Kehitysvamma esti tehohoidon

Äiti vinkuu joo ja ei olisi halunnut päästää irti. Vaikka Aika on

Alkaa kohta kuulostaamaan 1930-1940 luvun Saksan meiningiltä

Kyllähän jatkuvassa keuhkokuumeessa keuhkot eivät kestä niinkuin tässäkin tapauksessa... varmasti olisi muutenkin menehtynyt tehohoidosta huolimatta. Elämä on kyllä epäreilua...

Useimmilla vaikeasti kehitysvammaisilla on DNR-päätös, jonka mukaisesti tehohoitoon ei lähdetä.

Ikävä juttu. Mutta ei se elämänlaatu vakavasti sairaana ole kuitenkaan sama kuin itsellä. Turha sitä on monilla keuhkokuumeilla pitkittää.

Jos vaikeasti vammainen lapsi alkaa saada toistuvia keuhkokuumeita, niin kyllä siinä luonto yrittää kertoa jotakin. Sama vanhuksilla.

Kun näitä hoidetaan ja hoidetaan loputtomiin, tuloksena on sitten pitkä rivi puolikuolleita, suu auki terveyskeskuksen vuodeosastolla tiedottomina makaavia raatoja. Itse en ainakaan itselleni, enkä läheisille halua sellaisia viimeisiä vuosia.

En epäile äidin näkemystä, mutta koska rahahana ei ole loputon, ymmärrän lääkäreiden joutuvan tekemään vaikeita eettisiä päätöksiä: esim. hoitaako käytettävissä olevilla varoilla 5-vuotiaan harvinaissairaan, jolla on paremmat edellytykset täysipainoitteiseen elämään vai 14-vuotiaan liikuntarajoitteisen, jonka tila huononee tulevaisuudessa, eikä elinvuosia ole paljonkaan jäljellä. Toki lääkärin asiattomaan käytökseen pitää puuttua, jos sellaista on tapahtunut.

Pitää muistaa että tämä on toisen osapuolen näkemys ja kertomus. Lääkärit eivät voi sanoa mitään yksityistä koskevaa julkisesti.

Tässä on kyse tasa-arvosta. Jokaisella on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun. Lääkäri ei ole Jumala. Lasta jolla ei ole kehitysvammaa olisi hoidettu loppuun asti täydellä kapasiteetilla.

Tuossa on myös tehty hoitovirhe, kun lisähappi on kytketty pois. Kaiken kaikkiaan hirveä tilanne.

Jos lukee jutun, selviää, että elvytyskieltomerkintä on laitettu, vaikka asia on ollut kesken lapsen perheen kanssa.

Lapset eivät ole tapauksia. Pahimmillaan tuo äiti kokee katkeruutta lopun ikänsä ja terapiat ym kustantavat myös. Päätöksen tulee olla yhteinen.

Ainoa perustelu tuolle on ettei lääketiede pysty enää tekemään mitään potilaan hyväksi.

Tosiaan monella kehitysvammaisella on ei elvytetä -päätös jo pitkän aikaa.

Ei ole eettistä pitää ihmiset väkisin hengissä tehohoitamalla jatkuvasti samasta vaivasta. Pneumoniaa toisensa perään olisi ollut edessä. Kukaan ei tuota tyttöä tappanut paitsi sairaus.

Otan yleisesti kantaa. Jutussa sanotaan, että päätöksen elvytyskiellosta tekee ammattilaisten tiimi. Ja niin sen pitää kyllä olla, koska harva omainen kykenee ajattelemaan, että kuolema voisi olla parempi vaihtoehto kuin hengissä pitäminen väkisin.

Minä olen aina luullut, että DNR tarkoittaa elvytyskieltoa.

Nythän lapsi on kuitenkin saanut palliatiivista eli oireenmukaistoa hoitoa sairaalan vuodeosastolla.

Tuo äiti kuvaili tuntemuksiaan lapsensa hautajaisissa sanoilla ”paskamainen tilanne”. Kertoo kyllä jotain hänestä. Minulle tulee mieleen montakin adjektiivia kuvailemaan tuntemuksia lapsen menettämisestä, mutta yksikään niistä ei ole ”paskamainen”.

Eihän sitä DNR-päätöstä siksi tehdä, että lapsi nyt sattuu olemaan kehitysvammainen, vaan siksi, että lapsen sairaustilanne on sellainen, että hoidoilla tilanteen pitkittäminen on silkkaa kidutusta ja eettisesti myös näin ollen kyseenalaista. Oman lapsen kuoleman hyväksyminen on rankkaa ja suru saa monet kasvot ihmisen käyttäytymisessä.

Ei ole oikein, että lapsi joutui kuolemaan yksin, mutta kyllähän kun noista teho-osaston resursseista puhutaan, on vaikeasti vammaisten lisäksi muitakin ryhmiä, joita sinne ei välttämättä oteta (kuten monisairaat vanhukset). Tähän on varmasti omaisten mielessä kylmältä ja julmalta kuulostavat syyt, mutta se on kallista hoitoa ja vie todella paljon henkilöresursseja. Ei ole mitään järkeä hoitaa siellä potilaita, joiden pitkän aikavälin ennuste on järkyttävän huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaikeasti vammainen lapsi alkaa saada toistuvia keuhkokuumeita, niin kyllä siinä luonto yrittää kertoa jotakin. Sama vanhuksilla.

Kun näitä hoidetaan ja hoidetaan loputtomiin, tuloksena on sitten pitkä rivi puolikuolleita, suu auki terveyskeskuksen vuodeosastolla tiedottomina makaavia raatoja. Itse en ainakaan itselleni, enkä läheisille halua sellaisia viimeisiä vuosia.

juuri näin. Hoisin muutama vuosi sitten näitä kehveleitä, jotka joka kuukausi oli antibioottikuurilla keuhkokuumeen takia. Peg-ruokintaletku mahassa ja ulostaminen peräruiskeella. Makasivat sängyssä kivuista säpsien silmät tuikottaen. Silti aina sairaalaan antibioottitippaan, kun crp nousi. 2 vuotta jaksoin, sitten vaihdoin työpaikkaa. Tämäkö oli tämänkin äidin toive

Tämä oli varmasti vuodeosastolla, ei teho-osastolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaikeasti vammainen lapsi alkaa saada toistuvia keuhkokuumeita, niin kyllä siinä luonto yrittää kertoa jotakin. Sama vanhuksilla.

Kun näitä hoidetaan ja hoidetaan loputtomiin, tuloksena on sitten pitkä rivi puolikuolleita, suu auki terveyskeskuksen vuodeosastolla tiedottomina makaavia raatoja. Itse en ainakaan itselleni, enkä läheisille halua sellaisia viimeisiä vuosia.

juuri näin. Hoisin muutama vuosi sitten näitä kehveleitä, jotka joka kuukausi oli antibioottikuurilla keuhkokuumeen takia. Peg-ruokintaletku mahassa ja ulostaminen peräruiskeella. Makasivat sängyssä kivuista säpsien silmät tuikottaen. Silti aina sairaalaan antibioottitippaan, kun crp nousi. 2 vuotta jaksoin, sitten vaihdoin työpaikkaa. Tämäkö oli tämänkin äidin toive

Kehveli?

Vierailija kirjoitti:

Ainoa perustelu tuolle on ettei lääketiede pysty enää tekemään mitään potilaan hyväksi.

Eihän lääketiede pystynytkään. Lapsella on vaikea skolioosi joka huonontaa keuhkojen toimintaa ja aiheuttaa hengitysvajauksen ja jatkuvat keuhkokuumeet. Primääriongelma on siis vika, jota ei voinut korjata. Ja todennäköisesti joku muukin immuunipuolustusta heikentävä tekijä mukana myös, niin kuin näissä tilanteissa lähes aina on. Lapsella on voinut olla vielä jokin muu vakaka sairaus, jonka äiti on halunnut jättää jutussa kertomatta.

Omaisesta tuntuu aina varmasti pahalta, mutta lääkärit tekevät muutenkin linjauksia koskien potilaan tehohoitoa. Vaikka julmalta tuntuu, että omalta läheiseltä kielletään kuratiiviset hoidot, perustuu päätös arvioon potilaan ennusteesta ja hyötymisestä saaduista hoidoista. Tähän kaikkeen vaikuttaa sen hetkisen diagnoosin lisäksi potilaan perussairaudet ja yleinen terveydentila.

Valitettavasti myös resurssit vaikuttavat. Tehohoito on kallista ja vie valtavasti resursseja. Se paikka, joka annetaan potilaalle, jonka hyötymismahdollisuudet tehohoidosta ovat vähäiset, voi olla pois potilaalta, jonka ennuste tehohoidossa olisi huomattavasti parempi.