Lue keskustelun säännöt.
Miten älykkäät ihmiset sietää tyhmiä ja yksinkertaisia?
05.04.2020 |
Mitä yhteistä puhuttavaa voisi olla? Mielenkiinnon kohteet kun on älykkäällä ja tyhmällä/yksinkertaisella totaalisen erilaiset. Ja älyllä en tarkoita sosiaalista älyä, vaan enemmänkin loogis-matemaattista älyä.
Itse en vain kestä tyhmiä ja yksinkertaisia. Joko puhutaan jostain muista ihmisistä tai vastaavista.
Ja itseäni kun ei muut ihmiset kiinnosta vähääkään.
Kommentit (265)
OlinNiinPienKunSeAlkoi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä höpsi. Sinä täällä uhoat aggressioissasi. Muut ovat aivan rauhallisia, kohteliaita ja sivistyneitä. Eikä heillä ole mitään tarvetta viedä tätä keskustelua mihinkään nujertamiseen. Kiinnostuneena odotan, löytyisikö sinulta edes yksi älykäs ajatus. Tähän mennessä olet vain toistellut voimafantasioitasi.
Tuo on nyt tulkintasi minusta.
Tummensin sinulle yhden hienon kohdan tekstistä jossa esiintyy nokkimajärjestys ja alistus.
Annat kohteliaasti minulle tilaa olla ja rauhallisessa sivistyneisyydessäsi et tuhoa minua.
Olet jo kuitenkin asetellut minut tiettyyn järjestykseen ja olet luonut minut.
Älykkyyteen liittyy pöyhkeyttä ja ylpeyttä.
Samassa mitätöit minut jonka rakensit itsesi kautta.
Teet sen automaationa. Rakastat minua alemmassa arvossa.
Rakensin sinusta kuvan tekstiesi perusteella, enkä todellakaan rakasta sitä kuvaa. Piirteesi muistuttavat niitä ominaisuuksia, mistä en pidä sen enempää muissa ihmisissä kuin itsessänikään. Et edusta sen enempää älykkyyttä kuin mitään positiivisempiakaan ominaisuuksia.
Sinnikäs jankkaaja ja hyvin huono oppimaan. Väkivaltafantasioitaan elättelevä uhoaja. Joo ei.
Minua koulukiusattiin koko peruskoulun ajan, koska olin niin tyhmä ja vatari.
Saan tyydytystä todistuksesta jonka annoit minulle. Vahvistusta olemassaololleni.
Saan vahvistusta siitä että olen läski tyhmyri ja inhottava pahuus, joka ansaitseekin häpäisyn.
Aina kun petän muiden luottamuksen ja muut pettyvät minuun. Saan olemassaololleni täyttymystä ja paikan olla vihattu. Rakastan vihatuksi tulemista.
Toivottavasti tuntemasi viha oli puhdasta vihaa ja tunsit edes pientä ylemmyyttä minua kohtaan.
Annan tässä vielä mahdollisuuden nälviä minua. Voit kertoa seuraavassa viestissä (jos olet älykäs) että en merkinnyt sinulle yhtään mitään ja et edes usko että olen olemassa.
En minä sinua vihaa, se on aivan liian vahva tunne satunnaiselle nettikeskustelijalle joka ei ole edes tehnyt mitään pahaa minulle. Aika itsekeskeinen olet, jos kuvittelet merkitseväsi täällä kenellekään mitään sen merkittävämpää.
Pari kiinnostavaa ajatusta herätit, vaikken niistäkään ole kanssasi samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt selkeästi mennyt sekaisin toiminta ja ominaisuus. Et siis olekkaan niin älykkö kuin kuvittelet. Minunkin tekisi mieli lyödä sinua, koska olet ärsyttävän itseriittoinen, mutta en etsi sinua käsiini ja lyö, koska en ole pelkästään ominaisuuteni vaan ajatteleva yksilö, joka ei hyötyisi kuin hetkellisesti tyydyttäessään tuon hetkellisen eläimellisen vaiston.
Juuri tälläistä viestiä odottelin jo eilen.
Olen eräänlainen peili sinulle. Esiinnyt älykkäänä ja todistat kaikille viestissäsi sen pöyhkeyden mitä älykkyys parhaimmillaan voi ilmetä ihmisessä.
Olen hyvin tyytyväinen ulosantiisi.
Etenkin nautin tuosta missä haaveilet lyömisestä.
Kirjoitetaan tällaista, ei tälläistä. Ulkoilu voisi tehdä sinulle hyvää.
Olen todella kovassa kuumeessa tällä hetkellä. Ulkoilu ei tule kyseeseen.
Ajatella että pyöritän teitä kovassa kuumeessa mennen tullen.
Tunsitko muuten mielihyvää kun annoin sinulle virheen minkä voit korjata?
Osoitit tavallaan älykkyyttä näpäyttää minua. Sehän on älykkään ihmisen perusluonne.
Otan sen nyt pois. Olen jo pitkään odotellut että kirjoitusvirheitä aletaan korjata.
Toivottavasti tunsit hetken ylemmyyttä.
Suosittelen oikolukemaan myös muita viestejä.
Annan aina vähintään yhden virheen viestiini.
Vierailija kirjoitti:
En minä sinua vihaa, se on aivan liian vahva tunne satunnaiselle nettikeskustelijalle joka ei ole edes tehnyt mitään pahaa minulle. Aika itsekeskeinen olet, jos kuvittelet merkitseväsi täällä kenellekään mitään sen merkittävämpää.
Pari kiinnostavaa ajatusta herätit, vaikken niistäkään ole kanssasi samaa mieltä.
Annoit masokistille suuren tyydytyksen.
Huoh, montakohan tuhatta kertaa tämä sama aloitus on esiintynyt tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sinua vihaa, se on aivan liian vahva tunne satunnaiselle nettikeskustelijalle joka ei ole edes tehnyt mitään pahaa minulle. Aika itsekeskeinen olet, jos kuvittelet merkitseväsi täällä kenellekään mitään sen merkittävämpää.
Pari kiinnostavaa ajatusta herätit, vaikken niistäkään ole kanssasi samaa mieltä.
Annoit masokistille suuren tyydytyksen.
Ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeudun samanhenkisten ihmisten seuraan. Yliopistolla tunsin olevani samalla tasolla muiden kanssa. Valmistumisen jälkeen hakeuduin työpaikkaan, jossa kaikki ovat vähintään maistereita. Opiskeluaikoina tein osa-aikaista työtä myyjänä, mutta en löytänyt yhteistä säveltä työkavereiden kanssa.
Pistää miettimään, olenko sitten itse ollenkaan älykäs. Siitä huolimatta, että esim. matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa (koulutukseltani olen maisteri, pääaine tietojenkäsittely, ja mitä matemaattisempi kurssi, sitä parempi arvosana).
Viihdyn paremmin myyjien kuin maisterien seurassa, noin keskimäärin. Tietysti se on ihmisestä kiinni myös, mutta en todellakaan ole kokenut niin, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä fiksummat jutut.
Itse petyin graavisti yliopistolla ihmisten ajattelun tasoon yleisesti. Siinä näyttäytyy jotenkin se ajattelun ja käsityskyvyn rajallisuus, kun yritetään ajatella asioita ja se ei onnistu tai lähde lentoon. En tiedä tavoittaako kukaan tätä tunnetta, mutta olin jotenkin kyllästyneempi niihin pohdintoihin, kuin olisin ollut, jos olisi puhuttu vaikka säästä. Se turhautumisen määrä oli liikaa kun kyseessä ovat itseään fiksuina pitävät. Kyseessä ei ole onneksi mikään "kovan tieteen ala".
Löysin kuitenkin onneksi fiksun porukan, jotka ovat pärjänneet hyvin myös työelämässä ja edelleen on mukava keskustella ilmiöistä. Yhdenkään identiteettiä ei "akateemisuus" sen kummemmin määritä, ottivat opinnot aika rennosti, kuitenkin hyvin suoriutuen. Vain yksi etappi, eikä kovin vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Olet erityinen lumihiutale kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet aika yksioikoinen opportunisti, ja sellaisena tylsää seuraa. Uhoat ja alistat heikompiasi, mutta alat mielistellä niitä, joille et pärjää. Hyvin vähän arvostettava tyyppi.
Joku misantrooppi toteaisi että tyypillinen ihminen.
Mutta mikäs sinä oikein sitten olet?
Sen kuvan jokainen luo minusta kirjoitus- ja keskustelutapani perusteella. En ala määrittelemään itseäni, se on ympäristöni tehtävä.
Ketjussa jankkaava taistelun ylistäjä muuten esitti ensimmäisen vähän kiinnostavan ajatuksen. Sen, että itse kukin täällä on toisten päässä oleva, ja näiden luoma kuva. Sitä tuossa alussa lainasinkin.
Omakuva se voi olla siinä mielessä, että voit nähdä ainoastaan ne asiat jotka tunnistat, ja jotka ehkä ovat omia ominaisuuksiasi. Mutta sillä perusteella ei kyllä voi kääntää mustaa valkoiseksi, niin kuin hän yrittää tehdä.
Et ehkä pidä siitä että hän voitti tämän keskustelun. Tavallaan teki yllätyskäännöksen.
Esitti heikkoa ja typerystä. Sitten kun ylpeytesi oli korkeimmillaan, niin hän pudotti rytinällä. Ah, nautin siitä.
Et myöskään pidä siitä tosiasiasta että mustan voi kääntää valkoiseksi ja toisinpäin. Et selvästi tykkää ajatuksesta jossa toinen voittaa sinut.
Se muuten hyvä ystäväni (otan oikeuden pitää sinua ystävänäni, koska olet luomukseni) on hyvin luonnollista.
Voisin luennoida sinulle kaksikymmentäkaksi minuuttia täyttä taukoamatonta lätinää miten mustasta saadaan valkoista ja tosinpäin. Tähän löytyy oma koulukuntansa ja heidän metodinsa on keskustella näiden kahden pääelementin kautta. Sillä sinähän olet musta ja minä hyvä voitokas valkoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeudun samanhenkisten ihmisten seuraan. Yliopistolla tunsin olevani samalla tasolla muiden kanssa. Valmistumisen jälkeen hakeuduin työpaikkaan, jossa kaikki ovat vähintään maistereita. Opiskeluaikoina tein osa-aikaista työtä myyjänä, mutta en löytänyt yhteistä säveltä työkavereiden kanssa.
Pistää miettimään, olenko sitten itse ollenkaan älykäs. Siitä huolimatta, että esim. matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa (koulutukseltani olen maisteri, pääaine tietojenkäsittely, ja mitä matemaattisempi kurssi, sitä parempi arvosana).
Viihdyn paremmin myyjien kuin maisterien seurassa, noin keskimäärin. Tietysti se on ihmisestä kiinni myös, mutta en todellakaan ole kokenut niin, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä fiksummat jutut.
Itse petyin graavisti yliopistolla ihmisten ajattelun tasoon yleisesti. Siinä näyttäytyy jotenkin se ajattelun ja käsityskyvyn rajallisuus, kun yritetään ajatella asioita ja se ei onnistu tai lähde lentoon. En tiedä tavoittaako kukaan tätä tunnetta, mutta olin jotenkin kyllästyneempi niihin pohdintoihin, kuin olisin ollut, jos olisi puhuttu vaikka säästä. Se turhautumisen määrä oli liikaa kun kyseessä ovat itseään fiksuina pitävät. Kyseessä ei ole onneksi mikään "kovan tieteen ala".
Löysin kuitenkin onneksi fiksun porukan, jotka ovat pärjänneet hyvin myös työelämässä ja edelleen on mukava keskustella ilmiöistä. Yhdenkään identiteettiä ei "akateemisuus" sen kummemmin määritä, ottivat opinnot aika rennosti, kuitenkin hyvin suoriutuen. Vain yksi etappi, eikä kovin vaikea.
Tuohan on tavallaan defenssi, kun huomaa ettei ole niin älykäs kuin muut ovat.
Sitten tavallaan siirtyy omaan luuseriporukkaansa. Ei siis lääketieteen puolelle tai lainoppineiden puolelle.
On hyvä että saa hyväksyntää omassa porukassaan. Kenties olet sen porukan älykkäin?
No, kyllähän älykäskin voi jäädä jankkaamaan jotain asiaa pääsemättä siitä yli! Eri ihmisten kanssa puhun eri asioista: jonkun kanssa lapsista, jonkun kanssa musiikista, jonkun kanssa luonnontieteistä... Joidenkin kanssa lähinnä myötäillen ja yritän minimoida kaiken kontaktin, mutta tällaisen välttelyn syynä ei koskaan ole älyn puute vaan ihan muut persoonan piirteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeudun samanhenkisten ihmisten seuraan. Yliopistolla tunsin olevani samalla tasolla muiden kanssa. Valmistumisen jälkeen hakeuduin työpaikkaan, jossa kaikki ovat vähintään maistereita. Opiskeluaikoina tein osa-aikaista työtä myyjänä, mutta en löytänyt yhteistä säveltä työkavereiden kanssa.
Pistää miettimään, olenko sitten itse ollenkaan älykäs. Siitä huolimatta, että esim. matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa (koulutukseltani olen maisteri, pääaine tietojenkäsittely, ja mitä matemaattisempi kurssi, sitä parempi arvosana).
Viihdyn paremmin myyjien kuin maisterien seurassa, noin keskimäärin. Tietysti se on ihmisestä kiinni myös, mutta en todellakaan ole kokenut niin, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä fiksummat jutut.
Itse petyin graavisti yliopistolla ihmisten ajattelun tasoon yleisesti. Siinä näyttäytyy jotenkin se ajattelun ja käsityskyvyn rajallisuus, kun yritetään ajatella asioita ja se ei onnistu tai lähde lentoon. En tiedä tavoittaako kukaan tätä tunnetta, mutta olin jotenkin kyllästyneempi niihin pohdintoihin, kuin olisin ollut, jos olisi puhuttu vaikka säästä. Se turhautumisen määrä oli liikaa kun kyseessä ovat itseään fiksuina pitävät. Kyseessä ei ole onneksi mikään "kovan tieteen ala".
Löysin kuitenkin onneksi fiksun porukan, jotka ovat pärjänneet hyvin myös työelämässä ja edelleen on mukava keskustella ilmiöistä. Yhdenkään identiteettiä ei "akateemisuus" sen kummemmin määritä, ottivat opinnot aika rennosti, kuitenkin hyvin suoriutuen. Vain yksi etappi, eikä kovin vaikea.
Tuohan on tavallaan defenssi, kun huomaa ettei ole niin älykäs kuin muut ovat.
Sitten tavallaan siirtyy omaan luuseriporukkaansa. Ei siis lääketieteen puolelle tai lainoppineiden puolelle.
On hyvä että saa hyväksyntää omassa porukassaan. Kenties olet sen porukan älykkäin?
Voihan se olla defenssikin, vaikea sanoa. Kuitenkin lääkäreiden ja juristien keskellä kasvaneena ei ainakaan tällöin ole tuntunut että olisi jotenkin alakynnessä keskusteluissa. Kai sieltä on jotain imenytkin. Alat eivät vaan vierestä seuranneena tuntuneet kuitenkaan omilta. Myöskään perhepiirissä ei akateemisuus ole erikoisesti korostunut, työtä siinä missä muutkin, tosin hyvin palkattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeudun samanhenkisten ihmisten seuraan. Yliopistolla tunsin olevani samalla tasolla muiden kanssa. Valmistumisen jälkeen hakeuduin työpaikkaan, jossa kaikki ovat vähintään maistereita. Opiskeluaikoina tein osa-aikaista työtä myyjänä, mutta en löytänyt yhteistä säveltä työkavereiden kanssa.
Pistää miettimään, olenko sitten itse ollenkaan älykäs. Siitä huolimatta, että esim. matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa (koulutukseltani olen maisteri, pääaine tietojenkäsittely, ja mitä matemaattisempi kurssi, sitä parempi arvosana).
Viihdyn paremmin myyjien kuin maisterien seurassa, noin keskimäärin. Tietysti se on ihmisestä kiinni myös, mutta en todellakaan ole kokenut niin, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä fiksummat jutut.
Itse petyin graavisti yliopistolla ihmisten ajattelun tasoon yleisesti. Siinä näyttäytyy jotenkin se ajattelun ja käsityskyvyn rajallisuus, kun yritetään ajatella asioita ja se ei onnistu tai lähde lentoon. En tiedä tavoittaako kukaan tätä tunnetta, mutta olin jotenkin kyllästyneempi niihin pohdintoihin, kuin olisin ollut, jos olisi puhuttu vaikka säästä. Se turhautumisen määrä oli liikaa kun kyseessä ovat itseään fiksuina pitävät. Kyseessä ei ole onneksi mikään "kovan tieteen ala".
Löysin kuitenkin onneksi fiksun porukan, jotka ovat pärjänneet hyvin myös työelämässä ja edelleen on mukava keskustella ilmiöistä. Yhdenkään identiteettiä ei "akateemisuus" sen kummemmin määritä, ottivat opinnot aika rennosti, kuitenkin hyvin suoriutuen. Vain yksi etappi, eikä kovin vaikea.
Tuohan on tavallaan defenssi, kun huomaa ettei ole niin älykäs kuin muut ovat.
Sitten tavallaan siirtyy omaan luuseriporukkaansa. Ei siis lääketieteen puolelle tai lainoppineiden puolelle.
On hyvä että saa hyväksyntää omassa porukassaan. Kenties olet sen porukan älykkäin?
Voihan se olla defenssikin, vaikea sanoa. Kuitenkin lääkäreiden ja juristien keskellä kasvaneena ei ainakaan tällöin ole tuntunut että olisi jotenkin alakynnessä keskusteluissa. Kai sieltä on jotain imenytkin. Alat eivät vaan vierestä seuranneena tuntuneet kuitenkaan omilta. Myöskään perhepiirissä ei akateemisuus ole erikoisesti korostunut, työtä siinä missä muutkin, tosin hyvin palkattua.
Lisään vielä, että palkan eteen täytyy kyllä olla myös valmis tekemään erittäin pitkää päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun kaikkiin lempeästi ja pystyn keskustelemaan kaikkien kanssa mukavia vaikka vastapuolen äo olisi 10. Nimittäin se on aina sen ”viisaammaan” vastuulla että rilanne on mukava, toinen ei koe sitä että ”viisaampi” nokittelee tai pätee. On keskustelussa ehkä tärkeintä se että osaa keskustella niin taitavasti että toinen osapuoli kokee tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi.
Ylipäätään rakastan kaikkia ihmisiä (puhun agape-rakkaudesta nyt) ja mulla ei ole mitään tarvetta esitellä tutkintojani, älyäni, työuraani tms vaan aina osaan keskustella kyllä. Ainostaan siitä pidän kiinni etten hauku muita enkä löhde mukaan toisten selän takana ilkeitä juoruja puhumaan.Kuulostaa ehkä humblebragilta mutta ihan oikeasti koen että minun kaltaisia on tosi vähän. Siis ihmisiä jotka arvostavat kaikkia, suhtautuvat rakastavasti toisiin eivätkä yritä talloa ja liiskata ”vähemmän lahjakkaita” jalkoihinsa.
Kyse onkin nimenomaan siitä, etten ainakaan itse halua tuhlata energiaani ihmisiin, jonka seurassa ollessa joudun olemaan vastuussa tämän mielen mukavuudesta vain siksi, ettei tämän järki juokse niin nopeasti. Vai mikä velvollisuus älykäämmällä on tasoitella tyhmemmän tietä, kun usein tällaisen hölmömmän seurassa joutuu kokemaan myötähäpeää, koska tämä puolestaan lipsauttelee suustaan älyttömyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Erilaisuuden sietämisen opettelu. Tekee hyvää kaikille. Oppii näkemään maailmaa eri näkökulmista käsin.
Tekee hyvää kaikille, mutta miksi vain älykkäiden on opeteltava tuo taito?
Ei hirveän paljon kiinnosta koivuhalon tasoisen ajattelijan näkökulma, kun siitä ei mitään lisäarvoa saa.
Mutta toki pöljille nauraa voi, usein esim. täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun kaikkiin lempeästi ja pystyn keskustelemaan kaikkien kanssa mukavia vaikka vastapuolen äo olisi 10. Nimittäin se on aina sen ”viisaammaan” vastuulla että rilanne on mukava, toinen ei koe sitä että ”viisaampi” nokittelee tai pätee. On keskustelussa ehkä tärkeintä se että osaa keskustella niin taitavasti että toinen osapuoli kokee tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi.
Ylipäätään rakastan kaikkia ihmisiä (puhun agape-rakkaudesta nyt) ja mulla ei ole mitään tarvetta esitellä tutkintojani, älyäni, työuraani tms vaan aina osaan keskustella kyllä. Ainostaan siitä pidän kiinni etten hauku muita enkä löhde mukaan toisten selän takana ilkeitä juoruja puhumaan.Kuulostaa ehkä humblebragilta mutta ihan oikeasti koen että minun kaltaisia on tosi vähän. Siis ihmisiä jotka arvostavat kaikkia, suhtautuvat rakastavasti toisiin eivätkä yritä talloa ja liiskata ”vähemmän lahjakkaita” jalkoihinsa.
Kyse onkin nimenomaan siitä, etten ainakaan itse halua tuhlata energiaani ihmisiin, jonka seurassa ollessa joudun olemaan vastuussa tämän mielen mukavuudesta vain siksi, ettei tämän järki juokse niin nopeasti. Vai mikä velvollisuus älykäämmällä on tasoitella tyhmemmän tietä, kun usein tällaisen hölmömmän seurassa joutuu kokemaan myötähäpeää, koska tämä puolestaan lipsauttelee suustaan älyttömyyksiä.
Myötähäpeän käyttö on yksi tehokas keino lamaannuttaa vastapuolta ja antaa tälle näpäytyksiä ylimielisyydestä.
Itse käytän tätä työelämässä paljon.
Saatan möläyttää kahvitauolla tai kesken työn jotain ihan absurdia.
Se että alentaa toisen on paras metodi olla varuillaan ja pudottaa toinen pelilaudalta tulevaisuudessa, jos tilanne niin vaatii.
Toivottavasti sinun kohdalla ei kuitenkaan myötähäpeää ole tuotettu tahallisesti vaan tämä toope on vain toope.
Myötähäpeä on hyvin tehokas keino heikentää toista ja antaa näkymättömiä näpäytyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun kaikkiin lempeästi ja pystyn keskustelemaan kaikkien kanssa mukavia vaikka vastapuolen äo olisi 10. Nimittäin se on aina sen ”viisaammaan” vastuulla että rilanne on mukava, toinen ei koe sitä että ”viisaampi” nokittelee tai pätee. On keskustelussa ehkä tärkeintä se että osaa keskustella niin taitavasti että toinen osapuoli kokee tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi.
Ylipäätään rakastan kaikkia ihmisiä (puhun agape-rakkaudesta nyt) ja mulla ei ole mitään tarvetta esitellä tutkintojani, älyäni, työuraani tms vaan aina osaan keskustella kyllä. Ainostaan siitä pidän kiinni etten hauku muita enkä löhde mukaan toisten selän takana ilkeitä juoruja puhumaan.Kuulostaa ehkä humblebragilta mutta ihan oikeasti koen että minun kaltaisia on tosi vähän. Siis ihmisiä jotka arvostavat kaikkia, suhtautuvat rakastavasti toisiin eivätkä yritä talloa ja liiskata ”vähemmän lahjakkaita” jalkoihinsa.
Kyse onkin nimenomaan siitä, etten ainakaan itse halua tuhlata energiaani ihmisiin, jonka seurassa ollessa joudun olemaan vastuussa tämän mielen mukavuudesta vain siksi, ettei tämän järki juokse niin nopeasti. Vai mikä velvollisuus älykäämmällä on tasoitella tyhmemmän tietä, kun usein tällaisen hölmömmän seurassa joutuu kokemaan myötähäpeää, koska tämä puolestaan lipsauttelee suustaan älyttömyyksiä.
Mieli ja ajattelu on siitä haitallista ettei sitä voi kontrolloida mitenkään. Kun tunnet myötähäpeää ja ajattelusi suuntautuu johonkin turhaan, niin tuhlaat energiaa tietämättäsi.
Et voi sille mitään ja vastapuoli kuormittaa sinua.
On olemassa mystikkojen tekstejä ja oppaita sekä modernia psykologiaa, jossa käytetään näitä metodeja pudottaa toinen pois laudalta lähes anonyymisti.
Nyt sinun pitää olla aidosti varma että vastapuoli on oikeasti hölmö, eikä heikennä sinua.
Todennäköisesti myös hölmö heikentää, mutta on vaarana että kyseessä on hyvin älykäs psykopaatti.
Myötähäpeän toistuva käyttö kertoo henkilön kyvyistä tutkia persoonaasi ja tuntea mielesi kiemuroita.
Tälläisen henkilön parissa voi tuntea joskus olonsa hyvin hypnoottiseksi ja merkittäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaisuuden sietämisen opettelu. Tekee hyvää kaikille. Oppii näkemään maailmaa eri näkökulmista käsin.
Tekee hyvää kaikille, mutta miksi vain älykkäiden on opeteltava tuo taito?
Ei hirveän paljon kiinnosta koivuhalon tasoisen ajattelijan näkökulma, kun siitä ei mitään lisäarvoa saa.
Mutta toki pöljille nauraa voi, usein esim. täällä.
On älykkäämpää olla kuormittamatta itseään.
Jos ärsyyntyy typeryydestä ja pysähtyy jatkuvasti ajattelemaan. Silloin menetetään resursseja.
Näkökulman hyväksyminen on kuin kiertäisi tielle asetetun esteen. Tarkoitus ei ole jäädä pohtimaan tai häpeämään tielle asetettua estettä.
Eli ei anneta energiaa vaan myötäillään tätä.
Sellaista henkilöä joka pysähtyy jatkuvasti tiellä oleviin esteisiin, sellaista hyvä ystäväni (*iso ylimielinen hymy*) on helppo ohjailla.
Älä provosoidu turhaan. Se ei ole älykästä.
Loppupelissä sinä itse teet sen eikä tiellä oleva este.
Jos aloittaja pitää itseään älykkäänä, huomaan että kirjoitustaito ja älykkyys eivät korreloi keskenään. Nämä ovat aiheita, joista kannattasi useamman olla avautumatta; saattaa siinä ihminen itsensä outoo valoon.
Ehee voitin sinut älykkyydessä! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet erityinen lumihiutale kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet aika yksioikoinen opportunisti, ja sellaisena tylsää seuraa. Uhoat ja alistat heikompiasi, mutta alat mielistellä niitä, joille et pärjää. Hyvin vähän arvostettava tyyppi.
Joku misantrooppi toteaisi että tyypillinen ihminen.
Mutta mikäs sinä oikein sitten olet?
Sen kuvan jokainen luo minusta kirjoitus- ja keskustelutapani perusteella. En ala määrittelemään itseäni, se on ympäristöni tehtävä.
Ketjussa jankkaava taistelun ylistäjä muuten esitti ensimmäisen vähän kiinnostavan ajatuksen. Sen, että itse kukin täällä on toisten päässä oleva, ja näiden luoma kuva. Sitä tuossa alussa lainasinkin.
Omakuva se voi olla siinä mielessä, että voit nähdä ainoastaan ne asiat jotka tunnistat, ja jotka ehkä ovat omia ominaisuuksiasi. Mutta sillä perusteella ei kyllä voi kääntää mustaa valkoiseksi, niin kuin hän yrittää tehdä.
Et ehkä pidä siitä että hän voitti tämän keskustelun. Tavallaan teki yllätyskäännöksen.
Esitti heikkoa ja typerystä. Sitten kun ylpeytesi oli korkeimmillaan, niin hän pudotti rytinällä. Ah, nautin siitä.
Et myöskään pidä siitä tosiasiasta että mustan voi kääntää valkoiseksi ja toisinpäin. Et selvästi tykkää ajatuksesta jossa toinen voittaa sinut.
Se muuten hyvä ystäväni (otan oikeuden pitää sinua ystävänäni, koska olet luomukseni) on hyvin luonnollista.
Voisin luennoida sinulle kaksikymmentäkaksi minuuttia täyttä taukoamatonta lätinää miten mustasta saadaan valkoista ja tosinpäin. Tähän löytyy oma koulukuntansa ja heidän metodinsa on keskustella näiden kahden pääelementin kautta. Sillä sinähän olet musta ja minä hyvä voitokas valkoinen.
Ja nyt sinä alat jo puhua itsestäsi kolmannessa persoonassa?? Alkaa mennä jo manian puolelle tuo hybriksesi.
Vierailija kirjoitti:
Ehee voitin sinut älykkyydessä! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet erityinen lumihiutale kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet aika yksioikoinen opportunisti, ja sellaisena tylsää seuraa. Uhoat ja alistat heikompiasi, mutta alat mielistellä niitä, joille et pärjää. Hyvin vähän arvostettava tyyppi.
Joku misantrooppi toteaisi että tyypillinen ihminen.
Mutta mikäs sinä oikein sitten olet?
Sen kuvan jokainen luo minusta kirjoitus- ja keskustelutapani perusteella. En ala määrittelemään itseäni, se on ympäristöni tehtävä.
Ketjussa jankkaava taistelun ylistäjä muuten esitti ensimmäisen vähän kiinnostavan ajatuksen. Sen, että itse kukin täällä on toisten päässä oleva, ja näiden luoma kuva. Sitä tuossa alussa lainasinkin.
Omakuva se voi olla siinä mielessä, että voit nähdä ainoastaan ne asiat jotka tunnistat, ja jotka ehkä ovat omia ominaisuuksiasi. Mutta sillä perusteella ei kyllä voi kääntää mustaa valkoiseksi, niin kuin hän yrittää tehdä.
Et ehkä pidä siitä että hän voitti tämän keskustelun. Tavallaan teki yllätyskäännöksen.
Esitti heikkoa ja typerystä. Sitten kun ylpeytesi oli korkeimmillaan, niin hän pudotti rytinällä. Ah, nautin siitä.
Et myöskään pidä siitä tosiasiasta että mustan voi kääntää valkoiseksi ja toisinpäin. Et selvästi tykkää ajatuksesta jossa toinen voittaa sinut.
Se muuten hyvä ystäväni (otan oikeuden pitää sinua ystävänäni, koska olet luomukseni) on hyvin luonnollista.
Voisin luennoida sinulle kaksikymmentäkaksi minuuttia täyttä taukoamatonta lätinää miten mustasta saadaan valkoista ja tosinpäin. Tähän löytyy oma koulukuntansa ja heidän metodinsa on keskustella näiden kahden pääelementin kautta. Sillä sinähän olet musta ja minä hyvä voitokas valkoinen.
Ja nyt sinä alat jo puhua itsestäsi kolmannessa persoonassa?? Alkaa mennä jo manian puolelle tuo hybriksesi.
Kuuletko puhetta?
Tarkoitat kaiketi kirjoitusta?
Osaat kai lukea, vai lukeeko äitisi puolestasi?
He heee.
Minä voitin sinut ja olen armollinen voittaja.
Pääset puolelleni minun valiojoukkoihin.
Huonosti. Jouduin juuri katkaisemaan erään ihmissuhteen, koska ystävyys kävi niin raskaaksi.