Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tosi elämän super nannyja paikalla? Apua tarvitaan!
11.03.2020 |
8 vuotias poika on voimakastahtoinen (ollut ainakin 2 vuotiaasta asti), jankkaa niin kauan asioista mitä haluaa niin kauan että joko vanhemmat luovuttaa tai jos ei luovuta tulee raivo, mikä kestää joskus puolesta tunnista pariinkin tuntiin: huutoa, kiljumista, lyömistä, tavaroiden heittelyä.
Huuto on selvästi hänen aseensa, mitä käyttää ja minkä on huomannut toimivan meihin, ja millään sitä ei saa lopetettua.
Lopulta tokenee ja rauhoittuu joko väsymällä tai usein sillä että ruvetaan ottamaan pelipäiviä pois, ensi yksi sitten jos ei lopu huuto, toinen jne..
Ainoa tehoava keino on pelipäivien rajoitus, mikään muu ei ole tehonnut. Ei todellakaan suostu menemään yksin mihinkään rauhoittumaan ja on sen verran isokokoinen että ei häntä voi siirrelläkkään.
Joskus tämä raivo tulee siitä että on käsketty lopettamaan pelaaminen, ja tässä vaiheessa huomataan että on pelannut/ollut koneella liikaa – aiheuttaa raivon joka jatkuu edellisen kaavan mukaan. Huom. poika ei pelaa mitään väkivaltaisia pelejä ja usein on myös muutakin kuin pelaamista mitä tekee, esim. katsoo videoita, koodaa, säätää..
Poika on tosi fiksu ja nokkela. Kielellisesti todella taitava ja muistaa asiat hyvin. Jo pienestä pystynyt hyvin keskusteluihin aikuisten kanssa ja omaa todella hyvän ja nokkelan huumorintajun.
Viihtynyt aina aikuisten seurassa, juurikin tämän keskusteluominaisuuden takia. Urheilullisesti ollut aina kömpelö. Tyttöjä enimmäkseen kavereina, poikien jutut ei ole kiinnostanut (kömpelyys urheilussa). Melko määräilevä myös kavereiden kanssa, ottaa helposti johtajan roolin. On kuitenkin kohtelias ja
empaattinenkin. Kavereita ei ole montaa. Hyviä pysyviä kavereita ei ole ollut koskaan. Koulussa on usein yksin, tulee kyllä toimeen aina hetkittäin muiden kanssa mutta ehkä muut kyllästyvät johtajatyyliin tai johonkin muuhun, sitä en tarkkaan tiedä mistä johtuu kavereiden kaikkoaminen. Poika innostuu hirveästi jos saa uuden ystävän ja tämä näkyy positiivisena lähes kaikessa toiminnassa, koulussa ja kotona.
Vanhemman kanssa kahdestaan ollessa ei ole oikeastaan ikinä mitään ongelmia, on todella järkevä käytökseltään ja tottelee hyvin, eikä yritä määräillä.
Harrastuksia on kokeiltu useita, joukkuelajit ei ole kiinnostanut pitkään mutta yksilölaji on säilynyt jo vuosia harrastuksena.
Hänellä on todella korkea oikeudentaju. Ei siedä yhtään eriarvoista kohtelua osakseen esim. vanhemmilta ja opettajilta vaan ilmaisee heti jos tällaista havaitsee kohdistuvan itseensä ja vaatii korjausta/selitystä.
Testaa kaikki aikuiset, uudet opettajat ym. että miten heidän kanssaan voi toimia, jos vähänkin antavat periksi, koittaa ottaa määräysvallan itselleen ja käyttäytyy ylimielisesti, ei tottele käskyjä.
Suurin ongelmamme on miten saadaan raivokohtaukset loppumaan ja miten saadaan hänelle pysyviä ystäviä. Ja onhan tässä näitä muitakin, miten saada ymmärtämään että lapset ei määrää aikuisia jne.
En tiedä onko tällaisessa käytöksessä perusteita hakea apua jostain, jos niin mistä?
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti!
Mitä mietteitä herättää sinussa? Onko edes jostain näistä kokemusta? Mikä on auttanut?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D
Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.
Totta kai raivoamisella on jokin syy. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä lasten raivoamisen syytä ovat lasten huono kyky kestää pettymyksiä (=lapsellisuus) sekä raivoamisen käyttö painostuskeinona vanhempia kohtaan.
Molemmissa näistä tilanteista yleensä paras apu lapselle on tehdä raivoamisesta loppu tarvittaessa pakkokeinoin. Sen sijaan raivoamisen ns. pohjimmaiseen syyhyn (eli siihen, että lapsi ei ole saanut tahtoaan läpi) ei ole tavallisesti järkevää puuttua, koska se vain opettaa lapselle, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.
Myöskään se, vaikka lapsella olisi joku oikea häiriö tai diagnoosi tai vastaava ei ole yleensä syy poiketa tästä perustoimintakuviosta.
Miten lopetat lapsen raivoamisen ja huudon pakkokeinoin? Mielestäni paras tapa, kuten jo aiemmin kerroin, jättää lapsi totaalisesti vaille huomiota kun raivoaa. Mitä syytä raivota, kun kukaan ei korvansa lotkauta.
En voi ymmärtää, että mitä pakkokeinoja voi käyttää. Istua päälle ja teipata suu vai?
Kiinnostaa myös, miten tässä tapauksessa on raivoaminen lopetettu pakkokeinoin? Mitä ne keinot ovat olleet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on kuriton, niin eikös sille nykyään ole tapana hommata joku kirjaindiagnoosi? Tai sitten vaan kerrotaan, että se on erityisherkkä, nepsy, uhmakkuushäiriöinen tms. :D
Usein lapsen raivoamiselle on kuitenkin joku syy. On hyvä selvittää, että mistä johtuu, että voi auttaa lasta. Erityisherkkyys esimerkiksi ei ole mikään diagnoosi vain ainoastaan luonteenpiirre joissain ihmisissä. Me olemme katsos erilaisia ja erilaisille ihmisille sopii eri jutut. Myös kasvatuksessa.
Totta kai raivoamisella on jokin syy. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä lasten raivoamisen syytä ovat lasten huono kyky kestää pettymyksiä (=lapsellisuus) sekä raivoamisen käyttö painostuskeinona vanhempia kohtaan.
Molemmissa näistä tilanteista yleensä paras apu lapselle on tehdä raivoamisesta loppu tarvittaessa pakkokeinoin. Sen sijaan raivoamisen ns. pohjimmaiseen syyhyn (eli siihen, että lapsi ei ole saanut tahtoaan läpi) ei ole tavallisesti järkevää puuttua, koska se vain opettaa lapselle, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.
Myöskään se, vaikka lapsella olisi joku oikea häiriö tai diagnoosi tai vastaava ei ole yleensä syy poiketa tästä perustoimintakuviosta.
Miten lopetat lapsen raivoamisen ja huudon pakkokeinoin? Mielestäni paras tapa, kuten jo aiemmin kerroin, jättää lapsi totaalisesti vaille huomiota kun raivoaa. Mitä syytä raivota, kun kukaan ei korvansa lotkauta.
En voi ymmärtää, että mitä pakkokeinoja voi käyttää. Istua päälle ja teipata suu vai?Kiinnostaa myös, miten tässä tapauksessa on raivoaminen lopetettu pakkokeinoin? Mitä ne keinot ovat olleet?
Niinpä. Olen itse neljän lapsen äiti enkä ole moisia keinoja keksinyt. Juuri sen vuoksi olen jättänyt huomiotta ja ei meillä kyllä lapset raivoakaan.
Aivan ihania kommentteja, vinkkejä ja vertaistukea! Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Aivan ihania kommentteja, vinkkejä ja vertaistukea! Kiitos!
Joo, ei tämä palsta aina ihan paska ole! Itsekin olen lukenut mielenkiinnolla kommentteja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35 jatkaa.
Meillä siis tuo allergiaraivo oli sellaista voimakasta pahanolon purkamista. Jos annoin antihistamiinin heti raivoamisen alkaessa niin kohtaus loppui noin 15 minuutissa muuten raivoaminen kesti 1-2 tuntia. Lapsi oli varmaan joku 10 v kun oppi sanomaan että nyt on allergiahuono olo ja ottamaan lääkkeen jolloin vältyttiin pahimmilta raivoamisilta.
Jos lapsi sanoo ettei voi mitään raivoamiselleen niin koettaisin kyllä selvittää myös sitä ettei taustalla ole mitään fyysistä vaivaa. Olen lukenut 8v raivoamisesta jonka taustalta paljastui hoitamaton refluksi. Kun lapsi sai lääkkeet niin oli ekana aamuna herättyään kysynyt että eikö se olekkaan tavallsta että aamuisin kurkkua polttaa ja rintaa puristaa. Siihen asti se oli ollut normaali arkea lapselle joka oli kärsinyt siis koko ikänsä refluksista. Samoin olen törmännyt raivoavaan 8v lapseen jonka raivon taustalta löytyi allergiat.
Näitä ei ole meillä muuten tutkittu! Lapsi on kyllä todella nirso muuten. Kiitos vinkistä.
35 jatkaa. Lasten refluksi on todella huonosti tunnettu yleislääkäreiden parissa. Samoin allegioiden kanssa on vähän sellaista ajattelutapaa että turha tutkia ja välttää jos ei ole hengenvaarallista. Mutta kyllä minä näen että ruokavalion pitäminen on ollut positiivinen asia sekä potilaalle että muulle perheelle. Oikeasti lapsi voi niin paljon paremmin silloin kun ei syö ruokaa joka aiheuttaa hänelle huonon olon.
Jos haluat tutkia näitä mahdollisuuksia niin kannattaa etsiä facebookista allergia ryhmä ja refluksiin liittyvä ryhmä. Näissä kannattaa kysyä vinkkejä hyvistä lääkäreistä ja hakeutua sellaisen hoitoon suoraan niin saa nopeasti ja edullisesti vastauksia. Meillä oli niin hyvä tuuri että paikallisen terveyskeskuksen lastenlääkäri ymmärsi tällaista vähän erikoisempaakin allergiaoireilua ja saatiin asiat hoidettua hänen kanssaan.
Toki ihan itse voi tustua näihin aiheisiin syvällisesti ja pitää päiväkirjoja ym itse jo ennen lääkärikäyntiä mutta kannattaa tosiaan varautua siihen että jos tarvii lääkärin apua niin etsii hyvän lääkärin joka oikeasti tietää näistä asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ensimmäinen juttu tässä olisi rajoittaa juuri peli- ja ruutuaikaa. Tämä olisi hyvä tehdä niin, että luodaan pysyvä sääntö/sopimus, ettei rajoittaminen tapahdu vain tilanteen mukaan. Kun lapsi tietää alusta asti, että sopimus on esim. kolme tuntia viikossa, se ei tule enää ehkä niin isona asiana. Vaikka tuntuisi, ettei lapsi kuuntele, hänelle kannattaa kertoa syy ruutuaikaan. Vanhempien tehtävä on asettaa rajat ja huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja koska vanhemmat ovat jo aikuisia, he tietävät parhaiten, mikä on hyväksi. Jotakin tällaista voisi lapselle kertoa.
Tähän lisäksi voisi olla paikallaan pitää ihan kokonainen pelitön tai kokonaan ruuduton viikko. Uskon, että ensimmäisenä päivänä lasta kiukuttaa, mutta loppuviikkoa kohden hän melko varmasti on keksinyt tekemistä yllättävistä paikoista. Ehkä jopa lähtenyt tapaamaan kavereita. Samalla kun lapsi on ilman ruutua, tulee vanhempienkin näyttää pystyvänsä samaan.
Tärkeää on, että säännöistä ei lipsuta, eli vanhemmat pysyvät päätöksessään, vaikka lapsi huutaisi ja raivoaisi. Tähän voisi pyytää vinkkejä ainakin perheneuvolasta. Tsemppiä! Mielestäni tilanteenne ei ole vielä paha.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ensimmäinen juttu tässä olisi rajoittaa juuri peli- ja ruutuaikaa. Tämä olisi hyvä tehdä niin, että luodaan pysyvä sääntö/sopimus, ettei rajoittaminen tapahdu vain tilanteen mukaan. Kun lapsi tietää alusta asti, että sopimus on esim. kolme tuntia viikossa, se ei tule enää ehkä niin isona asiana. Vaikka tuntuisi, ettei lapsi kuuntele, hänelle kannattaa kertoa syy ruutuaikaan. Vanhempien tehtävä on asettaa rajat ja huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja koska vanhemmat ovat jo aikuisia, he tietävät parhaiten, mikä on hyväksi. Jotakin tällaista voisi lapselle kertoa.
Tähän lisäksi voisi olla paikallaan pitää ihan kokonainen pelitön tai kokonaan ruuduton viikko. Uskon, että ensimmäisenä päivänä lasta kiukuttaa, mutta loppuviikkoa kohden hän melko varmasti on keksinyt tekemistä yllättävistä paikoista. Ehkä jopa lähtenyt tapaamaan kavereita. Samalla kun lapsi on ilman ruutua, tulee vanhempienkin näyttää pystyvänsä samaan.
Tärkeää on, että säännöistä ei lipsuta, eli vanhemmat pysyvät päätöksessään, vaikka lapsi huutaisi ja raivoaisi. Tähän voisi pyytää vinkkejä ainakin perheneuvolasta. Tsemppiä! Mielestäni tilanteenne ei ole vielä paha.
Minä olen se erityisherkkyydestä jankkaja😀 Tämä edellinen on hyvä viesti, koska herkille peleissä on paljon ärsykkeitä. Lisäksi on hyvä, että toit viestissä esiin rauhallisen asian selittämisen. Ap:n lapsi vaikuttaa älykkäältä ja varmasti tajuaa. Heillä tuo rajoittaminen on onnistunutkin. Erityisherkät tykkäävät noudattaa sääntöjä ja meilläkin rajoittaminen ollut helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina?
Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.
Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua.
Tunteiden käsittelyä, neuvottelua ja kompromissejä... Mihin on unohtunut se perussääntö, että vanhempia pitää totella myös silloin kuin ei haluaisi?
Ennen vanhaan lasta kuritettiin jos puhe ei tepsinyt. Ihan riippumatta siitä oliko puheena ollut sääntö kenties lapsen mielestä epäreilu.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin pojastani paljon oman poikani piirteitä. Mm. Korkea oikeudentaju ja sanallinen lahjakkuus ja paljon muuta. Olen itse havainnut itse pojastani, joka myös 8 v erityisherkän lapsen piirteitä. Lue tämähttps://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/erityisherkan-lapsen…
Ja katso tunnistatko sieltä piirteitä. Meillä poika ei raivoa. Jos joskus harvoin suuttuu, se on voimakasta. Lapseni osasi sanoa jo tosi pienenä, että hän on ”huutoherkkä” eli ei kestä äänen korotusta.
Itse jättäisin raivoamisen aikana lapsen täysin huomiotta. Puhuminen, höpöttäminen ja varsinkin huutaminen varmasti vain pahentaa asiaa. Jatkaisin vain omia toimiani kuin ei mitään ja en missään nimessä lähtisi mukaaan. Raivokohtauksen aikana lapsi ei saisi siis yhtään minkäänlaista huomiota.Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Lue tosiaan eritysiherkistä lapsista. Heillä on kyky empatiaan, vahva oikeudentaju jo hyvin nuorena. En lukenut vielä kaikkia saamiasi vastauksia, mutta luen ketjun rauhassa läpi ja kommentoin.
Tunnistin jotain piirteitä lapsessani tässä erityisherkkäkuvauksessa MUTTA tunnistin myös täysin itseni tuossa :O Enpä ole ikinä ajatellut että olen erityisherkkä aikuinen, tämän perusteella olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina?
Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.
Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua.
Tunteiden käsittelyä, neuvottelua ja kompromissejä... Mihin on unohtunut se perussääntö, että vanhempia pitää totella myös silloin kuin ei haluaisi?
Ennen vanhaan lasta kuritettiin jos puhe ei tepsinyt. Ihan riippumatta siitä oliko puheena ollut sääntö kenties lapsen mielestä epäreilu.
Sääntö, mutta entäs ne keinot toteuttamiseen? Ennen vanhaan oli se kuritus. Muutoksena myös entiseen, nykyään yritetään löytää syitä käytökselle eikä vain rangaista. Mikä on kyllä ihan hyvä. AP tässä taitaa olla niitä keinoja vailla, sekä myös syytä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin pojastani paljon oman poikani piirteitä. Mm. Korkea oikeudentaju ja sanallinen lahjakkuus ja paljon muuta. Olen itse havainnut itse pojastani, joka myös 8 v erityisherkän lapsen piirteitä. Lue tämähttps://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/kasvatus/erityisherkan-lapsen…
Ja katso tunnistatko sieltä piirteitä. Meillä poika ei raivoa. Jos joskus harvoin suuttuu, se on voimakasta. Lapseni osasi sanoa jo tosi pienenä, että hän on ”huutoherkkä” eli ei kestä äänen korotusta.
Itse jättäisin raivoamisen aikana lapsen täysin huomiotta. Puhuminen, höpöttäminen ja varsinkin huutaminen varmasti vain pahentaa asiaa. Jatkaisin vain omia toimiani kuin ei mitään ja en missään nimessä lähtisi mukaaan. Raivokohtauksen aikana lapsi ei saisi siis yhtään minkäänlaista huomiota.Toivottavasti tästä oli yhtään apua. Lue tosiaan eritysiherkistä lapsista. Heillä on kyky empatiaan, vahva oikeudentaju jo hyvin nuorena. En lukenut vielä kaikkia saamiasi vastauksia, mutta luen ketjun rauhassa läpi ja kommentoin.
Tunnistin jotain piirteitä lapsessani tässä erityisherkkäkuvauksessa MUTTA tunnistin myös täysin itseni tuossa :O Enpä ole ikinä ajatellut että olen erityisherkkä aikuinen, tämän perusteella olen.
Siihen olemassa testi! Googlaamalla löytyy. Ja kysehän ei ole mistään diagnoosista vaan ominaisuudesta ihmisessä. Persoonallisuuden piirre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kenelläkään kommentteja tuohon kaveripuoleen, ne tuntuu olevan elämän valo, silloin kun niitä on.
Pitääkö jotenkin opettaa olemaan muiden kanssa? Ehkä tosiaan jostain neuvolan järkkäämästä kurssista voisi olla apua.
Kuulostipa tosi paljon omalta pojaltani, jolla on Aspergerin syndrooma. Jumittuminen johonkin, raivarit, vahva oikeudentunto, kielellinen taitavuus... En mitään diagnoosia täältä tyrkytä, mutta ehkä voisit hankkia tietoa ja miettiä kuulostaisiko mahdolliselta. Meillä pojalla pelaaminen oli tosi iso ongelma ja nimenomaan siihen jumittuminen. Nyt poika on 16-v. ja ongelmat onnellisesti takanapäin. Pelaa edelleen paljon, mutta ihan fiksuja pelejä ja osaa käyttää järkeä lopettamisessa. Ei se pelimäärä aina ole ongelma, jotkut ihmiset nimenomaan rentoutuvat sillä tavalla, että uppoutuvat johonkin juttuun, se on heille tosi tärkeää. Tällaisille ihmisille tiukat aikarajoitukset ovat vaikeita. Eikä kai kukaan jotain Afrikan tähteäkään jätä kesken, kun kello pirahtaa vaan tuntuu mielekkäältä pelata loppuun. Mutta täytyy sanoa, etten edelleenkään kovin tarkkaan tiedä, miten kasvattaisin, jos tällä kokemuksella joutuisin elämään uudestaan ne vuodet. Olisin varmaan rennompi ja empaattisempi, mutta tällaisia juttuja on helppo huudella kauempaa. Käytännössä lapsi pitää kumminkin saada joskus nukkumaan, eikä muu perhe voi jonnekin lähtiessä odottaa iäisyyksiä, että toinen saa visionsa toteutettua... Sen neuvon kumminkin annan, että keskity lapsessa hyvään, korosta sitä ja kehu lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina?
Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.
Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua.
Tunteiden käsittelyä, neuvottelua ja kompromissejä... Mihin on unohtunut se perussääntö, että vanhempia pitää totella myös silloin kuin ei haluaisi?
Ennen vanhaan lasta kuritettiin jos puhe ei tepsinyt. Ihan riippumatta siitä oliko puheena ollut sääntö kenties lapsen mielestä epäreilu.
Sääntö, mutta entäs ne keinot toteuttamiseen? Ennen vanhaan oli se kuritus. Muutoksena myös entiseen, nykyään yritetään löytää syitä käytökselle eikä vain rangaista. Mikä on kyllä ihan hyvä. AP tässä taitaa olla niitä keinoja vailla, sekä myös syytä..
Niin tuntuisi aika julmalta rangaista lasta, jolla näitä ketjussa mainittujaruoka-aineista johtuvia kiukkuja. Ennen epäilemättä rangaistiin niistäkin. Jokainen voi miettiä oliko se oikein.
suomen hallituksen pikku tytöt kyllä tarvitsisivat joonkun super nannyn. vai ovatko teinit kaikkosen kanken tarpeessa tyttö pahat kun ei tiedä mitä haluavat pekkakaan kun ei heitä auta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina?
Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.
Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua.
Tunteiden käsittelyä, neuvottelua ja kompromissejä... Mihin on unohtunut se perussääntö, että vanhempia pitää totella myös silloin kuin ei haluaisi?
Ennen vanhaan lasta kuritettiin jos puhe ei tepsinyt. Ihan riippumatta siitä oliko puheena ollut sääntö kenties lapsen mielestä epäreilu.
Sääntö, mutta entäs ne keinot toteuttamiseen? Ennen vanhaan oli se kuritus. Muutoksena myös entiseen, nykyään yritetään löytää syitä käytökselle eikä vain rangaista. Mikä on kyllä ihan hyvä. AP tässä taitaa olla niitä keinoja vailla, sekä myös syytä..
Nykyaika on lähinnä sitä, että pelkästään yritetään löytää jotain taustasyytä käytökselle (tässä ketjussa on jo mainittu mm. ADHD, erityisherkkyys ja asperger), sekä jos se löytyy, niin yritetään ratkaista sitä taustasyytä.
Sillä aikaa, kun tämä etsiminen ja ratkaisuyritykset jatkuvat, jatkuu myös lapsen tottelemattomuus. Ja monestihan sitä syytä ei edes koskaan löydetä, saati pystytä ratkaisemaan.
Ennen vanhaan oltiin viisaampia, kun ei ajauduttu tällaiseen kierteeseen, vaan laitettiin tottelemattomuudelle stoppi heti alkuun. Ja toki niin voi toimia nykyisinkin, jos halua on. Laitontakaan se ei ole, sillä Suomessa on laitonta ainoastaan ruumiillinen kuritus (ei-ruumiillinen kuritus on siis laillista).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keskustelleet pojan kanssa silloin, kun hän on normaalissa rauhallisessa mielentilassa, noista asioista ja säännöistä joista tulee riitaa ja raivoa? Hyväksyykö hän normimielentilassa ollessaan säännöt, vai pitääkö niitä epäoikeudenmukaisina?
Jos lapsi hyväksyy nämä säännöt mutta silti tulee ajoittain tuollainen tunnereaktio, niin oletteko keskustelleet raivon mentyä ohi siitä, mitä tapahtui ja mikä on pojan ajatus siitä että miksi? Että miltä tuntui kun piti alkaa jankkaamaan ja raivoamaan, ja voisiko sille tunteelle tehdä jotain muuta kuin purkaa noin. Jos tuota tapahtuu usein, voi olla että ammattiapu tunteiden käsittelyssä, esim. yllä mainittu tunnetaito-kurssi, voisi olla asiaa.
Jos taas lapsi ei ensinkään hyväksy sääntöjänne ja pitää niitä julmina ja mielivaltaisina, niin vahvan oikeudentajun omaavan lapsen kanssa voi olla aika vaikeaa saada hänet nielemään säännöt vain koska "te olette aikuisia, hän on lapsi". Olisi hyvä, jos keskustelemalla löytyisi sääntöihin joku kompromissi, jonka poika itse voisi hyväksyä, että joo, nämä on ihan kohtuullisia vaatimuksia joihin voin sitoutua.
Tunteiden käsittelyä, neuvottelua ja kompromissejä... Mihin on unohtunut se perussääntö, että vanhempia pitää totella myös silloin kuin ei haluaisi?
Ennen vanhaan lasta kuritettiin jos puhe ei tepsinyt. Ihan riippumatta siitä oliko puheena ollut sääntö kenties lapsen mielestä epäreilu.
Sääntö, mutta entäs ne keinot toteuttamiseen? Ennen vanhaan oli se kuritus. Muutoksena myös entiseen, nykyään yritetään löytää syitä käytökselle eikä vain rangaista. Mikä on kyllä ihan hyvä. AP tässä taitaa olla niitä keinoja vailla, sekä myös syytä..
Niin tuntuisi aika julmalta rangaista lasta, jolla näitä ketjussa mainittujaruoka-aineista johtuvia kiukkuja. Ennen epäilemättä rangaistiin niistäkin. Jokainen voi miettiä oliko se oikein.
Sinuna miettisin sitä, että johtuuko riehuminen jostain asiasta vai lietsooko se asia vain riehumiseen. Jos se ruoka-aine tai muu mahdollinen vastavaa syy ei suoranaisesti estä lasta olemasta rauhallinen, niin silloin lapsi on syypää siihen riehumiseensa. Silloin hänellä nimittäin on ollut se valinta olemassa, että alkaako riehua vai eikö ala.
Edes ne kuuluisat diagnoosit kuten asperger eivät tee lapsesta syyntakeetonta kuin poikkeustapauksissa. Myös asperger-lasta voi ja tulee rangaista, jos hän on tahallaan tottelematon.
Meillä on aina ollut sääntönä ettei huutamalla ja huonolla käytöksellä saa mitään periksi. Lapseni, 6 ja 8v, ovat pääasiassa minulla, päivän-pari viikossa isällään. Minun luonani ei ole pelikoneita ja tvtä katsotaan max pari tuntia jos ollenkaan, isällään pelaavat tabletilla ja pleikkarilla, vaikkakin ikätasoisia pelejä, mutta varsinkin pojan, joka enemmän pelaa, käytös on monesti isältä tullessa levoton ja kiukkuinen. Tosin senluontoinen on isänsäkin...
Olen itsestäni ylpeä kun en ole periaatteistani luopunut vaikka hankaliakin vaiheita on ollut, etenkin ennen eroa lasten ollessa 2 - 5v.
Kuulostaapa tutulta sillä erotuksella, että meidän 8 v lapsella on ADD sekä sensorisen integraation häiriö. Nämähän ei meidän arjessa sinällään näy, lapsi on pienryhmässä koulussa ja se sujuu oikein kivasti. Koulussa lapsi on rauhallinen, kiltti. Opettajan mukaan lapsella on myös erittävin vahva oikeuden taju. Jokaista pitää kohdella reilusti. Toimintaterapeutin mukaan lapsi on seesteinen.
Ja sitten päästään kotiin. Kaikki menee mukavasti siihen asti kunnes lapsi ei saa tahtomaansa asiaa. Oli se sitten hampurilainen, lelu, risteily... Mikä vain. Ensin kielto otetaan vastaan tyynesti. Menee hetki ja alkaa itkeminen, kiukuttelu, jalan polkeminen, huutaminen, tavaroiden paiskominen. Tässä kohtaa yritämme vielä selittää miksi toivottu asia ei käy / harmittaa saa, mutta tavaroita ei paiskota jne. Lapsi jatkaa ja jatkaa. Sanomalla, että raivoamisella ei tahtoaan läpi saa ei ole mitään vaikutusta. Lapsi rauhoittuu joko itsekseen tai sitten näen itkun seassa sen yhden hetken, jolloin kysyn "tuletko tänne niin halitaan?" Oikealla hetkellä lapsi rauhoittuu tähän, väärällä hetkellä lapsi rauhoittuu, mutta aloittaa kiukuttelun uudestaan.
Se mikä tästä tekee raskaan on se, että se ei riitä, että lapsi raivoaa 1-2 tuntia yhdestä asiasta, vaan lapsi saattaa rauhoittua 2 tunnin raivoamisen jälkeen ja aloittaa sen 3 tunnin päästä uudestaan. Käydä sen raivon läpi saman päivän aikana 3 kertaa. Aivan kuin hän muistaisi "Ai niin! Tämäkin minua tänään harmittaa!" Tässä kohtaa olen sanonutkin lapselle, että on aivan älytöntä alkaa uudestaan kiukutella ja raivota asiasta joka on käsitelty 5 tuntia sitten.
Ei mulla neuvoja ole antaa. Kunhan jaoin meidän kokemukset. :-)
Alue: Aihe vapaa
Rauhottuu 9 vuoden kieppeillä nää aloituksen kaltaiset lapset.