Kun perhe ei syö normaalia koronapula-ajan ruokaa, vaan vaatii joka päivä kauppaan...
Isänä teen vihanneskeittoja, pinaattikeittoja, hernekeittoa, makaroonilaatikkoa, pastaa, lasagnea yms yms.
Mutta perhe vain nyrpistelee nenäänsä näille ja syö leipää.
Itse tulen vähän vähävaraisemmista lähtökohdista kuin vaimoni. Ajattelin että ratkaisen karanteenin perinteisillä ruuilla, mutta lapset ja vaimo ne vaan nyrpistelee nenäänsä.
"Iskä hae pitsaa." kuuluu vain sohvalta. "Ääh ei mitään keittoja tai perunaa, jauhelihaa, ääh paskaa."
"Käy nyt hakemassa minulle edes pullo viinia ja maitokin on lopussa." Narisee vaimo nenä nuhassa.
Minä sitten tärisen, hytkytn ja hytisen.
He haluavat että altistun koronalle.
Ruokaa olisi kaapeissa vielä viikoksi, mutta saan syödä itse kaikki perinteiset suomalaiset keitot ja perunamuunssit. Maitojauhetta löytyy kyllä ja sitä sekoittamalla kahvin sekaan saa ihan kivan ja tyydyttävän maun.
T. muuli-iskä
Kommentit (64)
Jumala pyysi minua sanomaan, että ruuanlaittajaa pitää aina kunnioittaa. Ja, että aikuisten pitää olla keskenään aikuisia ja opettaa lapsille että ei nurista, vaan ruokaa ja ruuanlaittajaa kunnioitetaan ja kiitetään.
ap on varsinainen kotirintamamies.
Otan osaa.
Taas saa vahvistusta sille että hyvä kun en ole hankkinut perhettä.
Maailma turmelee lapsetkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on normaalia. Ei meilläkään lapset ja varsinkaan melkein teinit syö kuin perunan sellaisenaan ja makaroonit sellaisenaan.
Kotiruoka on menneen ajan juttuja. Ovat tottuneet globaalissa maailmassa ravintolaruokaan ja speciaaliin.
Tavallinen kotiruoka ihan rehellisestikin maistuu huonolta näihin nähden.
Varmasti moni perhe on kovilla tämän ruokakysymyksen äärellä.
Ei tähän kasvattamalla voi vaikuttaa kun ongelman pääkohdat on globaalissa markkinataloudessa.
Pitäisi olla joku sulkeutunut kristillinen perhe, että lapset tyytyisivät hiljaisuudessa perinteiseen kotiruokaan.
Jos tavallinen kotiruoka maistuu teillä huonolta, opettele herranjestas tekemään sitä ruokaa!
T. Nimim. Thaimaalainen kanakeitto ruokana tänään
Eiköhän kuulu ihan peruskäytöstapoihin, että ruuasta ei marista. Laittakoot lapset vuorollaan ruuan, mikä ainoa kokki isä on?
Tai anna vetää pitsaa koko kevät, luulenpa että on viisi kiloa ainakin kertynyt kuukausien mittaan per lärvi!
Vierailija kirjoitti:
Miehisty, ja karjaise, että jos ei kelpaa, olkaa ilman! Oletko tassukka?
Minulla ei ole tapana karjua tai uhkailla ketään. Enkä varsinkaan lyö mitään tai ketään.
Olen ihan normaali sivistynyt mies ja perheen isä.
Lupasin käydä kaupassa hakemassa heille miellyttäviä tuotteita.
Eihän tässä muuta voi kun koko muu perhe on sairaana ja minä vain terveenä. Teini-ikäinen tytärkin alkaa kakomaan kun laittaa pinaattikeittoa suuhunsa.
T: Ap
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepas huomauttaa niille, että ovat aika tukevassa kunnossa syötyään vuosikausia pizzoja yms paskaa ja että vaimokin voisi olla nuoremman näköinen ilman viininlipitystään.
Ette nyt oikein ymmärrä millaisen paskamyrskyn saisi aikaiseksi aloittamalla riidan noin helposti.
Tarkoitus on elää sovussa tässä taloudessa eikä aloittaa mitään hirveää riitaa.
Tämä on tätä yltäkylläisyyttä nyt, kun itse on tottunut siihen ettei saa edes lenkkitossuja ja piti juosta paljain varpain urheiluhallissa, niin onhan tässä vähän tasoeroja omiin lapsiin ja vaimoon nähden.
Mun pitää vain ymmärtää että ovat tottuneet ihan erilaiseen elintasoon kuin minä.
Vaimo lämäisi jo tilille sen verran rahaa että saan haettua hyvää jälleen kerran, mutta arvelluttaa tosiaan se tartunnan vaara. Viiniäkin pitäisi hankkia monta pullollista että etätyöt sujuu kotioloissa sujuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepas huomauttaa niille, että ovat aika tukevassa kunnossa syötyään vuosikausia pizzoja yms paskaa ja että vaimokin voisi olla nuoremman näköinen ilman viininlipitystään.
En suosittele tätä, se että lapset ovat nirsoja ei millään tavalla viittaa siihen että olisivat ylipainoisia, ja vaikka olisivatkin, ei tuo ole se oikea tapa käsitellä asiaa. Samoin tuo kommenttiehdotuksesi vaimolle on älytön, ellei sitten halua tuhota avioliittoaan - tosin senkin voi tehdä siistimmin. Miksi hemmetissä tällainen skeida saa yläpeukkuja? Ei ihme että perheissä on pahoinvointia ja ristiriidat kärjistyy koronakaranteenissa...
Ei muuta kuin vaimo kauppaan tai perhe keittolinjalle. :) Tai kait sillä leivälläkin elää... mutta epäilen että ei maistu kauaa kun täyspalvelu loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vesipaastoa suosittelen minäkin.
Heh, kun amerikkalaistuneille tai länsimaalaistuneille perheenjäsenille tälläinen vassari-iskä ehdottaa tuollaista niin se on sodanjulistus.
Mun pitää nyt vain diplomaattisesti ymmärrettävä tilannetta.
Ovat tottuneet parempaan ja olen se juoksupoika. Ei voi mitään.
Ajattelin että onko muilla tälläistä ongelmaa, kun muu perhe on keskiluokkaista menoa ja itse tulee vähän alemmista piireistä. Yllätyin miten vaikeaa tämä on eristyksissä oleminen on "hienostolle" ja parempaan tottuneille.
Itsehän tosiaan voisin syödä pelkkiä riisinjyviä ja olla syömättä useita päiviä.
Näille "länkkäreille" tilanne on toinen.
Vaikea se on omia vasemmistolaisia ja työväenluokan arvoja tuoda nuorille ja etenkään vaimolle.
Kun vasemmistolaisuus on niin huonossa huudossa ja ei kieli "menestystä". Eihän eristyminen oikein edistä kehitystä ja menestystä noin muutenkaan. Ymmärrän kyllä muun perheen huolen siinä mielessä.
T: Ap
Olet eräänlainen hoviherra tälle hovillesi?
Millainen mies oikein oletkaan :O

Höpöhöpö! Ole mies, olitpa mikä vasemmistolainen hyvänsä. Samaa perhettä te olette.
voisi kuvitella provoksi, mutta täällä alkaa meno olla ihan yhtä sairasta.
Tekee mieli lähteä pihalle useiksi tunneiksi, kun valitusta tulee niin monelta suunnalta..
Jos lähtisi shoppailemaan puoleksi päiväksi ja tuopille sen jälkeen.
Pakkoko sun on siellä kaupassa hypätä? Sullehan kelpaa se mitä siellä kaapeissa jo on. Sitten taas niistä perunoista voi muusin ja vellin sijaan tehdä lohkoperunoita, jauhot voi ruskean kastikkeen sijaan leipoa ja paistaa sämpylöiksi, keittoon ajatellusta jauhelihasta saa pihvejä, ja sulla alkaakin olla hampurilaisateria kasassa. Sanot vaimolle ja lapsille että hampparit ja pizzat on kaapissa, sen kun vaan ottavat ja kokoavat ne.
Ei tuossa voi oikein voittaa. Olen isä itse ja käy nyt vaan kaupassa, niin välttyy riidoilta.
Vaimolle viiniä laatikollinen ja paskaruokaa lapsille, niin ovat hiljaa.
Osoitat olevasi mies ja koko muu perhe ei ole sitä.
Syö pinaattikeittosi kuin mies ja istu ryhdikkäästi pöydässä.
Oikeastaan voit vain näyttää esimerkkiä muulle perheellesi.
Jos esimerkki ei ole loisteliasta ja vakuuttavaa, niin se on voi voi.
Ei sille voi mitään jos kapteenin esimerkkiä ei noudateta. Se kertoo että muut ovat vain korruptoituneet.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoko sun on siellä kaupassa hypätä? Sullehan kelpaa se mitä siellä kaapeissa jo on. Sitten taas niistä perunoista voi muusin ja vellin sijaan tehdä lohkoperunoita, jauhot voi ruskean kastikkeen sijaan leipoa ja paistaa sämpylöiksi, keittoon ajatellusta jauhelihasta saa pihvejä, ja sulla alkaakin olla hampurilaisateria kasassa. Sanot vaimolle ja lapsille että hampparit ja pizzat on kaapissa, sen kun vaan ottavat ja kokoavat ne.
Muuten hyvä, mutta tulee riitaa.
Tärkeintä olisi myös välttää riitoja.
Sano muksuille, että pizzaa saa, jos maksaa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepas huomauttaa niille, että ovat aika tukevassa kunnossa syötyään vuosikausia pizzoja yms paskaa ja että vaimokin voisi olla nuoremman näköinen ilman viininlipitystään.
Ette nyt oikein ymmärrä millaisen paskamyrskyn saisi aikaiseksi aloittamalla riidan noin helposti.
Tarkoitus on elää sovussa tässä taloudessa eikä aloittaa mitään hirveää riitaa.
Tämä on tätä yltäkylläisyyttä nyt, kun itse on tottunut siihen ettei saa edes lenkkitossuja ja piti juosta paljain varpain urheiluhallissa, niin onhan tässä vähän tasoeroja omiin lapsiin ja vaimoon nähden.
Mun pitää vain ymmärtää että ovat tottuneet ihan erilaiseen elintasoon kuin minä.
Vaimo lämäisi jo tilille sen verran rahaa että saan haettua hyvää jälleen kerran, mutta arvelluttaa tosiaan se tartunnan vaara. Viiniäkin pitäisi hankkia monta pullollista että etätyöt sujuu kotioloissa sujuvasti.
Turhaa iniset täällä.
Kuten huomaat niin vaihtoehdot on vähissä.
Et voi tarjota parempaan tottuneelle väelle pula-ajan menoa.
Käyt nyt hakemassa ne viinit vaimollesi ja sapuskat lapsillesi.
Syöt itse sitten sitä perussuomalaista vassariruokaasi.
Tiedät tavallaan itsekin vaihtoehtosi ap.