Uusperheelliset, miten kestätte niin paljon vieraita ihmisiä perhe-elämässänne?

up

Ihmisillä on erilaisia tilanteita. Voisihan sinultakin joku kysyä miten jaksat ruuhkavuosia, perheen ja työn pyöritystä.

Ei ne oo mitään vieraita tyyppejä vaan meidän perheeseen kuuluvia...

Ei meille tule vieraita lapsia joka viikonloppu. Meillä on nämä lapset, jotka asuu meillä. Miehen edellisestä liitosta kaksi ja yksi yhteinen, me ollaan kaikki samaa perhettä. Tietysti niillä vanhemmilla lapsilla on sitten se toinenkin perhe. Vierailta ihmisiltä mulle lähinnä tuntuu ne lasten äidinpuolen isovanhemmat, jotka jostain syystä käy myös meillä, vaikka voisivat vierailla lastenlastensa luona siellä tyttärensä luona.

Ja ei kyllä ole mitään ruusuilla tanssimista tämä uusioperhe-elämä, mutta tämä nyt on se mun lapsen ydinperhe.

Siis samaa olen miettinyt! Miltähän lapsista tuntuu. Itse tarvitsen omaa rauhaa ja sitä fiilistä että voin rentoutua ja "olla kuin kotonani." Ja se ei onnistu jos kotona on joku vieras, oli se sitten kuin läheinen hyvånsä.

Minäkään en kestä(isi). Meillä ratkaistu tilanne niin, että muutetaan kumppanin kanssa yhteen vasta kun lapset ovat muuttaneet pois. Vietämme kahdenkeskistä aikaa lapsettomilla viikoilla ja lapsiviikoilla kumpikin hoitaa oman jälkikasvunsa. En mitenkään jaksaisi toisten lapsia , sitä meteliä ja sotkua ... Tarvitsen paljon omaa rauhaa ja tilaa.

Ei meillä ole joka viikonloppu vieraita lapsia, enkä minä paimenna heitä sekuntiakaan. Mies saa ihan omat lapsensa hoitaa. Seurustelen heidän kanssa 20 min /vkl, eli lauantain päivällisellä. (Usein he tulevat perjantaina niin myöhään, ettäovat jo syöneet, ja sunnuntaina mies ruokkii heidät mäkkärissä). Ei tuo minua kauheasti rasita...

Ja ei, tämä ei ole kylmyyttä, vaan yksinkertaisesti sitä, että en näe lapsia samassa tilassa.

Eikä meillä ole riiteleviä eksiä. Jos on, niin mies ei tästä kerro. Eikä aikatauluja muuteta yhtään mihinkään, korkeintaan lyhennetään. Ja se taas ei minua kosketa.

Aika erilaisia noi tilanteet ovat ja ne yritetään yleensä parhaan mukaan sovittaa mahdollisimman hyvin kaikille sopiviksi. Itse en enää asu uusperheessä, mutta silloin kun asuin, myös exän lapsi asui enimmäkseen meille ja oma lapsi taas oli koko ajan meillä. Kyllä se exän lapsi kuului yhtä lailla perheeseen kuin omakin,enkä kokenut hänen läsnäoloaan mitenkään rasittavana. Toki mulla kävi varmaan tuuri ja tykästyin heti exän lapseen ja toisin päin. Myös exän lapsen äidin kanssa olen tullut aina hyvin juttuun. Exän lapsen kanssa tehdään vieläkin juttuja yhdessä. Tuntuisi kurjalta olla olematta yhteyksissä. Hän on myös mun ja exäni yhteisen lapsen sisko. Sen verran raskasta kuitenkin on ollut, että uutta suhdetta en kaipaa, kuvioineen. Riittää tämä yh-elämä kahden lapsen kanssa.