Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatko ikinä sitä millainen olit nuorena?
Koetko olleesi nuorena esim. villimpi, luottavaisempi ja viattomampi, elämäniloisempi, herkempi? Kaipaatko sitä "versiota" sinusta? Haluaisitko olla vähän enemmän sellainen nyt, mutta kuitenkin pitää kokeneisuutesi ja viisautesi?
Kommentit (231)
Olen ollut pienestä pitäen totaalieläjä ja tehnyt kaiken perusteellisesti, niin kaikki se mitä tahdoin tehdä nuorena tein myös. Elän yhä niin. Ennen kärsin muiden arvostelusta, mutta mitä vanhemmaksi tulen sen enemmän arvostan värikästä elämääni. En ole koskaan ollut epävarma ulkonäöstäni, enkä ole nyt vanhetessanikaan epävarma. Jos on aivan pakko jotakin kaivata nuoruudestani, niin sitä miten jaksoin valvoa yöt. Nyt on pakko mennä nukkumaan edes parin tunnen unet.
Kirjoitin päiväkirjaa silloin ja nyt ja voin hyvin nopeasti kerrata vaikkapa kaksikymppisen minäni ajatuksia. Ei, en halua sitä aikaa takaisin. En jaksaisi juhlia ja tavata miehiä siinä tahdissa kuin silloin. Yksi riittää, kiitos, nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin hoikka ja "raikas". En kaunotar mutta kuitenkin. Huono itsetunto vaivasi enkä osannut nauttia nuoruudesta koska luulin olevani niin mitätön ja ruma maanmatonen.
En kaipaa kiusaamista tai yksinäisyyttä, mutta terveyttä kylläkin ja sitä tunnetta että aikaa on vielä vaikka mihin.
Joo, välillä. Jospa saisin yhden päivän olla se hyvännäköinen nuori nainen, jota tuijotettiin merkitsevästi ja lähestyttiin jatkuvasti... silloin se tuntui ärsyttävältä. Nuorukaiset olivat hassuja, kun kävelivät päin liikennemerkkiä minua tuijotellessaan, kesäterasseilla ollessa tultiin ruinaamaan puhelinnumeroa, rannalla tekivät hassuja tempauksia vain huomiota saadakseen :-) Silloin kelpasi makoilla bikineissä aurinkoa palvomassa, toisin on nyt.
En. En kaipaa sitä ahdistusta ja itseinhoa takaisin. Varmasti olin nätimpi ja hoikempikin silloin, mutta silti nyt on elämä miljoonasti parempaa kuin 20 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Elän nyt lähes viisikymppisenä elämäni parasta aikaa. Olen paljon parempi versio itsestäni kuin olin nuorempana.
Ah, aina tuoreita ylioppilaita katsellessa se tulee: olisinpa vielä tuossa iässä. Silloin oli niin naiivi ja uskoi kaiken olevan mahdollista! Oli avoinna opiskelupaikat, kuvitteli suuria urasuunnitelmia, mieli ulkomaille kokemaan ja näkemään. Piti itseään niin fiksuna ja kauniina, oli toiveikas ja huoleton. Oli huoleton eikä haitannut vaikkei tilillä niin paljon rahaa lojunut, laihtuupahan vaan loppukuun, sepä hyvä. Ja taas shoppailemaan ja bilettämään!
Todellisuus: pääsin viimeinkin opiskelemaan, valmistuin työttömäksi, pätkätöitä koko aikuiselämä, krooninen sairaus puhkesi, ei miestä, ei lapsia, ei uraa. The end.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa koska nyt oon paljon itsevarmempi ja osaan puhua ja muutenkin eloisampi ja huumorintajua on joka puuttui nuorena.
Joo ja en. Kaipaan sitä, että olin energisempi ja iloisempi. Mutta olin tosi epävarma itsestäni ja ulkonäöstäni, vaikka varmasti monikaan ympärilläni ei sitä olisi uskonut. Toivon hartaasti, että nuoret naiset olisivat nykyään keskimäärin tyytyväisempiä itseensä. Tuntuu, että minun ikäluokassani (varmasti vanhemmissakin) eli 90-luvun teineissä, korostui se epävarmuus omasta ulkonäöstä. Eikä ihme, silloin toitotettiin joka puolelta sitä, miten ei kelpaa. Toivon, että olisin nuorena ollut yhtä itsevarma ulkonäöstäni kuin nyt. Ja mä en siis ollut edes mitenkään erityisen pinnallinen tai kiinnostunut ulkonäköseikoista, mutta silti se hallitsi ajatuksiani paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa koska nyt oon paljon itsevarmempi ja osaan puhua ja muutenkin eloisampi ja huumorintajua on joka puuttui nuorena.
Tietoa ja taitoa ja kiinnostusta elämään ja eri asioihin.
Vain ulkonäköä. Olin hoikka ja nätti, olisin voinut saavuttaa mitä vain. Mutta....
Olin niin epävarma itsestäni että vietin pitkiä aikoja lukittautuneena sisätiloihin. Kaupassa kävin vain pakon edessä ja esim illalla kun oli hiljaista(siis vähän kuin nykytilanne) tämä johtui siitä että tunsin, että ihmiset nauravat minulle, haisen pahalta, näytän typerältä jne. Laihdutin myös syömishäiriön rajalla, enkä pystynyt menemään kouluun tai töihin näiden tunteideni takia.
Nykyään on vähän vatsanpömperöä ja silmänryppyä, mutta olen onneksi ainakin saanut mielen tasapainoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Jos ulkonäöstä puhutaan, niin olen ihan tarpeeksi nätti ja yhtä hoikkakin edelleen, mutta sisimmältäni olen alkanut kasvaa omaksi persoonakseni vasta aika myöhäisessä vaiheessa. Nuorempana olin impulsiivinen sinne tänne säntääjä, joka ei oikein ymmärtänyt elämästä mitään. Elämänkokemus on mielestäni vaikuttanut hyvällä tavalla; jalat ovat enemmän maassa ja tunnen itseni paremmin, silti sama elämänilo on tallella.
On yksi piirre mitä kaipaan; semmoinen tulevaisuuden usko. Kyllä kaikki järjestyy jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Olen nyt kauniimpi, hoikempi ja viisaampi.
Nuorempana olin suvaitsevampi ja joustavampi. Ärsyttää huomata itsessäni jääräpäisyyttä ja mielipiteiden jyrkkyyttä nuorella minälläni ei ollut. Samaan hengenvetoon, lähdin nuorempana milloin mihinkin liikkeeseen tms. turhan kritiikittömästi, ja jouduin sitä kautta turhan usein vaikeuksiin.
Olin kaunis, sitä kaipaan. Vartalo on ok edelleen, mutta naama rupsahtanut.
Olin myös energisempi ja urheilin paljon, kaipaan sitä, että saisin itseni edelleen liikkumaan yhtä paljon.
En kaipaa. Olin liian idealistinen. Ainoa asia mikä oli silloin hyvä, oli toiveikkuus tulevaisuuden suhteen, mutta nykyhetken näkökulmasta se oli pelkkää eskapismia.
Joo, olin iloisempi, energisempi ja nauroin enemmän. En kantanut huolta huomisesta, eikä ollut vastuuta kuin omista hommista. Kunhan sai opiskelukämpän vuokran maksettua ja vähän ruokarahaa, niin loppu olikin pelkkää biletystä, kavereita ja aurinkoa.
Opintojen päätyttyä loppui hauskuus ja alkoi vastuut: työpaikan hankinta, puolison etsiminen, lasten asioiden vastuunkanto, rahan riittävyys, terveys, unelmien ja tavoitteiden kohtaamisen kartoitus, lisäopiskelu, asuntolaina, omien vanhempien asioiden hoito, riittämättömyys, energiattomuus, väsymys... pitäisi olla ikuinen opiskelija, mutta kun kaverit ei ole ja elämä on silti erilaista.
PS 2023 kirjoitti:
En kaipaa vähääkään. Olin teininä hirvittävä zoowakki joka lähes riemuitsi sommalien tulosta suomeen. Hytisyttää ajatellakin! Nykyään PS:n äänestäjä.
Vielä, että huusin ja haukuin äitini kun tämä sanoi että miksei zommalit käy töissä? Sanoin etteivät 'osaa tehdä töitä' eikä silloin voi työntekoa vaatia. Samaten rikostapauksissa tietoisesti vähättelin koko asiaa, vaikka omatunto ihmettelikin.
Olin ihan käärmeissäni kun suomi voitti MM jääkiekon 1995, sen kun mielestäni oli nazionalista öyhötystä. Samaa rataa jatkoin, muutin hkiin opiskelemaan ja olin niin helv onnessani kun Meri-Rastilassa asuessani kulki lopultakin sitä 'lisäväriä' kadulla.
Kun Halonen voitti 2000 vaalit, suurinpiirtein hypin tasajalkaa riemusta.
2001 ja WTC isku toi jonkin väliaikaisen ihmetyksen että kuis noin? Olin tuolloin suuri izlamin puolustaja ja kuuntelinkin (pakolla) lähinnä vain itämaiden musiikkia vaikken siitä mitään ymmärtänyt. Ne cd:t lentäneet sittemmin roskiin. Sitten alkoi kuitenkin pitkä ja lohdullinen Amerikka-viha.
Pitää kai pikakelata vuoteen 2015 mikä toi vain kuukaudessa täyden 180:n asteen käännöksen päähäni ja loppu historiaa.
Tuossapa oli tunnustus. Ja juu, voitte ihan vapaasti sättiä provoksi jne. Totta joka sana.
* lakkasin hakeutumasta. t. edellinen