Etätyöläinen, millaisissa vaatteissa työskentelet?
Kommentit (198)
Pukeudutaan miehen kanssa samoin kuin normaalisti töihin mennessä. Lapset myös.
Herätyskello herättää koko perheen kuudelta niinkuin normaalisti. Syödään aamupala. Lounas koko perheelle 11:30. Lapset saavat vaihtaa vapaalle kolmelta, sitä ennen tekevät koulujuttuja. Me vaihdetaan vapaalle viideltä niinkuin normaalistikin. Syödään kuudelta.
Pistän bb-voiteet ja ripsarit aamulla. Laitan hiukset ihan normaalisti. Ihan normaalit päivärutiinit siis. Viikonloppuna ollaan iisimmin niinkuin normaalisti.
Ero normaaliin on se, että käytän enemmän aikaa ruuanlaittoon. Tykkään ruuanlaitosta.
Polviin asti pitkä puuvillainen yömekko ja Reinot. Ei muuta.
Jännitti ensimmäinen etätyö-kotikoulupäivä viime viikolla niin, että unohdin pestä tukan aamulla. Ja tajusin vasta liian myöhään, että iltapäivällä oli tulossa videopalaveri :)
Samat kuin töissä mutta mukavat mustat trikoohousut. Vapaalle kun vaihdan tai viikonloppuna, niin sitten kotineuleasu, (neulepaita ja neulehousut) ,tai collarit, t-paita/toppi ja neuletakki. Kiva kuitenkin pukeutua työaikana kotonakin suht. normaalisti niin ei tunnu olo niin laiskalle.
Ihan samat vaatteet kuin töihinkin laittaisin. Tulee ryhdikkäämpi olo ja lisäksi päivän aikana saattaa olla parikin kokusta ja jotkut suosii livekameraa 😂
Vierailija kirjoitti:
Pukeudutaan miehen kanssa samoin kuin normaalisti töihin mennessä. Lapset myös.
Herätyskello herättää koko perheen kuudelta niinkuin normaalisti. Syödään aamupala. Lounas koko perheelle 11:30. Lapset saavat vaihtaa vapaalle kolmelta, sitä ennen tekevät koulujuttuja. Me vaihdetaan vapaalle viideltä niinkuin normaalistikin. Syödään kuudelta.
Pistän bb-voiteet ja ripsarit aamulla. Laitan hiukset ihan normaalisti. Ihan normaalit päivärutiinit siis. Viikonloppuna ollaan iisimmin niinkuin normaalisti.
Ero normaaliin on se, että käytän enemmän aikaa ruuanlaittoon. Tykkään ruuanlaitosta.
Minkä ikäisiä teidän lapset on? Meillä alakoululaiset tekee kouluasiat parissa tunnissa aamuisin. Ei riitä millään hommaa kolmeen saakka.
Samat vaatteet kuin töissä, koska voi tulla äkkilähtö työpaikalle.
Siisteissä kotivaatteissa. Tänää oli videokokous eikä voinut esiintyä ihan seinästä revittynä.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon aina töissä kotona. Koska siis vietän niin paljon aikaa kotona, pukeudun kohtalaisen siisteihin (mutta mukaviin) vaatteisiin. Pukeuduin aikaisemmin pyjamanhousuihin ja vetelin päälleni mitä sattuu, mutta se alkoi pitemmän päälle tuntua ankealta. Nyt mulla on mustat valkopallolliset viskoosihousut, musta t-paita ja musta polviin asti ulottuva merinovillainen neuletakki. Jalassa värikkäät villasukat.
Mulla sama, työt kotitoimistossa viim. 15 vuotta. Teen työt legginseissä ja tunikassa, jalassa villasukat tai säärystimet. Töiden jälkeen saatan laittaa "oikeat" housut jalkaan. Joku aika sitten ostin yhteensopivia "työvaatteita" teinin toiveesta - ettei nolota tulla iltapäivällä kotiin kavereiden kanssa 😄
Kotivaatteissa, eli mukavat kollarit tai pitkät kalsarit ja huppari.
Lököhousut, t-paita, pehmosukat, ei rintsikoita. En voi kulkea yöpaidassa kun vaadin lapsiakin vaihtamaan "päivävaatteet aamuisin" en pese hiuksia joka päivä ja meikkaan kevyesti vain kauppaan 🤷♀️
Siis miksi te pidätte videopalavereja? Miksi pitää nähdä toisen pärstä, eikö ääni riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
A-linjainen viskoosimekko, ei alkkareiita, edes rintsikoita.
ny ottaa etee
Aijai, tästä tuli mieleen vanha juttu opiskeluvuosilta. Silloin joku häirikkömies oli saanut oppilaitoksen opiskelijoiden puhelinnumerot jostain. Rupesi soittelemaan naispuolisille opiskelijoille ja esitteli itsensä muka joksikin opiskelukaveriksi. Kyseli ensin kuulumisia ja alkoi sitten kysellä "täsmäkysymyksiä" että "mitä sulla on päällä?" jne...
Yhtenä lauantaiaamuna puhelin soi, vastasin ja eikös heti käynyt selväksi että kyseessä oli tämä häirikkö! Huvittuneena juttelin niitä näitä esittäen ystävällistä ja mies alkoi selvästi innostua. Vihdoin teki taktisen siirron ja kysyi "Mitä sulla on päällä?" Vastasin täysin totuudenmukaisesti että "Pesussa harmaantuneet reikäiset alkkarit ja vanha hieltä haiseva t-paita".
Mies sulki heti puhelimen.
Jos ei realismi kelpaa, olis soittanut niihin maksullisiin linjoihin, nehän oli silloin suosittuja.
Lidlin leggingsit (à 3,99 e) ja vuosia sitten Henkkamaukasta ostettu äitiysmekko (en ole raskaana). Ja villasukat. Mahdollisimman mukavat kotivaatteet.
Kollarit ja huppari, työn puolesta voisin olla vaikka alasti, ei oo videoneuvotteluja tulossa. Kylmä vaan vois tulla.
Käytän vanhoja leninkejä. Helppo pukea päälle, näyttää asialliselta muttei tarvitse varoa niiden kulumista tai rypistymistä. Tukankin laitan välillä nutturalle niin saan vaivattomat kiharat illaksi.
Rennot collegehousut ja ylisuuri t-paita -kombo. Rintaliivejä en pue tällaisina päivinä ollenkaan, koska niiden käyttö arkena aiheuttaa lähinnä ahdistusta, mutta työpaikan siistin pukeutumiskoodin takia niitä on kuitenkin pidettävä. Mahtavaa saada kerrankin olla juuri niin mukavassa vaatetuksessa kuin itse haluaa!
Mulla on AINA jakku, hame ja siisti paita. Lisäksi kiiltävät sukkahousut. Meikkaan aivan samalla tavalla kuin töihinkin. En todellakaan ymmärrä näitä pieruverkkariasuja, ne täytyisi kieltää myös etätöissä. Jotain kunnioitusta työnantajiakin kohtaan. Joku isäkin oli heilunut kalsareissa jossain videolla, siis en todellakaan halua nähdä mitään sellaista, oli sitten mies tai nainen!!
ny ottaa etee