Yle Uutiset: Vanhemmat eivät enää jaksa lapsiaan kotona etäopiskelemassa, nyt haluavat heidät takaisin kouluun
Kyselyitä tullut paljon että voisiko lapset palata kouluun.
Kommentit (295)
En tajua, että tuliko jollekin yllätyksenä, että hankalaa on. Minä ainakin osasin etukäteen jo arvella tulevia ongelmia. Kokouspuhelut, kun lapset ovat tehtävien äärellä, jos saa tehtävät tehdyksi ennen kuin minä olen vapaa niin piirtää vihkoon sovitusta aiheesta.
Opetan asiat ennen palaveria, jotta palaverin saa olla rauhassa. Joutuvat ne lapset siellä koulussakin odottamaan vuoroaan eli miten se nyt kotona voi olla niin vaikeaa. Minulla siis 2 alakoululaista kotiopetuksessa ja yksi alle kouluikäinen. Isä alalla, jossa oltava töissä.
Välitunnit pidetään normaalisti ja noudatetaan koulun aika-tauluja niin hyvin kuin vain pystytään.
Luuliko jengi, että tämä menee helposti ja kahden päivän jälkeen selvisi, että vaatii vanhemmalta ajattelua ja suunnittelua. Vaikeamman puhelun ajaksi lapset menivät ulos tekemään kevätseurantaa (tämä ei tietysti kaupungissa välttämättä onnistu). Meillä suhtaudutaan sen verran kunnianhimoisesti opiskeluun, että suunnittelen vaikka yöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla ettei kouluun mennä ennen syksyä. Miettikääpä sitä. Tulee tuskainen kevät ja kesä.
Niinpä. Kaikki kesäleiritkin perutaan. Maanpäällinen helvetti on edessä.
Olen viettänyt monta vuotta kolmen lapsen kanssa ja kesätkin ihan heidän kanssaan enkä ole kohdannut yhtäkään maanpäällistä helvettiä missään ! Olisiko parempi kasvattaa ja kieltää, opettaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Se vaati paljon vanhemmilta ja ilmeisesti sullakaan ei sellaista vahvuutta ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta etäopetusta ei ole se, että oppilas esitää aamulla klo 07.20 annettuun tehtäväkokonaisuuteen klo 13.00 tehtävään liityvään kysymyksen ja saa siihen vastauksen klo 16.45. Jos edes saa.
Jos opettajat ovat töissä, heidän olisi tulla olla ohjaamassa opetuksen ajan. Vai????
Onko opettajia ohjeistettu etätöihin? Tajuavatko he, mistä on kyse???
Eli tuo lapsen opettaja tekee töitä ainakin klo 7.20-16.45, klo 13 esitettyyn kysymykseen hän vastaa lähes neljä tuntia myöhemmin. Voisiko kenties olla kyse siitä, että sillä opettajalla on muitakin oppilaita kuin juuri sinun lapsesi, ja että niillä muillakin oppilailla ja ehkä myös heidän vanhemmillaan on ollut kysyttävää opettajalta?
montako oppilasta luokalla?eli opettaja ei oo yksinomaan sun käytettävissä. Eli apua saattaa pyytää 19 muuta. Teinit osaa itse kommunikoida opettajan kanssa. Tekee ne tehtävät teini mitä osaa ja myöhemmin kun saa opettajan kiinni niin loput. Eikö oo isovanhempia nk koulunkäyneitä jotka voi auttaa älykännykän avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten pitäisi tavata kavereitaan edes välillä, ei tämä nykyratkaisu ole kestävä kenenkään mielenterveydelle tai kehitykselle.
Mikä hiton nykyratkaisu? Kukaan ei ole kieltänyt lapsia tapaamasta kavereitaan.
On kieltänyt.
BBC:llä oli pätkä tästä yhteydenpidosta. On tärkeää pitää yhteyttä koulukavereihin ja ystäviin, se tehdään puhelimitse. Kerrankin on jotain hyötyä siitä, että lähes joka perheessä on älypuhelin.
Mutta vieläkin tärkeämpää on pitää lapsensa terveenä, vielä ei tiedetä tästä viruksesta tarpeeksi, eikä esim. siitä, jättääkö tautiin sairastuminen jotain jälkiä pysyvästi elimistöön.
Wuhanissa ja muuallakin Hubeissa ihmiset ovat olleet oikeassa karanteenissa tammikuusta alkaen. Miten he kestävät? Siellä sai asunnosta poistua yksi ihminen kahden päivän välein alakertaan hakemaan ennalta määrätyn ruokapaketin. Nyt siellä ollaan jo vähän höllennetty rajoituksia. Täällä menty muutama päivä paljon löysemmin rantein ja porukka itkee jo kovaa kohtaloaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt opettajat, alkakaa kiristää koronalla 10% palkankorotuksia!! Ansaitsette arvostuksen!!!
Ansaitsette potkut mikäli todella kutsutte etäopetukseksi sitä että maanantaina lähetetään koko viikon tehtävät (eli kirjojen sivunumerot), jotka pitää palauttaa perjantaina. Ei tuo mitään opettamista ole. Lähiopetus lopetettiin, mutta ei opetusta kokonaisuudessaan. Opettajien piti opettaa ja vanhempien auttaa. Osa vanhemmista kun käy töissä kodin ulkopuolella edelleen, ja tilanteen takia jopa pidempää päivää.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun voisikin tehdä etätöitä ja auttaa siinä sivussa lasta. Meillä kaksi lasta, olemme miehen kanssa kotona klo 17 tai sen jälkeen. Lapset saavat vasta sitten apua ongelmiin, on ollut yhteysongelmia, tehtäviä ei ole ymmärretty, ope ei ehtinyt auttaa jne. Toivottavasti vain alkukankeutta, ankeaa alkaa kerrata päivän kouluasioita kasiluokalaisen kanssa klo 17:30 kun vatsa huutaa ruokaa. Meillä toinen laittaa ruuan ja toinen katsoo lasten kanssa koulujutut.
Mutta aateltiin että kyllä tää kestetään.
Pakko kyllä sanoo et noi on ne yleisimmät tekosyyt kun ei viitsitä tehdä tehtäviä, vaan halutaan vetää lonkkaa koko päivä...
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa opettajien syyllistäminen.
Tilanne on täysin uusi ja tuli päälle todella nopeasti. Mitään varsinaisia ohjeita ei ole ylemmiltä tahoilta saatu. Suunnitelma piti polkaista pystyyn yhdessä päivässä. Joka koulussa on tehty erilaisia ratkaisuja, joiden yhdessä miettimiseen on ollut aikaa vain tunteja.
Ihmisten toiveet ovat keskenään hyvin ristiriitaisia. Osa odottaa, että pitäisi olla käytännössä samaa kuin tavallisesti eli tunnista tuntiin lukkari ja jatkuva yhteys opeen. Osa taas toivoo, että nyt saa kerrankin tehdä omaan tahtiin, kunhan urakka tulee valmiiksi. Teet niin tai näin, joku aina valittaa.
Nyt ei ole oikea aika asettaa oppimisen ja opettamisen tavoitteita korkealle. Ei ole myöskään järkevää nyt ottaa kerralla käyttöön ohjelmia ja alustoja, jotka eivät ole kaikille oppilaille, vanhemmille ja opettajille tuttuja.
Etäopettaminen reaaliajassa on kuormittavaa sekä ihmisille että verkolle. Nyt jo monin paikoin ovat laganneet Wilmat ja Pedanetit, kun kaikki ovat niissä yhtä aikaa. Ei ole realistista, että kaikkia Suomen oppilaita ja opiskelijoita opetetaan reaaliaikaisesti verkossa koko ajan seuraavat kolme kuukautta.
Joka tapauksessa toivoisin sieltä kotoakin jotain ymmärrystä. Ihan varmasti jokainen ope olisi tänäänkin ollut mieluummin töissä koulussa oppilaiden kanssa kuin kotona ihmettelemässä, miten tästä selvitään ja mikä olisi järkevin tapa toimia.
Nyt näette miten fiksuja lapsia teillä on. Kenellä on.
Sanna Kertoi eilen infitilaisuudessa ettei koulukavereita tavattaisi. Onko perheessä sairauksia. On tämä nyt vaikea käsittää.
Meillä sujuu etäkoulu rauhallisesti, lapset ovat omilla koneillaan omissa huoneissaan ja tekevät lukujärjestyksen mukaisia tehtäviä joita opettaja antaa. Opettaja on teamsin kautta koko ajan läsnä, voi kysyä apua ja opettaja välillä kyselee miten menee jokaiselta henkilökohtaisesti. Kehottaa menemään kerran pari päivässä haukkaamaan happea pihalle. Mutta olen ymmärtänyt että olemme varsin onnekkaassa asemassa ja opetuksen taso etänä on koulu ja opettajakohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Uusavuttomat vanhemmat taas asialla.
Lapset kotona opiskelemassa ja vanhemmat etätöissä on kyllä sellainen yhdistelmä, että ajan kanssa rasittaa kaikkia. Ei turhaan kesälomien jälkeen tule piikkiä erotilastoissa ja nyt vielä rankempi kokemus.
Vierailija kirjoitti:
On se hankalaa jos pitää itsekin tehdä etätöitä ja samalla vängätä laiskottelevan lapsen kanssa. Työpäivän katkaisee myös ruuanlaitto ja lasten tappelu keskenään
Onpa kyllä kamalaa. Entäs jos kohta puolet perheestä on ruumispinossa odottamassa pääsyä mullan alle tai krematorioon. Liikkeellä on tappava virus, Suomessakin, myös nuoria perusterveitä voi kuolla.
Mutta on se karanteeni niin kamalaa.
Kertoo tällainen kyllä karulla tavalla siitäkin kuinka lapset on jätetty kasvattamatta. Jos elämä on pilteillä ollut tähän asti loputonta huomiointia ja paapomista kotona ollessa, huomiota ja paapomistahan ne nyt kaipaavat entistäkin enemmän. Ne lapset ei mene rikki tylsistyessään. Ne ei mene rikki jos vanhempi sanoo että just nyt ei ehdi, odota vuoroasi. Ne ei mene rikki siitäkään että selvittävät ja tekevät itse wilman kautta tarjotut tehtävät.
Vierailija kirjoitti:
On se hankalaa jos pitää itsekin tehdä etätöitä ja samalla vängätä laiskottelevan lapsen kanssa. Työpäivän katkaisee myös ruuanlaitto ja lasten tappelu keskenään
olisiko lastenkasvatuksessa jotakin miettimistä
Täällä tosiaan ei ymmärretä että osa tekee silti kotona samaan aikaan etätöitä, jotka ovat useimmiten sellaista hommaa johon on pakko keskittyä. Onko tämä jotenkin nykyaikana kun erilaiset bloggaajat puhuvat töiden tekemisenä siitä kun kuvasivat nyt tunnin kahvikuppejaan. Kun osa saattaa juurikin tehdä ajatustyötä ja tähän samaan läjään pitäisi sitten huolehtia lasten opettamisesta. Kun osassa kouluja opettaja pitää etänä sitä opetusta, osassa opettaja pistää aamulla tehtävät wilmaan eikä häneltä saa mitään apuja koko päivänä. Jos ajatustyötä tekevän vanhemman päivä keskeytyy koko ajan, niin kyllä siinä valitettavasti on hieman hermot kireällä kellä tahansa. Eikä tässä nyt mitään omia lapsiaan vihata, kunhan vain harmitellaan tilannetta. Mutta ymmärrän ettei kaikilla ymmärrys riitä siihen, ettei ihminen yksinkertaisesti kerkeä kaikkea hoitamaan hyvin poikkeusaikana. Omat työt menee kuitenkin etusijalle, että olisi myös koronan jälkeen lapsilla koti ja ruokaa.
Naurettavaa, ja kansanedustajat ilmeisesti komppaa 🤔🤔
https://www.instagram.com/p/B93UmRFFA5A/?igshid=qd0c73do1dfg
Eiköhän tämä ole ihan tottumiskysymys. Alkuun tuntuu tottakai erilaiselta, hankalalta ja vaikealta. Annetaan ajan kulua.
Eilen just ennustettiin, että se epidemian huippu on toukokuussa, vapun tienoilla. Pääsiäisen jälkeen koulut kiinni, varmaan pidennetään sinne kesälomaan alkuun. Joten tsemppiä sinne koteihin, itse olette lapsenne hommanneet, niin ottakaa nyt se vastuu, mikä TEILLE kuuluu nyt poikkeustilanteessa.
Teini ottaa itse yhteyttä opettajaan. Kertoo mikä ongelma ja pohditaan yhdessä. Tekee mitä osaa jos et itse osaa peruskoulun käyneenä.