Lue keskustelun säännöt.
Miksi tilliliha on niin vihattua?
25.02.2020 |
Monille se tuntuu olevan jopa suurempi ongelma ja katastrofi kuin ilmastonmuutos. Joten mikä siinä tillilihassa oikein siis mättää?
Kommentit (37)
maut eivät mätsää, kokeile vaikka salmiakkia kalapuikkojen kanssa niin saat vertailukohdan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä oliko 80-90 luvuilla Espoossa tarjolla, muttei minulle ole jäänyt mitään muistikuvaa koko ruuasta. Ainoa kouluaikojen ikävä ruokamuisto on täytetyt lihapullat. Ensin katsoimme, että vau miten isoja lihapullia tarjolla. Sisällä oli kuitenkin jotain outoa hilloa.
Toinen mitä en ymmärrä on kanaviillokin vihaaminen, se oli mahtavaa herkkua!
Söin sitä ihan sikana.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä oliko 80-90 luvuilla Espoossa tarjolla, muttei minulle ole jäänyt mitään muistikuvaa koko ruuasta. Ainoa kouluaikojen ikävä ruokamuisto on täytetyt lihapullat. Ensin katsoimme, että vau miten isoja lihapullia tarjolla. Sisällä oli kuitenkin jotain outoa hilloa.
Minä muistan lapsuudesta kuivatuilla luumuilla täytetyt jauhelihakääryleet, voisi kai niitä pulliksikin, tai pötköiksi, nimittää.
Koulussa tilliliha tarkoitti vihreässä limassa olevia sitkeitä liha-rasvamöykkyjä.
Kotona ei onneksi tarvinnut kärsiä mistään niin iljettävästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siinä mitään vikaa ole, jos sen osaa tehdä oikein. Kaikki kalvot sun muut pitää poistaa.
Taiten tehty tilliliha on kuin enkelikuoro tulisi pistokeikalle suuhun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluajoilta jäänyt traumat tuosta. Tilliliha oli silloin sitkeää ja kumimaista kuin kengänpohja, eikä makukaan ollut hyvä. Lihan kitjakkeita jäi hampaiden väliin ja niitä sai loppupäivän kaivella hampaiden välistä. .
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon erilaiset ruokainhot varmaan johtuvat siitä että ensimmäiset kosketukset johonkin ruokaan ovat olleet epätyydyttäviä. Ainakin meillä koulun tilliliha oli koko lailla ällöttävää, vaikka hyvin laitettuna kunnollisista lihan osista se on luultavasti oikein herkullista, edellyttäen tietysti ettei inhoa tillin makua niinkuin jotkut tekevät.
Itse jouduin syömään lastentarhassa (olen sen verran vanha) leipävanukasta ja se oli ihan kamalaa - sitten kerran tein sitä joskus 40 vuotta myöhemmin hyvällä ohjeella ja vielä viskikastiketta lisäksi, ja kyllä, se oli varsin herkullista.
Juu, jos ruoka oli itselle outoa niin ulkonäöltä kuin suutuntumaltaan, sekä tuoksultaan, eiheuttaa se lapselle helposti yök- reaktion.
Tämä yhdistettynä vanhanajan syö, tai itket ja syöt- mentaliteettiin....
Ainakin minun aikanani ala-asteella lautanen oli AINA syötävä tyhjäksi.
Vieläkin tulee oksettava olo, kun vain ajattelen koulun tillilihaa. Kuten moni on sanonut harmaata limaa, jossa on jänteitä ja rasvapalleroita. Keittäjä heitti ison annoksen lautaselle, vaikka kuinka sanoi "kiitos vähän". Ruoka oli syötävä. Minä useamman kerran itkin ja söin. Ruoka nousi takaisin suuhun, kun oksetti niin pahasti.
Minä olen myös kanaviillokin inhoaja. Vaaleanharmaa, hieman vihertävän keltainen lima, jossa oli epämääräisiä roikaleita. Erityisesti se kanan nahka, joka oli "kananlihalla", oli niin ällöttävä.
N. 1977
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assb⁸urger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon erilaiset ruokainhot varmaan johtuvat siitä että ensimmäiset kosketukset johonkin ruokaan ovat olleet epätyydyttäviä. Ainakin meillä koulun tilliliha oli koko lailla ällöttävää, vaikka hyvin laitettuna kunnollisista lihan osista se on luultavasti oikein herkullista, edellyttäen tietysti ettei inhoa tillin makua niinkuin jotkut tekevät.
Itse jouduin syömään lastentarhassa (olen sen verran vanha) leipävanukasta ja se oli ihan kamalaa - sitten kerran tein sitä joskus 40 vuotta myöhemmin hyvällä ohjeella ja vielä viskikastiketta lisäksi, ja kyllä, se oli varsin herkullista.
Juu, jos ruoka oli itselle outoa niin ulkonäöltä kuin suutuntumaltaan, sekä tuoksultaan, eiheuttaa se lapselle helposti yök- reaktion.
Tämä yhdistettynä vanhanajan syö, tai itket ja syöt- mentaliteettiin....
Ainakin minun aikanani ala-asteella lautanen oli AINA syötävä tyhjäksi.
Vieläkin tulee oksettava olo, kun vain ajattelen koulun tillilihaa. Kuten moni on sanonut harmaata limaa, jossa on jänteitä ja rasvapalleroita. Keittäjä heitti ison annoksen lautaselle, vaikka kuinka sanoi "kiitos vähän". Ruoka oli syötävä. Minä useamman kerran itkin ja söin. Ruoka nousi takaisin suuhun, kun oksetti niin pahasti.
Minä olen myös kanaviillokin inhoaja. Vaaleanharmaa, hieman vihertävän keltainen lima, jossa oli epämääräisiä roikaleita. Erityisesti se kanan nahka, joka oli "kananlihalla", oli niin ällöttävä.
N. 1977
Meillä oli kai sitten hyvä keittäjä.
En muista viillokissa nahkaa olleen.
Lautasen tyhjäksi syöminen oli ehdoton pakko, opettaja tarvittaessa vahti ruokavälitunnin vieressä ja sätti.
Harvemmin minulle näin kävi.
M71
Tilli ei ole suosikkimausteeni missään, eikä ainakaan lihassa. Kalalle sopii joissakin tilanteissa. Lihalle ei missään.
En tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assb⁸urger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon erilaiset ruokainhot varmaan johtuvat siitä että ensimmäiset kosketukset johonkin ruokaan ovat olleet epätyydyttäviä. Ainakin meillä koulun tilliliha oli koko lailla ällöttävää, vaikka hyvin laitettuna kunnollisista lihan osista se on luultavasti oikein herkullista, edellyttäen tietysti ettei inhoa tillin makua niinkuin jotkut tekevät.
Itse jouduin syömään lastentarhassa (olen sen verran vanha) leipävanukasta ja se oli ihan kamalaa - sitten kerran tein sitä joskus 40 vuotta myöhemmin hyvällä ohjeella ja vielä viskikastiketta lisäksi, ja kyllä, se oli varsin herkullista.
Juu, jos ruoka oli itselle outoa niin ulkonäöltä kuin suutuntumaltaan, sekä tuoksultaan, eiheuttaa se lapselle helposti yök- reaktion.
Tämä yhdistettynä vanhanajan syö, tai itket ja syöt- mentaliteettiin....
Ainakin minun aikanani ala-asteella lautanen oli AINA syötävä tyhjäksi.
Vieläkin tulee oksettava olo, kun vain ajattelen koulun tillilihaa. Kuten moni on sanonut harmaata limaa, jossa on jänteitä ja rasvapalleroita. Keittäjä heitti ison annoksen lautaselle, vaikka kuinka sanoi "kiitos vähän". Ruoka oli syötävä. Minä useamman kerran itkin ja söin. Ruoka nousi takaisin suuhun, kun oksetti niin pahasti.
Minä olen myös kanaviillokin inhoaja. Vaaleanharmaa, hieman vihertävän keltainen lima, jossa oli epämääräisiä roikaleita. Erityisesti se kanan nahka, joka oli "kananlihalla", oli niin ällöttävä.
N. 1977
Meillä oli kai sitten hyvä keittäjä.
En muista viillokissa nahkaa olleen.
Lautasen tyhjäksi syöminen oli ehdoton pakko, opettaja tarvittaessa vahti ruokavälitunnin vieressä ja sätti.
Harvemmin minulle näin kävi.
M71
En minäkään muista nahkaa olleen. Muuten mietin että olikohan se ns. kanaa vielä silloin, eikä broileria? Muistelen että siinä 80- ja 90- taitteessa kun olin koulunkäyntiavustajana olisi laitettu nimenomaan kanaa, sitkasta ja hitaasti kypsyvää.
Hyvää se koulun viillokki minun mielestäni oli. Se tilliliha oli mauttomampaa jauholiisteriä, ja naudanlihaa ei juuri ollut tottunut syömään, ja ne kalvot olivat inhottavia.
Mutta söihän sitä, ja pakko oli. Kyllä koulussa kiersi nämä jutut että joku oksensi lautaselle ja katsottiin että söi sen oksennuksen...
N70
Kaikki loppuu aikanaan, tilliliha ei milloinkaan, sanoo myös Jukka Parkkinen kirjoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko suomi ainoa maa jossa tätä syödään? Olisi kiinnostavaa tietää miten ulkomaalainen suhtautuu tähän ruokaan. Japanilainen Gen Takagi esimerkiksi tai joku toinen ulkomaalainen.
Eläinparkaa olisi sen verran voinut arvostaa, että tehdään edes hyvää ruokaa, niin tehdäänkin tillilihaa.
Tilli kuuluu kalaan ja uusiin perunoihin ei lihaan
Minäkin syntynyt 1977 ja meillä oli tillilihaa vielä yläasteella eli 90-93.