Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Professori: korona-paniikki täysin liioiteltua, ei pahempi kuin kausi-influenssa

Vierailija
14.03.2020 |

Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola sanoo olevansa hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamasta paniikista.

– Koronavirus on yksi hengitystieinfektioiden aiheuttaja monen muun joukossa. Meillä on 135 000 tautitapausta maailmanlaajuisesti ja noin 4 000-5 000 kuollut. Tavallinen influenssaepidemia tappaa maailmanlaajuisesti noin puoli miljoonaa, Peltola suhteuttaa Ylen tv1:n Ykkösaamussa.

– Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä, Peltola arvioi.

Hän muistuttaa, että tapana on toki aiemminkin ollut ennakolta suurennella tauteja – esimerkiksi sarsia, josta ei laajaa epidemiaa sittemmin tullutkaan.

Peltolalta kysyttiin, että miksi koronaa sitten pelätään niin paljon.

– Olen hämmästellyt sitä itse kovin paljon. Kysymyksessä on yleensä lievä tauti, joka sairastetaan useimmiten kotona. Me olemme nähneet monta epidemiaa aikaisemminkin. En näe tässä minkäänlaista kauhun syytä.

https://www.verkkouutiset.fi/infektiotautiopin-emeritusprofessori-olen-…

Kommentit (441)

Vierailija
301/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Akateemisesti koulutettuna jaksaa aina herättää ihmetystä, miten ihmiset uskovat sokeasti yksittäisiä asiantuntijoita, tutkimuksia ja titteleitä. Tiedeyhteisössä on aina eri koulukuntia, eriäviä mielipiteitä ja toisensa kumoavia tutkimuksia.

Jos olisin tuo professori, olisin aika varovainen tällaisten lausuntojen kanssa, koska osa ihmisistä tulkitsee tämän niin, että kaikki varotoimenpiteet voi lopettaa, kyseessä on vain jokavuotinen "flunssa" eikä vaaraa ole. Kiinan ja Italian tilanne sekä monien muiden asiantuntijoiden ja WHO:n  lausunnot ovat täysin ristiriidassa tämän kanssa. Koronasta ei myöskään ole olemassa lukuja vielä.

Olet oikeassa.

Uskotaan mieluummin satunnaisia palstakirjoittelijoita. Ei asiantuntijat pärjää tavallisen ihmisen logiikalle.

Vierailija
302/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?

No kuulostaahan se varmaan melko oudolta, jos väkeä kuolee ja sairaalat ovat täynnä tehohoidossa olevia flunssa potilaita?

Voidaan maailman tappiin asti väitellä tästä mutta faktaa on se että:

- koronavirukseen ei ole vastustuskyky ja siksi se infektoi todennäköisesti suuremman joukon väestöä kuin influenssavirukset tähän asti

- kuolleisuus on suurempaa kuin tavallisessa influenssassa, Italiassa yli 4%

- emme tiedä miten infektiot jatkuvat parin kuukauden kuluttua

- emme varmasti tiedä miten vastustuskykyisiksi parantuneet tulevat

- Italian tehohoidon rajallisuus tuli varmasti kaikille yllätyksenä, miten kävi Iranissa

Viruksen leviämiselle emme enää mitään voi, nyt voidaan vain hidastaa sen leviämisnopeutta ja siten antaa tehohoidolle aikaa.

"""Siihen mihin ei voi vaikuttaa, ei kannata määrättömästi kantaa huolta"""

Tsemppiä kaikille.

Fakta on, että italian, kuten muidenkin kuolleisuusluvut on vain testatuista ja positiivisista potilaista, ei kaikista sairastuneista. Nuo kuolleisuusprosentit ovat todellisuudessa pienempiä. Sama tulee pätemään myös suomeen, missä pian voimme odotella ensimmäistä tapausta. Edes arvioiden esittäminen faktoina ei ole suotavaa ja tämä ei ole edes arvio, vaan otanta vakavammin oireista kärsivistä.

miten vastaat siihen, että Italian tehohoitoyksiköt ylikuormittuivat ja hoitoa jouduttiin priorisoimaan henkilöille joilla oli suurempi todennäköisyys selvitä. Koska näin on käynyt kausi-influenssan kohdalla? Ihan vaan tavallista kausinuhaa, vai?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
303/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedättekö mitä se emeritus titteli edes tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä että tämä höppänä kastelee kukkia kotona, ryystää kaffia ja nauttii ELÄKEPÄIVISTÄ.

En kuuntelis enää mitään eläkeläispappaa, jonka tiedot eivät ole ajantasalla.

Vierailija
304/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täs taas näkee miten arvon professori on täysin ruohon juuritason hoitotyöstä vieraantunut. Hän ei tajua sitä kaaosta, mitä epidemia-aalto vaikuttaa sairaalaosastojen arkeen. Hoitohenkilökunnan lomat perutaan ja vanhempainvapaat keskeytetään, hoitajat joutuvat painamaan ylitöitä päivittäin jne. Proffan kannattaisi mennä tutustumaan siihen arkeen ja puhua vasta sitten. 

Vierailija
305/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vai niin. Ehkä ko henkilö voisi jakaa viisauttaan kiinalaisille tai vierailla vaikkapa milanolaisessa sairaalassa ja pitää luennon siellä asiasta. Emeritus eli eläkkeellä ts nykymaailmasta pihalla kuin lumiukko. Ja vaarallinenkin kun osa uskoo noita vähättelyjä. Eurooppa on kusi sukassa nyt kun ollaan kuunneltu vähätteleviä "asiantuntijoita". Mites meni noin niinku omasta mielestä?

Esim Italiassa ja Kiinassa vain pieni osa tartunnan saaneista on testattu. Etelä-Koreassa sen sijaan on testattu paljon ihmisiä ja siellä kuolleisuus positiivisen testituloksen saaneiden joukossa on ollut 0,7-0,8 %. Väitätkö vakavissasi että tiedät tästä aihepiiristä enemmän kuin virologian emeritusprofessori?

Vierailija
306/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Britit ovat toinen maa, jossa on harkittu laumaimmuniteetti-teoriaa. Siellä strategia taisi nousta Boriksen korkealentoisesta ideasta, jonka kaikki terveysasiantuntijat ovat epäuskoisina tyrmänneet.

Britannia onkin tekemässä U-käännöksen suhtautumisessaan, ja nyt karanteenissa olevat saavat jopa vankeusrangaistuken jos eivät noudata sitä.

Tärkeimpänä: Ei ole mitään todisteita, että koronan sairastaminen toisi immuniteetin!

Päinvastoin, näyttää että sen voi saada uudelleen, tai se jopa jää pysyvästi elimistöön.

😂 varmasti saa uudestaan joo ja varsinkin jää pysyvästi. Lopettakaa nyt.

Älä nyt.

Koronahullu tietää varmasti paremmin hikisestä yksiöstään kuin asiantuntijat. Odota vain, kohta tulee sellainen analyysi, että muut hiljenee kerrasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
307/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemisesti koulutettuna jaksaa aina herättää ihmetystä, miten ihmiset uskovat sokeasti yksittäisiä asiantuntijoita, tutkimuksia ja titteleitä. Tiedeyhteisössä on aina eri koulukuntia, eriäviä mielipiteitä ja toisensa kumoavia tutkimuksia.

Jos olisin tuo professori, olisin aika varovainen tällaisten lausuntojen kanssa, koska osa ihmisistä tulkitsee tämän niin, että kaikki varotoimenpiteet voi lopettaa, kyseessä on vain jokavuotinen "flunssa" eikä vaaraa ole. Kiinan ja Italian tilanne sekä monien muiden asiantuntijoiden ja WHO:n  lausunnot ovat täysin ristiriidassa tämän kanssa. Koronasta ei myöskään ole olemassa lukuja vielä.

Olet oikeassa.

Uskotaan mieluummin satunnaisia palstakirjoittelijoita. Ei asiantuntijat pärjää tavallisen ihmisen logiikalle.

Suomen asiantuntijat ja viranomaiset ovat kerenneet olla väärässä jo niin monta kertaa antaen lausuntoja "lottovoitoista" ja "spektaakkeleista" Ei koske Suomea tämä eikä mitään tarvitse tehdä, eihän?

Toisessa koronaketjussa kerrottiin miten tämä tulee menemään, kun viranomaiset vielä nukkui ja naureskeli. Suomen asiantuntijat Torkku-Tanelista THL:n Nuhanenään ovat tehneet itsensä täysin naurunalaiseksi. Nyt sitten pitäisi kuunnella jotain eläkeläistä, joka muka tietää paremmin kuin koko WHO:n väki ja Harvardin ja MIT:n tutkijat yhteensä. Jep.

Vierailija
308/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minunkin on aika vaikea käsittää, että miksi tämä Sars-kakkonen on niin iso juttu. Verrattuna normaaliin influenssaan, niin tämä koronaviruksen aiheuttama hengitystieinfektio

-tarttuu huonommin

-on oirekuvaltaan ihan samanlainen

-joskin oireet usein lievempiä

.-ei aiheuta yhtä paljon kuolemia

Ajatelkaa, jos kausi-influenssaa uutisoitaisiin samalla tavalla:

"Tänään Suomessa 1000 uutta tapausta ja kaikkiaan jo yli 250 0000 sairastunutta - katso oman kuntasi tilanne!"

"Suomessa kuollut jo 900 ihmistä ja maailmalla luku on kivunnut jo lähes puoleen miljoonaan!"

Asiaa kun suhteuttaa, niin ovathan nuo nyt ihan yksittäistapauksia. Suomen 5-miljoonaisesta kansasta parilla sadalla on ko. tauti. Mitäs se tekee... 0,05% väestöstä. Eli 99,95% ovat ihan terveitä. Aikamoinen epidemia :D

Pyydän anteeksi koko uutisoivan median puolesta. Yritimme vain lietso pelkoa, johon ei ole terveillä ihmisillä mitään syytä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
309/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää nyt olko hysteerisiä kanoja.

Vierailija
310/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Eihän nyt toki. Ei missään tuon tason asiantuntijatehtävissä seurata oman alan tapahtumia tiiviisti. Hän lennättää töissä leijaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
311/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Jos et tiedä mikä ero on flunssalla ja influenssalla niin mene kommentoimaan mieluummin vaikka jotain ruokaketjua.

312/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei oo hätää.tää torkkutaneli on lukenu sienikeittoresetin vaan väärin.siinä luki että ei saa syödä aamupalaksi kärpässienikeittoa ennen tv.lähetystä.se luki että saa.loppu u on legendaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
313/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?

No kuulostaahan se varmaan melko oudolta, jos väkeä kuolee ja sairaalat ovat täynnä tehohoidossa olevia flunssa potilaita?

Niin kausi-influenssaan kuolee noin puoli miljoonaa vuodessa. Tälläkin hetkellä kymmeniä Suomessa tehohoidossa kausi-influenssan takia. Koronan takia ei yksikään ole tehohoidossa Suomessa.

Vielä. Ei Italiassakaan ollut muutama viikko sitten, nyt 80% tehohoidon kapasiteetista menee koronapotilaille.

Kyllä koska siellä epidemia iski kerralla. Jos jakaantuu pidemmälle ajalle kapasiteettia on riittävästi.

Vierailija
314/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Polliisimees kirjoitti:

Siis nyt ihan oikeesti ihmiset! Oletteko te oikeasti noin vieraantuneita oikeasta elämästä, että pieni kausittainen joka vuotinen ilmiö, jos nyt vähän laajempana saa ihmiset ihan hysterian ja melkein anarkian puolelle?

Tälläisiä kausittaisia juttuja ollut maailman sivu. Siis mihin tää maailma on ihmisten kanssa menossa? Kysynpähän vaan?

Influenssa on ollut maan päällä 2000 vuotta.

Korona ilmaantui 4kk sitten

Voi kiesus sun yleissivistystäsi:D. Väitätkö että yksi ja sama influenssa on ollut muuttumattomana ja samana viruksena maailmassa v. 20 jKr asti?

Kyllä tyhmyys on ehtymätön luonnonvara!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
315/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi koronaa edes verrataan influenssaan tai flunssaan lainkaan? Ne ei ole sama asia. Lukuja ei vielä ole. Tämä virus on ollut ihmisessä vasta kuukausia.

Toisekseen 30-100 miljoonaa tappanut espanjantauti oli influenssa. Eli nämä "se on kuin influenssa" jutut ei oikein lämmitä mieltä. Tämä on nyt ensimmäinen herkästi ja laajalle tarttuva koronavirus. Vuoden/parin päästä tiedetään oliko aihetta paniikkiin vai ei.

Vierailija
316/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän epäillyttää muutenkin koko porvarisrahoitteisen lehden julkaiseman jutun tarkoitusperät. Ettei vaan olisi vaikuttimena pitää paikat auki ettei rahahanat mee kiinni porvarisvaikuttajien yrityksiltä, viis kansalaisten terveydestä.

317/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

myyräkuume on säilyny 2000 vuotta.väitätkö että ihminen tartutti myyrän ensin?tää koronavirus nimi on väärä.tää on lepakkokuume.tää on alku on paikallettu kiinalaiseen lepakkoon.

Vierailija
318/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on pelätty suunnilleen maailmanloppua.

Vierailija
319/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai niin. Ehkä ko henkilö voisi jakaa viisauttaan kiinalaisille tai vierailla vaikkapa milanolaisessa sairaalassa ja pitää luennon siellä asiasta. Emeritus eli eläkkeellä ts nykymaailmasta pihalla kuin lumiukko. Ja vaarallinenkin kun osa uskoo noita vähättelyjä. Eurooppa on kusi sukassa nyt kun ollaan kuunneltu vähätteleviä "asiantuntijoita". Mites meni noin niinku omasta mielestä?

Esim Italiassa ja Kiinassa vain pieni osa tartunnan saaneista on testattu. Etelä-Koreassa sen sijaan on testattu paljon ihmisiä ja siellä kuolleisuus positiivisen testituloksen saaneiden joukossa on ollut 0,7-0,8 %. Väitätkö vakavissasi että tiedät tästä aihepiiristä enemmän kuin virologian emeritusprofessori?

Tässä olisi hyvä nyt vaikka eurooppalaisten medioiden kesken ruveta puhumaan kappalemääristä, kun puhutaan tehohoitoon joutuneista. Siitä saisi konkreettisemmin sen tilanteen selville. Voisi verrata hiukan ja arvioida kuinka pienemmässä kaupungissa tulee menemään. Tuo prosenttiosuus ei oikein kerro mitään, kun kaikkia sairastuneita ei kuitenkaan tavoiteta

Vierailija
320/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!

Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kuusi