Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Professori: korona-paniikki täysin liioiteltua, ei pahempi kuin kausi-influenssa

Vierailija
14.03.2020 |

Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola sanoo olevansa hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamasta paniikista.

– Koronavirus on yksi hengitystieinfektioiden aiheuttaja monen muun joukossa. Meillä on 135 000 tautitapausta maailmanlaajuisesti ja noin 4 000-5 000 kuollut. Tavallinen influenssaepidemia tappaa maailmanlaajuisesti noin puoli miljoonaa, Peltola suhteuttaa Ylen tv1:n Ykkösaamussa.

– Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä, Peltola arvioi.

Hän muistuttaa, että tapana on toki aiemminkin ollut ennakolta suurennella tauteja – esimerkiksi sarsia, josta ei laajaa epidemiaa sittemmin tullutkaan.

Peltolalta kysyttiin, että miksi koronaa sitten pelätään niin paljon.

– Olen hämmästellyt sitä itse kovin paljon. Kysymyksessä on yleensä lievä tauti, joka sairastetaan useimmiten kotona. Me olemme nähneet monta epidemiaa aikaisemminkin. En näe tässä minkäänlaista kauhun syytä.

https://www.verkkouutiset.fi/infektiotautiopin-emeritusprofessori-olen-…

Kommentit (441)

Vierailija
41/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

italia? Kiina?

Ruotsi.

Infektiotautien emeritusprofessori.

Sinun ammattisi?

Voinhan minäkin sanoa olevani matemaatikko ja että yksi plus yksi on kolme. Se on siis totta, koska olenhan matemaatikko. Ihan maallikko jo voi päätellä, että tässä ei ole kyse kausi-influenssasta, vaikka jotain samoja piirteitä on. Koronan kaikkia vaikutuksia ei edes vielä tiedetä, se on sen verran tuore juttu. En nyt kannata mitään hysteriaa, mutta ei monia, isoja tapahtumia peruta ihan tuosta noin vain.

Vierailija
42/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko niin että suomen asiantuntijat ovat oikeassa ja muut väärässä? THL:n ja HUSin asiantuntijoiden erehtymättömyyttä voi tarkastella heidän aikaisempien lausuntojensa perusteella. Tämän statistiikan perusteella nämä kaverit eivät ole onnistuneet asiantuntija-arvioissaan liittyen koronaan.

Toisella puolella ovat henkilöt, jotka ovat joutuneet painimaan realielmässä tämän ongelman ja sen aiheuttamien haasteiden kanssa. Heidän ei tarvitse ennustaa tai tehdä simuloitimalleja, he voivat kertoa mitä tekivät oikein ja mitä väärin.

Noista kahdesta vastakkaista mielipidettä jakavasta ryhmästä valitsen jälkimmäisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiintoinen kommentti proffalta. Voi hyvin olla oikeassa. Tilastot viittaavat siihen, että maailman media pelaa yhä enemmän ns. pelkopeliä, jolla ilmiöt saadaan jatkuvalla huudatuksella näyttämään aiempaa suuremmilta, vaikka ainoa suurentunut asia on itse asiassa uutisointi.

Vierailija
44/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koronavirus hakeutuu elimistössä ACE2- reseptoreihin, joita on paitsi keuhkoissa, myös sydämessä, munuaisissa ja ruuansulatuselimistössä. Tämä on oleellinen ero influessaan ja selittää monielinsairauden ja sairauden vakavuuden.

Vierailija
45/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai niin. Ehkä ko henkilö voisi jakaa viisauttaan kiinalaisille tai vierailla vaikkapa milanolaisessa sairaalassa ja pitää luennon siellä asiasta. Emeritus eli eläkkeellä ts nykymaailmasta pihalla kuin lumiukko. Ja vaarallinenkin kun osa uskoo noita vähättelyjä. Eurooppa on kusi sukassa nyt kun ollaan kuunneltu vähätteleviä "asiantuntijoita". Mites meni noin niinku omasta mielestä?

Italiassa kuolleiden keski-ikä on 81 vuotta! Siinä kulttuurissa tupakoidaan ja asutaan lasten kanssa elämänsä loppuun asti. Meillä vanhukset tupakoi suhteellisen vähän ja asuu omillaan ja todellakin kuolleiden keski-ikä on todella korkea! Tietysti italialaisia huolettaa kun pastamammat kuolee, että kuka sen ruuan laittaa, mutta onneksi suomessa sentään tiedetään tehdä ruokamme itse. Eikä ne mummot nykyaikana mitään ruokia enää laittelekaan. Vanhana kuoleminen kuuluu elämään. Tämän ei pitäisi olla kellekään yllätys.

Mun isä on liki 80 v. Ja polttaa paljon tupakkaa, on aina polttanut. Että ei toi sun vähättely nyt yhtään lohduta. Ihmisillä on huoli muistakin kuin itsestään!

Vierailija
46/441 |

Lisäisin tuohon, että italiainen kulttuuri on myös omiaan levittämään tautia, kun ihmiset oleilee mielellään suurissa joukoissa koko suvun kesken ja kaikki on koko ajan äänessä ja toistensa iholla puhumattakaan kaikkien poskisuudelma- ja halaustervehdyksistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin en jaksa enää uskoa näiden asiantuntijoiden höpinöitä. Ei siitä ole pitkää aikaa kun väitettiin pokkana ettei Suomeen ole todennäköistä tulla epidemiaa. Korkeintaan yksittäistapauksia.

Vierailija
48/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Korona panikoitsijoille:

https://www.talouselama.fi/uutiset/italian-karmeille-koronaluvuille-pal…

Kuolleiden keski-ikä yli 80v, kaikilla kuolleilla 2 tai useampi perussairaus. 2 hiukan alle 40v on Italiassa kuollut mutta ovat valmiiksi olleet hyvin sairaita ja sairaalahoidossa.

Nyt rauha ihmiset.

Kausi-influenssa ja korona ovat eri sairauksia, mutta miettikää nyt!: Kausi-influenssaan kuolee joka vuosi 300 000- 1 000 000 ihmistä ja nyt koronaan on kuollut 4500 ihmistä maailmanlaajuisesti ja näistä 99,99% ovat yli 75 vuotiaita joilla on perussairauksia pohjalla. Nämä ihmiset olisivat kuolleet seuraavaan influenssaan, keuhkokuumeeseen, rs-virukseen tai ihan tavalliseen flunssaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/441 |

Pitää paikkansa että ongelmaa ei ole, mikäli vanhuksia ei yritetä pelastaa. Onko Sanna Marinin hallitus tehnyt jo tällaisen päätöksen?

Vierailija
50/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun lukee suomalaisten koronaan sairastuneiden päivityksiä karanteenin vietostaan, niin ei voi kuin puoltaa professorin kannanottoa.

Aurinkotuolissa terassilla istuskelu koronaan sairastuneena ei aivan vastaa panikoijien hysteerisesti levittämää mielikuvaa taudin vaarallisuudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo. Eli antaa levitä vaan. 

Vierailija
52/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Peltola valehtelee suoraan. Korona ei ole influenssaviruksille mitään sukua!

Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä, varsinkaan jos teillä on lapsia.

terv. tuo "Korona ei ole linfluenssa jne." ketjun kirjoittaja

Ei missään niin väitettykään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai niin. Ehkä ko henkilö voisi jakaa viisauttaan kiinalaisille tai vierailla vaikkapa milanolaisessa sairaalassa ja pitää luennon siellä asiasta. Emeritus eli eläkkeellä ts nykymaailmasta pihalla kuin lumiukko. Ja vaarallinenkin kun osa uskoo noita vähättelyjä. Eurooppa on kusi sukassa nyt kun ollaan kuunneltu vähätteleviä "asiantuntijoita". Mites meni noin niinku omasta mielestä?

Italiassa kuolleiden keski-ikä on 81 vuotta! Siinä kulttuurissa tupakoidaan ja asutaan lasten kanssa elämänsä loppuun asti. Meillä vanhukset tupakoi suhteellisen vähän ja asuu omillaan ja todellakin kuolleiden keski-ikä on todella korkea! Tietysti italialaisia huolettaa kun pastamammat kuolee, että kuka sen ruuan laittaa, mutta onneksi suomessa sentään tiedetään tehdä ruokamme itse. Eikä ne mummot nykyaikana mitään ruokia enää laittelekaan. Vanhana kuoleminen kuuluu elämään. Tämän ei pitäisi olla kellekään yllätys.

Mun isä on liki 80 v. Ja polttaa paljon tupakkaa, on aina polttanut. Että ei toi sun vähättely nyt yhtään lohduta. Ihmisillä on huoli muistakin kuin itsestään!

Ohis kommentoi, että eikö se tupruttelu ole ollut oma valinta? Ja ihan hyvin on käynyt, jos on 80-vuotiaaksi asti elämässä päässyt. Moni kun ei pääse siihenkään asti.

Vierailija
54/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Korona panikoitsijoille:

https://www.talouselama.fi/uutiset/italian-karmeille-koronaluvuille-pal…

Kuolleiden keski-ikä yli 80v, kaikilla kuolleilla 2 tai useampi perussairaus. 2 hiukan alle 40v on Italiassa kuollut mutta ovat valmiiksi olleet hyvin sairaita ja sairaalahoidossa.

Nyt rauha ihmiset.

Kausi-influenssa ja korona ovat eri sairauksia, mutta miettikää nyt!: Kausi-influenssaan kuolee joka vuosi 300 000- 1 000 000 ihmistä ja nyt koronaan on kuollut 4500 ihmistä maailmanlaajuisesti ja näistä 99,99% ovat yli 75 vuotiaita joilla on perussairauksia pohjalla. Nämä ihmiset olisivat kuolleet seuraavaan influenssaan, keuhkokuumeeseen, rs-virukseen tai ihan tavalliseen flunssaan.

Eli olet sitä mieltä, että antaa vaan kuolla kaikkien vanhojen ihmisten? Heillä ei ole mitään väliä kun kuolisivat muutenkin kohta? Tämäkö on logiikkasi?

Entäpä nuoremmat perussairaat? Diabeetikot, astmaatikot, syöpäpotilaat? Antaa mennä vaan - näinkö ajattelet? Olisivat kuolleet muutenkin kuitenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Miksi jatkaa tällaisen p*skan jauhamista? Ihmiset sairastavat viruksen lievänä kotona eikä sairastavista testata kuin lähinnä ne, jotka ovat sairastuneet vakavasti tai kuuluvat riskiryhmään. Suomessa ei testata kuin yli 70 vuotiaat ja epidemia-alueilta palanneet. Kuolleisuus on t-o-d-e-l-l-a pientä eikä siihen kuole kuin ne, jotka kuolisivat mihin tahansa bakteeriin hetken päästä muutenkin. Ruotsissa kuolleetkin ovat 80 ja 85 vuotiaat monisairaat vanhukset.

Te hysteerikot olette vaarallisia ihmisiä.

Vierailija
56/441 |

Juuri näin, antaa kuolevien kuolla. Ei maailmaa kannata tällaisen asian takia pysäyttää. Vielä kerran: katsokaa kausi-influenssa kuolleisuuslukuja. Te punaviherapinat ette pysty pitämään kaikkia maailman ihmisiä elossa väkisin.

Vierailija
57/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Italy 

17,750 Currently Infected Patients

16,232 (91%) in Mild Condition

1,518 (9%) Serious or Critical

Italiassa on paljon vanhoja ihmisiä, joten totta kai kuolleisuuskin on verrattain korkea. Selvästi suurin osa kuitenkin sairastaa vain lievästi.

Vierailija
58/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

On se jännää että Suomessa titteli määrää kuka on oikeassa.

Vierailija
59/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kommentti proffalta. Voi hyvin olla oikeassa. Tilastot viittaavat siihen, että maailman media pelaa yhä enemmän ns. pelkopeliä, jolla ilmiöt saadaan jatkuvalla huudatuksella näyttämään aiempaa suuremmilta, vaikka ainoa suurentunut asia on itse asiassa uutisointi.

Uutisilla ja kaikilla muillakin televisio-ohjelmilla ja medioilla on tänä päivänä valtava kilpailu katsojista, kuuntelijoista ja lukijoista, joten mitä enemmän ja mitä raflaavampia otsikoita ja sisältöjä pystyy toimittamaan, sen varmemmin huomio saadaan herätettyä.

Vierailija
60/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Miksi jatkaa tällaisen p*skan jauhamista? Ihmiset sairastavat viruksen lievänä kotona eikä sairastavista testata kuin lähinnä ne, jotka ovat sairastuneet vakavasti tai kuuluvat riskiryhmään. Suomessa ei testata kuin yli 70 vuotiaat ja epidemia-alueilta palanneet. Kuolleisuus on t-o-d-e-l-l-a pientä eikä siihen kuole kuin ne, jotka kuolisivat mihin tahansa bakteeriin hetken päästä muutenkin. Ruotsissa kuolleetkin ovat 80 ja 85 vuotiaat monisairaat vanhukset.

Te hysteerikot olette vaarallisia ihmisiä.

Leimaatko WHO:n, Kiinan, Euroopan sekä monen Aasian maan johtajat hysteerikoiksi, mutta sinulla on oikea tieto? Kiina ja Italia ovat vain hysteriassa ajaneet valtionsa hetkellisesti taloudellisesti erittäin haastavaan tilanteeseen, ihan vain kun ollaan haluttu hysteriaa.

Ongelmaa ei ole, mikä vanhusten ja monisairaiden annetaan kuolla. Tällaista arvopohjapäätöstä ei ole tehty edes Kiinassa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi yhdeksän