Vantaan lastensuojelun kriisi, wtf?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.

Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?

Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.

Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.

Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.

Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!

Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".

Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.

Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden? 

Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva. 

Noniin. Eli täysin vastoin yleistä oikeustajua ja oikeusturvaa!

Jos ei ole näyttöä, että perheessä on ongelma, niin ei ole juridista perustetta pakkokeinoihin!

Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys viranomaistoiminnassa.

Näissä tilanteissa, joissa on kaksi eri kertomusta, valitaan oman kokemukseni ja läheltä seuraamani perusteella perusteettomasti mutulla se, jonka mukaan mennään.

Kuitenkin, selvää on, että kahden kertomuksen tilanteessa toinen valehtelee. Tällöin tilanteessa on uhreja. Ne on tunnistettava ja niille on tarjottava suojelua. Tähän tunnistamiseen on oltava käytössä järjestelmällinen menettelytapa, ei tunne, ei ennakkoasenne esimerkiksi siitä, kuinka isiä kohdellaan näissä huonosti, joten valitaan isän puoli tms. 

Jos kohde kertoo, että kyseessä on uhkailun jälkeinen ilmoitus, joka on tehty kiusaamistarkoituksessa ja hän pystyy esittämään perusteluja väitteelleen, täytyisi sen johtaa kohteen ja hänen lapsensa suojeluun. Ilmoitusprosessiin kuuluu, että ilmoittajaa tiedotetaan jatkosta. Tällöin ilmoittajalle pitäisi vahvasti tuomita toiminta henkisenä väkivaltana ja kertoa esimerkiksi, että näitä voidaan käyttää rikosilmoituksissa vainosta ja että ne kääntyvät tekijäänsä vastaan myös esimerkiksi huolto-oikeudenkäynneissä.

Kuitenkin tosielämässä menee niin, että kohde ei saa kyseenalaistaa mitään, vaan nimenomaan etsitään todisteita ilmoituksessa esitetyille väitteille.

Voi olla näin. En halua ottaa kantaa, miten homma toimii, näissä tapauksissa missä lapsen edunvalvonta on riidoissa.

Itse kommentoin siis vain siltä kantilta, että meitä ei kuulustella eikä tarkasteta kenenkään ilmoituksen perusteella, ellei ole valmis oikeuteen se ilmoittelija.

Tähän kun saisi lastensuojelun työntekijän myöntävän, että näinhän se on, niin vois uskoa, että heistä osalla on käsitys ”alansa eettisistä ongelmista”. Nyt saa koko ajan kuulla vaan, että:

”Kylläpäs voidaan, voidaan tehdä mitä vaan halutaan, meitä ei mikään rajoita..,”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.

Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?

Perheneuvola.

Ei se ammattitaidoton tarkkailija sitä ainakaan selvitä.

Omassa kunnassani perheneuvolan jono on n. 6kk ellei ylikin. Puhutaan väkivallasta lasta kohtaan. Aika monet pieksämiset ennättää tulla ennen kuin perheneuvolassa on ensimmäistäkään aikaa. Mikäänhän ei estä perhettä hakeutumaan perheneuvolaan jo silloin kun huoltajuusasiassa herää ongelmia. 

Meillä perheneuvolan työntekijät ihastuivat isään kovin. Isä kertoi, että rakastaa ihan kamalasti ja että kaikki on niin hienosti. Kertoivat sen sitten pelkäävälle lapsellekin, että sinä kuule olet nyt väärässä, että isä rakastaa. Eivät selvittäneet yhtäkään ristiriitaa isän puheista, eivät yhdenkään asian paikkansapitävyyttä, eivät kysyneet koulusta tai harrastuksista kuinka usein (ei koskaan) isä oli ollut paikalla tai mukana missään, eivät ihmetelleet taloudellista tukemattomuutta (jokainen elatusmaksu rästissä, eikä koskaan ole ostanut mitään), juomisesta kysyivät, mutta isän kieltäessä kaiken sekin riitti, eivät kiinnostuneet elämänhallinnan puutteista (luottotiedottomuus ja haluttomuus hoitaa asiaa, työttömyys), eivät kysyneet tai selvittäneet mittava fyysisten sairauksien listaa ja usean vaivan hoitotasapainottomuutta, eivät olleet kiinnostuneet siitä, mitä isä ja lapsi yhdessä tekevät (eivät mitään), eivätkä mitään muutakaan osa-alueita vanhemmuudesta. He eivät tunnistaneet väkivaltaisen vanhemman riskitekijöitä ja sivuuttivat täydellisesti sen, mitä lapsi itse oli puhunut.

Isä rakastaa, ne kaksi sanaa riittivät.

Kuinka moni teistä, jotka syyttä olette joutuneet syyniin, on riittänyt, kun olette sanoneet, että rakastan, todella paljon rakastan ilman minkäänlaista todistelun taakkaa virheettömästä vanhemmuudesta? 

Kunpa edes kerran joku sosiaalityöntekijä olisi ymmärtänyt meidän pelkomme ja hätämme, ottanut ne todesta, välittänyt, nähnyt toisen osapuolen valheiden ja manipulaation taakse, tarjonnut konkreettista apua ja etsinyt keinoja suojeluun. Kunpa edes kerran olisi sosiaalitoimessa nähty se, mitä turvakodissa osattiin nähdä ja sanottu sellaisia lauseita, joista olisimme kokeneet, että he ymmärtävät, he ovat meidän puolellamme.

Kunpa edes kerran. 

Nepalilaisten ravintolatyöntekijöiden riistoa kommentoi lehdessä työministeri, oikeusministeri ja sisäministeri mutta nää satoihin tuhansiin suomalaisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ja sairaat viranomaiskäytännöt lasten"suojelun" sumuverhon alla ei kiinnosta ketään?

Vierailija kirjoitti:

Nepalilaisten ravintolatyöntekijöiden riistoa kommentoi lehdessä työministeri, oikeusministeri ja sisäministeri mutta nää satoihin tuhansiin suomalaisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ja sairaat viranomaiskäytännöt lasten"suojelun" sumuverhon alla ei kiinnosta ketään?

Kuka ikinä poliitikko ottaa tästä aiheesta kunnon kopin saa tämän lasusysteemin uhreilta kunnollisen arvostuksen. Niin paljon tästä aiheesta puhuvia haukutaan narkkareiksi ynnä muuksi.

Aviomies tuolla toisessa ketjussa kertoo vaimostaan näin: "Kun esitän jatkokysymyksen, mitä pieni sotkuisuus haittaa, esim juomalasi pöydällä tai lapsen yksi lelu lattialla, niin "eihän kukaan sellaisessa kaatopaikassa elä, mieti nyt mitä ihmiset ajattelisi jos näkis meidän kodin siinä kunnossa"."

Siis kaatopaikassa.(!) Ja vaimo on kuulemma työelämässä ihan normaalisti. (Tietysti ok!)

Mutta

Miten sitten lastensuojelu voi toimia ilman täsmällisiä määritelmiä? Ei pitäisikään, ihan normaaleilla työssäkäyvillä ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä normaalin perhe-elämän eri ilmenemisistä. 

Mitäs, jos sossu olisi tällainen vähän tärähtänyt niin kuin tuo vaimo esimerkissä? Vielä paljon todennäköisempää kuin lievä mielenterveyshäiriö, on se, että sosiaalityöntekijä on vielä ns. normaalimpi, eli ilkeä, ahdasmielinen, katkera, kateellinen, ylimielinen, välinpitämätön, kaikki ominaisuuksia, joita tunnistamme joka puolella ympärillämme ihan psyykkisesti terveissä jopa menestyneissä ihmisissä. 

Ei vaan voi olla valtaa, ilman tarkkoja täsmällisiä määritelmiä. Ei edes sillä perusteella, että mahdollisimman paljon pitää saada aikaiseksi. Koska se aikaiseksisaaminen on aina kahdenlaista hyvää ja pahaa. 

Ruikuttaahan poliisikin koko ajan lisää valtaa itselleen, mutta varautuen ja tietyllä nihkeydellä siihen suhtaudutaan, koska uskoisin päättäjillä olevan viisautta katsoa pidemmälle ja nähdä historiaan. 

Samaa viisautta ja kylmäjärkisyyttä pitäisi palauttaa myös tähän lastensuojeluun. Sanoisin, että hommia olisi ihan lainsäädännöstä lähtien .

Vierailija kirjoitti:

Aviomies tuolla toisessa ketjussa kertoo vaimostaan näin: "Kun esitän jatkokysymyksen, mitä pieni sotkuisuus haittaa, esim juomalasi pöydällä tai lapsen yksi lelu lattialla, niin "eihän kukaan sellaisessa kaatopaikassa elä, mieti nyt mitä ihmiset ajattelisi jos näkis meidän kodin siinä kunnossa"."

Siis kaatopaikassa.(!) Ja vaimo on kuulemma työelämässä ihan normaalisti. (Tietysti ok!)

Mutta

Miten sitten lastensuojelu voi toimia ilman täsmällisiä määritelmiä? Ei pitäisikään, ihan normaaleilla työssäkäyvillä ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä normaalin perhe-elämän eri ilmenemisistä. 

Mitäs, jos sossu olisi tällainen vähän tärähtänyt niin kuin tuo vaimo esimerkissä? Vielä paljon todennäköisempää kuin lievä mielenterveyshäiriö, on se, että sosiaalityöntekijä on vielä ns. normaalimpi, eli ilkeä, ahdasmielinen, katkera, kateellinen, ylimielinen, välinpitämätön, kaikki ominaisuuksia, joita tunnistamme joka puolella ympärillämme ihan psyykkisesti terveissä jopa menestyneissä ihmisissä. 

Ei vaan voi olla valtaa, ilman tarkkoja täsmällisiä määritelmiä. Ei edes sillä perusteella, että mahdollisimman paljon pitää saada aikaiseksi. Koska se aikaiseksisaaminen on aina kahdenlaista hyvää ja pahaa. 

Ruikuttaahan poliisikin koko ajan lisää valtaa itselleen, mutta varautuen ja tietyllä nihkeydellä siihen suhtaudutaan, koska uskoisin päättäjillä olevan viisautta katsoa pidemmälle ja nähdä historiaan. 

Samaa viisautta ja kylmäjärkisyyttä pitäisi palauttaa myös tähän lastensuojeluun. Sanoisin, että hommia olisi ihan lainsäädännöstä lähtien .

Aivan totta. Jos vielä käännän sanomasi ns. asiantuntijakielelle niin se tarkoittaa että lasu käyttää normalisoivaa valtaa. Tätä normalisoivaa valtaa käytetään perhe-elämään, joka on todella yksityinen osa-alue elämää ja jonka yksityisyyttä ja yksilöllisiä ilmenemismuotoja myös suojellaan ihmisoikeussopimuksilla. Siihen nimenomaan ei saa kohdistaa normalisoivaa valtaa tuollaisilla siisteyskäsitystavoilla kuten lasu tekee.

Juuri näin! 

Myös nämä kasvatukseen liittyvät "päätelmät" ja toteamukset liian ankarasta tai liian rajattomasta tyylistä ovat hyvin vaikeita määritellä ja myös niissä esiintyy vanhempienkin välillä eroavaisuuksia. Myös eri mentaliteetin omaavat lapset tarvitsevat erilaista vanhemmuutta. Silti suurin osa meistä yrittää todellakin parhaansa. On hyvin syvästi järkyttävää, kun asiaa vain pintapuolisesti raapaissut tuomitsee käytännöt. Signaali lapselle on myös hyvin väärä, koska se kyseenalaistaa vanhemman auktoriteetin ja aseman perheessä seurasi palvelutarpeen arviosta asiakkuutta tai ei. Kun lapsi näkee, miten "asiantuntijat" kohtelevat vanhempia umpisurkeina, niin miten hänenkään tarvitsisi heidän kanssaan elää rauhassa kyseenalaistamatta (vaikka ennen turhaa ilmoitusta näin olisi ollutkin).

Artikkelissa "Analysis in Child-Custody-Evaluation Reports: A Crucial Component" painotetaan erityisesti yhtä seikkaa yksinkertaisen muistutuksen valossa:

Miten peruskoulussa sai pisteitä matikan kokeista? Riittikö pelkkä vastaus tai päättelyn tulos? Ei riittänyt, vaan tärkeää oli tuoda esiin se, miten tähän vastaukseen tai tulokseen oli päädytty.

Lisäksi artikkelissa painotetaan, että koko arvion heikkoudet ja rajoitukset täytyy tuoda esiin.

Tällainen lähtökohta puuttuu lastensuojelun työskentelystä ja raporteista ihan kokonaan. Millä perusteella johtopäätökset (raportin viimeinen osa) on tehty, miten niihin on päädytty ja kuinka luotettavasti näin voidaan päätellä vai voidaanko päätellä varsinaisesti mitään. Millä perusteella koko arvioon on lähdetty eli täyttyvätkö ilmoituksen perusteella kriteerit vakavalle uhalle lapsen terveydelle ja jos päädytään siihen, että kyllä, niin millä perusteella.

Esimerkiksi vaikkapa näin isoäiti, naapuri tai huollosta irrotettu vanhempi tekee ilmoituksen, jonka pääviesti on vanhemman mielenterveysongelmat -> a)Joka viidennellä suomalaisella on mielenterveyteen liittyvä diagnoosi.b) Ilmoittajalla ei ole terveydenhuollon koulutusta. c)Ilmoittajalla ei ole vanhempien terveystietoja d) Perheestä/lapsesta ei ole ilmoituksia terveydenhuollosta, päiväkodista, koulusta, vaan ainoastaan tämä todella huolissaan oleva isoäiti, naapuri, huollosta irrotettu vanhempi e)Ilmoittaja ei kuvaa havaintoja lapsesta, joiden perusteella voisi epäillä hänellä olevan minkäänlaisia puutteita turvallisuudessaan tai elämässään, hän ei välttämättä ole edes nähnyt tai tavannut lasta pitkiin aikoihin, mikä ei suoraan viittaa hyvinvointipuutteisiin millään tavalla f) Ilmoittaja kertoo olevansa läheinen perheelle, mutta ei osaa kertoa miten olisi auttanut perhettä raskaassa mielenterveysongelmaisessa tilanteessa g) Ilmoittaja ei ole tarjonnut apua lapselle h) Ilmoittaja ei osaa varsinaisesti nimetä mitään konkreettista, miten haluaisi lastensuojelun parantavan lapsen tilannetta, mutta haluaa että tutkinta aloitetaan. Yhteenvetona näiden seikkojen valossa ei voida pitää todennäköisenä, että ilmoitus olisi aiheellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Tunnustat tehneesi virkavirheitä? Jos epäilet pahoinpitelyä, sinun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus. Se on velvollisuus. Et sinä osaamattomana saa alkaa aiheesta puhuttaa ketään. Ne ketkä osaa noita lapsiin kohdistuvia tekoja selvittää, hoitaa homman. Ei sinun tarvitse vaivata pientä päätäsi sillä.

"Poliisin näkökulmasta rikosprosessin alkuvaiheessa riittää, että terveydenhuolto kerää sen verran tietoa kuin on tarpeen lastensuojeluilmoituksen ja rikosilmoituksen tekemiseksi, ja sosiaalitoimi kerää sen verran tietoa kuin on tarpeen sen päättämiseksi, tehdäänkö rikosilmoitus. Etenkin akuuteissa tapauksissa on tieto välitettävä poliisille välittömästi. 

Kun rikosilmoitus on tehty, eli asia on tullut poliisin tietoon, vastuu rikoksen selvittämisestä siirtyy poliisille.

Poliisi kerää tietoa tutkittavasta rikoksesta puhuttelemalla ja kuulustelemalla asiasta tietäviä henkilöitä. Poliisi voi tehdä myös erilaisia teknisiä tutkimuksia ja käyttää pakkokeinoja, kuten rikoksesta epäillyn kiinniottaminen, pidättäminen, kotietsintä, takavarikko tai televalvontatietojen hankkiminen."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Tunnustat tehneesi virkavirheitä? Jos epäilet pahoinpitelyä, sinun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus. Se on velvollisuus. Et sinä osaamattomana saa alkaa aiheesta puhuttaa ketään. Ne ketkä osaa noita lapsiin kohdistuvia tekoja selvittää, hoitaa homman. Ei sinun tarvitse vaivata pientä päätäsi sillä.

Väärin. Pelkästä epäilystä ei tarvitse tehdä lasua vaan "jos on saanut tietoonsa" eli siis tiedosta.

Sitäpaitsi eikö virkavirhe väitteissäkin sitten korostu se huolen subjektiivisuus. Joku nyt ei van ole nii kova tuntemaan huolta ja huolestumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Tunnustat tehneesi virkavirheitä? Jos epäilet pahoinpitelyä, sinun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus. Se on velvollisuus. Et sinä osaamattomana saa alkaa aiheesta puhuttaa ketään. Ne ketkä osaa noita lapsiin kohdistuvia tekoja selvittää, hoitaa homman. Ei sinun tarvitse vaivata pientä päätäsi sillä.

Väärin. Pelkästä epäilystä ei tarvitse tehdä lasua vaan "jos on saanut tietoonsa" eli siis tiedosta.

Sitäpaitsi eikö virkavirhe väitteissäkin sitten korostu se huolen subjektiivisuus. Joku nyt ei van ole nii kova tuntemaan huolta ja huolestumaan.

Väärin. Ja mitä sekoilet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Tunnustat tehneesi virkavirheitä? Jos epäilet pahoinpitelyä, sinun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus. Se on velvollisuus. Et sinä osaamattomana saa alkaa aiheesta puhuttaa ketään. Ne ketkä osaa noita lapsiin kohdistuvia tekoja selvittää, hoitaa homman. Ei sinun tarvitse vaivata pientä päätäsi sillä.

Väärin. Pelkästä epäilystä ei tarvitse tehdä lasua vaan "jos on saanut tietoonsa" eli siis tiedosta.

Sitäpaitsi eikö virkavirhe väitteissäkin sitten korostu se huolen subjektiivisuus. Joku nyt ei van ole nii kova tuntemaan huolta ja huolestumaan.

Eli siis käytännössä lastensuojelu saa tehdä rankkojakin toimia (viedä lapset) pelkän mutun perusteella, mutta ne eivät kuitenkaan sitten riitä edes rikosilmoituksen tekemiseen, niinkö?

Ja tää on sitten oikeusvaltio!

On kyse tästä:

Lastensuojeluilmoituksen tekemiseen velvoitettujen (myös lastensuojeluviranomaisten) on tehtävä ilmoitus poliisille, kun heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä, että lapseen on kohdistettu

rikoslaissa  seksuaalirikoksena rangaistavaksi säädetty teko (20 luku) tai

henkeen tai terveyteen kohdistunut rikos, jos sen enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Pahoinpitelyn enimmäisrangaistus on kaksi vuotta ja törkeän pahoinpitelyn 10 vuotta.

Syytä epäillä.

Hups, kävikö niin ettet ole ihan ammattitaidon tasalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Tunnustat tehneesi virkavirheitä? Jos epäilet pahoinpitelyä, sinun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus. Se on velvollisuus. Et sinä osaamattomana saa alkaa aiheesta puhuttaa ketään. Ne ketkä osaa noita lapsiin kohdistuvia tekoja selvittää, hoitaa homman. Ei sinun tarvitse vaivata pientä päätäsi sillä.

Väärin. Pelkästä epäilystä ei tarvitse tehdä lasua vaan "jos on saanut tietoonsa" eli siis tiedosta.

Sitäpaitsi eikö virkavirhe väitteissäkin sitten korostu se huolen subjektiivisuus. Joku nyt ei van ole nii kova tuntemaan huolta ja huolestumaan.

Väärin. Ja mitä sekoilet?

Peukutin molemmat oletan, että puhutte vaan eri tulokulmasta. 

Siis opettajan pitää toimia tässä, jos rikosilmoituksen kynnys ylittyy. Ja oikea osoite on poliisi. 

Poliisi sitten tekee tutkittuaan lasun, jos tarve. Näin minusta. 

Ylipäätään lasut pitäisi olla valaehtoisia. 

LAPSEN oikeusturva myös. Hänen perhettäänhään siinä häirköidään. 

1. Jos uskot vanhemman kertoman siitä että toinen vanhempi on pahoinpidellyt lasta, sinun tulee tehdä rikosilmoitus. Pyydä mahdollisimman yksityiskohtainen kertomus aikuiselta ja kirjaa se rikosilmoitukseen. Et mene länkyttämään lapselle aiheesta, kun nämä jutut vaikuttaa olevan sen verran vaikeita että osaamattomuudellasi vaan pilaat homman, luot valemuistoja jne.

2. Jos et usko, sinun tulee myös käyttäytyä niin, eikä lapsen asuinpaikasta päätettäessä voi vedota siihen että häntä pahoinpidellään jossain jos et kerta uskonut väitettä. Kannattaa kirjata huolellisesti miksi et usko, ja miettiä vielä uudestaan lapsen oikeusturvan takia.

3. Jos toinen vanhempi sanoo samaa, toista kohdat 1 ja 2. Molemmat voi oikeasti pahoinpidellä tai ei kumpikaan. OIKEASTA oikeuslaitoksesta saa kyllä sanktioita vääristä lausumista, vaikka teillä ei tälläista käsitettä tunnetakaan vaan mitä tahansa mutuilua saa kirjata totena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä? 

Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?

Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella. 

Vallankäyttäjille on tyypillistä, että 

-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)

-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen

- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)

- uhriutuminen

- toisten syyllistäminen

- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)

- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään

- talousvaikeudet, luottotiedottomuus

- työttömyys

- syrjäytyneisyys

- impulssikontrollin puutteita

- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)

- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa

- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on

Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?

Tunnustat tehneesi virkavirheitä? Jos epäilet pahoinpitelyä, sinun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus. Se on velvollisuus. Et sinä osaamattomana saa alkaa aiheesta puhuttaa ketään. Ne ketkä osaa noita lapsiin kohdistuvia tekoja selvittää, hoitaa homman. Ei sinun tarvitse vaivata pientä päätäsi sillä.

Erilaisia erotusdiagnostisia kyselylomakkeita on paljonkin, joilla voidaan edistää totuuden tunnistamista. On hyvin mahdollista, että jo ihan vanhemmuuden vastuukartoituksessa paljastuu selkeitä aukkoja tai ristiriitoja. Mikäli toinen valehtelee esimerkiksi osallistuvuudestaan lapsen elatukseen, harrastuksiin, koulunkäyntiin tai terveydenhuoltoon (nämä kaikki voidaan tarkistaa suhteellisen helposti), valehtelee hän myös todennäköisemmin esimerkiksi päihteiden ja väkivallan käytöstä.

Kyselylomakkeiden lisäksi asiantuntijat ja tutkijat painottavat kautta linjan koulutusta hyvin vahvasti. Kaikkialla tunnutaan myönnettävän, että väkivallan tunnistaminen ei ole helppoa (aiheettomat ilmoitukset henkisenä väkivaltana), mutta myös, että uhrit todellakin tarvitsevat tulla tunnistetuiksi eikä yhteiskunta saa tukea millään tavalla vallankäyttöä!

(esim. https://miltonsavagelaw.com/global_pictures/CHILD%20CUSTODY%20QUESTIONN…)