Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatko ikinä sitä millainen olit nuorena?
Koetko olleesi nuorena esim. villimpi, luottavaisempi ja viattomampi, elämäniloisempi, herkempi? Kaipaatko sitä "versiota" sinusta? Haluaisitko olla vähän enemmän sellainen nyt, mutta kuitenkin pitää kokeneisuutesi ja viisautesi?
Kommentit (231)
Soitin nuorisobileissä kitaraa, oli pitkä tukka ja tytöt tykkäsi. Antoivat pillua. Olin huono kitaristi, mutta silti.
Nyt olen kitaransoitossa aika taitava, jazzissa varsinkin. Tukka on lyhentynyt / poistunut. Enää ei pillua ole tarjolla.
Harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan. Olin huoleton, energinen, menevä ja spontaani. Nykyään väsynyt, erakoitunut ja estynyt.
En.
En saanut pil*ua, äitipuoli haukkui homoksi.
En kyllä saa vieläkään☹️ itse asiassa mun elämä on ollut täysin turha.
Nuorena seisoi AINA! Suurimmalta osin täysin tarpeetta tai kohteetta. Polkupyöräily tai voimistelusalin köyteen kiipeäminen aiheutti erektion.
Nyt, kun olisi kohteita tai tarpeita, niin sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
En. Olin neuroottinen, epävarma, ahdistunut, tunsin rumaksi itteni, en luottanut keneenkään.
Miten pääsit tuosta yli? Aloitko saamaan muita positiivista huomiota esim vai miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan palautumiskykyä ja sitä tunnetta, että kaikki mahdollisuudet on vielä auki ja käyttämättä.
Naamaani en kaipaa sittenkään vaikka ikääntymisen hyväksyminen onkin usein vähän vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan, en kaipaa mitään. Ajatuskin nuoruuden paluusta ihan kammottaa. Kuten jo joku sanoikin, niin olen nyt kauniimpi kypsällä tavalla, tyylikkäämpi, fiksumpi, varakkaampi ja kaikin puolin onnellisempi kuin silloin.
En kaipaa. Ahdistaa ajatellakin koko ajanjaksoa. Hukutin epävarmuutta, itseinhoa, masennusta ja yksinäisyyttä viinaan, enkä tiennyt ollenkaan, kuka olen. Yritin liikaa saada ystäviä ja ympäröin itseni ihmisillä, jotka eivät kunnioittaneet minua. Kaikki tuntui väkinäiseltä ja olemuksessani ilmeisesti oli jotain, mikä veti puoleensa jopa tuntemattomien vihanpurkauksia. Äiti hakkui kirotuksi, mummo kutsui huoraksi, muuten perhe ei puhunut mitään.
Oi niitä aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan sitä fiilistä kun koko maailma oli auki ja tosissaan ajatteli että vielä valloitan sen. Iloisuutta, energiaa, uskoa, tarmoa ja päättäväisyyttä. Kaikista muista ajatteli pelkkää hyvää ja kaunista, ja oikein säteili hyvää fiilistä ympärille.
15 vuodessa ihmisiä on kuollut, lähtenyt ja jättänyt ja kaks miestä on pahoinpidellyt henkisesti ja fyysisesti, ihmiset kävelleet yli ja hyväksikäyttäneet. Oon hermoheikko, masentunut, tahdoton ja paniikkihäiriön ja dissosiaation takia työtön ja ammatiton.
Nuoruus oikeasti menee hukkaan nuorissa.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan sitä fiilistä kun koko maailma oli auki ja tosissaan ajatteli että vielä valloitan sen. Iloisuutta, energiaa, uskoa, tarmoa ja päättäväisyyttä. Kaikista muista ajatteli pelkkää hyvää ja kaunista, ja oikein säteili hyvää fiilistä ympärille.
15 vuodessa ihmisiä on kuollut, lähtenyt ja jättänyt ja kaks miestä on pahoinpidellyt henkisesti ja fyysisesti, ihmiset kävelleet yli ja hyväksikäyttäneet. Oon hermoheikko, masentunut, tahdoton ja paniikkihäiriön ja dissosiaation takia työtön ja ammatiton.
Nuoruus oikeasti menee hukkaan nuorissa.
Sehän meni nappiin.
Zinc
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan joskus aikaa kun olin nätimpi ja paremmassa kunnossa, opiskelumahdollisuudet täysin avoimet. Mutta elämä menee niin kuin menee. Nyt kuitenkin paljon hyviä asioita elämässä, esim. mies, sopiva oma asunto, hyviä ystäviä.
Kaipaan, kun olen katsellut vanhoja valokuvia. Miten iloiselta näytän niissä. En osaa enää luontevasti hymyillä valokuvissa, toisin kuin silloin.
Toisaalta olin joissakin asioissa paljon epävarmempi nuorena. Esim. jännitin kauheasti vieraiden ihmisten tapaamista ja vieraille soittamista.
Nuorena sitä kuitenkin luotti omiin voimiinsa enemmän ja haaveili enemmän. Niistä haaveista sai voimaa ja uskoa.
Todellisuus vuosien mittaan on tehnyt jotenkin kyyniseksi. Että hommat eivät toimi kuten nuorena luuli eikä itsellä olekaan niin paljon älliä ja voimavaroja kuin nuorena uskoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä ketjusta tuli mieleen koulukirjassa ollut kuvasarja, olikohan lukion äikän kirja. Olin silloin nuori ja ihmettelin sitä kuvasarjaa. Ensin oli nuori pari, vaimo sievänä ja iloisen ja terveen näköisenä. Sitten oli kuvia, kun perhe kasvoi. Sama nainen näytti yhä väsyneemmältä, silmien alla tummat varjot, hartiat olivat enemmän lysyssä. Varmaan miehessäkin iän muutokset näkyivät, mutta nuorena tyttönä huomio kiinnittyi naisessa tapahtuneeseen muutokseen.
En kaipaa vähääkään. Olin teininä hirvittävä zoowakki joka lähes riemuitsi sommalien tulosta suomeen. Hytisyttää ajatellakin! Nykyään PS:n äänestäjä.
Kyllä. 10-15 vuotta sitten olin vielä nuori ja komea, urheilin ja olin kunnossa, soitin rokkibändissä ja keikkailin, juhlin, menin ja elin täysiä. Tytöt tykkäsi ja pimp*iä tuli niin että huh. Nyt yksinäisenä 36-vuotiaana asun pienessä yksiössä ja vietän lähes erakkoelämää, mitä nyt päivätöissä käyn. Kropassa 20kg enemmän läskiä ja entinen komea naama on vain pöhöttynyt pyöreä pallo verrattuna entiseen. Ja aivan jäätävät silmäpussit johtuen siitä, että jos joku asia menneistä vuosista on jatkunu näihin päiviin, niin "juhliminen". Ei tosin enää baareja eikä menoa, ei edes kavereiden kanssa juomailtoja, koska ketään ei enää moinen kiinnosta. Musahommatkin jäi bändien loputtua kun kaikille tuli perheenperustusbuumi. Mutta minä halusin jatkaa sitä elämää, mutta huomasin olevani yksin. Niinpä huomaamatta se juominen jäi päälle ja paheni sitä mukaan mitä enemmän join yksin himassa, ja nyt olen juonut joka päivä melkein 10 vuotta. Hetii kun töistä pääsee niin *korks* ja viikonloput menee ihan rappiolla. Ja olen tupakoinut siinä sivussa kuntoni niin pilalle, että aina kun jostain harvakseltaan onnistuu naisen löytämään, niin ei meinaa seisoakaan enää kunnolla. Monesti haaveilen, että pääsisinköhän vielä nuoruuteni loistoon, jos oikein kunnolla ottaisi asiakseen.
PS 2023 kirjoitti:
En kaipaa vähääkään. Olin teininä hirvittävä zoowakki joka lähes riemuitsi sommalien tulosta suomeen. Hytisyttää ajatellakin! Nykyään PS:n äänestäjä.
Minulla vähän sama juttu. Olin 90-luvulla intomielinen kulttuuriantropologian opiskelija ja ravasin kuuntelemassa ties mitä bongorumpujen soittelua. Matkustelimme poikakaverin kanssa ympäriinsä ja vieraat kulttuurit kiinnostivat. Ostelimme opiskelukämpän täyteen afrikkalaista roinaa ja kokkasimme keittokopperossa eksoottista ruokaa batiikkivärjätyissä paidoissamme.
Hippeily on jäänyt, kun ikää, järkeä - ja lapsia - on tullut. Yhteiskuntamme todellisuus on avannut silmäni. Enää en intoile vieraiden kulttuurien vyörystä Suomeen. Nauroimmekin entisen poikakaverin (nykyisen avomieheni) kanssa, että eipä olisi nuorena uskottu, jos olisimme nähneet tulevaisuuteemme. Olemme poliittiselta kannaltamme aika eri sfääreissä kuin nuorina ja yksinkertaisina. Nuorena elää tunteella - ei järjellä ja kokemuksella.
N44
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. 10-15 vuotta sitten olin vielä nuori ja komea, urheilin ja olin kunnossa, soitin rokkibändissä ja keikkailin, juhlin, menin ja elin täysiä. Tytöt tykkäsi ja pimp*iä tuli niin että huh. Nyt yksinäisenä 36-vuotiaana asun pienessä yksiössä ja vietän lähes erakkoelämää, mitä nyt päivätöissä käyn. Kropassa 20kg enemmän läskiä ja entinen komea naama on vain pöhöttynyt pyöreä pallo verrattuna entiseen. Ja aivan jäätävät silmäpussit johtuen siitä, että jos joku asia menneistä vuosista on jatkunu näihin päiviin, niin "juhliminen". Ei tosin enää baareja eikä menoa, ei edes kavereiden kanssa juomailtoja, koska ketään ei enää moinen kiinnosta. Musahommatkin jäi bändien loputtua kun kaikille tuli perheenperustusbuumi. Mutta minä halusin jatkaa sitä elämää, mutta huomasin olevani yksin. Niinpä huomaamatta se juominen jäi päälle ja paheni sitä mukaan mitä enemmän join yksin himassa, ja nyt olen juonut joka päivä melkein 10 vuotta. Hetii kun töistä pääsee niin *korks* ja viikonloput menee ihan rappiolla. Ja olen tupakoinut siinä sivussa kuntoni niin pilalle, että aina kun jostain harvakseltaan onnistuu naisen löytämään, niin ei meinaa seisoakaan enää kunnolla. Monesti haaveilen, että pääsisinköhän vielä nuoruuteni loistoon, jos oikein kunnolla ottaisi asiakseen.
Hei älä lannistu! Ala treenata vähitellen. Nyt karanteenissa jätä alko vähemmälle ja rupea tekemään vatsalihaksia jne. Perusjumppaa. Käy kävelylenkeillä. Laihdut vähitellen ja saat lisää energiaa. Siitä on tie vain parempaan päin: terveyttä, ulkonäköä ja nainenkin. Alkaa luovuus ja biisien tekeminen luistaa.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa. Ahdistaa ajatellakin koko ajanjaksoa. Hukutin epävarmuutta, itseinhoa, masennusta ja yksinäisyyttä viinaan, enkä tiennyt ollenkaan, kuka olen. Yritin liikaa saada ystäviä ja ympäröin itseni ihmisillä, jotka eivät kunnioittaneet minua. Kaikki tuntui väkinäiseltä ja olemuksessani ilmeisesti oli jotain, mikä veti puoleensa jopa tuntemattomien vihanpurkauksia. Äiti hakkui kirotuksi, mummo kutsui huoraksi, muuten perhe ei puhunut mitään.
Oi niitä aikoja.
Hyvin samanlaisia kokemuksia täällä, lukuun ottamatta tuota suvun harrastamaa haukkumista. Sitä en joutunut kokemaan. Muuten tuntui siltä, kuin olisin lukenut omasta nuoruudestani. Ironista, että kun viimein opin hyväksymään sen, että olen luonnostani ns. outsider sekä hakeutumasta ihmisten seuraan vain siksi, että niin pitää tehdä, sen seurauksena omat sosiaaliset taitoni ja suhteet muihin ihmisiin paranivat hurjasti. Nykyään saan erinomaista asiakaspalvelua ja myös tuntemattomat suhtautuvat minuun ystävällisesti. Nuorempana sain sen sijaan ties mitä veetuilua ja äkkiarvaamattomia purkauksia osakseni.
En herran tähden, en! Olin anorektinen ja vaikeasti masentunut enkä suostunut ottamaan sitä vähääkään tarjolla olevaa apua vastaan. Voin nyt 4-kymppisenä niin paljon paremmin, että nyt taaksepäin katsoessavoin vain ihmetellä vielä täällä olevani.