Lue keskustelun säännöt.
Rakastun niin hitaasti, että kukaan ei jaksa odottaa
17.03.2020 |
Minun on pitänyt opetella kokonaan ihmisiin luottaminen aikuisena eikä yksittäiseen ihmiseen luottaminen tapahdu kuukaudessa tai parissa. Tuntuu, että viimeistään vuoden kohdalla mies hermostuu kun en ole halunnut edetä suhteessa nopeammin (yhteenmuutto, valtaosa vapaa-ajasta yhdessä jne.)
Olenko kuinka omituinen? Tuntuu, että minulta on mennyt taas ohi ihminen, josta vilpittömästi pidin ja jonka kanssa olisin voinut nähdä yhteistä tulevaisuutta. Onko niin, että vuodessa pitäisi ehtiä kehittää voimakkaat rakkaudentunteet ja tietää, ett toinen on "se oikea"? Minä ehdin vuodessa vasta ihastua ja oppia tuntemaan hiukan toista. Ihminen on niin monimutkainen otus eikä toista vain kuukausissa opi tuntemaan riittävästi.
Joku irvileuka kohta toteaa, ettei mies voi olla vuotta ilman seksiä. Tietenkään en halua edes harkita kumppaniksi ihmistä, johon en tunne seksuaalista vetovoimaa ja tietenkin voin haluta seksiä siitä huolimatta, etten toiseen 100 -prosenttisesti luota mieheen varsinaisena kumppanimateriaalina.
Miten saisin nopeutettua oman luottamukseni heräämistä? Minulta se ei todellakaan tule automaationa enkä tarkoita luottamuksella nyt mitään pettämisiä yms. vaan sitä, että toinen on kaikin puolin sanojensa mittainen asiassa kuin asiassa.
Kommentit (30)
Minkä ikäinen olet? Ihan normaalia minusta, jos olet jo vähän vanhempi. Jos tutustumista on aloitettu nollasta, niin ei ketään voi niin lyhyessä ajassa tuntea. Yhteen muuttamista pitääkin harkita, pitäisin kyllä sitä vähän epäilyttävänä, jos siihen on kova kiire. Varsinkin, jos mies haluaa muuttaa naisen luo, koska sieltä ei sitten helposti ulos saakaan, jos homma ei toimi ja mies ei suostu lähtemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennemminkin tuo on hyvä kuin huono ominaisuus, koska jos toisesta vaan ei välitä oikealla tavalla, niin eipä kannata yhteenkään muuttaa. Mitä varten tätä ominaisuutta muuttaa pitäisi, koska mies ei rakasta itsekään jos kerran pitää asettaa tuollaisia ehtoja suhteelle.
Hyvässä suhteessa kaikki asiat tapahtuvat kuin itsekseen, eikä tuollaisia tarvitse ollenkaan miettiä.
Mulla aivan sama. Nytkin loppui suhde 4 kk jälkeen, kun en ollu samalla draivilla mukana kun mies. Ja hän sit kyllästyi mun kaverilliseen menooni. Sitä edellinen suhde kesti joku 8 kk, mutta jäi jotenkin junnaamaan paikoilleen ja laimeni. En vaan ihastu sillä tavalla hulluna vaan pikkuhiljaa opin tuntemaan, luottamaan ja pitämään. Jotenkin tunteet mulla toimii hitaasti. Toki seksiä mulla on ollu, mutta ei se yhtään prosessia nopeuta. Toki voi tulla niitä hetkiä, että onpa toinen ihana, mutta tosi vähän tulee mitään leperreltyäkään. En vaan osaa ennenkuin on syviä ja aitoja tunteita, sillon oonki tosi välittävä, lämmin ja kumppani on mulle todella tärkeä. Mutta tuo vaatii multa aikaa enkä tiedä kuka jaksaa odottaa? Ei oo vielä tullu ketään vastaan.
Miksi ylipäätään pitäisi muuttaa yhteen? Muutenhan tuo voi johtua vain siitä, että et ole löytänyt Sitä Oikeaa? Siis ihmistä, johon uskallat luottaa heti ensihetkistä lähtien ja jonka seurassa et mieti huomista.
Sulla on oikeus edetä omaan tahtiin. Sillä on myös paljon merkitystä kuinka sopiva se mies on sulle. Olen edenny nopeasti... Ja hitaasti. Edellisen kanssa olin 3v yhdessä ennen, kun muutimme yhteen. Nykyisen kanssa oon lähes joka päivä yhdessä. Eikä ahdista yhtään. Emme muuta nopeasti yhteen lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole outo. Mä jaksoin yhtä suhdekuviota 5 vuotta ennenkuin tuli mieleen, että voi olla että kun toinen ei ole vieläkään sanonut rakastavansa, niin se ei ehkä rakastakaan. Itse olisin ollut valmis seurusteluun jotain puolen vuoden - vuoden kohdalla eli itsekin olen hidas.
Ekan poikaystävän - ainoa pitkä suhde - kanssa seurustelun aloittamiseen meni muutama kuukausi ja rakkauden tunnustamiseen reilu vuosi yhdessäoloa.
Ehkä ne ihmiset eivät ole olleet tarpeeksi oikeita sulle, kun et halua mennä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin tuo on hyvä kuin huono ominaisuus, koska jos toisesta vaan ei välitä oikealla tavalla, niin eipä kannata yhteenkään muuttaa. Mitä varten tätä ominaisuutta muuttaa pitäisi, koska mies ei rakasta itsekään jos kerran pitää asettaa tuollaisia ehtoja suhteelle.
Hyvässä suhteessa kaikki asiat tapahtuvat kuin itsekseen, eikä tuollaisia tarvitse ollenkaan miettiä.
Samaa mieltä. Ajattelen luottamusongelmat merkkinä siitä, että ihminen on kumppaniksi väärä. Sama juttu kommunikaatio- ja tulkintaongelmien kanssa. Oikean ihmisen kanssa on heti hyvä ja luonteva olla eikä hänen sanojaan tai tarkoitusperiään tarvitse epäillä.
Mä olen miettinyt samaa. Jos jokin ei tunnu hyvältä sen voi antaa olla. Näen kyllä vedättäjien sieluun...
En mä ole velkaa, enkä tee itseni kannalta huonoja ratkaisuja.
Rakastan viipyilevää, nautiskelevaa kosketusta, ja homma kusi jo jos joku dominaattori jotai yrittää.
Minä avaudun hitaasti mutta varmasti herra oikealle.
Siihen asti, 🥰🥰🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin tuo on hyvä kuin huono ominaisuus, koska jos toisesta vaan ei välitä oikealla tavalla, niin eipä kannata yhteenkään muuttaa. Mitä varten tätä ominaisuutta muuttaa pitäisi, koska mies ei rakasta itsekään jos kerran pitää asettaa tuollaisia ehtoja suhteelle.
Hyvässä suhteessa kaikki asiat tapahtuvat kuin itsekseen, eikä tuollaisia tarvitse ollenkaan miettiä.
Samaa mieltä. Ajattelen luottamusongelmat merkkinä siitä, että ihminen on kumppaniksi väärä. Sama juttu kommunikaatio- ja tulkintaongelmien kanssa. Oikean ihmisen kanssa on heti hyvä ja luonteva olla eikä hänen sanojaan tai tarkoitusperiään tarvitse epäillä.
Tarkoitatko, että 40-vuotiaana on ihan luonnollista, ettei vastaan ole tullut yhtäkään ”oikeaa” ihmistä? Täytän kohta 41 vuotta. Väitän kyllä, että itselläni on kyse sitä, että joskus lapsuudessa jokin perustavanlaatuinen asia on jäänyt vaiheeseen. En ole koskaan voinut luottaa vanhempiini ja ehkä se heijastuu varautuneisuutena? Tunteeni kyllä syttyvät mutta tarvitsen paljon aikaa oppiakseni tuntemaan miehen riittävän hyvin. Tähän mennessä ei ole miesten kärsivällisyys riittänyt.
Kiitos tästä aloituksesta. Nimittäin mulla on aloittajan kaltainen miesystävä. Ollaan kohta 2v seurusteltu ja vasta viime aikoina mies on jotenkin avautunut ja edes aavistuksen paljastaa tunteitaan. Olen itse paljon nopeampi etenijä, ainakin ollut ennen ja monet kerrat olen ollut tuskastua tähän suhteeseen vaikka kovin miehestä tykkään. En vain ole ennen tottunut näin hitaaseen tahtiin. Mutta jokin sai aina jäämään, ajattelin et no katsellaan ja niin vain mies paljastuu ihanammaksi joka kerta! On sanonut joskus että on todella varovainen ja hidas lämpenemään, ujokin.
Mutta tässä tapauksessa ainakin kannatti odottaa:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen suhde etenee omalla painollaan. Itse saman ongelman kanssa taistelleena tein vielä sen virheen, että luin kaikki maailman artikkelit ja nettikeskustelut salamarakastumisesta ja kuinka ”sen vain tietää”. Monille suhde pitää alusta asti olla varma ja suoraan lytätään hitaat alut.
Ei. Kaikki suhteet eivät ala samalla tavalla ja varsinkin jos tunne-elämän kanssa ongelmia. Itsellä on jonkin verran henkisiä ongelmia ja luottamusta ei vain löydy, mutta jotenkin onnistuin kohtaamaan miehen, joka sopii minulle. Ensimmäisen vuoden jälkeen tajusin oikeasti pitäväni miehestä ja nyt 2. vuoden kohdalla suhdestatukseni ei enää ole niin suuri salaisuus. Mies ei ole vieläkään tavannut ystäviäni, mutta olen pikku hiljaa oppinut puhumaan hänestä ja suhteestamme, enkä enää viittaa ympäripyöreästi lauseella ”kaverin kanssa..”.
Luojan kiitos miehellä riittää hermot!
Olen noin neljäkymmentä vuotias, enkä eläessäni ollu parisuhteessa. Olen kuitenkin erinomaisen tyytyväinen siihen, että olen onnistunut luomaan ja ylläpitämään muita merkittäviä ihmissuhteita. Edelleen elän haaveissa ja oiveissa, että vielä löytäisin ja kohaisin Sen Yhden ja Erityisen mutta kyllähän siä näinkin on voinut elää ja olla, miksi siis kiirehtiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suhde etenee omalla painollaan. Itse saman ongelman kanssa taistelleena tein vielä sen virheen, että luin kaikki maailman artikkelit ja nettikeskustelut salamarakastumisesta ja kuinka ”sen vain tietää”. Monille suhde pitää alusta asti olla varma ja suoraan lytätään hitaat alut.
Ei. Kaikki suhteet eivät ala samalla tavalla ja varsinkin jos tunne-elämän kanssa ongelmia. Itsellä on jonkin verran henkisiä ongelmia ja luottamusta ei vain löydy, mutta jotenkin onnistuin kohtaamaan miehen, joka sopii minulle. Ensimmäisen vuoden jälkeen tajusin oikeasti pitäväni miehestä ja nyt 2. vuoden kohdalla suhdestatukseni ei enää ole niin suuri salaisuus. Mies ei ole vieläkään tavannut ystäviäni, mutta olen pikku hiljaa oppinut puhumaan hänestä ja suhteestamme, enkä enää viittaa ympäripyöreästi lauseella ”kaverin kanssa..”.
Luojan kiitos miehellä riittää hermot!
Minä yritin selittää miehelle sitä, etten kerta kaikkiaan pysty nopeaan etenemiseen. Olin kuitenkin halunnut jatkaa tapailua jne. Mies silti tuskastui rakkaudentunnustusten odotteluun. Ehkä yritän ajatella niin, ettei mies itse tuntenut minua riittävän hyvin vannoessaan ikuista rakkautta.
Juh, yhiksenä olen vielä 2kertaa varovaisempi. Tahdon tavata ja "makustella" juttua ja samaa tekisin suhteessakin.
Mulle ei sopis jalkapalloa ja paneskelua mainostauoilla.
🧸
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suhde etenee omalla painollaan. Itse saman ongelman kanssa taistelleena tein vielä sen virheen, että luin kaikki maailman artikkelit ja nettikeskustelut salamarakastumisesta ja kuinka ”sen vain tietää”. Monille suhde pitää alusta asti olla varma ja suoraan lytätään hitaat alut.
Ei. Kaikki suhteet eivät ala samalla tavalla ja varsinkin jos tunne-elämän kanssa ongelmia. Itsellä on jonkin verran henkisiä ongelmia ja luottamusta ei vain löydy, mutta jotenkin onnistuin kohtaamaan miehen, joka sopii minulle. Ensimmäisen vuoden jälkeen tajusin oikeasti pitäväni miehestä ja nyt 2. vuoden kohdalla suhdestatukseni ei enää ole niin suuri salaisuus. Mies ei ole vieläkään tavannut ystäviäni, mutta olen pikku hiljaa oppinut puhumaan hänestä ja suhteestamme, enkä enää viittaa ympäripyöreästi lauseella ”kaverin kanssa..”.
Luojan kiitos miehellä riittää hermot!
Minä yritin selittää miehelle sitä, etten kerta kaikkiaan pysty nopeaan etenemiseen. Olin kuitenkin halunnut jatkaa tapailua jne. Mies silti tuskastui rakkaudentunnustusten odotteluun. Ehkä yritän ajatella niin, ettei mies itse tuntenut minua riittävän hyvin vannoessaan ikuista rakkautta.
Ikuista rakkautta, mutta jättää heti kun toinen haluaa hidastaa tahtia? Ei, mies ei ollut rakastunut sinuun, vaan paremminkin ajatukseen rakkaudesta. Valitettavasti aika klassista, halu olla rakastettu on niin vahva, että sitä uskoo hetkellisesti jopa itse omiin valheisiin.
Ei kannata heittää toivoa kaivoon, toivottavasti vielä löydät miehen, joka tajuaa ja arvostaa sinua juuri sinuna itsenäsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin tuo on hyvä kuin huono ominaisuus, koska jos toisesta vaan ei välitä oikealla tavalla, niin eipä kannata yhteenkään muuttaa. Mitä varten tätä ominaisuutta muuttaa pitäisi, koska mies ei rakasta itsekään jos kerran pitää asettaa tuollaisia ehtoja suhteelle.
Hyvässä suhteessa kaikki asiat tapahtuvat kuin itsekseen, eikä tuollaisia tarvitse ollenkaan miettiä.
Samaa mieltä. Ajattelen luottamusongelmat merkkinä siitä, että ihminen on kumppaniksi väärä. Sama juttu kommunikaatio- ja tulkintaongelmien kanssa. Oikean ihmisen kanssa on heti hyvä ja luonteva olla eikä hänen sanojaan tai tarkoitusperiään tarvitse epäillä.
Tarkoitatko, että 40-vuotiaana on ihan luonnollista, ettei vastaan ole tullut yhtäkään ”oikeaa” ihmistä? Täytän kohta 41 vuotta. Väitän kyllä, että itselläni on kyse sitä, että joskus lapsuudessa jokin perustavanlaatuinen asia on jäänyt vaiheeseen. En ole koskaan voinut luottaa vanhempiini ja ehkä se heijastuu varautuneisuutena? Tunteeni kyllä syttyvät mutta tarvitsen paljon aikaa oppiakseni tuntemaan miehen riittävän hyvin. Tähän mennessä ei ole miesten kärsivällisyys riittänyt.
Olen eri kuin kommentoimasi, mutta ei tuo välttämättä liity lapsuuteen mitenkään. Minusta on pikemminkin normaalia, ettei lähde yhteenmuuttoon kovin heppoisin perustein. Vuosi ei ole vielä kovin paljon aikaa, itselleni ainakaan, vaikka tulen turvallisesta perheestä. Kuten jo mainittiin, niin mikä ihmeen kiire tuon ikäisellä miehellä on yhteen muuttamisella? Yleensä silloin on jo omat asunnot ja elämän kuviot molemmilla kunnossa, ettei tarvitse asetella tuollaisia ehtoja, millä pitäisi todistella välittämistään. Yhdessähän voi viettää aikaa ja säilyttää omat asunnot niin kuin suurin osa keski-ikäisistä pareista tekeekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suhde etenee omalla painollaan. Itse saman ongelman kanssa taistelleena tein vielä sen virheen, että luin kaikki maailman artikkelit ja nettikeskustelut salamarakastumisesta ja kuinka ”sen vain tietää”. Monille suhde pitää alusta asti olla varma ja suoraan lytätään hitaat alut.
Ei. Kaikki suhteet eivät ala samalla tavalla ja varsinkin jos tunne-elämän kanssa ongelmia. Itsellä on jonkin verran henkisiä ongelmia ja luottamusta ei vain löydy, mutta jotenkin onnistuin kohtaamaan miehen, joka sopii minulle. Ensimmäisen vuoden jälkeen tajusin oikeasti pitäväni miehestä ja nyt 2. vuoden kohdalla suhdestatukseni ei enää ole niin suuri salaisuus. Mies ei ole vieläkään tavannut ystäviäni, mutta olen pikku hiljaa oppinut puhumaan hänestä ja suhteestamme, enkä enää viittaa ympäripyöreästi lauseella ”kaverin kanssa..”.
Luojan kiitos miehellä riittää hermot!
Minä yritin selittää miehelle sitä, etten kerta kaikkiaan pysty nopeaan etenemiseen. Olin kuitenkin halunnut jatkaa tapailua jne. Mies silti tuskastui rakkaudentunnustusten odotteluun. Ehkä yritän ajatella niin, ettei mies itse tuntenut minua riittävän hyvin vannoessaan ikuista rakkautta.
Ikuista rakkautta, mutta jättää heti kun toinen haluaa hidastaa tahtia? Ei, mies ei ollut rakastunut sinuun, vaan paremminkin ajatukseen rakkaudesta. Valitettavasti aika klassista, halu olla rakastettu on niin vahva, että sitä uskoo hetkellisesti jopa itse omiin valheisiin.
Ei kannata heittää toivoa kaivoon, toivottavasti vielä löydät miehen, joka tajuaa ja arvostaa sinua juuri sinuna itsenäsi!
Ikuista rakkautta, no huh. Eipä tuo olisi ensimmäinen kerta, että tausta yhteenmuuton kiireen takana ovat pelivelat tai joku muu rahatilanteeseen liittyvä käytännön syy. Ei ole ollenkaan huono juttu säilyttää aina oma asunto keski-ikäisenä, koska näissä keski-ikäisissä miehissä ja varmaan naisissakin on monenlaista kengänkuluttajaa. Vuoden tuntemisen perusteella ei voi tietää onko kaikki mitä on sanottu ihan tottakaan. Valitettavasti näin, moni kakku päältä kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suhde etenee omalla painollaan. Itse saman ongelman kanssa taistelleena tein vielä sen virheen, että luin kaikki maailman artikkelit ja nettikeskustelut salamarakastumisesta ja kuinka ”sen vain tietää”. Monille suhde pitää alusta asti olla varma ja suoraan lytätään hitaat alut.
Ei. Kaikki suhteet eivät ala samalla tavalla ja varsinkin jos tunne-elämän kanssa ongelmia. Itsellä on jonkin verran henkisiä ongelmia ja luottamusta ei vain löydy, mutta jotenkin onnistuin kohtaamaan miehen, joka sopii minulle. Ensimmäisen vuoden jälkeen tajusin oikeasti pitäväni miehestä ja nyt 2. vuoden kohdalla suhdestatukseni ei enää ole niin suuri salaisuus. Mies ei ole vieläkään tavannut ystäviäni, mutta olen pikku hiljaa oppinut puhumaan hänestä ja suhteestamme, enkä enää viittaa ympäripyöreästi lauseella ”kaverin kanssa..”.
Luojan kiitos miehellä riittää hermot!
Minä yritin selittää miehelle sitä, etten kerta kaikkiaan pysty nopeaan etenemiseen. Olin kuitenkin halunnut jatkaa tapailua jne. Mies silti tuskastui rakkaudentunnustusten odotteluun. Ehkä yritän ajatella niin, ettei mies itse tuntenut minua riittävän hyvin vannoessaan ikuista rakkautta.
Ikuista rakkautta, mutta jättää heti kun toinen haluaa hidastaa tahtia? Ei, mies ei ollut rakastunut sinuun, vaan paremminkin ajatukseen rakkaudesta. Valitettavasti aika klassista, halu olla rakastettu on niin vahva, että sitä uskoo hetkellisesti jopa itse omiin valheisiin.
Ei kannata heittää toivoa kaivoon, toivottavasti vielä löydät miehen, joka tajuaa ja arvostaa sinua juuri sinuna itsenäsi!
Tuo ei kyllä kuulosta ikuiselta rakkaudelta, vaan ihan muulta.
Et voi nopeuttaa tunteitasi ehkä mitenkään. Voit ottaa riskin ja antaa suhteen viedä, olla tyytyväinen sinkkuuteesi tai sitten jatkaa nykyisellään. Toki tuo nykyinen toimintatapasi sisältää myös sen riskin, että suhde päättyy -joko vitkuttelusi takia tai muista syistä.