Onko sopimatonta kihlautua näin?
Nelikymppinen kaverini on elänyt +10 vuotta ensimmäisen puolisonsa kanssa, kuvioon kuuluivat talo ja lapset. Arki on kuulemma ollut ns. ihan hyvää, vaikkei mitään suurta tunteiden paloa pitkässä liitossa enää ole. Mies on ollut mukava ja lasten kanssa menee helpommin, kun ovat päässeet jo kouluikään.
Kävi niin, että nelikymppinen vapaa mies aloitti suhteen tämän kaverini kanssa. Yhtäkkiä kaverini ilmoitti eronneensa aviomiehestään ja kummasti uuden suhteen kerrottiin julkisesti alkaneen vasta eron jälkeen. Tuntuu kurjalta seurata sivusta ensimmäisen avioliiton miehen ja lasten surua tilanteesta. Ex-mies on keskittynyt huolehtimaan lapsista ja kaverini elää rakastumisvaihetta päätä pahkaa uuden miehen kanssa. Alle puolessa vuodessa pariskunta on hankkinut talon, muuttanut eri kaupunkiin ja uusi mies on kosinut kaveriani, vaikka edellisen liiton harkinta-aika on vielä kesken. Kosinta tehtiin mahdollisimman näyttävästi suuren joukon nähden ja pariskunta on nostanut kosinnan esille somessa kerta toisensa jälkeen. En ihmettelisi, vaikka uutisia perheenlisäyksestä tulisi lähikuukausien aikana. Pariskunta hehkuttaa eloaan somessa, mutta unohtaa mainita, millaisista lähtökohdista suhde on alkanutkaan tai millaisia tunteita pettäminen ja uusi suhde lähipiirissä aiheuttaakaan. Mietin, miltä ex-miehestä ja muista läheisistä mahtaa tuntua lukea näitä rakastuneiden päivityksiä.
Näitä tapahtumia sivusta seuratessa mietin, olenko vain itse kaverina kukkahattutäti vai onko muistakin sopimatonta kihlautua toisen kanssa, kun avioliitto edellisen kanssa ei ole vielä ohi? Eikö tuossa tilanteessa käy mielessäkään ajatella entisen puolison tunteita? Miksi nelikymppisillä tuntuu muutenkin olevan toisella kierroksella hirveä kiire? Eikö voisi rauhassa katsoa pari vuotta, että näkee, millainen toinen ihminen ihan aidosti onkaan.
Ap
Kommentit (25)
Mulle on käynyt näin, tosin meillä ei ollut lapsia. Puoliso oli uskoton ja lähti toisen matkaan. En koskaan toivoisi sellaista tilannetta kenellekään. Nykyisin olen jo iloinen, ettei elämä mennyt hukkaan tuollaisen puolison kanssa, mutta ei se tarkoita, että hyväksyisin toisen käytöksen. Pettäjä on aina itsekäs.
On mauton ja sopimaton tapa kihlautua, mutta silti ihmiset niin tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Olen hämmästynyt ettei aaveella tuomita aloitusviestissä kuvatun pariskunnan käytöstä ollenkaan. Tähänkö maailma on mennyt, että mitä tahansa saa tehdä ja viis muista, kunhan vaan itse on onnellinen?
Kyllä saa tehdä mitä tahansa, kunhan ei tee rikoksia. Näin se vain kuule nykymaailma makaa, ja tällaiseksi ihan sinäkin olet maailmaa ollut mielelläsi tekemässä. Niin makaa kuin petaa
Naisen näkökulmasta tilanne on ideaali. Lapset on jo tehty ja nyt saa nauttia unelmiensa miehestä. Eiköhän suurin osa soisi itselleen saman.
En ymmärrä pettämisen kaunistelua millään tavalla. Se on aina pettäjän oma valinta ja osoittaa, että oma itse on ollut toista tärkeämpi. Pettämisestä alkaneessa parisuhteessa pettämistä on turha lakaista maton alle. Tutkitusti todennäköistä on, että uudessakin suhteessa esiintyy pettämistä.