Mies syyttää minua lapsemme uhmakohtauksista

AP, kohtele miestä kuten uhmaikäistä.

Sanoitat hänen tunteensa: "Mä ymmärrän että sua turhauttaa lapsen kiukuttelu ja haluaisit että se loppuu. Uhma on kuitenkin lapsen kehityksessä tärkeä vaihe eikä sitä saa tukahduttaa. Yleensä se ei montaa kuukautta kestä, varmasti ollaan jo voiton puolella."

Sitten suuntaat hänen huomionsa muualle "Käypä kulta kaupassa ja laitta tänään päivällinen, kun mun pitää rauhoitella tämä uhmakohtaus".

Lopuksi annat kehuja positiivisesta toiminnasta: "Olipa maistuva ateria, selvästi sun kannattaa ottaa enemmän vastuuta meidän ruokahuollosta"

Sanot sille että herra on hyvä ja hoitaa sitten sen lapsen ja rauhoittaa sen uhman kerta osaa niin hyvin. katsotaan kauanko menee että ukolla on sormi suussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on havainnut että yrität nujertaa lapsen tahdon. Hän vaistomaisesti tietää että se on väärin. Kaikkia lapsia ei voi nujertaa ja tämän takia uhma vaan pahenee. Lapsi tietää että teet väärin, eikä voi hyväksyä sitä.

Ehkä olet ajanut ongelman arvovaltakiistaan? Joka tapauksessa lapsi on saanut sinut nurkkaan ja se on oikeastaan pahinta mitä kasvattaja voi tehdä. Olisit valinnut taistelusi paremmin.

Isä

Ohis mutta ainakaan minä en ymmärtänyt tästä kommentista pätkääkään sisältöä.

Sen saattoi arvata.

Isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on havainnut että yrität nujertaa lapsen tahdon. Hän vaistomaisesti tietää että se on väärin. Kaikkia lapsia ei voi nujertaa ja tämän takia uhma vaan pahenee. Lapsi tietää että teet väärin, eikä voi hyväksyä sitä.

Ehkä olet ajanut ongelman arvovaltakiistaan? Joka tapauksessa lapsi on saanut sinut nurkkaan ja se on oikeastaan pahinta mitä kasvattaja voi tehdä. Olisit valinnut taistelusi paremmin.

Isä

Mitä tämä tarkoittaa? Lapsen pitää antaa tehdä kaikki mielensä mukaan vai?

Ei t i e t e n k ä ä n kaikkea.

Ihminen joko osaa kasvattaa, tai sitten ei osaa. Niille jotka ei osaa, on kasvatusoppaita ja niistäkin ohjeista osaamattomat ymmärtää suurimmann osan väärin.

Isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se perinteisempi linja on?

Pidetään kuria eikä sanoiteta.

Mitä ihmeen kuria se 2-vuotias siinä kaipaa :D Sehän on nyt ihan normaalia, että pienellä lapsella menee piuhat ristiin, kun tulee kaikenlaista uutta taitoa, mm. oma tahto.

Siinäs kuulitte. Ei voi tehdä mitään, kun on uhmaikää, esimurrosikää, murrosikää, ties mitä tasavuosien ikäkriisejä, esivaihdevuodet, vaihdevuodet, jne. Ei pidä mennä vaatimaa ja odottamaan liikoja, kun on se ikä...

Mikä hirveä mörkö on ikäkriisi, niitä tulee ja menee ja henkilöstä/temperamentista riippuen ilmenee kovin eri tavoin. Omassa lapsuudessani sain teininä kiukutella ja paiskoa ovia, jos siltä tuntui. Miehen kotona oli niin tiukka kuri, että miehen murrosikä siirtyi siihen vaiheeseen, kun hän lähti opiskelemaan ja muutti pois.

Sehän se jälleen kerran on tärkeintä, että saadaan selville se, että kenen syy on ja että varmasti ei ole aloittajan syy. Minulla on kolme lasta, eikä kenelläkään ole ollut uhmakohtauksia, kun niiden lasten kanssa pitää viettää aikaa eikä maata somessa koko aikaa kuten aloittaja tekee. Jos aloittajan mies nyt sanoisi, että ei ole aloittajan syy, niin sittenkö asia olisi kunnossa?

Mulla ei ollut kuulemma uhmaikää ollenkaan. En ole ikinä uskaltanut näyttää tunteita vanhempieni aikana. Nyt aikuisena onkin välit poikki, ja pysyy.

Nykyisin kyllä monimutkaistetaan kaikkea niin hirveästi... Lapsi tarvitsee tasapainoiseen kasvuun loppujen lopuksi aika vähän: perusturvallisuuden ja perustarpeiden tyydyttämisen. Perusturvallisuuteen kuuluu rajat. Kaikki tämä sanoittaminen ja neuvottelu lasten kanssa aina ja kaikesta tuovat paljon ongelmia mukanaan. Kaikesta pitää keskustella, vaikka usein pelkkä "ei" perusteluineen riittäisi: "Ei, koska on vaarallista", "ei, koska on epäterveellistä", "ei, koska on yö" yms. Lapsen pitää oppia, että vanhempi määrää ja aina ei voi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Eikä aina kaikesta tarvitse neuvotella. Eihän aikuinenkaan neuvottele joka asiasta esim työpaikalla. Säännöt on selvät ja niiden mukaan toimitaan. 

Uhma on myös rajojen etsimistä. Itse kyllä olen laittanut uhmakkaita lapsia jäähylle. Ja teini on jäähyllä nytkin, jos tarvetta. Ilman koneita ja ilman ulosmenoa. Kotona ei ole ongelmia ja meillä on rento ilmapiiri. Silti ei on ei ja vanhemmat laittavat rajat.

Mitä teet itse ap, kun lapsella on uhmakohtaus? Ehkä auttaisi meitä miettimään, onko miehesi vaatimukset kohtuuttomia... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se perinteisempi linja on?

Pidetään kuria eikä sanoiteta.

Mitä ihmeen kuria se 2-vuotias siinä kaipaa :D Sehän on nyt ihan normaalia, että pienellä lapsella menee piuhat ristiin, kun tulee kaikenlaista uutta taitoa, mm. oma tahto.

Siinäs kuulitte. Ei voi tehdä mitään, kun on uhmaikää, esimurrosikää, murrosikää, ties mitä tasavuosien ikäkriisejä, esivaihdevuodet, vaihdevuodet, jne. Ei pidä mennä vaatimaa ja odottamaan liikoja, kun on se ikä...

Jahah, marttyyri ilmoitautui. Ei, 2-vuotiaan uhmakohtauksiin ei auta kuri, kun ne kohtaukset ovat vain merkki siitä, että lapselle kehittyy oma tahto ja sen takia koko hänen systeeminsä on sekaisin. 2-vuotiaalta ei voi vaatia kovin erikoisia asioita. Niiden uhmakohtausten aikana selitetään, että lapsi ei voi nyt tehdä kuten haluaa (mitä se nyt sitten onkin, joka vanhemman pitää lapselta kieltää), kerrotaan, ettei saa lyödä tai potkia tai paiskoa (jos sellaista kohtaukseen liittyy) ja sanotaan vielä, että sua nyt harmittaa tämä, mutta nyt ei voi mitään. Ei se ole mitään "kuria". Se on vanhemmuutta.

Silläkö se lyöminen, potkiminen tai paiskominen loppuu, että sanotaan että "ei saa" ja "sinua harmittaa"? Ja mistä äiti muuten edes tietää harmittaako sitä lasta? Minusta aika kyseenalaista yrittää sanella ihmisille sitä miten he kokevat eri asiat.

Kyllä, koska tosiaan, se uhmaikä on normaali lapsen kehityksen vaihe, ja lapsi, jolla keskimääräistä vastaava tunteidensäätelykyky ja impulssikontrolli, kasvaa siitä ohi. Lapselle on ihan normaalia suuttua ja ilmaista sitä suuttumusta heittelemällä, lyömällä ja potkimalla. Kun lapsi kehittyy, nuo mainitut impulssikontrolli, tunteiden säätelemiskyky ja empatia (nyt ihan muutamia mainitakseni) kehittyvät. Tosin onhan sitä paljon aikuisiakin, joilla ne eivät ole kovin kehittyneitä.

On aika helppo päätellä, että lasta harmittaa, jos lapsi esim. itkee, huutaa ja kieriskelee lattialla. Lapsella ei kuitenkaan ole luontaisesti sanoja tunteilleen, vaan aivan kuten muunkin kielen, lapsi oppii nimitykset niiltä ihmisiltä, joiden kanssa on tekemisissä.

Siis sinun keinosi asiaan on tosiaan vaan odotella, että uhmaikä menee ohi? Siihen asti mennään hyssyttelylinjalla, koska "uhmaikä on normaali lapsen kehityksen vaihe"? Päteekö tämä sama ehkä myös teini-iän uhmaan?

Niin ja ihmeesti muuten lapset oppivat ja ovat aina oppineet myös tunteet ilman, että on pitänyt käydä tätä "äiti näkee, että sinä olet vihainen" -rituaalia läpi sata kertaa päivässä niin kuin tämän hetken pintaliitokasvatusideologian mukaan pitäisi. Jos voisi ihmiset myös omia aivoa käyttää eikä vaan uskoa sokeasti mitä jossain kasvatusoppaassa sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin kyllä monimutkaistetaan kaikkea niin hirveästi... Lapsi tarvitsee tasapainoiseen kasvuun loppujen lopuksi aika vähän: perusturvallisuuden ja perustarpeiden tyydyttämisen. Perusturvallisuuteen kuuluu rajat. Kaikki tämä sanoittaminen ja neuvottelu lasten kanssa aina ja kaikesta tuovat paljon ongelmia mukanaan. Kaikesta pitää keskustella, vaikka usein pelkkä "ei" perusteluineen riittäisi: "Ei, koska on vaarallista", "ei, koska on epäterveellistä", "ei, koska on yö" yms. Lapsen pitää oppia, että vanhempi määrää ja aina ei voi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Eikä aina kaikesta tarvitse neuvotella. Eihän aikuinenkaan neuvottele joka asiasta esim työpaikalla. Säännöt on selvät ja niiden mukaan toimitaan. 

Uhma on myös rajojen etsimistä. Itse kyllä olen laittanut uhmakkaita lapsia jäähylle. Ja teini on jäähyllä nytkin, jos tarvetta. Ilman koneita ja ilman ulosmenoa. Kotona ei ole ongelmia ja meillä on rento ilmapiiri. Silti ei on ei ja vanhemmat laittavat rajat.

Mitä teet itse ap, kun lapsella on uhmakohtaus? Ehkä auttaisi meitä miettimään, onko miehesi vaatimukset kohtuuttomia... 

Moni käsittää sen "sanoittamisen" väärin. Ei se tarkoita sitä, että aletaan "lässyttämään" kaksivuotiaalle tunteista ja pahimmassa tapauksessa vielä sellaisilla käsitteillä, joita kaksivuotiaan aivoilla ei ole edes edellytyksiä ymmärtää. Tunteiden sanoituksen täytyy olla aina ikätasoista, tilannekohtaista ja napakkaa. Ei jaaritella ummet ja lammet.

Mies ei itse osaa käsitellä hankalia tunteita ja kiukkua. Tuleva lapsensa alistaja ja kiusaaja.

Upeita isähahmoja osaatte lapsillenne valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin kyllä monimutkaistetaan kaikkea niin hirveästi... Lapsi tarvitsee tasapainoiseen kasvuun loppujen lopuksi aika vähän: perusturvallisuuden ja perustarpeiden tyydyttämisen. Perusturvallisuuteen kuuluu rajat. Kaikki tämä sanoittaminen ja neuvottelu lasten kanssa aina ja kaikesta tuovat paljon ongelmia mukanaan. Kaikesta pitää keskustella, vaikka usein pelkkä "ei" perusteluineen riittäisi: "Ei, koska on vaarallista", "ei, koska on epäterveellistä", "ei, koska on yö" yms. Lapsen pitää oppia, että vanhempi määrää ja aina ei voi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Eikä aina kaikesta tarvitse neuvotella. Eihän aikuinenkaan neuvottele joka asiasta esim työpaikalla. Säännöt on selvät ja niiden mukaan toimitaan. 

Uhma on myös rajojen etsimistä. Itse kyllä olen laittanut uhmakkaita lapsia jäähylle. Ja teini on jäähyllä nytkin, jos tarvetta. Ilman koneita ja ilman ulosmenoa. Kotona ei ole ongelmia ja meillä on rento ilmapiiri. Silti ei on ei ja vanhemmat laittavat rajat.

Mitä teet itse ap, kun lapsella on uhmakohtaus? Ehkä auttaisi meitä miettimään, onko miehesi vaatimukset kohtuuttomia... 

Moni käsittää sen "sanoittamisen" väärin. Ei se tarkoita sitä, että aletaan "lässyttämään" kaksivuotiaalle tunteista ja pahimmassa tapauksessa vielä sellaisilla käsitteillä, joita kaksivuotiaan aivoilla ei ole edes edellytyksiä ymmärtää. Tunteiden sanoituksen täytyy olla aina ikätasoista, tilannekohtaista ja napakkaa. Ei jaaritella ummet ja lammet.

Ei ole mitään näyttöä siitä, että koko "tunteiden sanoitus" ylipäätään toimii. Puhumattakaan, että se ratkaisisi enemmän tai vähemmän kaikki kasvatusongelmat, niin kuin nämä sanoituslahkolaiset esittävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se perinteisempi linja on?

Pidetään kuria eikä sanoiteta.

Mitä ihmeen kuria se 2-vuotias siinä kaipaa :D Sehän on nyt ihan normaalia, että pienellä lapsella menee piuhat ristiin, kun tulee kaikenlaista uutta taitoa, mm. oma tahto.

Siinäs kuulitte. Ei voi tehdä mitään, kun on uhmaikää, esimurrosikää, murrosikää, ties mitä tasavuosien ikäkriisejä, esivaihdevuodet, vaihdevuodet, jne. Ei pidä mennä vaatimaa ja odottamaan liikoja, kun on se ikä...

Mikä hirveä mörkö on ikäkriisi, niitä tulee ja menee ja henkilöstä/temperamentista riippuen ilmenee kovin eri tavoin. Omassa lapsuudessani sain teininä kiukutella ja paiskoa ovia, jos siltä tuntui. Miehen kotona oli niin tiukka kuri, että miehen murrosikä siirtyi siihen vaiheeseen, kun hän lähti opiskelemaan ja muutti pois.

Haha, meillä oli vieläkin pahempaa. Minulle tuli uhmaikä nyt viisikymppisenä, muutun äitini seurassa hirveän ilkeäksi. Sen siitä saa kun tukahduttaa lapsen normaalit tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on havainnut että yrität nujertaa lapsen tahdon. Hän vaistomaisesti tietää että se on väärin. Kaikkia lapsia ei voi nujertaa ja tämän takia uhma vaan pahenee. Lapsi tietää että teet väärin, eikä voi hyväksyä sitä.

Ehkä olet ajanut ongelman arvovaltakiistaan? Joka tapauksessa lapsi on saanut sinut nurkkaan ja se on oikeastaan pahinta mitä kasvattaja voi tehdä. Olisit valinnut taistelusi paremmin.

Isä

Mitä tämä tarkoittaa? Lapsen pitää antaa tehdä kaikki mielensä mukaan vai?

Ei t i e t e n k ä ä n kaikkea.

Ihminen joko osaa kasvattaa, tai sitten ei osaa. Niille jotka ei osaa, on kasvatusoppaita ja niistäkin ohjeista osaamattomat ymmärtää suurimmann osan väärin.

Isä

Sinun lapsillasi ei siis ole ollut uhmaikää, vai miten nämä kommenttisi pitäisi ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin kyllä monimutkaistetaan kaikkea niin hirveästi... Lapsi tarvitsee tasapainoiseen kasvuun loppujen lopuksi aika vähän: perusturvallisuuden ja perustarpeiden tyydyttämisen. Perusturvallisuuteen kuuluu rajat. Kaikki tämä sanoittaminen ja neuvottelu lasten kanssa aina ja kaikesta tuovat paljon ongelmia mukanaan. Kaikesta pitää keskustella, vaikka usein pelkkä "ei" perusteluineen riittäisi: "Ei, koska on vaarallista", "ei, koska on epäterveellistä", "ei, koska on yö" yms. Lapsen pitää oppia, että vanhempi määrää ja aina ei voi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Eikä aina kaikesta tarvitse neuvotella. Eihän aikuinenkaan neuvottele joka asiasta esim työpaikalla. Säännöt on selvät ja niiden mukaan toimitaan. 

Uhma on myös rajojen etsimistä. Itse kyllä olen laittanut uhmakkaita lapsia jäähylle. Ja teini on jäähyllä nytkin, jos tarvetta. Ilman koneita ja ilman ulosmenoa. Kotona ei ole ongelmia ja meillä on rento ilmapiiri. Silti ei on ei ja vanhemmat laittavat rajat.

Mitä teet itse ap, kun lapsella on uhmakohtaus? Ehkä auttaisi meitä miettimään, onko miehesi vaatimukset kohtuuttomia... 

Moni käsittää sen "sanoittamisen" väärin. Ei se tarkoita sitä, että aletaan "lässyttämään" kaksivuotiaalle tunteista ja pahimmassa tapauksessa vielä sellaisilla käsitteillä, joita kaksivuotiaan aivoilla ei ole edes edellytyksiä ymmärtää. Tunteiden sanoituksen täytyy olla aina ikätasoista, tilannekohtaista ja napakkaa. Ei jaaritella ummet ja lammet.

Ei ole mitään näyttöä siitä, että koko "tunteiden sanoitus" ylipäätään toimii. Puhumattakaan, että se ratkaisisi enemmän tai vähemmän kaikki kasvatusongelmat, niin kuin nämä sanoituslahkolaiset esittävät.

Sanoitus on aina järkevää ja hyödyllistä, mutta ei se tietenkään aina yksin riitä. Myöskään sitä ei pidä tehdä loputtomasti, ja pitää ymmärtää milloin lapsi on kykenevä vastaanottamaan mitään, ja milloin taas puhuminen vaan provosoi lasta entistä raivokkaammaksi.

Olet siinä oikeassa, että varsinkin kiintymysvanhemmuuden harjoittajissa on monia aivan järkyttävällä tavalla hakoteillä olevia vanhempia, jotka eivät kertakaikkiaan suostu kantamaan aikuisen ja vanhemman vastuuta, kun muka viimeiseen asti suojelevat lapsen vapaata tahtoa. Esimerkkinä tyypit jotka joka päivä maanittelevat lasta pahimmillaan tunti kausia ottamaan lääkkeen, kun ei voi väkisin antaa. Sitten lapsi on ihan stressissä ja raivoissaan ja vanhempi kulkee perässä lässyttämässä. Se EI ole hyvää ja lasta tukevaa vanhemmuutta, vaan todella turvatonta lapselle.

Ja oikeasti  vaikkapa sitä lääkettä ei  yleensä edes tarvitsisi väkisin antaa, vaan antaa lapsella aikaraja, että nyt voit tulla itse ottamaan, tai sitten äiti antaa tämän sinulle kun kännykkä piippaa.  Tehdä vaan selväksi, että se lääke otetaan silloin kun vanhempi määrää, ja sen jälkeen hommat alkaa sujua, kun lapsi tietää miten toimitaan.

Vierailija kirjoitti:

Sanoitus on aina järkevää ja hyödyllistä, mutta ei se tietenkään aina yksin riitä.

Kova on usko.

Saako teillä muuten aikuiset joskus riidellä? Olla pahalla tuulella? Vai pistetäänkö jäähylle?

Vain positiiviset tunteet ovat sallittuja ja muu hukutetaan alkoholiin tai johonkin muuhun addiktioon?

Jätä jo se sika. Tuota uhmaa on vielä vuosia edessä...

Vierailija kirjoitti:

Saako teillä muuten aikuiset joskus riidellä? Olla pahalla tuulella? Vai pistetäänkö jäähylle?

Vain positiiviset tunteet ovat sallittuja ja muu hukutetaan alkoholiin tai johonkin muuhun addiktioon?

Joo aika sairasta, ettei lapsen sallita ilmaista kaikkia tunteitaan vapaasti vaan ainoastaan tietynlaisia. Millä ihmeellä taottaisiin näiden jäärien kalloon että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja?

Vapaat sikailuoikeudet lapsille. Sekö on näiden tunnekasvattajien tavoitteena?