Miten pääsisin yli miehen heitoista suhteen alussa?

Nykyään kaikki on siis hyvin ja mies kohtelee minua paljon paremmin kuin alussa. Tapailuvaiheessa miestä kuitenkin selkeästi vielä pelotti tunteiden näyttäminen, sitoutuminen (olen hänen ensimmäinen vakavampi suhde) ja oman herkkyytensä paljastaminen, mikä oireili niin että mies yritti esittää jotenkin kovempaa kuin onkaan ja omien epävarmojen hetkiensä aikana projisoi epävarmuuttaan minuun. Esim. kun seksissä aluksi miehellä oli suorituspaineita eikä seisokki meinannut pysyä (nykyään siis seksi sujuu ja kaikki tällaiset ongelmat hävisivät sen myötä kun luottamus syveni ja pystyimme olemaan 100% rennosti toistemme kanssa) hän saattoi tokaista vaikka että ”mikä sun emätintä vaivaa kun ei tää onnistu?!” vaikka häntä vaivasi selkeästi enemmän oma erektio tai sen puute. Olenkin pitkään miettinyt oliko kaiken ilkeilyn takana ennemminkin pelko siitä, että hän ei itse ole riittävä? Mies on myöhemmin myöntänyt myös että pelkää eniten sitä että minä jätän HÄNET.

Ymmärrän siis tavallaan mistä aiempi käytös kumpusi mutta välillä minua edelleen kaihertaa kuukausien takaiset typerät heitot. Mies on pyydellyt anteeksi ja kertonut kuinka katuu sitä että on ikinä päästänyt suustaan niin epäkypsiä lauseita kun ei oikeasti edes tarkoittanut niitä, mutta välillä tuntuu että ei se pahoillaan olo silti poista niitä säröjä joita hän minun itsetuntoon ja luottamukseen epäkypsyydellään aiheutti. Kerran mies esim. vertasi rintojani aiemman seksikumppaniinsa ja sanoi ihan yhtäkkiä, että ”exälläni oli kyllä paremmat”. En voi ymmärtää, miksi kukaan aikuinen haluaisi kertoa tuollaisia turhia tietoja omalle rakkaalleen vaikka kuinka pelottaisi, eikä se oikein enää lohduta kun mies sanoo ”ettei edes ole eikä hän edes tarkoittanut sitä”. Kaikkia tuollaisia vastaavia heittoja on jäänyt mieleeni kummittelemaan ja niistä on vaikea päästää irti, vaikka kaikki on nyt muuttunut. Välillä mietin esim. olenko minä vain ainut nainen joka on jäänyt katselemaan tuollaista, ja siksi meidän suhde on syventynyt kun minä jaksoin katsella sitä alun pelleilyä. Että olisiko tuo oikeasti halunnut olla enemmän sen eksänsä kanssa, joka sai tarpeekseen miehen epävarmuudesta?

Ystäväni on yrittänyt koko ajan sanoa minulle, että olen upea ja että mieheni vaikuttaa siltä että häntä pelottaa nimenomaan se upeus koska se uhkaa hänen omaa itsevarmuuttaan, ja että mies yritti alitajuisesti ns. vetää minua samalle epävarmuuden tasolle jotta häntä ei itseään pelottaisi selkeästi eniten. Ja että mies kerjää tuollaisilla heitoilla minusta vain mustasukkaisia reaktioita jotka hän ottaisi todistuksena siitä, että olen hulluna häneen. Itse en vain enää jaksaisi mitään pelejä yhtään ja on vaikea käsitellä se että annoin nuo anteeksi. Mitä jos sama toistuu joskus myöhemmin? Miten unohdan kaikki alun ikävyydet kun oikeasti haluaisin olla miehen kanssa? Arvostan sitä kuka hän on nykyään, oma egoni on vain kokenut kolauksen.