Ystävä valitti eilen kuinka ei tule jaksamaan koko perhettä kotona!

Epäilen, että tuon miehen työskentely kotona tulee olemaan yhtä helvettiä. Toivottavasti tämä apn ystävä on aikuinen ja osaa olla purkamatta ahdistusta kumppaniinsa. Alituinen keskeyttäminen ja syyllistäminen työnteosta ei ole se oikea tie, sanoohan sen järkikin, mutta nykypäivänä se järki tuppaa unohtumaan silloin kun musta tuntuu.

Kyllä minäkin mietin, että mitä tästä tulee. Pitäisi saada omia hommia tehtyä, huolehtia erityislapsen koulutyöstä ja vahtia viskaria. Lisäksi pitää tehdä aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Olen pienituloinen opiskelija, joten ruokaan tulee menemään kaksinkertainen summa rahaa aiempaan. Ainoa oma aika tulee olemaan suihku. Muuten olen 24/7 lasten kanssa yksin. Mietin, että laittaisin viskarin muutamaksi päiväksi päiväkotiin, mutta siitä syyllistetään.

Meillä on nyt kotona 2-vuotias 30.3. asti. Sekä minä että mieheni teemme etätöitä kotoa käsin. Miehelläni nyt erityisen tärkeä viikko töissä joten joutuu olemaan pitkiä aikoja työhuoneessaan. Itselläni on hiukan helpompaa, mutta silti on hommia tehtävä joka päivä. Asumme omakotitalossa.

Miehen kiireet tarkoittavat sitä, että sekä lapsen- että huushollinhoito on täysin minun harteillani. Normaalioloissa laitan lämpimän ruuan vain lapselle, itse syömme töissä päivisin. Siivota täytyy jatkuvasti, erityisesti keittiön ja vessojen siisteyttä täytyy ylläpitää, koska muuten syöksymme kaaokseen. Normaalisti ei tarvitse siivota kuin iltaisin. Ruuat on suunniteltava, kaupassa on käytävä.

2-vuotiaamme ei ole paikallaan pysyvää sorttia, ja hän tarvitsee paljon viihdykettä ja seuraa.

Kiirettä pitää, ja luulin että ahdistuisin siksi, että teen nyt melkein kaikki kotityöt. Mutta ei oikeastaan tunnu missään. Olen saanut viettää aikaa ja leikkiä poikani kanssa ja meillä on ollut ihanaa. Aamuisin ei ole tarvinnut kiirehtiä mihinkään, eikä muutenkaan ole kiire yhtään minnekään. Pakolliset kauppareissut hoituvat pojan kanssa yhdessä ja olenkin huomannut, että olen tullut kärsivällisemmäksi hänen kanssaan, ja todella nautin hänen seurastaan, vaikka onkin kova uhmaikä päällä. Omat työtkin ovat hoituneet ihan hyvin, esim pojan nukkuessa, tai vasta iltapäivällä, kun mies lopettaa omat työnsä. Kohtuuden nimissä otin tälle viikolle kolme lomapäivää, vaikka teenkin etätöitä päivittäin, kompensoidakseni tätä kaikkea lapsenhoito- ja kodinhoitohässäkkää (en todellakaan ehdi tehdä töitä 8h päivässä ja pomoni tietää sen). Työpaikan ohjeistus on, että tehdään vain kiireellisimmät asiat tällä ja ensi viikolla. Kaikki muu voi odottaa.

Tietenkin tiedostan sen, että koronatilanne on mikä on emmekä tee yhtään turhaa reissua oman pihan ulkopuolelle, mutta olen kiitollinen tästä ajasta jonka saan viettää poikani kanssa kotona. Eli tällainen opetus tästä sitten. Kun tilanne normalisoituu, niin pidän huolen siitä että muistan olla kiitollinen yhteisestä arjesta, illoista ja aamuista.

Minuakin ahdistaa, miten tulen jaksamaan. Meitä on 4 henkeä, asutaan kolmiossa. Vanhempi lapsi on viskari ja ollut päivähoidossa 20 h/vko. Minä nuoremman kanssa kotona. Lapset ovat olleet isovanhemmilla yhden iltapäivän viikossa, silloin olen saanut omaa aikaa ja tehnyt myös kotitöitä. Nyt tämä henkireikä poistui. Ja tietysti nyt on esikoinenkin pois päivähoidosta. Ei tämä muuten mitään, mutta mulle puhkesi mt-ongelmia, kun esikoinen tuli siihen ikään, jossa itseäni on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Tää on psykiatrin mukaan aika tyypillinen kuvio, mutta itselle tää oireilu tuli aika puskista. Diagnoosina ptsd, sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö ja masennus, joka on vaikean ja keskivaikean väliltä. Oon kohtuullisen toimintakykyinen, kun on ollut nuo avut päivähoidosta ja isovanhemmilta, mies tietysti myös tukena. Mutta silti olen ollut aivan jaksamiseni äärirajoilla. Vähän aikaa sitten sain väliaikaisen lääkityksen pariksi viikoksi, sillä vältettiin osastohoito. Oli tarkoitus ensi viikolla mennä taas lääkäriin juttelemaan tilanteesta ja katsomaan, josko aloitettaisiin joku lääkitys pysyvämmin (nyt ei siis käytössä mitään). Toivottavasti tuota lääkäriaikaa ei nyt tän koronahässäkän takia peruta! Terapiaankin tuli suositus, että tapaamiset hoidettaisiin etänä. Se ei ehkä oo yhtä hyvä, mutta onneksi edes etänä voi jatkaa.

Tiiättekö, että tällaisessa tilanteessa se valittaminen ja uhriutuminen ei auta. 

Mä tässä mielessäni kuvittelen sota-aikaa. Niillä meni varmasti lopulta tosi-tosi huonosti, jotka keskittyivät valittamaan. Moni huomasi, että poru ei auta jos haluaa elää. Siellä naiset kynti  peltoa sillä välin kun miehet oli rintamalla ja kaatuivat varmaan iltaisin puolitajuttomana väsymyksestä luteiseen punkkaansa. Mutta selvisivät. Ja selvisivät senkin ajan kun maksettiin sotavelkoja ja hiljalleen noustiin maana jaloilleen niin, että yhtenä päivänä Suomi lakkasi olemasta kehitysmaa.

Nyt on meidän vuoro. Haluttiin tai ei.

Joo, en minäkään jaksa. Olen yh ja neljä vuotiaani ei halua leikkiä itsekseen edes viittä minuuttia. Kauhistuttaa ajatus, että joudun nyt kuukauden leikkimään jollain h*lvetin petzeillä 12h päivässä, kun en voi viedä lasta päiväkotiin leikkimään. Enemmän pelottaa, sekoaako pääni kuin että saisin koronan.

Vuosia etätöitä tehneenä annan vinkin: tee päivällistä niin paljon, että siitä riittää seuraavana päivänä lounaaksi. Ei etätyöläisetkään kokkaile kesken työpäivän. 

Tarvitsen paljon hiljaisuutta ja omaa tilaa. Nyt sen järjestäminen haastavaa. Elämä on myös rajoitetumpaa kuin lomalla, kun aktiviteetit rajoittuu ulkoiluun. Lapsella energiaa kuitenkin riittää loputtomasti ja olemme tottuneet käymään elokuvissa, museoissa ja tapahtumissa. Outoa, kun on tällainen avovankilakokemus nyt käsillä.

Suurin haaste on ehdottomasti minun ja miehen erilainen suhtautuminen tähän tilanteeseen. Hän on hamstraaja ja näköjään myös kärsii pahasta ahdistuksesta. Se kuormittaa. Hän ei toimi rationaalisesti vaan vöyhöttää ja stressaa päivät yöt. Minä toimin ohjeiden mukaan ja sopeudun siihen, että nyt on poikkeustilanne. En pelkää, en maalaile kauhukuvia enkä tee muuta kuin otan päivän kerrallaan.

Meillä ei ole rentoa yhdessäoloa tämän vuoksi, kun miehellä pyörii mielessä vaan paniikkiajatukset. Onneksi lapsen kanssa voi viettää aikaa nauraen ja hassutellen. Kahdestaan miehen kanssa olisi painostavaa. Tämä jos mikä yllätti minut. Olemme aina viihtyneet hyvin yhdessä eikä toisen naama ole tympinyt. Paitsi nyt.

Vierailija kirjoitti:

Tiiättekö, että tällaisessa tilanteessa se valittaminen ja uhriutuminen ei auta. 

Mä tässä mielessäni kuvittelen sota-aikaa. Niillä meni varmasti lopulta tosi-tosi huonosti, jotka keskittyivät valittamaan. Moni huomasi, että poru ei auta jos haluaa elää. Siellä naiset kynti  peltoa sillä välin kun miehet oli rintamalla ja kaatuivat varmaan iltaisin puolitajuttomana väsymyksestä luteiseen punkkaansa. Mutta selvisivät. Ja selvisivät senkin ajan kun maksettiin sotavelkoja ja hiljalleen noustiin maana jaloilleen niin, että yhtenä päivänä Suomi lakkasi olemasta kehitysmaa.

Nyt on meidän vuoro. Haluttiin tai ei.

Suoraan sanottuna ei tule mieleen yhtä ainutta tilannetta tässä elämässä, jossa valittaminen tai uhriutuminen auttaisi. Mutta usein jos on itsellä vaikea elämäntilanne, se voi vähän helpottaa ahdistusta, jos asiasta kertoo muille, edes anonyymisti netissä. Siitä ei mielestäni tarvitsisi syyllistää ketään, koska ei siitä syyllistämisestäkään mitään apua kenellekään ole.

Mitä tulee sota-aikaan, sen ajan koettelemukset ovat aivan omassa luokassaan eikä vertailu ole oikein mielekäs.

T. viestin nro 126 kirjoittaja

Rakastan lapsiani ja miestäni yli kaiken. Meillä 5 lasta, nuorin 3v ja vanhin 14v.

Viikonloput ja lomat ihan jees tällä poppoolla, kun elintilaa on kodin ulkopuolellakin.

Mutta, nyt kun päiväkotilaiset ja koululaiset kotona ja me miehenkin kanssa kotona etätöissä niin tää on kaaos. Toki uusi tilanne ja vaatii sumplimista että saa toimimaan.

Ymmärrän erittäin hyvin, että meilläkin tulee pinna palamaan useamman kerran. Varsinkin kun ei voi ottaa avuksi iäkkäitä isovanhempia jotka ovat tottuneet jeesiin, harrastukset kaikilta on nyt peruttu mikä on todella iso miinus, ei voi käyttää niitä palveluita ja yleisiä "olohuoneita" joita on totuttu käyttämään.

Neljän seinän sisällä 24/7 oleminen on painajainen. Onneksi on edes oma piha ja lähellä ulkoilualue.

Supistuu Helsinki olemattomiin. Perheessä on usrampi perussairas joten riskejä on nyt karsittu ihan minimiin. Ruokakin tulee nyt kotiin tilattuna.

Todella ymmärrän niitä jolla on oman tilan tarvetta ja joista tämä tuntuu vaikealta kunollaan yhdessä sumpussa. Erot tulee takuulla lisääntymään, se on selvä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, en minäkään jaksa. Olen yh ja neljä vuotiaani ei halua leikkiä itsekseen edes viittä minuuttia. Kauhistuttaa ajatus, että joudun nyt kuukauden leikkimään jollain h*lvetin petzeillä 12h päivässä, kun en voi viedä lasta päiväkotiin leikkimään. Enemmän pelottaa, sekoaako pääni kuin että saisin koronan.

Tulipa surullinen olo lapsesi puolesta. Pääsi on jo sekaisin, sitä ei tarvitse enää jännittää, nyt pidät sen lapsen vaan kotona ja laitat vaikka piirrettyjä välillä sille, etkä vie päiväkotiin ettei tarvitse sitä koronaa jännittää.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ahdistun, mutta olen totaali yh jolla on ekaluokkalainen. Pakko tehdä etätyötä, mutta työni on erittäin vaativaa joten tiedän jo nyt että se ei tule onnistumaan. Ei myöskään ole varaa jäädä pois työstä, koska vuokra, laskut ja ruoka pitäisi pystyä maksamaan.

Melkoinen umpikuja!

Vaativa mainittu! Onko oikein asiantuntijatyökin vielä?

T: vaativa asiantuntija

Myös mun kaveri valitti. On ollut viimeiset 10 vuotta kotiäitinä ja perheeseen on tehty 5 lasta parin vuoden välein. Nyt hirveä uhriutuminen päällä kun koulut ja kerhot sulkeutuivat ja joutuu olemaan kaikkien muksujen kanssa kotona.

Haloo, toisilla on lapset himassa ja samalla joutuu vielä tekemään etätöitä! Ja miksi lapsia pitää tehdä noin monta, jos ei niitä jaksa hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, en minäkään jaksa. Olen yh ja neljä vuotiaani ei halua leikkiä itsekseen edes viittä minuuttia. Kauhistuttaa ajatus, että joudun nyt kuukauden leikkimään jollain h*lvetin petzeillä 12h päivässä, kun en voi viedä lasta päiväkotiin leikkimään. Enemmän pelottaa, sekoaako pääni kuin että saisin koronan.

Päiväkodit normaalisti auki, joten mikset voisi viedä lastasi sinne?

Olen 17-vuotias lastensuojelun asiakas. Lastensuojelu linjannut, etteivät lastensuojelun asiakkaat saa käydä kotilomilla 13.4 asti. Työntekijät kuitenkin menevät joka päivä vuoron jälkeen kotiin ja useampi työntekijä meidänkin yksikössä. Heitä ei koske minkäänlaiset rajoitteet, minkä sinällään ymmärrän, kun töissä täällä ovat. Kuitenkaan en ymmärrä sitä, mitä eroa se tekisi minun mennä kotilomille niin, että menen autokyydillä. Samalla tavallahan työntekijätkin menevät autokyydillä kotiinsa ja ovat perheidensä kanssa. Sinällään tämä aika ei ole pitkä, eikä haittaa minua, mutta sääliksi käy sijoituksessa olevia pieniä lapsia, jotka eivät ymmärrä, miksi vanhempien luo ei saa tulla, eivätkä vanhemmat saa tulla käymään.

Vierailija kirjoitti:

Olen 17-vuotias lastensuojelun asiakas. Lastensuojelu linjannut, etteivät lastensuojelun asiakkaat saa käydä kotilomilla 13.4 asti. Työntekijät kuitenkin menevät joka päivä vuoron jälkeen kotiin ja useampi työntekijä meidänkin yksikössä. Heitä ei koske minkäänlaiset rajoitteet, minkä sinällään ymmärrän, kun töissä täällä ovat. Kuitenkaan en ymmärrä sitä, mitä eroa se tekisi minun mennä kotilomille niin, että menen autokyydillä. Samalla tavallahan työntekijätkin menevät autokyydillä kotiinsa ja ovat perheidensä kanssa. Sinällään tämä aika ei ole pitkä, eikä haittaa minua, mutta sääliksi käy sijoituksessa olevia pieniä lapsia, jotka eivät ymmärrä, miksi vanhempien luo ei saa tulla, eivätkä vanhemmat saa tulla käymään.

En löydä nyt oikeita sanoja. Halusin vain osoittaa myötätuntoa jotenkin 💜

Vitsit, asutaan pienessä väliaikas asunnossa remontin vuoksi, 2 aikuista ja 5 koululaista 57m2 kolmiossa. Hermot riekaleina jo jokaisella.

Remontti omassa omakotitalossa venyy koronan vuoksi, koska iso osa firmasta jonka palkkasimme on koronassa sairastuneena tai karanteenissa. On sen verran kesken, ettemme voi siellä olla emmekä osaa itse tehdä sitä työtä.

Mulla selkeästi stressi väheni kun lapset 3 kpl jäi kotiin. Nyt voi tehdä oman aikataulun päivälle esim kotikoulu alkaa klo 10, lounas klo 13 ja sitten mulla oma työpäivä etänä alkaa. Loistavaa, toivottavasti jatkuu pitkään.

Miksi ihminen joka kaipaa paljon hiljaisuutta ja tilaa ympärilleen hankkii ison perheen?

Yksinkin voi elää tai parisuhteessa, mutta sen pitäisi olla selvää, että lasten kanssa yksinolo tms. ei onnistu. Jonkun muun pitäisi siis hoitaa näiden ihmisten lapset?

Kaikissa tilanteissa?

Myös jos toisen naama ärsyttää niin olkaa eri huushollissa, älkää muuttaako yhteen.

Mutta kun pitää olla se perhe ja parisuhde, mutta ei sen seurauksia.

Olkaa onnellisia ne joilla on se omakotitalo. Ihan eri nyt olla kuin kerrostalossa pienessä asunnossa. Näitä kerrostaloperheitä osin ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että tuon miehen työskentely kotona tulee olemaan yhtä helvettiä. Toivottavasti tämä apn ystävä on aikuinen ja osaa olla purkamatta ahdistusta kumppaniinsa. Alituinen keskeyttäminen ja syyllistäminen työnteosta ei ole se oikea tie, sanoohan sen järkikin, mutta nykypäivänä se järki tuppaa unohtumaan silloin kun musta tuntuu.

No meillä taas kotona oleminen on yhtä helvettiä miehen etätyöskentelyn takia. Täällä on niin hirveä sotku miehen järjettömyyksien takia, että hermot menee. Ihmeellisiä keskeneräisiä taloustöitä, että joudun pyykit pesemään kahteen kertaan kun niitä ei ole kunnolla ripustettu tai kuivumasta otetut on kierrätetty lattian kautta. Astioita siellä täällä, sukkia toisaalla ja kauhea rähinä päällä koko ajan kun on niin kauhea stressi. samalla ei kysytä hetkeäkään, miten itse voin tai jaksan tuota sikailua. Itselläni on myös vaativa keskittymistä vaativa homma, ja teen ne hommat illalla muiden nukkuessa. Aamusta taas mies ei anna minun nukkua vaan käy tunnin välein toimittamassa jotain "todella tärkeää". Tänä aamuna työnsin hänet ulos makkarista, suljin oven ja hän tuli sen taakse karjumaan miten itsekäs ja ilkeä olen - ja kun heräsin vasta 11:00 sen perinteisen aamu 8:00 - 9:00 sijaan, niin vastassa oli kahta kauheampi hävitys. Tämän takia uskoisin, että se suurin helvetti on tällä hetkellä naisilla eikä niinkään miehillä. 

Usein pääsen nukkumaan vasta kolmelta aamuyöllä, olisi piristävää jos edes palsta olisi silloin auki, niin saisi keskeytyksetöntä aikuisaikaa ja purettua päivän mittaan kertynytta v i t u tussaldoa jonkun kanssa, ja puhuttua edes virtuaalisesti jonkun kanssa kun kotona soi koko ajan joko puhelin tai lapsi keskeyttää mustasukkaisuuksissaan aikuisten keskustelut.