elät jatkuvassa pelossa "Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta." Lähde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin koko ikäni kiusattu ja nuorempana olin aika rikki ja holtiton.

Alon suhteeseen miehen kanssa joka oli pinta puolin menestynyt, mukava ja kiltti. Pikkuhiljaa huomasin että henkilö on aika epävakaa ja alkoholiin menevä. Oli sairaalloisen mustasukkainen ja sain olla jatkuvasti varpaillani. Usein haukkui mut pystyyn, raivosi, imitoi, ahdisti, lyttäsi mut pystyyn. En saanut lähes lainkaan omaa tilaa.

Sitten alkoi seksissä alistaminen, anaaliseksiin painostaminen, seksi alkoi olemaan aggressiivista ja itselleni kivuliasta. Koitin lähteä suhteesta useasti mutta aina epäonnistuin. Uhkasi tappaa mut, alkoi lyömään jne. Lopulta pääsin pois.

En koskaan ikinä enää ota miestä, en halua tapailla, en harrastaa seksiä, en mitään.

Kysymys: Miksi nämä alistajamiehet ovat niin anaaliseksiin meneviä? Tämä kuvio toistuu näissä viesteissä..

Jos ovat piilohomoja ja vihaavat naisia?

Mies oli muuttanut salaa yhteen uuden naisen kanssa kun olin raskaana. Jatkoimme etäsuhdetta puoli vuotta tässä asetelmassa. Mies suunnitteli tulevaisuutta minun ja lapsen kanssa ja yhteen muuttoa kunhan työtilanne muuttuisi. Samaan aikaan asui uuden naisen kanssa toisella paikkakunnalla. No eipä sekään suhde kestänyt miehen valehtelua. Mutta se tuska kun tämä selvisi minulle viimein. Kaikki unelmat romuna, koko elämä uusiksi. Valtava häpeä siitä, että olin mennyt lankaan. Kauan kesti toipua mutta nyt on onneksi ihana elämä hyvän ihmisen kanssa.

Mies petti äitini parhaan ystävän kanssa. Olivat samassa tehtaassa töissä ja mies oli hänen pomonsa. Pieni paikkakunta, kaikki muut tiesi asiasta paitsi minä. Sisarenikaan ei katsonut asiakseen "sekaantua asiaan" ja piti omana tietonaan. Asia selvisi minulle vasta kun jätin miehen koska se nyt vaan oli henkisesti väkivaltainen sika koko tyyppi ja totesin että ei ainakaan huonompaan voi vaihtua. Sitten alkoi asiat paljastua. Tivasin äidiltäni miksi tämä ei kertonut minulle mitä selkäni takana tapahtuu, hän vastasi vaan että jos olen niin tyhmä että minua voi noin pettää, olen sen ansainnut.

Mies vielä mustamaalasi minut ja levitti minusta perättömiä huhuja kostoksi siitä että kehtasin lähteä.

Äitini nauttii nyt lapsettomasta vanhuudesta. Sisareni kuoli syöpään ja minä en ole missään tekemisissä, muutin toiselle puolelle Suomea ja katkaisin välit saman tien 20 vuotta sitten. Enkä ole katunut päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Mua on yritetty kuristaa, lyöty kasvoihin, haukuttu, alistettu, eristetty, petetty ja jätetty, multa on varastettu ja käytetty hyväksi taloudellisesti.

Vaikka oon iskujakin saanut niin pahinta on ollut rikotut lupaukset, kamalat sanat ja suoranainen halveksunta.

Kaikkeen sitä ihmisolento turtuu.

Kaikkea se ihmisolento sietää

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin koko ikäni kiusattu ja nuorempana olin aika rikki ja holtiton.

Alon suhteeseen miehen kanssa joka oli pinta puolin menestynyt, mukava ja kiltti. Pikkuhiljaa huomasin että henkilö on aika epävakaa ja alkoholiin menevä. Oli sairaalloisen mustasukkainen ja sain olla jatkuvasti varpaillani. Usein haukkui mut pystyyn, raivosi, imitoi, ahdisti, lyttäsi mut pystyyn. En saanut lähes lainkaan omaa tilaa.

Sitten alkoi seksissä alistaminen, anaaliseksiin painostaminen, seksi alkoi olemaan aggressiivista ja itselleni kivuliasta. Koitin lähteä suhteesta useasti mutta aina epäonnistuin. Uhkasi tappaa mut, alkoi lyömään jne. Lopulta pääsin pois.

En koskaan ikinä enää ota miestä, en halua tapailla, en harrastaa seksiä, en mitään.

Kysymys: Miksi nämä alistajamiehet ovat niin anaaliseksiin meneviä? Tämä kuvio toistuu näissä viesteissä..

Jotain pientä kieroontuneisuutta jos ei ole kertakokeiluhupia. Naisvihaa tai inhoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki väkivalta ja vaino, mistä syystä mies sai onneksi yllättävän pitkän ehdottoman tuomion. Paossa häneltä ikuisesti.

Oliko sulla todisteita noista?

Multa meni ehkä ohi nyt tuo kysymys, mutta toki täytyy olla pitäviä todisteita jos ihminen joutuu linnaan.

Nuorena miesystävä vannoi halunsa jatkaa suhdetta yhtenä viikkona ja lähti toisena viikkona toisen naisen kanssa. Sen olisin vielä kestänyt, mutta en sitä että meidän yhteiset "ystävät" alkoivat kahden viikon päästä painostaa minut olemaan kaveri eksän ja hänen uuden naisensa kanssa. Sain kuulla että "sinun pitää päästä tästä yli" ja monta muuta syyllistävää juttua. Kun äitini kuoli joku vuosi sen jälkeen en saanut keneltäkään näiltä "ystäviltä" surunvalitteluja. Olin yksinäinen ja hukassa opintojen kanssa, mutta sain ne jotenkuten pitkän ajan jälkeen suoritettua.

Ex oli koko suhteemme (10 v.) ajan ollut yhteyksissä entiseen vakihoitoonsa. Asia paljastui koska tämä nainen oli sattumalta pomoni ystävä. Hirveä häpeä mulle ja en usko että koskaan selviän tästä. Mies vielä sanoi mulle suoraan että tämä lapseton "Lissu" on kaunis ja seksikäs ja minä lehmäosastoa (raskauskiloja). Mietin miten pomoni mahtoi naureskella minulle vaikka töissä yritti olla korrekti. Ja työkaverit saivat tietää asian kun Facebookissa exäni kirjoitteli humalassa pomoni seinälle kommentteja valokuviin (kun olivat tyttöporukalla juhlimassa, tämä "Lissu" ja pomoni.

Tämän lisäksi ex oli myös todella ilkeä, alistava taloudellisesti hyväksikäytti minua. Edelleen eron jälkeen ei maksa elareita ym.

Minä olin miehelle kilpailija. Aina halusi kilpailla minua vastaan. Muita auttoi muttei minua. Jätti syvät arvet ja usko miehiin ja rakkauteen sortui.

Henkinen ja fyysinen väkivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso kävi kerran humalassa käsiksi. Töni ja heitteli pitkin asuntoa, tarttui kurkkuun kiinni ja kohotti jo nyrkkinsä, ei kuitenkaan lyönyt enkä saanut muutamaa pienen pientä mustelmaa kummoisempia vammoja.

Olin aina vannonut, että tällaisessa tapauksessa lähden ja ensin lähdinkin, selvittyään kuitenkin aneli anteeksiantoa ja toista mahdollisuutta, haki ammattiapua ja todella osoitti olevansa tosissaan. Kuukausiin en kuitenkaan suostunut laittamaan vihkisormista takaisin sormeeni, nyt tuosta on jo yli 10 vuotta aikaa, ja kulunut vuosikymmen on ollut todella onnellinen, mies on luopunut humalahakuisesta alkoholinkäytöstä kokonaan eikä agressiivista käytöstä ole ilmennyt lainkaan, hän on todella hellä, huomaavainen ja kaikinpuolin hyvä aviomies. Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta.

Miten tuollaisen tapahtuman jälkeen voi luottaa toiseen tai olla onnellinen? Viestisi jo kertoo että elät jatkuvassa pelossa "Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta." Lähde.

Kiitos vain, mutta en elä pelossa. Pohdiskeluni perustuvat enemmänkin yleiseen mielipiteeseen, jonka mukaan väkivalta ei koskaan jää yhteen kertaan, toistaiseksi minulla ei ole kuitenkaan syytä uskoa, etteikö näin voisi olla. Kuten mainitsin, hän haki ammattiapua, aidosti halusi selvittää ongelmansa eikä ole osoittanut pienintäkään agressiivisuuden merkkiä yli kymmeneen vuoteen, en siis näe syytä nyt lähteä.

Tästä huolimatta kehoittaisin ketä tahansa samassa tilanteessa olevaa pakkaamaan tavaransa ja lähtemään, koska minäkin uskon, että valtaosa ei sitä lopullista ja pysyvää muutosta pysty tekemään, oman kokemukseni perusteella olen silti optimistinen, että se on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin koko ikäni kiusattu ja nuorempana olin aika rikki ja holtiton.

Alon suhteeseen miehen kanssa joka oli pinta puolin menestynyt, mukava ja kiltti. Pikkuhiljaa huomasin että henkilö on aika epävakaa ja alkoholiin menevä. Oli sairaalloisen mustasukkainen ja sain olla jatkuvasti varpaillani. Usein haukkui mut pystyyn, raivosi, imitoi, ahdisti, lyttäsi mut pystyyn. En saanut lähes lainkaan omaa tilaa.

Sitten alkoi seksissä alistaminen, anaaliseksiin painostaminen, seksi alkoi olemaan aggressiivista ja itselleni kivuliasta. Koitin lähteä suhteesta useasti mutta aina epäonnistuin. Uhkasi tappaa mut, alkoi lyömään jne. Lopulta pääsin pois.

En koskaan ikinä enää ota miestä, en halua tapailla, en harrastaa seksiä, en mitään.

Kysymys: Miksi nämä alistajamiehet ovat niin anaaliseksiin meneviä? Tämä kuvio toistuu näissä viesteissä..

Ovat homoja. Purkavat suhteissaan naisvihaansa. Harrastavat parisuhteen rinnalla aina homosuhteita. Puolisoon puretaan se turhautuminen mitä kulissien pitäminen aiheuttaa. Nainen on koiran asemassa niin sitä pannaankin kuin koiraa ja alistetaan sillä tavalla. Vielä kun anaaliin paneminen sattuu niin saa nautintoa tästä kivun tuottamisesta.

Rakastamieni ihmisten ja asioiden mollaus johti siihen etten halunnut enää nähdä ketään tai tehdä mitään muuta kuin olla neljän seinän sisällä masentuneena ja alkoholisoituneena. Monta vuotta kesti päästä jaloilleen. Mies porskuttu eteenpäin heti minut heivattuaan elämästään. Olin ollut vain ajanhukkaa miehen sanoin.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin ihmissuhteisiin.

Siksi ne ovat entisiä suhteita.