Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vantaan lastensuojelun kriisi, wtf?
24.02.2020 |
Hesari kertoo just miten Vantaan lastensuojelun resurssit kriisiytyi. Sieltä lähti kerralla niin paljon avaintyöntekijöitä että 250 laitokseen sijoitettujen lasten valvonta jäi kahdelle sosiaalityöntekijälle. Avilta moitteita. eikä noiden lasten oikeudet taida toteutua. Vantaa ei saa täytettyä avoimia virkoja ja on jopa nostanut sossujen palkkoja jotta virat täyttyisi.
Just täällä oli keskustelu kuinka Vantaan johtava sosiaalityöntekijä toivoi hesarissa mistä vaan kenen päähän nousevasta huolesta lasuilmoituksia koska kyllä sieltä jotain varmasti löytyy mihin tarttua. Siis mitä v..? Kunnan lastensuojelu on kriisissä ja hesarissa asti pyydellään ilmoittamaan kaikki mahdolliset huolet sinne. Siis myös aiheettomat ja toimenpiteitä aiheuttamattomat joiden tutkimiseen menee resursseja vaikkei edes sijoitettujen lasten asioita kyetä tarpeeksi hyvillä resursseilla hoitamaan.
Mitä helv??
Kommentit (1529)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
Perhetyön oikea tarkoitus on siis vain kytätä ja tarkkailla perheen tilannetta? Miksi sitä mainostetaan tukena? Miten sen on tarkoitus tukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
Siinä on vain se ongelma, että tuolla laillahan ei saada objektiivista tietoa, koska lastensuojelun kanta on se, että lähtökohtaisesti siellä huolilapsen kotona täytyy olla jotain vikaa, koska kerran on ilmoitettu.
Niinhän se Vantaan sosiaalijohtaja juuri sanoi: "ilmoitelkaa, ilmoitelkaa, kyllä siellä silloin jotain on ja me aina jotain löydetään!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
No kyllä minusta siinä vaiheessa, kun tiedetään että a) ilmoittajalla on kaunaa ilmoitettua kohtaan ja b) oma lehmä ojassa, ne ilmoitukset voi suoraan pistää mappi ööhön.
Kerrotko miten se kauna ilmenee, jos molemmat kertovat vaikka samaa ja syyttelelvät toisiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
No kyllä minusta siinä vaiheessa, kun tiedetään että a) ilmoittajalla on kaunaa ilmoitettua kohtaan ja b) oma lehmä ojassa, ne ilmoitukset voi suoraan pistää mappi ööhön.
Kerrotko miten se kauna ilmenee, jos molemmat kertovat vaikka samaa ja syyttelelvät toisiaan?
Osaatko lukea?
"Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti."
Tällä se kauna ilmenee.
Ja ihan tuota samaa lastensuojelujärjestelmän väärinkäyttöä harrastavat myös isovanhemmat.
Jos eivät saa mielestään sekaantua tarpeeksi, rientävät lastensuojeluun "huolestuneina mummoina".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
No kyllä minusta siinä vaiheessa, kun tiedetään että a) ilmoittajalla on kaunaa ilmoitettua kohtaan ja b) oma lehmä ojassa, ne ilmoitukset voi suoraan pistää mappi ööhön.
Kerrotko miten se kauna ilmenee, jos molemmat kertovat vaikka samaa ja syyttelelvät toisiaan?
Kerropa sinä, että kerrotteko te asiakkaille, että kyse on oikeasti tutkinnasta, eikä suinkaan tuesta kuten valehdellaan?
Ja miten te takaatte että se tarkkailija on hommaan pätevä ja että kirjaukset on asiallisia. Ja että oikeusturva on kaikilla, muillakin kuin ilmoittelijalla.
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruotsissa on tarkoitus ajatella ensimmäisenä onko lapsi vaarassa.
Toden totta meillä ainakin tämä kysymys olisi aika nopeasti saattanut johtaa siihen, erityisesti jos olisi tarkistettu perustiedot asianmukaisesti ja oltu kiinnostuneita esitiedoista, että ei ole ja syy on nimenomaan ilmoittaja, joka harjoittaa pitkäaikaista ja hyvin ahdistavaa vainoa, lapselle jatkuvaa pelkoa, painajaisia ja itkuisuutta.
Mutta kun ilmoitusten tarkoituskin on siirtää näppärästi fokus aivan muualle ja kun ei tätä osata eikä haluta nähdä, niin lastensuojelu on mukana ahdistamassa lasta ja lapsi ymmärtää, ettei kukaan välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
Noniin. Eli täysin vastoin yleistä oikeustajua ja oikeusturvaa!
Jos ei ole näyttöä, että perheessä on ongelma, niin ei ole juridista perustetta pakkokeinoihin!
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys viranomaistoiminnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?
Perheneuvola.
Ei se ammattitaidoton tarkkailija sitä ainakaan selvitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ei ole ennakko-oletus. On elettyä elämää, minkä lisäksi lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat peräävät mittavaa lisäkoulutusta sekä persoonallisuushäiriöihin että lähisuhd väkivaltaan liittyen.
Mikä saa sinut puolustamaan systeemiä, joka on todistetusti kyvytön tunnistamaan kumpaakaan ja kyvytön suojelemaan lapsia ja heidän äitejään?
Tämä ei ole yksin minun näkemykseni.
Alalla on lisätty koulutusta em. teemoista. Systeemiä varauksetta puolustamatta, on tässä myös se toinen puoli, jossa alaa ja käytänteitä kehitetään jatkuvasti, on työntekijöitä, jotka välittävät näistä kysymyksistä sekä pyrkivät parantamaan epäkohtia. Asettavat jatkuvaa painetta alalle mm. vaihtamalla työpaikkaa jos työtä ei ole mahdollista tehdä alan eettisten periaatteiden mukaan. Toki on olemassa rakeentellisia epäkohtia, jotka eivät hetkessä muutu ja kehitettävää paljon. Mutta sinänsä jokaisen työntekijän haukkuminen osaamattomaksi psykopaatiksi ei sen enempää asioihin tuo parannusta, eikä varmasti ole tottakaan. En vain kykene näkemään asiaa niin mustavalkoisesti. Ja asioita on mielestäni turha arvioida, jos keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se ei luo sen realistisempaa kuvaa todellisuudesta.
Tuosta "lapsia ja heidän äitejään" -termistä tuli vielä mieleen, että isätkin ovat vanhempia ja heidän asemansa vanhemmuudessa on aivan alisteinen tässä järjestelmässä, vaikka eivät ehkä suoraa uhkaa niin usein koe. Lähisuhdeväkivalta voi silti koskettaa myös heitä, tätä tunnistetaan huonosti. Siinä yksi kehittämiskohde myös.
Kansainvälisesti on moitteita tullut nimenomaan Istanbulin sopimuksen rikkomisesta. Nimenomaan naisten ja lasten turvallisuudella pelleilystä!
Isät toden totta saavat erilaista kohtelua. Siihen vaikuttaa sekä sosiaalityöntekijöiden ja oikeuslaitoksen työntekijöiden oma asennemaailma ja ennakkokäsitykset. Sekin on aivan väärin. Lähtökohtaisesti täytyisi käydä järjestelmällisesti läpi sekä alkuperäinen ilmoitus, sen todenperäisyys ja mikäli lähdetään tekemään selvitystä (perättömissä ilmoituksissa todella, todella raskasta, katso vaikka vaino-sivusto), pitäisi edelleen tarkistaa kaikki informaatio huolellisesti, jotta asioiden oikea laita paljastuu. Se ei riitä, että todetaan kertomusten olevan täysin erilaiset ja että valitaan se, joka tuntuu ennakko-oletusten vahvistamana "oikeammalta".
Tiedetään (kanadalainen tutkimus), että isät ja erityisesti huollosta irrotetut isät ovat nimenomaan niitä, jotka käyttävät lastensuojelujärjestelmää väärin pyrkiessään hallitsemaan, uhkailemaan, kontrolloimaan ja satuttamaan äitejä ja lapsia. Tiedetään, että nämä tunnistetaan huonosti.
Kertoisitko, miten sinä tunnistat lähisuhdeväkivallan, perättömät ilmoitukset ja kahden eri kertomuksen tapauksissa sen, kumman kertomus paljastaa todellisuuden?
Käytännössä jos palvelutarpeen arvioinnissa on kaksi eri kertomusta, en ainakaan itse näe muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä tilanteessa sosiaaliohjausta ottamaan selvää mistä on kyse. Kun siellä perheessä molempien vanhempien kotona käy aikansa perhetyö selvittämässä tilannetta, niin saadaan edes vähän objektiivisempi kuva.
Noniin. Eli täysin vastoin yleistä oikeustajua ja oikeusturvaa!
Jos ei ole näyttöä, että perheessä on ongelma, niin ei ole juridista perustetta pakkokeinoihin!
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys viranomaistoiminnassa.
Näissä tilanteissa, joissa on kaksi eri kertomusta, valitaan oman kokemukseni ja läheltä seuraamani perusteella perusteettomasti mutulla se, jonka mukaan mennään.
Kuitenkin, selvää on, että kahden kertomuksen tilanteessa toinen valehtelee. Tällöin tilanteessa on uhreja. Ne on tunnistettava ja niille on tarjottava suojelua. Tähän tunnistamiseen on oltava käytössä järjestelmällinen menettelytapa, ei tunne, ei ennakkoasenne esimerkiksi siitä, kuinka isiä kohdellaan näissä huonosti, joten valitaan isän puoli tms.
Jos kohde kertoo, että kyseessä on uhkailun jälkeinen ilmoitus, joka on tehty kiusaamistarkoituksessa ja hän pystyy esittämään perusteluja väitteelleen, täytyisi sen johtaa kohteen ja hänen lapsensa suojeluun. Ilmoitusprosessiin kuuluu, että ilmoittajaa tiedotetaan jatkosta. Tällöin ilmoittajalle pitäisi vahvasti tuomita toiminta henkisenä väkivaltana ja kertoa esimerkiksi, että näitä voidaan käyttää rikosilmoituksissa vainosta ja että ne kääntyvät tekijäänsä vastaan myös esimerkiksi huolto-oikeudenkäynneissä.
Kuitenkin tosielämässä menee niin, että kohde ei saa kyseenalaistaa mitään, vaan nimenomaan etsitään todisteita ilmoituksessa esitetyille väitteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?
Perheneuvola.
Ei se ammattitaidoton tarkkailija sitä ainakaan selvitä.
Omassa kunnassani perheneuvolan jono on n. 6kk ellei ylikin. Puhutaan väkivallasta lasta kohtaan. Aika monet pieksämiset ennättää tulla ennen kuin perheneuvolassa on ensimmäistäkään aikaa. Mikäänhän ei estä perhettä hakeutumaan perheneuvolaan jo silloin kun huoltajuusasiassa herää ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ikävä kommentti asialliseen viestiin. Tämä on myös lastensuojelun ja muun sosiaalitoimen (perheneuvola) todellisuutta: totuus ei kiinnosta, eivätkä uhrit saa apua. Tästä Suomi on saanut paljon moitteita, joten ei ole vain minun ennakko-oletukseni. Meillä lähisuhdeväkivaltaa on todella paljon ja uhrit jäävät edelleenkin hyvin yksin.
Asia selvitetään kartoittamalla mm. yllämainitut asiat. Tyypillisesti patologisoituneissa eroissa toinen on vallankäyttäjä ja toinen uhri. Monia erotusdiagnostisia keinoja on näiden lisäksi tunnistaa kumpi on kumpi. Hyvin harvoin tilanne on sellainen, että molemmat ovat yhtä toksisia, vaikkakin mielenterveysongelmia on lopulta usein molemmilla. Mielenterveysongelmien laatu ja diagnoosit itsessään voivat myös paljastaa vallankäyttäjän. Hän on tyypillisemmin se sairaudentunnoton ja haluton diagnosoitavaksi, kun taas uhri on yrittänyt hakea apua ja hänelle tyypillistä on ahdistuneisuus, pelko, unihäiriöt ja posttraumaattinen stressireaktio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?
Perheneuvola.
Ei se ammattitaidoton tarkkailija sitä ainakaan selvitä.
Omassa kunnassani perheneuvolan jono on n. 6kk ellei ylikin. Puhutaan väkivallasta lasta kohtaan. Aika monet pieksämiset ennättää tulla ennen kuin perheneuvolassa on ensimmäistäkään aikaa. Mikäänhän ei estä perhettä hakeutumaan perheneuvolaan jo silloin kun huoltajuusasiassa herää ongelmia.
No se on sitten poliisiasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?
Perheneuvola.
Ei se ammattitaidoton tarkkailija sitä ainakaan selvitä.
Omassa kunnassani perheneuvolan jono on n. 6kk ellei ylikin. Puhutaan väkivallasta lasta kohtaan. Aika monet pieksämiset ennättää tulla ennen kuin perheneuvolassa on ensimmäistäkään aikaa. Mikäänhän ei estä perhettä hakeutumaan perheneuvolaan jo silloin kun huoltajuusasiassa herää ongelmia.
No se on sitten poliisiasia.
Käytännössä poliisi ei ota tutkittavakseen kuritusväkivaltaa, luunappeja, tukkapöllyjä, läimäisyjä. Saa olla hyvin graavia väkivaltaa ennen kuin poliisi liikahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi esitettiin väite, ettei toisiaan syyttelevien vanhempien välillä olisi mahdollista saada tosiasiallisesta tilanteesta käsitystä?
Miksi ehdotettiin, että pitäisi mennä molempien luo käymään ja tutkimaan?
Tiedetään, että vallankäyttäjät / väkivaltaiset omaavat tiettyjä ominaispiirteitä ja toistavat käyttäytymismalleja. Tiedetään myös, että uhreja voi tunnistaa, mm. pelosta (sen ilmaiseminen turhaan on hyvin harvinaista tutkimusten mukaan) ja posttraumaattisen stressireaktion perusteella.
Vallankäyttäjille on tyypillistä, että
-ongelmia on ollut pitkään, ne ovat olleet monipuolista, usein näkymätöntä väkivaltaa, mahdollisesti alkaneet jo ennen lapsen syntymään (näistä kertoo uhri, kun taas väkivaltainen kieltää kaiken)
-ongelmat pahenevat / muuttavat muotoaan eron jälkeen
- usein useitakin psykopatian piirteitä, hyvin vähän tai ei lainkaan syyllisyydentuntoa siitä, mitä aiheuttaa jopa omalle lapselleen (myös nämä lastensuojelututkimukset)
- uhriutuminen
- toisten syyllistäminen
- psykopatiaan viittaavia piirteitä myös elämän muilla osa-alueilla, esimerkiksi loisiva elämäntyyli ja rajattomuus, patologinen valehtelu (tämä on äärimmäisen hyvä erotusdiagnostiikassa, koska uhrit eivät juuri koskaan jää kiinni mistään valehtelusta, kun taas väkivaltainen valehtelee työasioista, asumisesta, parisuhteesta, harrastuksista, sairauksista)
- väkivaltaiset eivät yleensä ole kiinnostuneita lapsen yleisestä hyvinvoinnista (yhtäkkiä nämä lastensuojeluilmoitukset kuitenkin), he eivät ole huolehtineet elatusmaksuista tai muutenkaan osallistuneet lapsen taloudelliseen hyvinvointiin mitenkään
- talousvaikeudet, luottotiedottomuus
- työttömyys
- syrjäytyneisyys
- impulssikontrollin puutteita
- vihaa, katkeruutta, uhkauksia, kostonhimoa (näistä uhrilla tekstiviestejä, sähköposteja tai muita todisteita)
- monipuoliset keinot harjoittaa vainoa
- mustamaalauskampanjat, joihin suostuteltu muita läheisiä, jos läheisiä on
Entä kun yhteishuoltajuudessa olevan lapsen kumpikin vanhempi syyttää toista vanhempaa mielenterveysongelmista ja väkivallata lasta kohtaan? Asia selvitetään kanadalaista tutkimusta katsomalla? Koska toinen vanhemmista sanoo, että toinen valehtelee ja samaa sanoo myös toinen?
Ei se silläkään selviä että sinne lähetetään pahantahtoinen lähihoitaja kahville.
Kerrotko millä se selviää? Kun kumpikin käyttää lasta lääkärissä katsomassa mustelmia?
Perheneuvola.
Ei se ammattitaidoton tarkkailija sitä ainakaan selvitä.
Omassa kunnassani perheneuvolan jono on n. 6kk ellei ylikin. Puhutaan väkivallasta lasta kohtaan. Aika monet pieksämiset ennättää tulla ennen kuin perheneuvolassa on ensimmäistäkään aikaa. Mikäänhän ei estä perhettä hakeutumaan perheneuvolaan jo silloin kun huoltajuusasiassa herää ongelmia.
No se on sitten poliisiasia.
Käytännössä poliisi ei ota tutkittavakseen kuritusväkivaltaa, luunappeja, tukkapöllyjä, läimäisyjä. Saa olla hyvin graavia väkivaltaa ennen kuin poliisi liikahtaa.
Siihen pitää saada sitten muutos.
Lastensuojelussa ei olw minkäänlaista osaamista.
Alue: Aihe vapaa
No kyllä minusta siinä vaiheessa, kun tiedetään että a) ilmoittajalla on kaunaa ilmoitettua kohtaan ja b) oma lehmä ojassa, ne ilmoitukset voi suoraan pistää mappi ööhön.