Suhde tavoitteellisesti salilla treenaavaan mieheen

Vierailija kirjoitti:

Voihan tuo olla mahdollista, että tavallisuutesi ei ole miehelle turn off, mutta varmuudella voit varautua muutamaan asiaan tuon miehen suhteen:

1. Ette käy ravintoloissa syömässä ettekä juomassa. Kotonakaan ei herkutella, et ehkä edes sinä, koska herkut häiritsee tavoitteellista.

2. Lomamatkat aikataulutetaan treenien ja oikeaan aikaan nautittavien aterioiden ja protskupirtelöiden mukaan. Ajatuksen tasolla tämä ei mahdollisesti häiritse, mutta todellisuus käytännössä voi alkaa syömään hermojasi.

3. Joustoa ei ole, tavoitteellisilla ei ole siihen varaa. Sinä joustat.

4. Keskustelut pyörivät treenien, ruoan, mikrojen, makrojen, aminohappojen, hillareiden ja rasvaprosentin ympärillä. Jos kaipaat jutustelulta jotain muuta, tulet tuskastumaan.

Tämä oli kuin elämästäni ex-miehen kanssa. Lomapäivien ohjelmatkin suunnitteltiin herran treenipäivien mukaan. Viikonloppuisin ainakin toisena päivänä oli pakko päästä salille. Ruokailu oli kuin jotain teatteria, jatkuvaa proteiinien laskemista ja sokerin pelkäämistä. Ei mitään nautintoja ruoan tai juoman muodossa. 

Niin ahdistavaa ja pakkomielteistä elämää, että ei kiitos enää ikinä saliuskovaista minulle.

Tuossa on nyt aika monta muuttujaa:

1: Tavoitteellinen saattaa tarkoittaa ihan hemmetin skarppia kaveria, tai sitten epävarmaa narsistia. Salilla käyminen ei automaattisesti vedä jompaan kumpaan suuntaan. Ennemminkin kehoittaisin sinua tarkkailemaan hänen henkistä kypsyystasoaan. Henkisesti kypsä ihminen osaa saavuttaa tavoitteita ja suhteuttaa harjoittelunsa muuhun elämään.

2: Hän on kanssasi koska on valinnut sinut kumppanikseen. Aivan varmasti tarjolla olisi ollut fitnessmimmiä, mutta hän on alkanut kanssasi. Taustalla voi olla hyvä kemia, rakkaus, seksi tai jokin muu. Kiinnitä huomiota millainen hän on arkielämässä. Vilahteleeko sivulauseessa odotuksia, vaatimuksia tai salaa pettymistä johonkin mitä teet tai et tee. Toisin sanoen selvitä, onko hän sitä tyyppiä joka aktiivisesti haluaa muuttaa sinua.

Itse treenaan noin 5-6 kertaa viikkoon. Huolehdin kaloreista ja palautumisesta, en tee siitä numeroa. Alkoholia en juo. Naiseni on nyt viimeisen puolen vuoden aikana innostunut salista. Aiemmin ei ole koskaan tykännyt, vaan tehnyt muuta liikuntaa. Tällä hetkellä tosin kiittelee, että minun läsnäolo on muuttanut omia tapoja terveellisempään suuntaan, ja viiniäkään ei tule juotua liikaa. Tämä siis ilman minkäänlaista painostusta ja vinkkailua.

Parhaimmillaan salimies voi siis olla voimavara parempaan ja terveellisempään elämään. Ensin pitää kuitenkin olla hyvä mies, ja sitten vasta salimies.

Jotenkin tuntuu, että jos kättelyssä tulee ensimmäisenä esiteltyä tavoitteellinen saliharrastus, se voi sitten  helposti olla elämän tärkein asia. Tietty jos asian saa tietoon muuten vaan = esimerkiksi kyse on tutusta, josta nyt vain tietää tämän asian, juttu on vähän eri, eli siitä en tekisi mitään johtopäätöksiä. Mutta siitä tekisin, jos mies heti itse katsoo tämän olevan tärkeä seikka hänestä tietää.

Sillä ikävä kyllä mulla on noi samat kokemukset, että koko elämä pyörii salin ympärillä tavalla tai toisella. Yllättävästi mua alkoi risomaan eniten ne vapaapäivät salilta: ne olivat myös säännöllisiä, tietenkin,  ja silloin mun oletettiin olevan paikalla. Eli jos sovin jotain omaa menoa (tai sitä vaikka töiden puolesta oli sopimattakin), oltiin naama nutturalla ja valitettiin, että "kun meillä nyt olisi yhteistä aikaa". Huomasin siis, että miehen saliaikataulut aikatauluttivat myös minun elämäni. Että ei mimmit, ei elokuvaa jooko keskiviikkona, kun se on mun miehen salivapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Voihan tuo olla mahdollista, että tavallisuutesi ei ole miehelle turn off, mutta varmuudella voit varautua muutamaan asiaan tuon miehen suhteen:

1. Ette käy ravintoloissa syömässä ettekä juomassa. Kotonakaan ei herkutella, et ehkä edes sinä, koska herkut häiritsee tavoitteellista.

2. Lomamatkat aikataulutetaan treenien ja oikeaan aikaan nautittavien aterioiden ja protskupirtelöiden mukaan. Ajatuksen tasolla tämä ei mahdollisesti häiritse, mutta todellisuus käytännössä voi alkaa syömään hermojasi.

3. Joustoa ei ole, tavoitteellisilla ei ole siihen varaa. Sinä joustat.

4. Keskustelut pyörivät treenien, ruoan, mikrojen, makrojen, aminohappojen, hillareiden ja rasvaprosentin ympärillä. Jos kaipaat jutustelulta jotain muuta, tulet tuskastumaan.

Huoh. Itse treenaan tavoitteellisesti ja puolison kanssa keskustellaan molempia kiinnostavista asioista eli nörttijutuista ja yhteisestä akateemisesta alasta. Salijutuista voin jutella (sali)kaverin kanssa sekä nettipalstoilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan tuo olla mahdollista, että tavallisuutesi ei ole miehelle turn off, mutta varmuudella voit varautua muutamaan asiaan tuon miehen suhteen:

1. Ette käy ravintoloissa syömässä ettekä juomassa. Kotonakaan ei herkutella, et ehkä edes sinä, koska herkut häiritsee tavoitteellista.

2. Lomamatkat aikataulutetaan treenien ja oikeaan aikaan nautittavien aterioiden ja protskupirtelöiden mukaan. Ajatuksen tasolla tämä ei mahdollisesti häiritse, mutta todellisuus käytännössä voi alkaa syömään hermojasi.

3. Joustoa ei ole, tavoitteellisilla ei ole siihen varaa. Sinä joustat.

4. Keskustelut pyörivät treenien, ruoan, mikrojen, makrojen, aminohappojen, hillareiden ja rasvaprosentin ympärillä. Jos kaipaat jutustelulta jotain muuta, tulet tuskastumaan.

Tämä oli kuin elämästäni ex-miehen kanssa. Lomapäivien ohjelmatkin suunnitteltiin herran treenipäivien mukaan. Viikonloppuisin ainakin toisena päivänä oli pakko päästä salille. Ruokailu oli kuin jotain teatteria, jatkuvaa proteiinien laskemista ja sokerin pelkäämistä. Ei mitään nautintoja ruoan tai juoman muodossa. 

Niin ahdistavaa ja pakkomielteistä elämää, että ei kiitos enää ikinä saliuskovaista minulle.

Ja täällä yksi lisää. Huvitti lukea listaa, koska se oli kuin elämästä eksäni kanssa. Olen jotenkin mieltänyt, että hän oli tavallista salihullumpi, mutta ei näköjään. Ruokailu oli erityisen hankalaa, matkustaminen se vasta hankalaa olikin ja kaikissa aikataulussa on otettava huomioon ensisijaisesti treenikalenteri. Häntä pyydettiin usein muuttoavuksi ja siitäkös riemastui :D Eikö ne tajua, että silloin menee treenit sekaisin, jos on lepopäivä, niin ei silloin mitään sohvia kanneta ja jos on jalkapäivä, niin ei kai sitä nyt sen päälle enää muuttoon mene. Ja kaikkea tällaista. Jotenkin huvittaa ne meidän keittiössä olleet jättimäiset proteiinisäkit ja kaikki ruokakaapit täynnä ties mitä lisäainetynnyreitä. 

Niin ja hänelle ei ollut ongelma, että minä en ollut liikunnallinen. Mutta kannattaa miettiä, nämä miehet osaa olla rasittavia.

Tapailin joitakin kertoja miestä, jolla oli myös saliharrastus. Hänen jääkaapissaan ei ollut kuin kahta tuotetta ja paljon, maitorahkaa ja mehukeittoa. Vein leffailtaa varten syötävää ja herkkuja. Mies ei syönyt niistä mitään ja pakkasi ne minulle takaisin mukaan, koska niillä ei ole menekkiä hänen luonaan. Menimme luontoretkelle ja sinne laitoin myös evästä. Taisi syödä yhden viipaleen tomaattia. Muut ei käynyt. Mies ei ollut minulle muutenkaan sopiva, mutta jotenkin omaan elämäntapaan sopii paremmin tilanteen mukaan eläminen ja elämästä nauttiminen kohtuudella.

Täällä on aika paljon viestiä liittyen treenien ja ruokavalion orjalliseen noudattamiseen, oman kehonkoostumuksen pakkomielteiseen kyttäämiseen ja siihen kuinka sali menee muiden juttujen edelle. Yhdyn kaikkeen negatiiviseen mitä täällä on tähän mennessä kirjoitettu.

Olen itse hyväkuntoinen nuori 26v, 158/53, tykkään lenkkeillä, hiihtää, joogata ja liikkua luonnossa yksin ja yhdessä. Tapasin samassa ammattikorkeakoulussa tämän komean nuoren miehen, joka vaikutti alkuun ihan täysipäiseltä, mutta osoittautui kuukaudessa varsinaiseksi Rahka-Petriksi.

Mihinkään yhteisiin ulkoiluihin ja tekemiseen ei ollut aikaa, koska sali. Illalla ei voinut herkutella, koska iltapalan pitää olla joka ilta sellerimehu ja rahka, piste. Siis tämä mies ei oikeasti syönyt mitään muuta kuin rahkaa ja kanaa. Ja selleriä. Omat eväät piti aina viedä ja sitten mies palautti vajaat leipäpussit, juustot ja voirasiat, koska hänellä ei tule niitä käytettyä.

Aamuyöstä saatoin herätä siihen, että mies vetää leukoja rekkitangolla, koska ei nukuttanut ja pitää pysyä kunnossa. Joskus lähti keskellä yötä salille.

Tätä "suhdetta" kesti kuukauden. Päättyi minun aloitteestani siihen, kun olin päiväsaikaan juhlimassa parhaan kaverini synttäreitä, ja juhlissa oli tarjolla aivan ihanaa lohivoileipäkakkua, jota me juhlavieraat mätimme naamariin mahan täydeltä. Menin miehen luokse juhlien jälkeen ja hän suuttui siitä, että minulla ei ollut nälkä. Hän olisi kuulemma juuuuri sillä hetkellä halunnut tehdä ruokaa (=salaattia) yhdessä ja kun kieltäydyin, hän sai siitä aivan tautiset paskaraivarit. Lähdin, enkä enää koskaan palannut.

Nykyään yhdessä ihanan, tavallisen, normaalipainoisen miehen kanssa, jonka kanssa kokkaamme lähes päivittäin ja kokeilemme kaikkea uutta. Parasta miehessäni on se, että hän tekee aivan taivaallisen hyviä wingsejä ja syö niitä aina niin onnessaan, että partakin on ihan kastikkeessa.

Exä ramppaa yhä salin, rahkahyllyn ja kodin väliä ilmeisen yksinäisenä ja onnettomana. Ei käy sääliksi.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika paljon viestiä liittyen treenien ja ruokavalion orjalliseen noudattamiseen, oman kehonkoostumuksen pakkomielteiseen kyttäämiseen ja siihen kuinka sali menee muiden juttujen edelle. Yhdyn kaikkeen negatiiviseen mitä täällä on tähän mennessä kirjoitettu.

Olen itse hyväkuntoinen nuori 26v, 158/53, tykkään lenkkeillä, hiihtää, joogata ja liikkua luonnossa yksin ja yhdessä. Tapasin samassa ammattikorkeakoulussa tämän komean nuoren miehen, joka vaikutti alkuun ihan täysipäiseltä, mutta osoittautui kuukaudessa varsinaiseksi Rahka-Petriksi.

Mihinkään yhteisiin ulkoiluihin ja tekemiseen ei ollut aikaa, koska sali. Illalla ei voinut herkutella, koska iltapalan pitää olla joka ilta sellerimehu ja rahka, piste. Siis tämä mies ei oikeasti syönyt mitään muuta kuin rahkaa ja kanaa. Ja selleriä. Omat eväät piti aina viedä ja sitten mies palautti vajaat leipäpussit, juustot ja voirasiat, koska hänellä ei tule niitä käytettyä.

Aamuyöstä saatoin herätä siihen, että mies vetää leukoja rekkitangolla, koska ei nukuttanut ja pitää pysyä kunnossa. Joskus lähti keskellä yötä salille.

Tätä "suhdetta" kesti kuukauden. Päättyi minun aloitteestani siihen, kun olin päiväsaikaan juhlimassa parhaan kaverini synttäreitä, ja juhlissa oli tarjolla aivan ihanaa lohivoileipäkakkua, jota me juhlavieraat mätimme naamariin mahan täydeltä. Menin miehen luokse juhlien jälkeen ja hän suuttui siitä, että minulla ei ollut nälkä. Hän olisi kuulemma juuuuri sillä hetkellä halunnut tehdä ruokaa (=salaattia) yhdessä ja kun kieltäydyin, hän sai siitä aivan tautiset paskaraivarit. Lähdin, enkä enää koskaan palannut.

Nykyään yhdessä ihanan, tavallisen, normaalipainoisen miehen kanssa, jonka kanssa kokkaamme lähes päivittäin ja kokeilemme kaikkea uutta. Parasta miehessäni on se, että hän tekee aivan taivaallisen hyviä wingsejä ja syö niitä aina niin onnessaan, että partakin on ihan kastikkeessa.

Exä ramppaa yhä salin, rahkahyllyn ja kodin väliä ilmeisen yksinäisenä ja onnettomana. Ei käy sääliksi.

Jatkan vielä: exällä oli aikataulu jopa seksille. Tämä ei varsinaisesti ole huono idea ruuhkavuosien keskellä uupuneena elävälle pariskunnalle, joka haluaa löytää aikaa läheisyydelle, mutta kun nuoripari joutuu suhteensa alusta lähtien, alkuhuumassa, kellottamaan seksinharrastamisen, koska miehen pitää jaksaa herätä aamuviideltä salille, niin...... Kukapa tuollaista jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika paljon viestiä liittyen treenien ja ruokavalion orjalliseen noudattamiseen, oman kehonkoostumuksen pakkomielteiseen kyttäämiseen ja siihen kuinka sali menee muiden juttujen edelle. Yhdyn kaikkeen negatiiviseen mitä täällä on tähän mennessä kirjoitettu.

Olen itse hyväkuntoinen nuori 26v, 158/53, tykkään lenkkeillä, hiihtää, joogata ja liikkua luonnossa yksin ja yhdessä. Tapasin samassa ammattikorkeakoulussa tämän komean nuoren miehen, joka vaikutti alkuun ihan täysipäiseltä, mutta osoittautui kuukaudessa varsinaiseksi Rahka-Petriksi.

Mihinkään yhteisiin ulkoiluihin ja tekemiseen ei ollut aikaa, koska sali. Illalla ei voinut herkutella, koska iltapalan pitää olla joka ilta sellerimehu ja rahka, piste. Siis tämä mies ei oikeasti syönyt mitään muuta kuin rahkaa ja kanaa. Ja selleriä. Omat eväät piti aina viedä ja sitten mies palautti vajaat leipäpussit, juustot ja voirasiat, koska hänellä ei tule niitä käytettyä.

Aamuyöstä saatoin herätä siihen, että mies vetää leukoja rekkitangolla, koska ei nukuttanut ja pitää pysyä kunnossa. Joskus lähti keskellä yötä salille.

Tätä "suhdetta" kesti kuukauden. Päättyi minun aloitteestani siihen, kun olin päiväsaikaan juhlimassa parhaan kaverini synttäreitä, ja juhlissa oli tarjolla aivan ihanaa lohivoileipäkakkua, jota me juhlavieraat mätimme naamariin mahan täydeltä. Menin miehen luokse juhlien jälkeen ja hän suuttui siitä, että minulla ei ollut nälkä. Hän olisi kuulemma juuuuri sillä hetkellä halunnut tehdä ruokaa (=salaattia) yhdessä ja kun kieltäydyin, hän sai siitä aivan tautiset paskaraivarit. Lähdin, enkä enää koskaan palannut.

Nykyään yhdessä ihanan, tavallisen, normaalipainoisen miehen kanssa, jonka kanssa kokkaamme lähes päivittäin ja kokeilemme kaikkea uutta. Parasta miehessäni on se, että hän tekee aivan taivaallisen hyviä wingsejä ja syö niitä aina niin onnessaan, että partakin on ihan kastikkeessa.

Exä ramppaa yhä salin, rahkahyllyn ja kodin väliä ilmeisen yksinäisenä ja onnettomana. Ei käy sääliksi.

Jatkan vielä: exällä oli aikataulu jopa seksille. Tämä ei varsinaisesti ole huono idea ruuhkavuosien keskellä uupuneena elävälle pariskunnalle, joka haluaa löytää aikaa läheisyydelle, mutta kun nuoripari joutuu suhteensa alusta lähtien, alkuhuumassa, kellottamaan seksinharrastamisen, koska miehen pitää jaksaa herätä aamuviideltä salille, niin...... Kukapa tuollaista jaksaisi.

Melkoista. Taisi kärsiä syömishäiriöstä?

Kai se riippuu siitä mitä tällä tavoitteellisuudella tarkoitetaan. On se hyvä olla joku tavoite harjoittelulla ettei mene maku.

Se on sitten jokaisen suorittajan omasta päästä kiinni minkälaiset rajoitteet itselleen rakentaa ja mistä se hyvä olo elämään oikeasti tulee. Joku osaa arvostaa parisuhdetta ja on valmis toimimaan molempia miellyttävällä tavalla. Osa on sitten ihan apinoita joka tapauksessa, eikä siihen arvita edes sitä tavoitteellista harjoittelua.

Tutustumalla selviää.

Up

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että jos kättelyssä tulee ensimmäisenä esiteltyä tavoitteellinen saliharrastus, se voi sitten  helposti olla elämän tärkein asia. Tietty jos asian saa tietoon muuten vaan = esimerkiksi kyse on tutusta, josta nyt vain tietää tämän asian, juttu on vähän eri, eli siitä en tekisi mitään johtopäätöksiä. Mutta siitä tekisin, jos mies heti itse katsoo tämän olevan tärkeä seikka hänestä tietää.

Sillä ikävä kyllä mulla on noi samat kokemukset, että koko elämä pyörii salin ympärillä tavalla tai toisella. Yllättävästi mua alkoi risomaan eniten ne vapaapäivät salilta: ne olivat myös säännöllisiä, tietenkin,  ja silloin mun oletettiin olevan paikalla. Eli jos sovin jotain omaa menoa (tai sitä vaikka töiden puolesta oli sopimattakin), oltiin naama nutturalla ja valitettiin, että "kun meillä nyt olisi yhteistä aikaa". Huomasin siis, että miehen saliaikataulut aikatauluttivat myös minun elämäni. Että ei mimmit, ei elokuvaa jooko keskiviikkona, kun se on mun miehen salivapaa. 

Jatkan vielä tästä, miksi vapaa-ajasta tulikin iso ongelma. Kun ei millään ymmärretty, että miksi minun pitää sopia jotain juuri huilipäivälle, kun mullahan on omaa aikaa joka ilta sen, minkä hän on salilla! Miksi en voi sopia siis niihin 3 t slotteihin koko muuta elämääni, kavereita, vanhempia, sisaruksia, töiden kautta menoja...huomasin yht'äkkiä olevani tilanteessa, jossa jakelen kalenteri kädessä parin, kolmen tunnin vuoroja kavereille ja muille läheisille. Ei tykätty oikein.

Toinen juttu vapaa-ajassa oli alko, sitähän ei siis yhden kaljan verran voi ottaa tavoitekautena. Sitten kun muutama kk sinnitty ja kehomittaukset onnistuneesti tehty ja onnistuttu, alkoi vimmattu kavereiden painostus "yksille", tietysti sinä yhtenä ainoana vkonloppuna, kun pidetään taukoa. Ja vedettiin jumalattomat p*rseet joka kerta, ainakaan minulla ei ollut hauskaa näinä nyt hei sokat ja sukat irti-viikonloppuina. Maanantaina sitten taas takaisin salielämään, eli ei esim mitään kivoja drinksut töiden jälkeen, mitä muut nuoret parit harrasti, vaikka kaupungin keskustassa asuttiin. Ai niin joo, oisinhan mä voinut änkeä jonkun pariskunnan mukaan ja katsoa kellosta, koska hän tulee salilta.

Kolmas oli ruoka: meillä oli loppujen lopuksi eri ruuat, vaikka kimpassa asuttiin. Mä en vaan jaksanut sitä kanaa ja salaattia, jauheliha/paprika/sipulimössö, rahkaa ja kauramaitoa.

Takavuosina suomalaiset bodarit söivät tavallista ruokaa ja treenasivat vähemmän mutta kovempaa ja olivat silti paremmassa kunnossa kuin nykyiset julkkis ja some bodarit jotka syövät kanaa, riisiä ja rahkaa sekä yleensä laadultaan suht huonolaatuisia proteiinijauhoja.

No heille parisuhdeaika on aina toissijaista verrattuna salilla käymiseen. Ruoka myös yleensä tarkan ruokavalion mukaista, joten jos haluat syödä jotain maistuvaa, syötte sitten 95 % ajasta eri ruokia (ja todennäköisesti eri aikaan). Plussaa se, että ovat yleensä myös muussa elämässään tavoitteellisia ja toimeen ryhtyviä.

Olen itse treenannut tavoitteellisesti ja lihaskasvu oli kaikki kaikessa. Treenasin ilman avustavia aineita ja jossain vaiheessa kehitys tökkäsi ja pahasti. Lihasta oli parhaimmillaan aika paljon. Lopulta kroppa ei enää kestänyt isoja painoja ja joutui alkaa harrastaa jotain muuta.

Jälkeenpäin ajateltuna hyötyä oli, että oppi syömään terveellisesti ja opiskeltua ruoka-aineista. Huonona puolena oli se että paikat on nyt rikki.

Ja mikä selvisi karusti, että vaikka lihaksisto oli huippukunnossa niin fyysinen kunto voi olla silti aivan kuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se sun vartaloa kommentoi, vaan omaansa. Ja tiedät sitten vain, että sali menee aina edelle. Klo 16:30 on arkisin töistä kotona. Sitten se syö ja pakkaa salikamat. Klo 18-19:30 varsinaiset treenit ja kahdeksalta illalla kotona. Sitten taas syödään ja klo 22 pitää olla nukkumassa, että lihakset kehittyy. Eli jäähän siihen arki-iltaan se noin tunti yhteistä aikaa, katsoa vaikka jotain sarjaa.

Mutta tämä on hyvä tietää. Turha suunnitella mitään ”tehdään yhdessä” -juttuja. Ei siinä yhdessä tunnissa ehdi, kun muu aika treenataan tai tehdään siihen liittyviä juttuja, kuten kello tarkka proteiinien syöminen. Saat ns. viikonloppusuhteen.

Toi on muuten niin totta ja tuttua! Exmies oli juuri tuollainen, kävi töissä, meni salille, tuli kotiin, söi rahkaa ja ananasta ja klo 22 piti valot olla sammutettuna. Poikkeuksena viikonloppu jolloin aamupala, salikäynti ja ennen nukkumaanmenoa (klo 22) muutama olut tai lasi konjakkua. Oli six pack mutta mitä iloa siitä oli?