Tosi elämän super nannyja paikalla? Apua tarvitaan!

Eritysherkän pojan äiti tässä vielä jatkaa...

Luin aloitukseksi uudelleen ajatuksella läpi ja ajatukseni erityisherkkyydestä vain vahvistui.

Erityisherkkyys ei ole vain sitä, että saumat tai pesulaput painavat vaatteissa, vaan paljon asioita tunnepuolelle ja iso osa niistä tosi hyviä asioita. Kuten kyky empatiaan. Erityisherkkikset ovat usein tosi empaattisia esim eläimiä kohtaan ja heistä ei eläinten kiusaajia tule. Olen itse tämän huomannut, koska asumme maatilalla ja meillä poika on todella hellä ja empaattinen esim sairasta hevosta kohtaan. Väärin kohdattuna erityisherkkyys voi saada aikaan tuota ei toivottua käytöstä. Tutustu netissä asiaan. Perheneuvoloista sun muista ei ole tässä apua, jos he eivät ole tietoisia eritysherkästä lapsesta.

Oma lapseni liikuttuu helposti, on rauhallinen ja menee helposti pelien maailmaan, joten niitä joutuu rajoittamaan aika paljon. Toisaalta ymmärtää hyvin kun asian kertoo. Omakin lapsesi vaikuttaa älykkäältä ja varmasti tajuaa, kun rauhallisena hetkenä selittää, että pelit eivät ole liikaa käytettynä hyvä asia.

Sinulla vaikuttaa kuitenkin olevan suloinen poika. Jospa saisit työkaluja arkeesi kirjoituksestani ja ennen muuta googlaa. Tietoa löytyi yllättävän paljon. Ohita nämä iho yliherkkyydet, jos pojalla niitä ei ole. Meilläkin herkkyys lähinnä tunnepuolella. Ainoastaan farkut poika kokee liian koviksi vaatteeksi päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruutuaikaa vähemmälle, kännykkää ei tarvitse käyttää kun koulumatkoilla, ulkona, harrastuksissa, yksin kotona, silloin saa vanhemmalle soittaa jos tarvitsee. Pelejä ei tarvitse pelata joka päivä, esim. 1h x3viikko, teet pelille omat päivät, meillä nää on yleensä viikonloppuna. Meillä poika on ollut ja on edelleen todella herkkä raivareille kun sitä ruutuaikaa on liikaa. Tää rasittaa lasta, sillä se keskittyminen vaatii paljon, asiat tapahtuu nopeasti, lapsi yrittää kokoajan haastaa itseään olemaan parempi siinä pelissä...

On kyllä ihan superankeaa tämä. Toki jos on esim. ADHD:ta tai muuten ihan tosi selvästi juuri se pelaaminen ja älylaitteet pahentaa ongelmia niin voi olla tarpeen. 

Mutta useimmille tuollainen olisi suuren osan kaikesta kivasta viemistä pois elämästä, joka muutenkin on koulun ja muun myötä täynnä velvollisuuksia. Vanhempi ei nimittäin voi päättää sitä, mikä lapsesta on kivaa. Voi raahata urheiluharrastuksiin tai metsään samoilemaan,  mutta jos lapsi tykkää eniten peleistä, ja harrastukset on taas yksi pakkopulla muiden velvollisuuksien lisäksi, niin kyllähän se lopulta vain pinnaa kiristää ja stressaa, ja stressaantunut lapsi oireilee esim. aloituksen tavoilla. 

Itse kannatan sitä että peleistä annetaan nauttia aika vapaasti, mutta toki niin että kouluhommat ja muut asiat pitää hoitaa sovitusti. Ja jos selvästi oikeasti pelaaminen aiheuttaisi käytösongelmia niin sitten rajausta jossain määrin. Mutta nykyään tuntuu että yksinkertaistetaan asioita liikaa ja ruutuaika ja pelit olisi aina syy kaikkiin käytösongelmiin, jopa silloin kun niiitä oikeasti on aika kohtuullisesti. Lapsilla ja nuorilla on vaan aina ollut ja aina tulee olemaan "kasvukipuja" ja vaikeita vaiheita riippumatta älylaitteiden käytöstä.

Se ruutuaika on nimenomaan nykyää sekä aikuisten että lasten ongelma, ei ole helppoa edes havaita kun sitä on päivässä liikaa, älylaitteet koukuttaa ihan samalla tavalla kuin päihteet. Lapsi ei välttämättä edes opi nauttimaan muusta tekemisestä, kun on niin kiinni niissä laitteissaan, jolloin voisi vaikka suoraan olla pari viikkoa ilman mitään viihdykkeitä ja opetella harrastamaan muuta, moni aikuinen myös hyötyisi tästä. Elämän ei pidä pyöriä yhden miekenkiinnon kohteen ympärillä, vaan monipuolinen osaaminen on kehityksen ja ehdottoman tärkeää. Samoin meille vanhemmille, jotta voidaan ylläpitää opittuja taitoja.

Minun on tätä vaikea nähdä, miksi se olisi ongelma, koska olen itse lapsesta asti pelannut ja koodannut paljon, harrastamatta mitään muuta, ja nykyäään nelikymppisenäkin koodaan (ammattini) ja pelaan paljon, eikä tämä ole minkään sortin ongelma. Elämäni on oikein mukavaa enkä koe että minulla olisi mitään ongelmia, vaikken harrasta mitään muuta kuin älylaitteiden kanssa tehtäviä asioita. Tosimaailma on tylsä paikka, virtuaaliset on paljon mukavampia ;) Ja älylliset haasteet alan parissa toki. 

Päihteisiin vertaaminen on minusta aika hassua koska niillä on todella vakavia haittoja, joita pelaamisella ei ole. Esim. alkoholin fysiologiset haitat kaikki tuntee, että suurkulutuksessa ne on vakavat. Pelaaminen ei tuhoa maksaa eikä aivosoluja tms. 

Tuo että ei saa pyöriä yhden mielenkiinnon kohtene ympärillä - miksei? Nykymaailma juuri kaipaa erikoistumista. Toki koulut ja työt on hoidettava ja siinä on jo vaihtelua paljon. Ja lapselta ymmärrän, että jotain ulkoilua tai liikuntaa edellyttää myös, vaikka itseltäni ei vaadittu ja silti ihan terve olen aina ollut. Mutta muuten on hassua, että jos harrastus on tietokoneella tehtäviä asioita, nykyään se on joku kauhistus, mutta jos panostaa paljon johonkin urheilulajiin tai soittimeen esimerkiksi niin se on hienoa. Samoin jos on ns. "lukutoukka".

Ainakin sinun kohdalla tuntuu asiat olleen tasapainossa, olet hoitanut koulun ja työn, tietysti se harrastus voi olla mikä tahansa, mutta se ei saa aiheuttaa stressiä ja raivokohtauksia, vaan vaikutuksien pitäisi olla positiivisia.

Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D

Vierailija kirjoitti:

1) säännöt. Sovitte peli- ja ruutuajan ja pidätte tästä kiinni. Sovitte että aika tarkistetaan aina ikävuosien mukaan. Seuraava tarkistus kun täyttää 9. Peli-ja ruutuajan saa käyttää.

2) raivo. Kerrotte ettei raivo muuta sovittuja sääntöjä. Säännöt on seinällä. Niihin ei tule lisätunteja raivoamalla. Kerrotte ettei raivo ole oikea tapa ratkaista asioita. Raivo pelottaa ja surettaa toisia. Kysytte pystytkö tunnistamaan tunteen, miksi raivostut? Jos haluat jutella, olemme tässä. Kerro voimmeko auttaa? Olemme vanhempasi ja rakastamme sinua ja välitämme sinusta mutta emme ymmärrä jos et kerro? Tule puhumaan jos haluat,nyt menen keittiöön /pois. Nämä samat asiat rauhallisesti kerrotte ja kysytte aina raivotessa. Kerta riittää, ei tarvitse jankata. Sitten poistut tilanteesta. Toiseen huoneeseen, pihalle yms. Jos lapsi haluaa jutella juttele, jos raivoaminen jatkuu toista edellinen ja poistu taas.

3) syy seuraus -suhteet. Jos poika raivotessaan hajottaa asioita, leikkaatte viikkorahaa. Ei kokonaan vaan esim nyt viikkorahasta 2 euroa pois kunnes hajotettu asia korvattu. Jos teillä ei ole viikkorahaa, se on hyvä nyt ottaa käyttöön. Kirjatkaa sekin sääntöihin seinälle. Samoin viikkorahan suhteen tarkistus ikävuosittain.

Syy-seuraussuhteista myös se, jos loukkaa / satuttaa/ kiusaa on pyydettävä anteeksi.

4) terapia . Kannattaa koulun tai terveydenhuollon kautta järjestää lapselle keskusteluapua. Että yksin käy juttelemassa. Koska kyseessä älykäs lapsi hänelle voi kertoa että koska te vanhemmat ette osaa auttaa pahan olon kanssa, siksi käy juttelemassa ammattilaiselle.

5) vihalla raivoon vastaaminen ei kannata, mutta ei periksi antaminenkaan. Kokeilkaa tätä mallia. Itse en käyttäisi rangaistuksena peliajan rajoittamista vaan sovitut tunnit pitää. Raivolta pitää tavallaan ottaa voima pois. Ettei lapsi opi että sillä saa tahdon läpi. Siihen sortuu sitten aikuisenakin, oli miten fiksu tahansa, kun sen on kerran oppinut. Raivosta rankaiseminen lisää uhmaa. Toki jos hajoittaa paikkoja ja lyö yms voi esim kivan tulevan tapahtuman perua. Ja selittää että koska toimit niin, et voi nyt mennä tai perheen suunnitelmat on peruttu.

Kirjoitin tämän ja lisään, että meillä siis raivoava lapsi kotona. Keskusteluapua saanut pari vuotta. Se lopetettiin jo kerran mutta kun alkoi karkailla koulusta taas, aloitettiin uudelleen.

Meillä se on eniten lapsen persoonasta kiinni mutta täytyy opettaa ettei sillä raivolla saavuta mitään. Aikuisena tulee ongelmia jos ei pysty noudattamaan sääntöjä. Me ollaan panostettu syy-seuraussuhteiden oppimiseen. Lapsesta tehtiin koulun puolesta lasuilmoitus jo karkailun vuoksi. Sitten jatkettiin psykologilla käyntiä.

Lapsi on itsepäinen ja omatahtoinen, älykäskin. Mutta muut täytyy silti oppia ottamaan huomioon. Meillä pidetään säännöistä kiinni ja lapselle nämä järjestelmät tuo turvaa - meillä on käytössä myös tarrasysteemi että saa tarroja eri asioista yms. Lapsi selvästi voi paremmin kun säännöt on selkeät ja rangaistukset eivät ole mitään sattumanvaraisia tai mielivaltaisia. Tässä piti meidän opetella itse toimimaan johdonmukaisesti ja sopia lapsen kanssa säännöt.

Ja se itse raivo- itse yritän aina jutella ensin. Jättää rauhaan sitten. Hankalia on tilanteet jossa on esim jonnekin lähtö ja raivo alkaa. Silloin vanhemman tulee ottaa johtajuus ja neuvottelu lakkaa. Lasta ahdistaa välillä uudet asiat ja silloin esiintyy näitä kohtauksia. Tunnetaitokurssilla käy. Meillä on tullut paljon edistystä näillä keinoin. Liian tiukkoja ei olla mutta kun ryhdyttiin tiukemmaksi,lapsi voikin paremmin. Raivo unohtuu nopeammin ja katse kääntyy omasta tunnemyrskystä tulevaan kun raivolle ei anna liikaa valtaa.

Vieläkään emme tosin tiedä mikä lasta raivostuttaa. Joskus se voi olla vaikka liikuntalaji koulussa, mitä hän ”ei osaa”. Jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne mikä purkautui sitten raivona ja karkailuna.Tähän löytyi mahtava juttu kun yhdessä aloitettiin liikuntaharrastus missä lapsi on hyvä ja sai sitä kautta itseluottamusta liikkumiseen. Sitäkin ensin sanoi ettei osaa. Mutta niin vain onnistui ja hyvin osaa, ja nauttii siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) säännöt. Sovitte peli- ja ruutuajan ja pidätte tästä kiinni. Sovitte että aika tarkistetaan aina ikävuosien mukaan. Seuraava tarkistus kun täyttää 9. Peli-ja ruutuajan saa käyttää.

2) raivo. Kerrotte ettei raivo muuta sovittuja sääntöjä. Säännöt on seinällä. Niihin ei tule lisätunteja raivoamalla. Kerrotte ettei raivo ole oikea tapa ratkaista asioita. Raivo pelottaa ja surettaa toisia. Kysytte pystytkö tunnistamaan tunteen, miksi raivostut? Jos haluat jutella, olemme tässä. Kerro voimmeko auttaa? Olemme vanhempasi ja rakastamme sinua ja välitämme sinusta mutta emme ymmärrä jos et kerro? Tule puhumaan jos haluat,nyt menen keittiöön /pois. Nämä samat asiat rauhallisesti kerrotte ja kysytte aina raivotessa. Kerta riittää, ei tarvitse jankata. Sitten poistut tilanteesta. Toiseen huoneeseen, pihalle yms. Jos lapsi haluaa jutella juttele, jos raivoaminen jatkuu toista edellinen ja poistu taas.

3) syy seuraus -suhteet. Jos poika raivotessaan hajottaa asioita, leikkaatte viikkorahaa. Ei kokonaan vaan esim nyt viikkorahasta 2 euroa pois kunnes hajotettu asia korvattu. Jos teillä ei ole viikkorahaa, se on hyvä nyt ottaa käyttöön. Kirjatkaa sekin sääntöihin seinälle. Samoin viikkorahan suhteen tarkistus ikävuosittain.

Syy-seuraussuhteista myös se, jos loukkaa / satuttaa/ kiusaa on pyydettävä anteeksi.

4) terapia . Kannattaa koulun tai terveydenhuollon kautta järjestää lapselle keskusteluapua. Että yksin käy juttelemassa. Koska kyseessä älykäs lapsi hänelle voi kertoa että koska te vanhemmat ette osaa auttaa pahan olon kanssa, siksi käy juttelemassa ammattilaiselle.

5) vihalla raivoon vastaaminen ei kannata, mutta ei periksi antaminenkaan. Kokeilkaa tätä mallia. Itse en käyttäisi rangaistuksena peliajan rajoittamista vaan sovitut tunnit pitää. Raivolta pitää tavallaan ottaa voima pois. Ettei lapsi opi että sillä saa tahdon läpi. Siihen sortuu sitten aikuisenakin, oli miten fiksu tahansa, kun sen on kerran oppinut. Raivosta rankaiseminen lisää uhmaa. Toki jos hajoittaa paikkoja ja lyö yms voi esim kivan tulevan tapahtuman perua. Ja selittää että koska toimit niin, et voi nyt mennä tai perheen suunnitelmat on peruttu.

Tässä sinun mallissasi siis ainoa konkreettinen asia mitä lapselle seuraa tottelemattomuudesta on viikkorahan alennus tai menetys.

Mitä luulet tapahtuvan, jos lapsi ei välitäkään siitä, että hänen viikkorahansa alenee tai poistuu? Ei vaan olisi se oivallus, että mitä vaan voi tehdä käytännössä ilman seurauksia? Eli lapsi saa aina tahtonsa läpi tosielämässä, vaikka vanhemmat kuinka hokisivat, että ei voi saada tahtoaan läpi.

Kirjoitin vähän huonosti, on siis muitakin seuraamuksia. Meillä kotona siis psykologilla käynti on seuraamus, asioista juttelu on seuraamus, kivojen suunnitelmien peruuntuminen on seuraamus. Meillä on esim viikottain melkein jotain lasten tapahtumia tai synttäreitä yms. Tai lapsi haluaa mennä yökylään jne. Kos tulee ylilyönti, tällainen perutaan. Mutta sen raivon vuoksi ei enää peruta vaan toimitaan niinkuin kirjoitin. Lapsi ei yleensä lyö yms raivotessaan. Mutta viimeksi kun sylki isänsä päälle, peruttiin kaverin synttäreille osallistuminen samana päivänä. Lapsi toki raivosi lisää mutta sitten rauhoittui ja muisti kyllä pitkään miten kävi.

Raivo on merkki jostain, tärkeintä on opettaa ettei se ole kuitenkaan neuvottelukeino vaikka ei tieeetyäisikään mistä se raivo johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D

Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistin pojastani paljon oman poikani piirteitä. Mm. Korkea oikeudentaju ja sanallinen lahjakkuus ja paljon muuta. Olen itse havainnut itse pojastani, joka myös 8 v erityisherkän lapsen piirteitä. Lue tämähttps://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/erityisherkan-lapsen…

Ja katso tunnistatko sieltä piirteitä. Meillä poika ei raivoa. Jos joskus harvoin suuttuu, se on voimakasta. Lapseni osasi sanoa jo tosi pienenä, että hän on ”huutoherkkä” eli ei kestä äänen korotusta.

Itse jättäisin raivoamisen aikana lapsen täysin huomiotta. Puhuminen, höpöttäminen ja varsinkin huutaminen varmasti vain pahentaa asiaa. Jatkaisin vain omia toimiani kuin ei mitään ja en missään nimessä lähtisi mukaaan. Raivokohtauksen aikana lapsi ei saisi siis yhtään minkäänlaista huomiota.

Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Lue tosiaan eritysiherkistä lapsista. Heillä on kyky empatiaan, vahva oikeudentaju jo hyvin nuorena. En lukenut vielä kaikkia saamiasi vastauksia, mutta luen ketjun rauhassa läpi ja kommentoin.

Luen ja ehdottomasti kokeilen tätä huomiotta jättämisen keinoa. pelkään vain että hänellä on tapansa tässä tilassa hakea se huomio, jos ei huutamalla niin sillä jankkaamisella mihin on jossain vaiheessa pakko vastata tai sitten alkaa tavarat lentää. Mutta tosiaan kommentointi ja komentaminen yleensä on kuin bensaa liekeille.

No hyvä että teillä toimii sentään tuo peliajan rajoitus. Meillä tyttärelle ei ollut mitään keinoja mitkä olisi tehonneet. Hän ei ollut tosin raivoaja vaan mököttäjä. Jos ei saanut tahtoaan läpi, alkoi puhumattomaksi ja syömättömäksi ja mitään tekemättömäksi. Yksikään rangaistus ei tehonnut mitenkään. Hän istui vaikka pelkästään omassa huoneessaan ilman nettiä tai puhelinta päiväkausia ennemmin kuin antoi periksi.

Selvittiin sitten miten selvittiin, päivä kerrallaan. Välillä annettiin periksi ja välillä ei. Nyt tytär on jo aikuinen, ihan "ongelmaton" ja rauhallinen sellainen. Olen joskus ottanut puheeksi nuo lapsuuden asiat, että miksi hän teki niin. Tytär sanoi, että hänestä tuntui aina lapsena ja nuorena että elämä on yhtä pakkoa ja vankeutta. Koulussa oli pakko käydä, kotona oli erilaisia pakkoja (oman huoneen siivoaminen, tiskivuoro jne pieniä kotitöitä), pianotunneilla oli pakko käydä ja urheilukerhossa, oli pakko lähteä ei-kiinnostaviin paikkoihin kyläilemään tai matkalle kun vanhemmat määräsivät. Sitten kun tuli yksikin lisämääräys niin välillä kuulemma kattila keitti yli ja tuli niin suuri vastustus sitä kohtaan, miten vähän voi olla oikeasti vapaa ja tehdä mitä haluaa, että kapinareaktio iski.

Olin aika yllättynyt tuosta vastauksesta, koska olin ajatellut että hän vain yritti komennella ja saada valtaa perheessä, vähän kuin dominoiva koira voi yrittää kiipiä ohi ihmisistäkin hierarkiassa. Reaktioni oli samanlainen kuin kiipivään koiraan: näytän sinulle kyllä paikkasi tässä talossa, hyvällä - tai pahalla jos et hyvällä usko (väkivaltaa ei kuitenkaan koskaan käytetty)! En koskaan osannut ajatella että tytär oli ahdistunut elämän taakkojensa alla, ja oireili pahaa oloa. Ehkä olisin vähän lempeämmän linjan ottanut jos olisin koskaan ymmärtänyt ettei kyse ole mistään johtajuustaistelusta tai kapinasta.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina? 

Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.

Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua. 

Ollaan keskusteltu aina ja säännöt on yhdessä sovittuja. Hän noudattaa sääntöjä, esim. jos tulee pelikieltoja niin silloin ei edes yritä pelata. Raivosta hän sanoo, että ei voi sille mitään ja harmittaa jälkikäteen selvästi tapahtunut tilanne. Siinä tilassa vaan kaikki on voimattomia ja avuttomia, hän itse ei osaa lopettaa ja me emme osaa auttaa lopettamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistin pojastani paljon oman poikani piirteitä. Mm. Korkea oikeudentaju ja sanallinen lahjakkuus ja paljon muuta. Olen itse havainnut itse pojastani, joka myös 8 v erityisherkän lapsen piirteitä. Lue tämähttps://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/erityisherkan-lapsen…

Ja katso tunnistatko sieltä piirteitä. Meillä poika ei raivoa. Jos joskus harvoin suuttuu, se on voimakasta. Lapseni osasi sanoa jo tosi pienenä, että hän on ”huutoherkkä” eli ei kestä äänen korotusta.

Itse jättäisin raivoamisen aikana lapsen täysin huomiotta. Puhuminen, höpöttäminen ja varsinkin huutaminen varmasti vain pahentaa asiaa. Jatkaisin vain omia toimiani kuin ei mitään ja en missään nimessä lähtisi mukaaan. Raivokohtauksen aikana lapsi ei saisi siis yhtään minkäänlaista huomiota.

Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Lue tosiaan eritysiherkistä lapsista. Heillä on kyky empatiaan, vahva oikeudentaju jo hyvin nuorena. En lukenut vielä kaikkia saamiasi vastauksia, mutta luen ketjun rauhassa läpi ja kommentoin.

Luen ja ehdottomasti kokeilen tätä huomiotta jättämisen keinoa. pelkään vain että hänellä on tapansa tässä tilassa hakea se huomio, jos ei huutamalla niin sillä jankkaamisella mihin on jossain vaiheessa pakko vastata tai sitten alkaa tavarat lentää. Mutta tosiaan kommentointi ja komentaminen yleensä on kuin bensaa liekeille.

Minä kirjoitin tuosta omasta raivoavasta lapsesta ja että sanoo ensin ne muutamat asiat että lapsi ymmärtää ja tietää että me välitetään, ja sitten poistuu tilanteesta. Tavallaan toimitaan myös noin että ei anneta sille raivolle valtaa ja tilaa. Tunnistetaan se , puhutaan siitä ja kun se ei lopu, jätetään tavallaan huomioimatta ja pysytään itse rauhassa. Meillä on tuo sama että sitten saattaa tavarat lentää. Jos lapsi alkaa hajottaa paikkoja niin sitten on mentävä väliin. Joskus lapsi saattaa lyödä omaa päätään, siihen menen väliin heti. Ei lapsi näytä niistä raivareistaan nauttivan. Apua on me haettu jo ajoissa tosiaan ja koitetaan näillä luovia eteenpäin. Lapsi ei vielä täysin osaa kuvailla tuntemuksiaan, se on aina vaan että ”ärsytti” tai otti päähän joku asia.

Meillä esikoisella alkoi kovat raivarit 2v iässä. Raivokohtaukset kestivät 1-2 tuntia kerrallaan. Muuten rauhallinen lapsi välillä tekemällä teki riidan esim pyysi minua oikaisemaan maton ja jos en tehnyt huusi sitä. Jos oikaisin maton niin ruttasi sen uudestaan ja huusi minua oikaisemaan maton. Ja tätä jatkui jopa 2 tuntia. Onneksi huomasimme sattumalta että nämä raivarit tuli aina 2 tuntia pähkinöiden syönnin jälkeen. Kun pähkinät jätettiin pois ruokavaliosta raivarit loppui. Myöhemmin raivareita taas tuli ja huomasin että liittyivät vehnän syöntiin. Otettiin allergiatestit ja niissä näkyi vehnä ja kanamuna allergiat. Jätettiin ne pois ruokavaliosta ja lapsi rauhoittui. Ruokavaliosta joku muuttui sopimattomaksi noin 6-12 kk välein ja ainoa oire oli raivoaminen. Onneksi tauon jälkeen entiset sopimattomat pystyttiin taas ottamaan käyttöön.

Nyt lapsi 16 v ja syö muuten kaikkea paitsi pähkinöitä ja minttua. Niiden jälkeen tulee kuulemma kurja olo edelleen joten niitä välttelee.

Jos haluaa testata ruokavalion vaikutusta niin kannattaa pitää tarkkaa kirjanpitoa kaikesta mitä lapsi syö ja oirepäiväkirjaa. Jos lisäksi vaihdellaan ruokia niin ettei syödä jokapäivä kaikkea niin vaikutuksen huomaa helpommin.

Mausteet oli meillä aika pahoja ongelman aiheuttajia, yksi lisäaine jota levitteissä aoheutti myös pitkään ongelmia ja monet tavallisimmat allergian aiheuttajat myös (kanamuna, sitrukset, mansikka jne).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistin pojastani paljon oman poikani piirteitä. Mm. Korkea oikeudentaju ja sanallinen lahjakkuus ja paljon muuta. Olen itse havainnut itse pojastani, joka myös 8 v erityisherkän lapsen piirteitä. Lue tämähttps://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/erityisherkan-lapsen…

Ja katso tunnistatko sieltä piirteitä. Meillä poika ei raivoa. Jos joskus harvoin suuttuu, se on voimakasta. Lapseni osasi sanoa jo tosi pienenä, että hän on ”huutoherkkä” eli ei kestä äänen korotusta.

Itse jättäisin raivoamisen aikana lapsen täysin huomiotta. Puhuminen, höpöttäminen ja varsinkin huutaminen varmasti vain pahentaa asiaa. Jatkaisin vain omia toimiani kuin ei mitään ja en missään nimessä lähtisi mukaaan. Raivokohtauksen aikana lapsi ei saisi siis yhtään minkäänlaista huomiota.

Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Lue tosiaan eritysiherkistä lapsista. Heillä on kyky empatiaan, vahva oikeudentaju jo hyvin nuorena. En lukenut vielä kaikkia saamiasi vastauksia, mutta luen ketjun rauhassa läpi ja kommentoin.

Luen ja ehdottomasti kokeilen tätä huomiotta jättämisen keinoa. pelkään vain että hänellä on tapansa tässä tilassa hakea se huomio, jos ei huutamalla niin sillä jankkaamisella mihin on jossain vaiheessa pakko vastata tai sitten alkaa tavarat lentää. Mutta tosiaan kommentointi ja komentaminen yleensä on kuin bensaa liekeille.

Kokeile ihmeessä. Muista, että muutos ei tapahdu hetkessä eli joudut kyllä meditoimaan itsesi zen tilaan useamman kerran. Aina jos lähdet höpöttämään tai huutamaan pojan mukana on poika voittanut, koska hän hakee huomiota käytöksellään. Tärkeää olisi myös käydä tilanne pojan kanssa läpi, kun poika on TÄYSIN rauhallinen eli ehkä vasta seuraavana päivänä. Pyydä kertomaan, että miksi paha mieli ja raivo tuli, miltä hänestä tuntui jne... Rauhallisesti keskustellen.

Tämän ketjun viesteissä valitettavan harva kiinnitti huomiota mainitsemiisi pojan ihaniin, hyviin piirteisiin. Niitä vahvistamalla ja huonon käytöksen ignooraaminen saattaisi olla ratkaisu, mutta vie aikaa. Nythän poika on saanut huomiota huonolla käytöksellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina? 

Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.

Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua. 

Ollaan keskusteltu aina ja säännöt on yhdessä sovittuja. Hän noudattaa sääntöjä, esim. jos tulee pelikieltoja niin silloin ei edes yritä pelata. Raivosta hän sanoo, että ei voi sille mitään ja harmittaa jälkikäteen selvästi tapahtunut tilanne. Siinä tilassa vaan kaikki on voimattomia ja avuttomia, hän itse ei osaa lopettaa ja me emme osaa auttaa lopettamaan.

Vähän sama meillä. Lapsi täyttää nyt 9, iän myötä lisääntyy kyky tunnistaa tunteita ja rauhoitella itseään. Kun sitä kykyä harjoittaa, sen oppii. Itselläni on adhd ja tätä ei lääkäri lapsella epäile. Koulussa menee hyvin ja on muuten järjestelmällinen lapsi. Eniten häntä tuntuu jotenkin suorastaan v* ttavan muut ihmiset! Tai jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa. Voihan se tosin olla adhdtäkin ja se sisäinen kaaos aiheuttaa raivoa. Mutta muuten lapsella ei ole sellaisia piirteitä ja lääkäri samaa mieltä joten epäilen tätä.

Plaa, Plaa, plaaa, huutamisella ei saa haluamaansa PISTE.

Asioista sovitaan, selitetään miksi tehdään niin ja sitten sovituista asioista pidetään kiinni. Myös vanhemmat.

Meillä 3v kysyi kaupassa, miksi tuo lapsi sai karkkia kaupassa kun huusi lattialla? Niin miksi?

Ihan sama mikä mahdollinen diagnoosi lapsella on.

Paha mieli saa olla, sen voi osoittaa muutenkin kuin kiljumalla, haluta saa vaikka kuun taivaalta, elämässä kun vain ei aina saa mitä haluaa, kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D

Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.

Totta kai raivoamisella on jokin syy. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä lasten raivoamisen syytä ovat lasten huono kyky kestää pettymyksiä (=lapsellisuus) sekä raivoamisen käyttö painostuskeinona vanhempia kohtaan.

Molemmissa näistä tilanteista yleensä paras apu lapselle on tehdä raivoamisesta loppu tarvittaessa pakkokeinoin. Sen sijaan raivoamisen ns. pohjimmaiseen syyhyn (eli siihen, että lapsi ei ole saanut tahtoaan läpi) ei ole tavallisesti järkevää puuttua, koska se vain opettaa lapselle, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.

Myöskään se, vaikka lapsella olisi joku oikea häiriö tai diagnoosi tai vastaava ei ole yleensä syy poiketa tästä perustoimintakuviosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D

Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.

Totta kai raivoamisella on jokin syy. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä lasten raivoamisen syytä ovat lasten huono kyky kestää pettymyksiä (=lapsellisuus) sekä raivoamisen käyttö painostuskeinona vanhempia kohtaan.

Molemmissa näistä tilanteista yleensä paras apu lapselle on tehdä raivoamisesta loppu tarvittaessa pakkokeinoin. Sen sijaan raivoamisen ns. pohjimmaiseen syyhyn (eli siihen, että lapsi ei ole saanut tahtoaan läpi) ei ole tavallisesti järkevää puuttua, koska se vain opettaa lapselle, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.

Myöskään se, vaikka lapsella olisi joku oikea häiriö tai diagnoosi tai vastaava ei ole yleensä syy poiketa tästä perustoimintakuviosta.

Miten lopetat lapsen raivoamisen ja huudon pakkokeinoin? Mielestäni paras tapa, kuten jo aiemmin kerroin, jättää lapsi totaalisesti vaille huomiota kun raivoaa. Mitä syytä raivota, kun kukaan ei korvansa lotkauta.

En voi ymmärtää, että mitä pakkokeinoja voi käyttää. Istua päälle ja teipata suu vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D

Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.

Totta kai raivoamisella on jokin syy. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä lasten raivoamisen syytä ovat lasten huono kyky kestää pettymyksiä (=lapsellisuus) sekä raivoamisen käyttö painostuskeinona vanhempia kohtaan.

Molemmissa näistä tilanteista yleensä paras apu lapselle on tehdä raivoamisesta loppu tarvittaessa pakkokeinoin. Sen sijaan raivoamisen ns. pohjimmaiseen syyhyn (eli siihen, että lapsi ei ole saanut tahtoaan läpi) ei ole tavallisesti järkevää puuttua, koska se vain opettaa lapselle, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.

Myöskään se, vaikka lapsella olisi joku oikea häiriö tai diagnoosi tai vastaava ei ole yleensä syy poiketa tästä perustoimintakuviosta.

Allekirjoitan tämän, että pettymysten sietämistä tulee opetella ja sitä meilläkin opetellaan. Eikä poiketa peruskuviosta(huutaminen ei toimi) vaikka olisi syy sitten vaikka se neurologinen. Itselläni adhd ja vaikka sen syttymisen ymmärrän ei se ole mikään selitys. Ja ajatellaan lapsen parasta. Jos ei opi hallitsemaan käyttäytymistään tulee ongelmia kasvaessa. Positiivista huomiota meillä myös annetaan paljon. Mutta negatiivista ei palkita.

35 jatkaa.

Meillä siis tuo allergiaraivo oli sellaista voimakasta pahanolon purkamista. Jos annoin antihistamiinin heti raivoamisen alkaessa niin kohtaus loppui noin 15 minuutissa muuten raivoaminen kesti 1-2 tuntia. Lapsi oli varmaan joku 10 v kun oppi sanomaan että nyt on allergiahuono olo ja ottamaan lääkkeen jolloin vältyttiin pahimmilta raivoamisilta.

Jos lapsi sanoo ettei voi mitään raivoamiselleen niin koettaisin kyllä selvittää myös sitä ettei taustalla ole mitään fyysistä vaivaa. Olen lukenut 8v raivoamisesta jonka taustalta paljastui hoitamaton refluksi. Kun lapsi sai lääkkeet niin oli ekana aamuna herättyään kysynyt että eikö se olekkaan tavallsta että aamuisin kurkkua polttaa ja rintaa puristaa. Siihen asti se oli ollut normaali arkea lapselle joka oli kärsinyt siis koko ikänsä refluksista. Samoin olen törmännyt raivoavaan 8v lapseen jonka raivon taustalta löytyi allergiat.

Vierailija kirjoitti:

35 jatkaa.

Meillä siis tuo allergiaraivo oli sellaista voimakasta pahanolon purkamista. Jos annoin antihistamiinin heti raivoamisen alkaessa niin kohtaus loppui noin 15 minuutissa muuten raivoaminen kesti 1-2 tuntia. Lapsi oli varmaan joku 10 v kun oppi sanomaan että nyt on allergiahuono olo ja ottamaan lääkkeen jolloin vältyttiin pahimmilta raivoamisilta.

Jos lapsi sanoo ettei voi mitään raivoamiselleen niin koettaisin kyllä selvittää myös sitä ettei taustalla ole mitään fyysistä vaivaa. Olen lukenut 8v raivoamisesta jonka taustalta paljastui hoitamaton refluksi. Kun lapsi sai lääkkeet niin oli ekana aamuna herättyään kysynyt että eikö se olekkaan tavallsta että aamuisin kurkkua polttaa ja rintaa puristaa. Siihen asti se oli ollut normaali arkea lapselle joka oli kärsinyt siis koko ikänsä refluksista. Samoin olen törmännyt raivoavaan 8v lapseen jonka raivon taustalta löytyi allergiat.

Näitä ei ole meillä muuten tutkittu! Lapsi on kyllä todella nirso muuten. Kiitos vinkistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D

Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.

Totta kai raivoamisella on jokin syy. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä lasten raivoamisen syytä ovat lasten huono kyky kestää pettymyksiä (=lapsellisuus) sekä raivoamisen käyttö painostuskeinona vanhempia kohtaan.

Molemmissa näistä tilanteista yleensä paras apu lapselle on tehdä raivoamisesta loppu tarvittaessa pakkokeinoin. Sen sijaan raivoamisen ns. pohjimmaiseen syyhyn (eli siihen, että lapsi ei ole saanut tahtoaan läpi) ei ole tavallisesti järkevää puuttua, koska se vain opettaa lapselle, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.

Myöskään se, vaikka lapsella olisi joku oikea häiriö tai diagnoosi tai vastaava ei ole yleensä syy poiketa tästä perustoimintakuviosta.

Miten lopetat lapsen raivoamisen ja huudon pakkokeinoin? Mielestäni paras tapa, kuten jo aiemmin kerroin, jättää lapsi totaalisesti vaille huomiota kun raivoaa. Mitä syytä raivota, kun kukaan ei korvansa lotkauta.

En voi ymmärtää, että mitä pakkokeinoja voi käyttää. Istua päälle ja teipata suu vai?

Jatkan vielä, että aivan samalla tavalla olen toiminut käytöstapojen kanssa. Jos lapsi on huutanut minulle:”Anna mehua!”, en ole korvaani lotkauttanut. Kun lapsi sitten kysyy :”Saisinko mehua?” Vastaan ystävällisesti: ”Kyllä, tule hakemaan, ole hyvä.”

Lapset nyt 6 ja 8 eikä niille tulisi pieneen mieleenkään pyytää mitään isältään tai minulta epäystävällisesti.