Mistä syystä teistä/lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus
Onko normaalia, että kirje tapaamiseen tulee vain toisen vanhemman nimellä?
Ihmetyttää kovasti, miksi ihmeessä meistä on tehty lastensuojeluilmoitus. Oli melkoinen järkytys saada tuo kirje.
Nyt en osaa muuta ajatella, kuin että miksi? Ja mitä tästä seuraa?
Kommentit (112)
Varmasti voit soittaa sinne ja kysyä miksi ilmo on tehty
Lasu tehdään aina lapsesta, ei vanhemmista. Syynä voi olla myös asia joka ei varsinaisesti liity edes perheeseen, esim. lapsen/nuoren oma käytös tai oireilu (esim. teini jäänyt kiinni alkoholinkäytöstä viikonloppuna, näistä tehdään lasu).
Meistä tehtiin kun lapsi oli kaveriporukassa jonka yksi jäsen ajautui riitaan toisen kanssa. Ilmoituksen teki harrastusryhmän vetäjä joka ei kuitenkaan kertonut siitä lasten vanhemmille ja oli kyllä meillekin järkytys kun ihmettelin että mistä voi olla kyse. Lisäksi sosiaalitoimistosta ei suostuttu kertomaan mitä asia koskee, ainoastaan se että on varattu aika tapaamista varten. Kävimme siellä sitten juttelemassa kerran ja todettiin ettei ”huolta lapsesta ole”. Asiallisia olivat kaikki ja ihan hyvässä hengessä juteltiin, hyvä maku jäi. Paitsi ilmoituksen tekijästä, minusta hänen olisi pitänyt ottaa asia puheeksi lasten vanhempien kanssa tai edes kertoa että on tehnyt ilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Apua, eikö kenestäkään ole tehty?
Tunnen itseni niin täysin epäonnistuneeksi vanhemmaksi. 😢 Ikinä en olisi uskonut saavani tuommoista postia.
Lasuja tehdään 400 kpl joka päivä joten eiköhän ole monesta tehty ja mitä mielikuvituksellisimmista syistä. Niitä ne sossut tutkii sitten innoissaan niinkuin tunkiota.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti voit soittaa sinne ja kysyä miksi ilmo on tehty
Minä olen soittanut, ei suostuttu puhelimessa kertomaan.
Soitankin, heti maanantaina aamusta. Eilen nähtiin kirje, kun lomalta palattiin. Ei siellä viikonloppuna kukaan vastaa.
Eikö alkoholin käytöstä kiinni jäännistä tulisi kuitenkin poliisilta tieto kotiin? 🤔 Tai muulta taholta? Siis missä ikinä olisikaan jäänyt kiinni ja ilmoitus tehty?
Vierailija kirjoitti:
Apua, eikö kenestäkään ole tehty?
Tunnen itseni niin täysin epäonnistuneeksi vanhemmaksi. 😢 Ikinä en olisi uskonut saavani tuommoista postia.
En minäkään. Oli kyllä järkytys vaikka sitten todettiinkin ettei lapsesta ole huolta eikä syytä ls-asiakkuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Soitankin, heti maanantaina aamusta. Eilen nähtiin kirje, kun lomalta palattiin. Ei siellä viikonloppuna kukaan vastaa.
Eikö alkoholin käytöstä kiinni jäännistä tulisi kuitenkin poliisilta tieto kotiin? 🤔 Tai muulta taholta? Siis missä ikinä olisikaan jäänyt kiinni ja ilmoitus tehty?
Joo tulisi kyllä. Mulle soitettiin heti selviämisasemalta kun lapsi oli sinne viety keskellä yötä. Ja kerrottiin että tekevät lasun kun oli alaikäisestä kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti voit soittaa sinne ja kysyä miksi ilmo on tehty
Minä olen soittanut, ei suostuttu puhelimessa kertomaan.
Mihin muuten perustuu tämä että ei puhelimessa suostuta kertomaan? Tietääkseni kuuluu kuitenkin vanhemman lakisääteisen tiedonsaantivelvollisuuden piiriin.
Ota rauhallisesti, ei sen tarvitse olla mikään paha juttu.
Vierailija<strong> kirjoitti:
Lasu tehdään aina lapsesta, ei vanhemmista. Syynä voi olla myös asia joka ei varsinaisesti liity edes perheeseen, esim. lapsen/nuoren oma käytös tai oireilu (esim. teini jäänyt kiinni alkoholinkäytöstä viikonloppuna, näistä tehdään lasu).
Siksi ihmettelin, kun hain kunnallisesta terveydenhuollosta (virhe) apua ahdistukseeni. Hoidin ja hoidan yhä lähes yksin kodin ja lapset, mies lähinnä auttelee. Missään vaiheessa lapsilla ei ole ollut mitään hätää. Siitä huolimatta piti pitää palaveri asiasta lähemmäs kymmenen hengen joukolla minä mukaanlukien, pitäisikö lapsistani tehdä lastensuojeluilmoitus, tässä vaiheessa lapsia ei oltu edes tavattu. Sossu päätyi siihen että ei tarvitse tehdä. Eli kyllä jatkossa pistää miettimään mistä hakea apua ahdistukseen ja muihin henkisiin vaivoihin. Tuollainen pyörä kun pistetään pyörimään, niin vanhemman ahdistus lisääntyy potenssiin tuhat. Yksityiselle menen jatkossa.
Osahan noista on ihan rutiinijuttuja mitä viranomaiset tekee, esim. lapsi sairastelee paljon. Ei niistä kannata olla huolissaan jos ei ole oikeaa aihetta. Tutun päiväkoti-ikäiseltä lapselta murtui käsi kun putosi kiikusta, lasuhan siitä tuli, mutta totesivat ettei jatkojutuille ole aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti voit soittaa sinne ja kysyä miksi ilmo on tehty
Minä olen soittanut, ei suostuttu puhelimessa kertomaan.
Mihin muuten perustuu tämä että ei puhelimessa suostuta kertomaan? Tietääkseni kuuluu kuitenkin vanhemman lakisääteisen tiedonsaantivelvollisuuden piiriin.
En tiedä. Menin sitten paikanpäälle kysymään asiaa eikä suostuttu kertomaan sielläkään. Tämä Turussa, toivottavasti muualla toimitaan asiallisemmin.
Ja siksi halusin tietää kun aika oli varattuna viikkojen päähän eikä itselläni ollut aavistustakaan mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<strong> kirjoitti:
Lasu tehdään aina lapsesta, ei vanhemmista. Syynä voi olla myös asia joka ei varsinaisesti liity edes perheeseen, esim. lapsen/nuoren oma käytös tai oireilu (esim. teini jäänyt kiinni alkoholinkäytöstä viikonloppuna, näistä tehdään lasu).
Siksi ihmettelin, kun hain kunnallisesta terveydenhuollosta (virhe) apua ahdistukseeni. Hoidin ja hoidan yhä lähes yksin kodin ja lapset, mies lähinnä auttelee. Missään vaiheessa lapsilla ei ole ollut mitään hätää. Siitä huolimatta piti pitää palaveri asiasta lähemmäs kymmenen hengen joukolla minä mukaanlukien, pitäisikö lapsistani tehdä lastensuojeluilmoitus, tässä vaiheessa lapsia ei oltu edes tavattu. Sossu päätyi siihen että ei tarvitse tehdä. Eli kyllä jatkossa pistää miettimään mistä hakea apua ahdistukseen ja muihin henkisiin vaivoihin. Tuollainen pyörä kun pistetään pyörimään, niin vanhemman ahdistus lisääntyy potenssiin tuhat. Yksityiselle menen jatkossa.
Tämä tapaus on hyvä esimerkki siitä miten lastensuojelulla ei ole tarjota apua joka auttaisi ihmisiä.
On vaan palavereja joissa kuilun partaalla horjuva ymmärtää että nyt täytyy muiden vaikeuksien lisäksi larpata niin normaalia kuin mihin ikinä pystyy.
Näin minä selvisin "yhteistyöstä" lastensuojelun kanssa. Reunalta pudonneet lienevät niitä joiden lapset siirtyvät syömään valtion haltuun.
Meistä tehtiin koska syömme terveellistä ruokaa tiettyinä kellonaikoina. Ilmoituksessa oli kuvailtu kuinka lapsi ei saa proteiinia eikä rasvaa mistään. (Varmasti saa). Sossutkin nauroivat ilmoitukselle ja pahoittelivat että piti ottaa käsittelyyn.
Nimetön oli mutta todenäköisesti joku lapsen kaverin vanhemmista asialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti voit soittaa sinne ja kysyä miksi ilmo on tehty
Minä olen soittanut, ei suostuttu puhelimessa kertomaan.
Aika outoa. Meillä luki kyllä jo ihan siinä kirjeessä, mikä tuli kotiin, mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Meistä tehtiin koska syömme terveellistä ruokaa tiettyinä kellonaikoina. Ilmoituksessa oli kuvailtu kuinka lapsi ei saa proteiinia eikä rasvaa mistään. (Varmasti saa). Sossutkin nauroivat ilmoitukselle ja pahoittelivat että piti ottaa käsittelyyn.
Nimetön oli mutta todenäköisesti joku lapsen kaverin vanhemmista asialla.
Miksi ne otti sen edes käsittelyyn? Lakihan antaa niille mahdollisuuden heti todeta että ei aiheuta toimenpiteitä. Jostain syystä kaikki naurettavatkin ilmoitukset aina poikii selvityksen.
Eikö viranomaisen hyvään käytökseen kuuluisi kuitenkin kertoa tekemästään ilmoituksesta vanhemmalle? Esim. Jos lapsi sairastelee paljon?
Meillä ei ole sairastellut, ei ole lintsannut, eikö siitäkin tulisi tieto kotiin opettajilta?
Jos koulussa olisi huolta, eikö olisi hyvientapojen mukaista ensin keskustella asiasta tai edes kertoa, että ilmoitus on tehty? Mitään viittausta tähän suuntaan ei ole ikinä tullut mistään suunnasta.
Kuinka nopeasti lastensuojelu reagoi saamiinsa ilmoituksiin? Eli kuinka vanhasta/tuoreesta asiasta on kenties kyse?
Tuota harrastustoiminnan vetäjän tekemää ilmoitusta kyllä ihmettelen. Eikö olisi ollut muuta tapaa selvittää asiaa?
Ei ne tantat pysty puhelimessa mistään tietämään, että soittaja on se, kuka väittää olevansa. Kuka tahansa voi sinne soittaa ja pyytää tietoo vaikka naapurin lapsesta, jos oikein haluaa, mut juurikin siitä syystä puhelimessa ei asiota kerrota.
Apua, eikö kenestäkään ole tehty?
Tunnen itseni niin täysin epäonnistuneeksi vanhemmaksi. 😢 Ikinä en olisi uskonut saavani tuommoista postia.