JOKO NYT on kotivarat hankittu??
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Edelleen, tavallinen influenssa, ei sen kummallisempaa.
Ehkä, mutta ei sitä silti tarvitse levittää. Huudetaan rajojen kiinni laittamista ja sit itse juostaan kaupassa joka päivä.
Itselläni oli kahden viikon varasto, kun lapset oli pieniä ja olin yksinhuoltaja. Jos olimme peräperää kipeitä, niin
Kahden viikon varastot eivät edes riittäneet.
En vielä. Mutta menen heti jos omassa kaunpungissani löytyy varma tartunta. Olimme tänään kyllä kylässä sellaisessa josta pariskunta oli tullut vajaa viikko sitten Israrelista, he olivat hyvässä kunnossa kuten mekin, olimme lähekkäin ja haliasennossa muutaman kerran, siellähän on myös jo tartuntaa. Toki olen aika terve mutta silti kannattaa ottaa kaikki huomioon, myös perheenjäsenet ja läheiset sekä missä käy, tänään en käynyt kuin Alkossa ja ruokakaupassa. Nyt on hyvä kunto ja lenkiltä palasin ja avasin lonkeron.
Minulla on nyt kotivara noin kolmeksi viikoksi. Mahdollisessa kotieristyksessä ei tarvitse sitten miettiä kaupassa käyntiä ja toisaalta ei tule hätää, jos kaupan hyllyt väliaikaisesti tyhjenevät, kun tauti alkaa levitä. Paniikki saa varmasti aikaan myös järjetöntä hamstrausta, johon tuottajat ja kaupat eivät ehdi vastata. Parin viikon ruokavarasto on ihan järkevää olla olemassa aina ja helpottaa myös arkea, kun mikään ei pääse yllättäen loppumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tihkunut tietoja että koronaviirukset tulevat vesijohtoja pitkin. Häviävätkö keittämällä?
Korona viirus kestää keittämistä 27 päivää ja leviää helposti vesihöyryn mukana.
Älkää levittäkö virheellistä tietoa.
Niin no kukin tyylillään. Käsidesi joka paikasta loppu. Miksi sitä pidetään ok asiana jos ostaa käsidesiä mutta ruokatarvikkeiden osto on niin hysteeristä. Mukamas. Luulis olevan kivempi sairastaa rauhassa kauppaa miettimättä varsinkin kun on lapsia ja lemmikeitä. Ainakin mulla on hyvä mieli kotivarasta. Mut ei se tarkoita et meillä olis kämppä täynnä hernaria tai säkeittäin riisiä. Vähän kaikkea jota muutenkin käytetään. Mut vähän yksinkertaistamalla ateriakokonaisuutta pärjää pidempään.
Ostin tänään pussin sipsejä. Riittääx se ?
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Huomenna menen ostamaan 3 viikon kotivaran. Haen muutaman kirjan ja elän erakkona seuraavat 3vk. Onneksi ( kerrankin elämässäni), olen työtön.
Sinut aktivoidaan röihin !!
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Ostin tänään pussin sipsejä. Riittääx se ?
Zinc
Sinunhan se pitäisi tietää, että riittääkö sinulle ravinnoksi 72h yksi sipsipussi
Ei ole. Enkä hankikaan sen ihmeempää, kaapissa on puurohiutaleita pari pakettia ja yksi hernekeittopurkki. Koskaan koko 50-vuotisen elämäni aikana ei ole ollut pelkoa, ettei kaupasta saisi ruokaa. Enkä ole koskaan ollut niin kipeä, ettenkö olisi kauppaan kyennyt jos on ollut pakko.
En jaksaisi koko koronaa enää. Olen sairaalassa töissä, joka päivä tulee uusi koronaohjeistus. En jaksa lukea niitä joka päivä. Minulla ei ole kotona myöskään maskeja, koska niistä ei ole hyötyä kotioloissa, tai käsidesiä, koska sitä saa lutrata töissä ihan tarpeeksi.
Ollaan nyt hiihtolomalla joten ei ehditä mukaan. Ensi viikolla sitten.
Oi voi! Ensi viikolla ostettavat tuptteet pitää desinfioida, kun niissä voi pinnalla olla jo koronaa.
Onhan tuota "kotivaraa" jonkin verran. Tällä viikolla on siihen turvauduttukin, kun ei flunssaisena jaksettu kauppaan lähteä.
Olen, ja en ymmärrä, miksi en ole aiemmin ymmärtänyt sen merkitystä, että on kotona ravintoa, hygienia- ja lääketarvikkeita niin, että selviää tarvittaessa useamman viikon. Vesiastioita pitäisi vielä jossain vaiheessa hankkia mahdollisten vedenjakelun ongelmien varalta, nyt on vaan ämpäri ja pesuvati.
Nyt sanoisin, että hyvin ja monipuolisesti menisi muutama viikko, selviydyttäisi varmasti ainakin 3 kk. Minulla on lapsia ja olen raskaana, joten rauhoittaa mieltä, kun tietää, ettei ole pakko lähteä tartuttamaan itseään ja lapsiaan kauppaan, jos tilanne leviää.
Joo, yritin. Annoin miehelle ostoslistan, jossa oli määrät merkitty, mutta mies toi silti vaan 1 jauhelihapaketin ja 1 kanapaketin...... Niillä ei kovin pitkälle pötkitä. Muutkin tavarat tuli vajaina määrinä.
Onneksi tulee lunta, niin tarvittaessa sitä voi kerätä ja keittää niin on juomavettä jos vesilaitokset suljetaan koronaepäilyn takia.
Eihän tässä ketjussa kommentoineet ole tosissaan? Minulla on vähän hidas sytytys ja toisaalta olen hyvin bakteerikammoinen, joten tosissani nyt mietin, pitäisikö minun juosta kauppaan ostamaan käsidesiä ja kunnon ruokavarastot. Ei ole aiemmin tullut mieleenkään. Ostan aina kerralla viikon ostokset ja eilen tosiaan ärsytti, kun moni pyöritteli silmiään ostoskärrylleni, mutta en yhtään osannut yhdistää, että luulevat minun kahmivan ruokaa varastoon. Ei, normaali lauantaipäivän ostoskuorma, jolla kestää seuraavaan lauantaihin ehkä jotain tuoretta ostamalla keskiviikkona.
Nyt siis pakko kysyä: oikeastiko ihmiset ovat varautuneet oikeaan pandemiaan, joka sulkee kaupat tai ainakin tyhjentää ne? En vain jotenkin osaa sitä nähdä, vaikka muuten hyvin herkkä bakteerasioiden suhteen olenkin. En siis missään nimessä matkustaisi mihinkään ulkomaille, mutta muuten en kyllä ajatellut vielä varautua mihinkään. Kaupoissakin oli tavarat hyllyssä normaaliin tapaan.

Sä oot myöhässä sen käsidesin kanssa. Se on loppu joka paikasta. Niin no jos osa ostaa sitä ja osa ruokaa niin mieti nyt kumpi sulle olis tärkeempää. Tarkoitus kai sillä kotivaralla on että sun ei tarvi lähteä kauppaan tai apteekkiin jos olet kipeä. Tai kenenkään sun perheestä. Ei kai kukaan usko et kaupat menee kiinni ja ihmiset eristetään koteihin poliisin voimilla. Mutta onko se viisasta lähteä kipeänä tieten tahtoen kaupoille. Siellä pahimmassa tapauksessa käyvät just ne jotka nauravat nyt tälle kotivaralle. Ja kyllä uskon et hyllyt tyhjenevät jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin tänään pussin sipsejä. Riittääx se ?
Zinc
Sinunhan se pitäisi tietää, että riittääkö sinulle ravinnoksi 72h yksi sipsipussi
Miksi sen pitäisi riittää 72 tunniksi ?
Zinc
Prismasta saa lisää sipsejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ketjussa kommentoineet ole tosissaan? Minulla on vähän hidas sytytys ja toisaalta olen hyvin bakteerikammoinen, joten tosissani nyt mietin, pitäisikö minun juosta kauppaan ostamaan käsidesiä ja kunnon ruokavarastot. Ei ole aiemmin tullut mieleenkään. Ostan aina kerralla viikon ostokset ja eilen tosiaan ärsytti, kun moni pyöritteli silmiään ostoskärrylleni, mutta en yhtään osannut yhdistää, että luulevat minun kahmivan ruokaa varastoon. Ei, normaali lauantaipäivän ostoskuorma, jolla kestää seuraavaan lauantaihin ehkä jotain tuoretta ostamalla keskiviikkona.
Nyt siis pakko kysyä: oikeastiko ihmiset ovat varautuneet oikeaan pandemiaan, joka sulkee kaupat tai ainakin tyhjentää ne? En vain jotenkin osaa sitä nähdä, vaikka muuten hyvin herkkä bakteerasioiden suhteen olenkin. En siis missään nimessä matkustaisi mihinkään ulkomaille, mutta muuten en kyllä ajatellut vielä varautua mihinkään. Kaupoissakin oli tavarat hyllyssä normaaliin tapaan.
Sä oot myöhässä sen käsidesin kanssa. Se on loppu joka paikasta. Niin no jos osa ostaa sitä ja osa ruokaa niin mieti nyt kumpi sulle olis tärkeempää. Tarkoitus kai sillä kotivaralla on että sun ei tarvi lähteä kauppaan tai apteekkiin jos olet kipeä. Tai kenenkään sun perheestä. Ei kai kukaan usko et kaupat menee kiinni ja ihmiset eristetään koteihin poliisin voimilla. Mutta onko se viisasta lähteä kipeänä tieten tahtoen kaupoille. Siellä pahimmassa tapauksessa käyvät just ne jotka nauravat nyt tälle kotivaralle. Ja kyllä uskon et hyllyt tyhjenevät jossain vaiheessa.
HAHHAHAHAHAHAHAHAA ...
Että hyllyt tyhjenevät nuhan takia.
Hohhohooh.. ihmiset ovat erkaantuneet todellisuudesta. Lääkäriä te tarvitsette, mutta ette mitään Corona lääkäriä, vaan PÄÄ lääkäriä.
Zinc
Kävin apteekissa muusta syystä, niin kaikki desinfiointiaineet käytännössä loppu ja käsidesien myyntiä säännösteltiin 2 kpl/talous.