Ystävä valitti eilen kuinka ei tule jaksamaan koko perhettä kotona!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis on ollut itsekseen päivät kun lapset ovat olleet kouluissa ja mies töissä ja nyt siis menettää oman runkkuajan.

Todellakin ymmärrän. Harmi että lapset ovat jo koulussa, eivätkä päiväkoti-ikäisiä. Silloinhan ongelmaa ei olisi.

Eikö se vois käydä autotallissa tai metsässä runkulla?

Tai läheisen pikaruokalan naistenvessassa runkulla. Ikäänkuin jännitystä hakemassa. Parempi jäädä kiinni tuntemattomille kuin omille perheenjäsenille.

Paljon konservatiivisempi ratkaisu. Ehkä on parempi että valitsee pikaruokalan kaupungin toiselta laidalta.

Ei taida rouvalle olla kunnon kuria kotona. Ala-arvoinen.

Samassa tilanteessa paitsi osa alle 5v ja tässä talossa ei osata muutako huutaa ja riehua..eikä asunto ole 100neliötä isompi tuntuu että pää hajoaa.

Ja vasta muutama päivä on pitänyt sietää omia lapsia ja miestä.

Varmasti tätä samaa perhe-elämää (=lue perhehelvettiä) on luvassa kesään, syksyyn saakka.

Kun vielä tulee liikkumiskielto, niin mitäs sitten ?

Hankkikaa korona, pääsette teholle ja ongelma ratkaistu, eikö ?

Vierailija kirjoitti:

Mulle se hiljaisuus ja yksinolo on latautumisen aikaa. Olen aina ollut ihminen, joka viihtyy paljon yksin ja iän myötä se vaan tuntuu lisääntyvän.

Mä ymmärrän oikein hyvin, että sisällä vaikka vähän isommassakin asunnossa koko ajan hengaileva perhe saattaa alkaa tuntua ahdistavalta, vaikka suhteet kunnossa olisikin.

Nyt kun lapset on jo muuttaneet pois, niin välillä pelkkä mieskin on liikaa. Innostan häntä mielelläni harrastamaan kodin ulkopuolisia juttuja ja ne kaikkihan ei nyt onnistu.

Tavallisesti hän käy salilla ja uimassa, kirjastossa ja onneksi myös lenkillä. Ulos kai sentään saa nytkin mennä.

Kovin suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä ovat tässä taas ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä toisten erilaisuutta. Ainakaan vielä ei tämä tauti ole ihmisten ymmärryskykyä näyttänyt lisäävän yhtään.

Elä sitten erakkona. 

Lapsia tehdään, mutta sitten niitä ei kestetäkään vaan sysätään päivähoitoon, mummolle, tuttaville ja muille hoitoon. Nyt moni on hätää kärsimässä kun koko perhe on kotona. Hyvin outoa.

Vierailija kirjoitti:

Samassa tilanteessa paitsi osa alle 5v ja tässä talossa ei osata muutako huutaa ja riehua..eikä asunto ole 100neliötä isompi tuntuu että pää hajoaa.

Kannatti jättää mukulat kasvattamatta jo ihan pieninä. Sitä kylvää mitä niittää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla alkaa myös jo seinät kaatua päälle. Mieheni tekee muutenkin freelancetyötä kotoa käsin, ja se, että nyt kotona on hänen lisäkseen minä ja yläkouluikäinen teini, tuntuu olevan hänelle aivan ylivoimainen tilanne. Hän on tottunut siihen, että saa metelöidä kotona mielensä mukaan päiväsaikaan, ja muiden ottaminen huomioon ei ota millään onnistuakseen. Asumme pienehkössä kerrostalokolmiossa, eikä meillä ole erillistä työhuonetta. Teinin pitäisi pystyä opiskelemaan ja minun työskentelemään etänä, mutta mies saattaa esimerkiksi keskellä päivää laittaa television päälle minun ollessani työpisteellä metrin päässä.

Toivoin, että karanteeniaika lähentäisi meitä perheenä ja pariskuntana, mutta valitettavasti näyttää siltä, että aika lähinnä paljastaa miehen itsekkyyden.

Hankkikaa kuulokkeet television katselijalle.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanahan ei ole se, että eroon ei pääsisi vaikkapa ulos menemällä, mutta kun se ei rentouta mitenkään. Se rentouttaa että muut painuu vaikka hevonkuuseen ja itse saa olla muutaman tunnin rauhassa omassa kodissaan! Muut pois kotoa!

Ymmärrät varmaan että muut haluavat myös muutamatuntisensa, olethan lähdössä vuorostasi alta pois silloin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanahan ei ole se, että eroon ei pääsisi vaikkapa ulos menemällä, mutta kun se ei rentouta mitenkään. Se rentouttaa että muut painuu vaikka hevonkuuseen ja itse saa olla muutaman tunnin rauhassa omassa kodissaan! Muut pois kotoa!

Ymmärrät varmaan että muut haluavat myös muutamatuntisensa, olethan lähdössä vuorostasi alta pois silloin?

Itseasiassa teen sitä. Mutta eihän vastavuoroisuus ikinä äitiä tai vaimoa koske.

Täällä on kans pari päivää kiristelty hermoja kun kaikki ollaan nyt paikalla, kerrostalo asunnossa.

Mutta ongelma ei olekkaan se oma perhe, vaan se mihin on tottunut. Mies tekemään töitä 7 päivää viikossa, lapset harrastuksiin 5 iltaa viikossa ja minä yksin kotona hiljaisuudessa tekemään töitä tietokoneella. On ollut siis ihan todellinen shokki, kun yht äkkiä kaikki on samassa tilassa ja ne normaalit rutiinit puuttuu kaikilta. Viikko pari niin tähänkin jo taas tottuu. Malttia kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmanahan ei ole se, että eroon ei pääsisi vaikkapa ulos menemällä, mutta kun se ei rentouta mitenkään. Se rentouttaa että muut painuu vaikka hevonkuuseen ja itse saa olla muutaman tunnin rauhassa omassa kodissaan! Muut pois kotoa!

Ymmärrät varmaan että muut haluavat myös muutamatuntisensa, olethan lähdössä vuorostasi alta pois silloin?

Itseasiassa teen sitä. Mutta eihän vastavuoroisuus ikinä äitiä tai vaimoa koske.

Mikset ole opettanut edes lapsiasi huomioimaan muita? Miehen valinnasta en edes mainitse.

Iso omakotitalo? Lapsilla on varmaan omat huoneet? Ja voi ne lapset leikkiä pihalla, kun eivät lähde ilman aikuista sieltä pois. Noin isojen lapsien kanssa pitäisi jo voida sopia asioista. Eli en oikein ymmärrä, mistä apn ystävä valittaa.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä tässä kun eilen ja tänään olen tehnyt etätöitä ja kaksi päiväkoti-ikäistä ja yksi pikkukoululainen ovat kotona, niin pinna on kireällä. Pystyn tekemään töitä ja ihan omasta aloitteestani otin lapset kotiin jo ennen hallituksen linjauksia, ja olen tyytyväinen, että tämä linjaus tehtiin. Mutta silti kyllä hieman on kauhunsekainen olo tulevista viikoista tai kuukausista. Tottuuko tähän vai onko jatkuva ärtymys päällä? Mitä se vaikuttaa perheeseen ja parisuhteeseen?

Eivät nämä ihan tyhjiä pohdintoja ole. Hiljaisuus ja yksinolo ovat ihan tärkeitä asioita latautumiseen.

Meillä täysin samoin sillä erotuksella, että meillä on vain kaksi päiväkoti-ikäistä lasta. Ongelma ei ainoastaan ole se, miten itse jaksaa ilman yksinoloa ja hiljaisuutta. Aika suuri lisämauste tulee siitä, että kotona olevat lapset tylsistyvät ja alkavat kiipeillä seinille ja muutenkin ovat hankalia, kun eivät pääse kavereiden kanssa purkamaan energioitaan. Ja se käy hermon päälle! Lisänä vielä, että ei se mitään yhdessäoloa ole, kun itse pitäisi kuitenkin tehdä töitä ja pystyä keskittymään niihin. Ei tämä varmasti ole monellekaan kivaa, mutta kyllä tästäkin selvitään.

Pitäis kuulua tärkeään perheeseen, niin edes joku pääsis kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä tää nykyvanhemmuus on. Huoh.

En sanoisi nykyvanhemmuuden ongelma. Ei omassa nuoruudessani 80-luvulla juuri kökitty koko perheen voimin samassa tilassa. Lapset suorastaan patistettiin pois vanhempien silmien alta, komennettiin ulos kavereiden kanssa. Kyllä nykyään sitä läsnäolon tärkeyttä korostetaan paljon enemmän.

Nykyisin vasta onkin keksitty joku ihme idea, että kaikkien tarvitsee kyhjöttää lapset kainaloissaan koko ajan ja se joka ei kyhjötä, on huono vanhempi. 60-luvulla äveriäämmät laittoivat lapsensa toiselle puolelle suomea sisäoppilaitoksiin, jotkut jo 7-vuotiaana. 3-vuotiaita laitettiin naapurustoon hoitoon ja ihan sama kuka katseli perään. Ysärillä ei ollut samanlaista yleistä ilmapiiriä, jossa kaikki olisi ollut kielletty, joten muksut saattoivat mennä kuka missäkin. Muistan omallakin kylällä, miten seitsemän vuotiaat olivat keskenään lähteneet kotipihaltaan paikallisen baarin naulakoille pelleileemän perjantai-iltana. Nykyisin ei puhettakaan! 

Joten, nykyvanhemmuus tosiaan. 

Minä rakastan lapsiani ja nautin heidän seurastaan. Viikonloppuisin teemme asioita yhdessä muutenkin koko päivän, en kaipas mitään tyhjiötä ympärilleni. Kun lapset nukkuvat, saatan lukea noin tunnin sängyssä ennen kuin simahdan, muuten olemme lähes jatkuvasti vuorovaikutuksessa ja minusta se on normaalia.

Yh

Vierailija kirjoitti:

No jospa korona karsii niin ei ole niin montaa kotona häiritsemässä. Sitäkö hän toivoo?

Oletko tollo?

Ulkoilua vaan! Koulua ne lapset kuitenkin käy kotona. Laittaa yhteisen kotikoulun päivärytmin.

Pitää välkät ja ruokatauon.

Organisointia se on.

Nyt on selkeä homma, kun on kuukausi näin.

Voi myös olla, että jotkut saa nyt kirittyä kiinni opinnoissa.

Tsemppiä kaikille.

Alkujärkytyksen jälkeen hommiin vaan.

Saa kerrankin itse aikatauluttaa.

Miksi edes on puoliso, tai saatika lapsia. No tietenkin sen takia, koska pitää saada kaikki ja ainoastaan ne hyvät puolet asioista. Miten tämä voi ollakkin niin tyypillistä nykyään? Saman huomaa valitettavasti myös tasa-arvokeskustelussa puolin ja toisin. Missä on tämän naisen empatia omia perheenjäseniään kohtaan, koska epidemian iskiessä heitä ei haluta edes omaan kotiinsa? minä,minä,työttömänä,minä,minä,minä. Oksettaa. Edessä on kova pudotus.