Jos tilanne äityy todella huonoksi, millä perustein päätetään, kuka pääsee tehohoitoon ja kuka ei?
Mitkä seikat päätöksentekoon vaikuttavat? Entä minkä mielestänne tulisi vaikuttaa?
Kommentit (134)
Ikä, +70v game over kuitenkin pian.
Työikäinen ja työssä käyvä 20-55v hoidetaan, on vielä hyödyllinen 10-45vuotta
0-19v hoidetaan lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, vaikka uuden aineksen laatu onkin vähän heikentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Velat riehuu taas ja tuttuun tapaan pitää itseään maailman keskipisteinä ja arvoikkaimpina ja muita parempina.
Totta hitossa samassa tilanteessa samoilla parametreilla olevista kahdesta valitaan se lapsia omaava eikä lapseton (jos siis tällanen valinta olisi pakko tehdä). Ei sen henkilön itsensä tähden, vaan niiden LASTEN tähden. Tätä on oman navan kaivelija -velojen vaikea käsittää koska teidän maailmassa on vain te itse keskipisteenä. Muilla ihmisellä se keskipiste on lapset tai perhe.
Onneksi tämä ei ole teidän päätös, joten älkää vaivatko aivojanne turhaan. On ihan kirjattu toimintaohjeisiin sairaanhoitopiireissä ja pandemiasuunnitelmassakin sanottu (joskin ei niin selvin sanoin kuin sotepiirien omissa ohjeissa). Pidän omalta osalta huolen että näin on jatkossakin.
T. Sote-alalta päätöksentekijä
Eihän, vaan juuri ne kommentoijat (sinun tulkintasi mukaan "velat"), jotka väittävät, että lapsiperheen vanhemmat eivät ole vanhemmuutensa perusteella muita arvokkaampia, ovat sitä mieltä, ettei ihmisiä voi objektiivisesti laittaa arvojärjestykseen. Keskustelun "velat" nimenomaan eivät pidä itseään parempina ja arvokkaampina, kuten väität. Ts. se ei vaikuta ihmisarvoon, onko millaiset perhesuhteet, koulutus, tulot jne.
Katselepa kommentteja taaksepäin. Ihmisiä arvojärjestykseen asettavat kommentoijat ovat niitä, joiden mielestä vanhemmuus, taloudellinen hyödyllisyys yhteiskunnalle jne. asettaa potilaan hoidossa etusijalle.
Miksiköhän tätä asiaa edes mietitään? Tälläkään hetkellä eivät monetkaan vanhukset pääse edes sairaalahoitoon tai edes testaukseen Koronan takia. Heitä ei testata, koska heitä ei hoideta. Huonokuntoisille lääkäri voi tehdä nopeasti elvytyskielto-päätöksen. Heitä ei siis tarvitse hoitaa jos vähänkään näyttää siltä, että olisi liian huonokuntoinen tehohoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velat riehuu taas ja tuttuun tapaan pitää itseään maailman keskipisteinä ja arvoikkaimpina ja muita parempina.
Totta hitossa samassa tilanteessa samoilla parametreilla olevista kahdesta valitaan se lapsia omaava eikä lapseton (jos siis tällanen valinta olisi pakko tehdä). Ei sen henkilön itsensä tähden, vaan niiden LASTEN tähden. Tätä on oman navan kaivelija -velojen vaikea käsittää koska teidän maailmassa on vain te itse keskipisteenä. Muilla ihmisellä se keskipiste on lapset tai perhe.
Onneksi tämä ei ole teidän päätös, joten älkää vaivatko aivojanne turhaan. On ihan kirjattu toimintaohjeisiin sairaanhoitopiireissä ja pandemiasuunnitelmassakin sanottu (joskin ei niin selvin sanoin kuin sotepiirien omissa ohjeissa). Pidän omalta osalta huolen että näin on jatkossakin.
T. Sote-alalta päätöksentekijäHaluan puuttua keskusteluun ja ilmoittaa, ettei tämä kommentoija ole sote-alaa nähnytkään. Lääkärit yllensä eivät edes tiedä kenellä potilaalla on lapsia ja kenellä ei. Ei näitä asioita oteta huomioon kun päätetään elämästä ja kuolemasta. Ikä ja toipumisen todennäköisyys vaikuttavat.
Se vaan saa lääkärinkin yrittämään enemmän ajatus pienistä lapsista ilman esim. äitiään kuin lapsettoman aikuisen kanssa. Niin se vaan menee inhimillisyys.
Itse läheisen menettäneenä ja tämän lasten traumatisoitumisen nähneenä asia menee juuri näin, jos pakkovalinnan eteen joutuisin. Kauhea tilannehan tuo olisi, mutta voi olla kohta todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tekisi mieli tekaista pentu, että saisi vinkua koko ajan itselleen lisää jo avokätisiä etuuksia ja tukia ja silti marista, ku nmikään ei riitä ja lapsiperheitä niin vihataan ja kaltoinkohdellaan Suomessa(haha joopajoo). Näyttäisi olevan etusijalla hoitojnoissakin, kun olisi THE Äiti,(tai isä) huipputärkeä eliitti-ihminen, ihan vaan siksi, että on haaransa levittänyt jollekin siitossonnille kerran. Etuudet olis paljon paremmin turvattuina kuin yksinelävälle sinkulle (esim.varmuus ettei joudu kodittomaksi köyhänä ym.)!
En tietenkään tee niin eettisitä syistä, ja koska en ole niin seonnut, että tehtaisilin pentuja etuuksien ja "rikastumisen"toivossa, mutta tuo ihmisarvon nouseminen/saaminen ylipäätään perheellisenä on kyllä jännä joidenkin silmissä. Liikakansoitettuun maailmaan uusien ipanoiden pukkaaminen on yhä sellainen sankariteko, että ihmetyttää itseäni. "
Uusia veronmaksajia"-perustelu kusee myös, koko ajan katoaa työpaikkoja aja tämänkin kriisi njälkeen, uusi paha lama tulossa, voihan se pentusi jäädä pitkäaikaistyöttömäksi loppuiäkseen, joutua vaikka onnettomuuteen ja vammautua pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeell, mitä tahansa! Mutta kun me epäitsekkäät "uusien veronmaksajien"oukkaajat ja ollaan etunenässä tehohoitoonkin menossa ihan vaan siksi, kun pikku kullannupuille olen täysin korvaamaton jaadijaadi jaa...
Ottaako noin koville huomata, että ihmisen arvo on suhteessa hänen arvoonsa muihin nähden. Voi olla aivan kertakaikkiaan upea ihminen, mutta, jos kukaan ei kaipaa, niin kukaan ei kaipaa. Lapsiperheessä sen sijaan sitä vanhempaa todellakin kaivataan.
Ikävää, että elämänkatsomuksesi on se, että jos sinulla ei olisi lapsia, kukaan ei sinua kaipaisi. Kyllä elämässä voi olla muitakin tärkeitä ja palkitsevia ihmissuhteita, älä huoli. Lisäksi voit olla merkityksellinen ja tärkeä tekemäsi työn myötä.
Enkä myöskään ikinä sanoisi, että lapsiperheessä vanhempaa aina kaivataan. On niin paljon huonoja ja vastuuttomia vanhempia, joiden lapsilla olisi paljon parempi olla ilman heitä.
Jos lapsia omaavan ihmisen elämä on siksi lapsettoman elämää arvokkaampi, että häntä jäisi useampi kaipaamaan, niin eikös samalla logiikalla myös orvon lapsen elämä ole arvottomampi, kuin lapsen, jolla on vanhemmat ja sisaruksia? Eli tällöin tulisi aina pelastaa ennemmin lapsi, jolla on perhe, kuin vaikka lapsi, jonka perhe on menehtynyt.
Entäpä jos verrataan perustervettä aikuista, joka on lapseton, mutta on sisaruksensa tai puolisonsa omaishoitaja, sekä perustervettä lasta? Tällöinhän tulisi siis hankalassa paikassa antaa lapsen kuolla ja pelastaa omaishoitaja, sillä häntä "tarvitaan" enemmän.
Nämä päätökset ovat eettisesti mahdottomia, ja sen vuoksi esim perhesuhteita ei tule ottaa huomioon, kun mietitään kuka saa elää ja kuka ei.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän tätä asiaa edes mietitään? Tälläkään hetkellä eivät monetkaan vanhukset pääse edes sairaalahoitoon tai edes testaukseen Koronan takia. Heitä ei testata, koska heitä ei hoideta. Huonokuntoisille lääkäri voi tehdä nopeasti elvytyskielto-päätöksen. Heitä ei siis tarvitse hoitaa jos vähänkään näyttää siltä, että olisi liian huonokuntoinen tehohoitoon.
Ei varmasti ihan noinkaan, vaan kiireetöntä hoitoa ja tutkimuksia siirretään kauemmas. Olin toissa viikolla yhteydessä tk-lääkärin kautta hematologiaan taudista jonka vuoksi on mm. kasvain leikattu. Tällä viikolla tk:sta soitettiin vastaus, että jos oireet jatkuu kuukauden päästä kuvataan.
Aikaisemmin vastaavassa tilanteessa ei ole jääty odottamaan, vaan lähete on tehty jo lääkärin kliinisessä tutkimuksessa toteamien oireiden vuoksi. Nyt tiedostan hyvin, ettei itsellänikään ole mitään mielenkiintoa lisätä riskiä menemällä sairaalaan ja vaikka oireet ei millään tavalla ole sidoksissa Koronaan ne tartunnan riskit on suuremmat.
Nyt tutkimuksia vain siirretään, jottei turhaan altisteta ja jotta terveydenhoidon ja sairaalan kapasiteetti riittäisi akuutisti hoidettaviin. Tutkimuksia varmasti tehdään edelleen, mutta ennen lähetteen tekoa mietitään entistä tarkemmin myös terveydenhoitoon menon riskit verrattuna tutkimuksessa saadun tiedon hyötyyn.
Lapsettomat voisi jättää hoitamatta kokonaan, sillä yhteiskunnallisesti katsoen he ovat hyödyttömiä. Mutta ilman muuta esimerkiksi vanhukset ja vammaiset on hoidettava, heillä on ihmisarvo.
Status, julkisuus ja varallisuus määrävät, kuten ovat läpi maailmanhistorian määränneet.
Sen myönnän, että tässä maassa on hyvin paljon minua älykkäämpiä ja tuottavampia aikuisia, joilla ei ole lapsia. Jos se oikeasti menisi siihen, että joko minä äitinä tai vaikka genetiikan tutkija jostakin, niin fine by me, valitkaa minun sijastani se ns. arvokkaampi. Ja turha tulla itkemään tuosta genetiikan tutkijasta, kunhan äkkiä jonkun hatusta heitin. Jos olet fiksu, ymmärrät varmaan pointin.
Mutta sitä ajatusta en siedä, että minun terve lapseni ei saisi tehohoitopaikkaa, koska sitä olisi varaamassa kehitysvammainen lapsi. Julmaa varmasti, mutta olkoot.
Niinpä, vammainen on kohtalonsa orja/vanki, mutta lapseton yleensä itse valinnut elämäntapansa, kuka hänen kuolemaansa jäisi suremaan.
Mulla on sellainen käsitys, että ihan normaalioloissakin tehohoitoon siirretään ainoastaan henkilöt, joille on siitä oikeasti hyötyä. Eihän esimerkiksi terminaalivaiheessa olevaa potilasta siirretä enää tehohoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne, mahdollisuus parantua ja edessä olevat elinvuodet. Puolikuollutta vanhusta ei kannata tehohoitaa. Myös se miten paljon jää kaipaavia, jos kuolee, jääkö pieniä lapsia huollettavaksi tai tekeekö sellaista työtä, että yhteiskunta jää kaipaamaan.
Miksi sen pitäisi vaikuttaa onko lapsia vai ei? Eihän se kenekään ihmisarvoon vaikuta?
Niin ja mitäs jos on huono vanhempi tai suorastaan kelvoton? Lapset otettu kenties jo huostaankin? Tämä kai sitten huonontaa ihmisen laskennallista arvoa hengityslaitekilpailussa?
Ottaako noin koville huomata, että ihmisen arvo on suhteessa hänen arvoonsa muihin nähden. Voi olla aivan kertakaikkiaan upea ihminen, mutta, jos kukaan ei kaipaa, niin kukaan ei kaipaa. Lapsiperheessä sen sijaan sitä vanhempaa todellakin kaivataan.