Te jotka arvostelette vanhempia jotka eivät jaksa lapsia kotona

Kyllä minua hävettää miten rikki olen jo muutaman päivän jälkeen, meillä kohta 6v ja vauva.

Tuntuu että koko päivä täytyy tsempata, pinnistellä ja ponnistella. Ärsytämme esikoisen kanssa toisiamme, vaikka onkin ihana, ei meillä kemiat kohtaa normaalistikaan kovin hyvin. Hän tylsistyy, ja jotta säilytään ilman jatkuvia konflikteja, päivä on pakko aikatauluttaa, koko ajan pitää kehitellä ohjelmaa, ruokaa pitää tehdä ja syödä koko ajan. Kun vauva nukkuu, on aina jotain ohjelmaa.

Toinen asia on unen vähyys, heräilen yöllä, esikoinen herää aikaisin. En voi nukkua päikkäreitä ja pinna siis kiristyy.

Kolmas iso syy on se että minulle on iso osa identiteettiä työnteko, urheilu ja omat hetket. Uskaltauduin toiseen lapseen, kun suunniteltiin niin että minun ei tarvitse näistä luopua. Nyt tuntuu ettei minusta itsestä ole taas jäljellä mitään. Pitää ensi viikolla koittaa järjestellä omaa aikaa ja tilaa liikunnalle.

Neljäs syy on se että minusta tuntuu yksinäiseltä, lähipiiristä monet kuuluu riskiryhmään joten ollaan aika eristyksissä. Aikuisseura puuttuu miestä lukuunottamatta kokonaan.

Ja joo, koitan ryhdistäytyä. Ehkä tähän tottuu :) vaihtaisin kyllä mielelläni mieheni kanssa tehtäviä.

Töissä käyvät äidit ovat vuosikausia kotiäitejä suu vaahdossa haukkuessaan kertoneet, kuinka he hoitavat lapset JA käyvät töissä. Nyt alkaa ehkä valjeta, että joku muu ne lapset taitaa hoitaa.

Ap ei pärjää omien lastensa kanssa, mutta tietää jonkun toisen pärjäävän moninkertaisen määrän kanssa. Eikö tule mieleen että omassa toiminnassa on silloin jotain vikaa?

Tämä on ollut ihanaa! Nyt vasta oikeasti tajuan kuinka kaipaan lapsiani. Yleensä aikaa jää päivästä muutama tunti ja siinä ajassa pitäisi tehdä ruoka,siivota,pestä pyykit,katsoa läksyt ym..

Nyt on ollut oikeasti aikaa olla lasten kanssa, kysyä mitä kuuluu ja miten menee. 4 lasta, eskarista.. yläaste ikäiseen. Ollaan menty lukujärjestyksen mukaan, on ollut liikka tuntia ja teinin köksää. En muista koska ollaan viimeksi leivottu teinin kanssa yhdessä.

Ollaan suunniteltu metsäretkiä ja spa iltoja. Siinä sivussa oon tehny kevät siivouksen ja muita roikkumaan jääneitä hommia. Rapsutellu hevosia ja lenkittäny koiria.

Ihan parasta!

Ei oo lapsia, mutta enpä myöskään ole haukkunut ketään.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lapsiani, ja tykkään kyllä aidosti olla ja puuhailla heidän kanssaan kaikkea, lapsia siis yhteensä kolme. Enkä edes kaipaa varsinaisesti omaa aikaa, mitä nyt joskus pikku lenkin verran, vaikka usein sinnekin otan jonkun lapsen mukaan.

Mutta kaksi vanhinta lasta (poikaa) ovat ihan todella villejä, painivat jatkuvasti ja välillä tuntuu että päivät ovat sellaista jatkuvaa älämölöä, sitä ylimääräistä energiaa on vaan niin paljon, etenkin nyt kun kaikki harrastukset ja kavereiden näkemisetkin ovat tauolla. Olen jopa alkanut miettiä, että mitä jos etenkin vanhemmalla lapsella (3-luokkalainen) onkin joku keskittymishäiriö tms. Mitään sellaista palautetta ei ole koskaan tullut koulusta, koska kouluasiat ovat aina hoituneet hyvin. Mutta se vapaa-aika kun ei ole mitään ohjattua tekemistä... Kokoajan kauhea meteli, tavarat hajoaa, jotain sattuu...Sitä on kyllä äitinä aivan loppu iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan! 😩

Oletko koskaan kuullut sanaa kasvatus?