Olen nelikymppinen entinen "ikisinkku" ja nyt parisuhteessa, eivätkä kaverit meinaa kestää sitä millään

Millaiset parisuhteet heillä itsellään on? Heitä takaisin jotain nasevaa, ehkä se loppuu kun näkevät että tämä suhde on täysin erilainen kuin mitä sinulla on aiemmin ollut. Tai sitten sano suoraan että miksei he voi olla onnellisia sinun puolesta.

Kateellisia, yksinkertaisesti kateellisia omissa väljähtyneissä parisuhteissaan. Siinäpä ystävyyden laatu punnitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnittelut!  

Voisiko olla niinkin, että sinua on totuttu pitämään vanhanapiikana ja perheelliset jotenkin usein tiedostaen tai tiedostamattaan pitävät itseään "parempana". Nyt heidän liittonsa ovat jo väljähtyneet ja alkuhuumasta pitkä aika, joten eivät ehkä edes halua ajatella sitä onnea, mitä sinä koet juuri nyt.

Kaikkea hyvää teille, toivottavasti yhteiseen loppuelämään!

Kiitos onnitteluista :) Mietin myös samaa, että kyllä taustalla voi olla juurikin se, että olen ollut se vanhapiika tai huonoin vertailukohta, johon on ollut helppo verrata omaa tilannetta ja todeta, että ei mulla nyt sentään noin huonosti mene. Sinänsä paradoksaalista, koska olen ollut elämääni ihan tyytyväinen ennen parisuhdettakin. Osin voisi selittää, että mulla on nyt kavereille vähemmän aikaa mitä ennen. Siis tottakai pidän edelleenkin yhteyttä ystäviin, mutta en ole samalla tavalla "aina" käytettävissä mitä ennen. 

ap 

Aluksi kiitos ilahduttnaneesta avauksestasi. - Itse olen suunnilleen ikäisesi ja  samantapaisen parisuhde historian omaava kuin sinä Ap, paitsi, että olen mies ja minula ainakin toistaiseksi puuttuu rinnalta se Yksi ja Erityinen...

Muuatama sanan tuosta kun kirjoiat, että ystäväsi ova saattaneet ajaella tai vertailla, etä ei heillä nyt noin huonosti ja heikosti mene kuin sinulla, niin olen löyäny itseni aattelemasta josku saman suuntaisesti. Mutta toisaalta olen myös aattelmasta toisinkin päin; ehkä sinäkin voisit yrittää aatella toisin päin: Olet ollut mahdollisesti monelle "Se" uskollinen ja luotettava kaveri ja ystävä jolle on voinu rauhassa uskoutua ja tilittää tunteita. Pyytää avuski ja tueksi silloin kun on tarvinnut ja halunnut. - Oli kyse sitten vaikka ny vain shoppailemaan kanssasi ai saadakseen haukkua sinulle, kuinka hänen kumppaninsa on niin ja näin kanala. Tai  hehkuaen kuinka oma kumppani siten ja näin rakas ja paras ihmien maailmassa. - Sunä ole nyökyellyt ja kuunnellut ja myöäelänyt omalla tavallasi viisaasti, niinkuin vain sinä olet osannut   

Olet ollu monesti hän, jonka kanssa on voinut viettää rauhassa aikaa, silloin kun parisuheessa elävälle on itselle sopinut parhaiten. - Heistä kun osalla on se kuvitelma, ettei sinkulla ole varsinaisesti omaa elämää; tai ei ainakaan niin arvokasta, etteikö vois lähteä mitä nyt siten on tullut ehdotttaneeksi 

 Ehkä sinutkin joskus jätettiin myös kutsumatta, koska ystäväsi aatteli, että sinä kärsisit kun pariskuntein illoissaa olisi kaikille ikäänkuin parit valmiina, eikä kukaan jäisi yksin. - Huonoimman isetunnon omaavat tietysti saattoivat pelätä, että vikttielet heidän miehensä.   

Olet myös voinut,  jolle on voinut huolettomasti heittää, että ei ehdi nyt sinun kanssasi ehdä sitä ai tota, koska oma kumppani tai lapsi perhe, anoppi, appiukko... Uskoen, että sinä kyllä olet valmis aina odotaas seuraavaan kertaan olematta millänsäkään siitä, että aiemmin sovittu peruuntui, kun ysäväsi on uskonut, etei sinulla ollut mitään vaivaa löyää kalenteristasi tällekään päivälle aikaa heille, miksei siis aas seuraavallakin kerralla,   

Nyt sinä olet löytäny ja saanut rinnallesi kumppanin. Ystäväsi on aiheesta huolissaan, että sinun  kumppanisi saattaa vaikuttaa elämääsi. Mutta mitä sitten? - Sinä olet vuosia ollut se, joka sopeuunut, että muu ova löyänee ja saaneet rinnalleen sen oman eriyisensä ja rakkaan, joka tuonut heidän elämäänsä enemmän ja vähemmän uusia värejä ja sävyjä. Nyt sinulla on elämässäsi uusi aurinko ja on mahdollista, että joku toinen jää sen myötä hieman varjoon. -Jos ystäväsi ovat vilpittömästi ja oikeasti ysäviäsi niin he elävät ja pysyvät rinnallasi ja mukautuvat tilanteeseei elit vastaisuudessa sitten parisuhteessa tai ennalta arvaamattomasi taas vielä joskus sinkkuna.   

Onnea tulevaan!         

Sulla ei ole kovinkaan kivoja kavereita.

Meidän kaveripiirissä yksi pitkään yksin eläneenä löysi kumppanin ja ollaan tosi iloisia sen puolesta.

Miestä opetellaan vasta tuntemaan. Nyt riittää, että kaveri tykkää. Muilla ei ole väliä.

Veikkaisin, että ystäväsi ovat kateellisia hienosta suhteestasi. Minulla itselläni on vähän samanlainen tilanne, minkä seurauksena välit huononivat siskoni kanssa. Ihmiset eivät kestä muutoksia ja toisen onnea.

Pitäiskö niille ns. ystäville sanoa, ettet halua jatkuvasti kuunnella vaan negatiivisia asioita. Ota mies usein mukaan tapaamaan kavereita, niin ehkä lopettavat epäilyn, jos tutustuvat kunnolla. Jos vielä senkin jälkeen epäilevät, niin joku ei täsmää joko miehen kanssa tai kavereiden kommenteissa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli mieleen että oletko ehkä vähän liian kiltti? Toki uusi tilanne sulle ja kavereillesi, vaatii ehkä totuttelua, mutta jos mun ystäväni naureskelisivat mun uudehkolle seurustelusuhteelle tyyliin että ei tuosta mitään tule, ei ole ennenkään tullut, kertoisin heille ystävällisesti että "nyt loppuu tuollaiset puheet, jos et osaa mua tukea tässä asiassa, älä sitten sano tästä mitään, koska olen tosissani tässä suhteessa!"

Ihmiset kohtelee sua niin, miten annat kohdella ja mihin suostut. On hyvä laittaa rajat mikä on ok ja mikä ei, etenkin ystäville ja myös sille miessuhteelle.

Olen varmasti liian kiltti, tyypillistä alkoholistiperheessä kasvaneille lapsille. Tottuu tarkkailemaan muita ja miellyttämään, pelkää konflikteja ja suoraan sanomista. Kovin paljoa en usko enää pystyväni muuttamaan omaa persoonaani, mutta jämäkkyyttä yritän koko ajan opetella lisää. 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnittelut!  

Voisiko olla niinkin, että sinua on totuttu pitämään vanhanapiikana ja perheelliset jotenkin usein tiedostaen tai tiedostamattaan pitävät itseään "parempana". Nyt heidän liittonsa ovat jo väljähtyneet ja alkuhuumasta pitkä aika, joten eivät ehkä edes halua ajatella sitä onnea, mitä sinä koet juuri nyt.

Kaikkea hyvää teille, toivottavasti yhteiseen loppuelämään!

Kiitos onnitteluista :) Mietin myös samaa, että kyllä taustalla voi olla juurikin se, että olen ollut se vanhapiika tai huonoin vertailukohta, johon on ollut helppo verrata omaa tilannetta ja todeta, että ei mulla nyt sentään noin huonosti mene. Sinänsä paradoksaalista, koska olen ollut elämääni ihan tyytyväinen ennen parisuhdettakin. Osin voisi selittää, että mulla on nyt kavereille vähemmän aikaa mitä ennen. Siis tottakai pidän edelleenkin yhteyttä ystäviin, mutta en ole samalla tavalla "aina" käytettävissä mitä ennen. 

ap 

Aluksi kiitos ilahduttnaneesta avauksestasi. - Itse olen suunnilleen ikäisesi ja  samantapaisen parisuhde historian omaava kuin sinä Ap, paitsi, että olen mies ja minula ainakin toistaiseksi puuttuu rinnalta se Yksi ja Erityinen...

Muuatama sanan tuosta kun kirjoiat, että ystäväsi ova saattaneet ajaella tai vertailla, etä ei heillä nyt noin huonosti ja heikosti mene kuin sinulla, niin olen löyäny itseni aattelemasta josku saman suuntaisesti. Mutta toisaalta olen myös aattelmasta toisinkin päin; ehkä sinäkin voisit yrittää aatella toisin päin: Olet ollut mahdollisesti monelle "Se" uskollinen ja luotettava kaveri ja ystävä jolle on voinu rauhassa uskoutua ja tilittää tunteita. Pyytää avuski ja tueksi silloin kun on tarvinnut ja halunnut. - Oli kyse sitten vaikka ny vain shoppailemaan kanssasi ai saadakseen haukkua sinulle, kuinka hänen kumppaninsa on niin ja näin kanala. Tai  hehkuaen kuinka oma kumppani siten ja näin rakas ja paras ihmien maailmassa. - Sunä ole nyökyellyt ja kuunnellut ja myöäelänyt omalla tavallasi viisaasti, niinkuin vain sinä olet osannut   

Olet ollu monesti hän, jonka kanssa on voinut viettää rauhassa aikaa, silloin kun parisuheessa elävälle on itselle sopinut parhaiten. - Heistä kun osalla on se kuvitelma, ettei sinkulla ole varsinaisesti omaa elämää; tai ei ainakaan niin arvokasta, etteikö vois lähteä mitä nyt siten on tullut ehdotttaneeksi 

 Ehkä sinutkin joskus jätettiin myös kutsumatta, koska ystäväsi aatteli, että sinä kärsisit kun pariskuntein illoissaa olisi kaikille ikäänkuin parit valmiina, eikä kukaan jäisi yksin. - Huonoimman isetunnon omaavat tietysti saattoivat pelätä, että vikttielet heidän miehensä.   

Olet myös voinut,  jolle on voinut huolettomasti heittää, että ei ehdi nyt sinun kanssasi ehdä sitä ai tota, koska oma kumppani tai lapsi perhe, anoppi, appiukko... Uskoen, että sinä kyllä olet valmis aina odotaas seuraavaan kertaan olematta millänsäkään siitä, että aiemmin sovittu peruuntui, kun ysäväsi on uskonut, etei sinulla ollut mitään vaivaa löyää kalenteristasi tällekään päivälle aikaa heille, miksei siis aas seuraavallakin kerralla,   

Nyt sinä olet löytäny ja saanut rinnallesi kumppanin. Ystäväsi on aiheesta huolissaan, että sinun  kumppanisi saattaa vaikuttaa elämääsi. Mutta mitä sitten? - Sinä olet vuosia ollut se, joka sopeuunut, että muu ova löyänee ja saaneet rinnalleen sen oman eriyisensä ja rakkaan, joka tuonut heidän elämäänsä enemmän ja vähemmän uusia värejä ja sävyjä. Nyt sinulla on elämässäsi uusi aurinko ja on mahdollista, että joku toinen jää sen myötä hieman varjoon. -Jos ystäväsi ovat vilpittömästi ja oikeasti ysäviäsi niin he elävät ja pysyvät rinnallasi ja mukautuvat tilanteeseei elit vastaisuudessa sitten parisuhteessa tai ennalta arvaamattomasi taas vielä joskus sinkkuna.   

Onnea tulevaan!         

Kiitos :)

Hyvinkin todennäköistä, että juuri tällaisesta kuviosta on ollut kyse ystävieni kannalta. He ovat tottuneet näkemään minut tietyssä roolissa, osittain tuollaisena luotettavana tukihenkilönä. On myös totta, että noita perhesyihin vedoten tehtyä ohareita on tullut, samoin sellaisia tilanteita, että joku muu on tehnyt oharit ja sitten minulle soitetaan, oletuksena että minulla on kuitenkin aikaa.

En usko, että ystäväni ovat varsinaisesti ilkeitä, kuten jotkut kommentoijat ovat arvelleet, vaikka ymmärrän kyllä tuon logiikan. Toki hyvä ystävä olisi iloinen toisen onnesta ja toisi sen esiin, eikä yrittäisi lannistaa. Mutta ehkä tässä tulee esiin se, että muutokset ovat vaikeita ja on vaikeaa nähdä toinen aivan erilaisessa roolissa, mihin on tottunut. 

Kun ystäväni ovat nähneet minut ja miesystäväni yhdessä, he ovat mm. kommentoineet, että vaikutan erilaiselta kuin oikeasti olen. Itse taas koen, että minun on tosi helppo ja luonteva olla miehen seurassa. Esimerkiksi jos vietän koko viikonlopun ystävieni kanssa, olen sen jälkeen henkisesti aika väsynyt kun kuitenkin tarvitsen omaa tilaa, enkä voi olla 100% oma itseni. Sen sijaan viikonloppu miehen kanssa ja olen virkistynyt ja saanut uutta energiaa seuraavaan viikkoon. 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Millaiset parisuhteet heillä itsellään on? Heitä takaisin jotain nasevaa, ehkä se loppuu kun näkevät että tämä suhde on täysin erilainen kuin mitä sinulla on aiemmin ollut. Tai sitten sano suoraan että miksei he voi olla onnellisia sinun puolesta.

Aika erilaisia parisuhdetilanteita. Osa on vakavassa parisuhteessa lasten kanssa, osa ihmeellisissä tapaillaan-ei tapailla kevytsuhteissa, osa eronnut ja uudella kierroksella tai etsimässä uutta miestä, muutama eronnut ja ei etsi parisuhdetta. 

Muutama ystävä on kommentoinut, että haluaisi olla onnellinen tästä suhteesta, mutta kuulemma näkevät niin paljon riskitekijöitä, etteivät vain voi olla. Riskitekijöinä mm. siis mainittu se miehen hyvät välit entiseen puolisoonsa ja entisiin appivanhempiin. Mainittakoon, että mies aloitti seurustelun eksänsä kanssa 15 vuotiaana ja olivat  reilut 20 vuotta yhdessä, yksinkertaisesti kasvoivat erilleen. Minusta on ihan luontevaa ja pelkästään positiivista, että välit ovat hyvät. Ystävän mielestä on merkki siitä, ettei mies ole päässyt eksästä yli, vaikka erosivat yhteisestä sopimuksesta kun olivat tajunneet olevansa kuin sisko ja veli. 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset parisuhteet heillä itsellään on? Heitä takaisin jotain nasevaa, ehkä se loppuu kun näkevät että tämä suhde on täysin erilainen kuin mitä sinulla on aiemmin ollut. Tai sitten sano suoraan että miksei he voi olla onnellisia sinun puolesta.

Aika erilaisia parisuhdetilanteita. Osa on vakavassa parisuhteessa lasten kanssa, osa ihmeellisissä tapaillaan-ei tapailla kevytsuhteissa, osa eronnut ja uudella kierroksella tai etsimässä uutta miestä, muutama eronnut ja ei etsi parisuhdetta. 

Muutama ystävä on kommentoinut, että haluaisi olla onnellinen tästä suhteesta, mutta kuulemma näkevät niin paljon riskitekijöitä, etteivät vain voi olla. Riskitekijöinä mm. siis mainittu se miehen hyvät välit entiseen puolisoonsa ja entisiin appivanhempiin. Mainittakoon, että mies aloitti seurustelun eksänsä kanssa 15 vuotiaana ja olivat  reilut 20 vuotta yhdessä, yksinkertaisesti kasvoivat erilleen. Minusta on ihan luontevaa ja pelkästään positiivista, että välit ovat hyvät. Ystävän mielestä on merkki siitä, ettei mies ole päässyt eksästä yli, vaikka erosivat yhteisestä sopimuksesta kun olivat tajunneet olevansa kuin sisko ja veli. 

ap 

Olen samaa mieltä tuosa Exän kanssa väleissä olosta. - Ymmärrän, että kaikki eivät mahd voi ja pysy olemaan Ex-kumppaninsa kanssa ns. hyvissä väleissä. Esimerkiksi koska ovat kokeneet parisuheensa aikana fyysistä tai henkistä väkivaltaa, ikävämmässä tapauksessa molempia. - Ja vielä ikävämmässä elävät pelossa, etä sama saattaa jatkua vielä tulevaisuudessakin, vaikka virallisesa erosta olisi jo pidempikin aika. Ymmärrän myös, jos ero on verraten nuori, eikä ns. pöly ole ennättäny laskeutua, niin Ex-kumppania kohtaan tuskin on päällimäisenä kaikkein myönteisimmät tunteet; ei vaikka ero sinänsä olisi edennyt, ainakin suurimmalta osin yhteisymmärryksessä  ja keskinäisessä kunnioituksessa.  

Kuitenkin, jos on elänyt  parisuhteessa ennen eroa yli kymmenen vuotta, niin on minustta, jotenkin hämmentävää jollei aikaa myöten pystyisi sanomaan ex-kumppanisaan jotain myönteistä tai edes neutraalia, joko oma -aloittteisesti tai jos jostain syystä tarvitsisi kertoa / vastata jonkun toisen esittämään kysymykseen. 

Mutta tokihan sellaiset tapaukset, jotka edustava ääripäitä ovat usein -no kauniisti sanottuna - erinomaisen haastavia. Ei minun miehekyyteni tai en koe oman arvoni nousevan ja kasvavan yhtään jos ai kun mahd. kumppanini ("kumppaniehdokas") vain haukkuisi ja moittisi Ex-kumppaniaa ja samalla ylistäen, kuinka olen kaikkea muuta kuin hänen rumasana Ex-kumppaninsa. 

Yhtälailla olisi vaivaannuttavaa kuunnella, jos toinen kehuisi ja ylistäisi erinomaisen paljon Ex-kumppaniaan;  mutta he nyt kuitenkin päätyivät ja päättivät, silti erota.(..)

T. Se suunnilleen Ap:n ikäinen ikisinkkumies  

Moni haluaa päteä kokemusasiantuntijana jos vaa saa mahdollisuuden. Masentuneillekin kerrotaan tarinoita miten otti itseä niskasta kiinni ja ryhdistäytyi.

Tilanteeni on sillä tavalla erilainen, että en ole ikisinkku, vaan ex-mieheni jätti minut ns. läpsystä ja vaihtoi nuorempaan.

Kolme vuotta erosta tutustuin mieheen, jonka kanssa olemme olleet nyt vuoden yhdessä. Ystävien (vai kavereitako he olivatkin??) ikävä suhtautuminen on yllättynyt.

Miesystävästäni ei puhuta nimellä, "ei tule kestämään", "oli pakko ottaa heti ensimmäinen mies" jne. Ihan ihmeellistä dissaamista. Lisäksi vielä nämä: "Ajatteletko ollenkaan lapsiasi, kun tuot uuden miehesi heidän kotiinsa." ja "Se haluaa sulta vaan helppoa seksiä." Ikäänkuin en olisi riittävän hyvä nainen fiksulle ja kivalle miehelle.

Minä lapsena sun ystävät sua pitää? Ihme holhoamista. Entä sitten vaikka se ei kestäiskään? Elämä on semmonen, että välillä se ottaa ja välillä antaa. Mutta pelkäämällä se jää elämättä. Nauti nyt, jos tulee turpaan niin sit tulee. Seki on elämää.

Mä en ole varma haluaisinko tuollaisia ihmisiä elämääni. Ei kuulosta kovin ystävä-meiningiltä.

Vierailija kirjoitti:

Tilanteeni on sillä tavalla erilainen, että en ole ikisinkku, vaan ex-mieheni jätti minut ns. läpsystä ja vaihtoi nuorempaan.

Kolme vuotta erosta tutustuin mieheen, jonka kanssa olemme olleet nyt vuoden yhdessä. Ystävien (vai kavereitako he olivatkin??) ikävä suhtautuminen on yllättynyt.

Miesystävästäni ei puhuta nimellä, "ei tule kestämään", "oli pakko ottaa heti ensimmäinen mies" jne. Ihan ihmeellistä dissaamista. Lisäksi vielä nämä: "Ajatteletko ollenkaan lapsiasi, kun tuot uuden miehesi heidän kotiinsa." ja "Se haluaa sulta vaan helppoa seksiä." Ikäänkuin en olisi riittävän hyvä nainen fiksulle ja kivalle miehelle.

Kiva kuulla, että jollain on myös samoja kokemuksia. Tai ei siis kiva sinun puolestasi, mutta mietinkin että onkohan jollain muullakin samanlaisia kokemuksia. Jaan tuon kokemuksen siitä, että tulee tunne, etten ole hyvän miehen arvoinen ystävien mielestä. Että miehessä on pakko ottaa jotain vikaa ja joku kamala asia kuitenkin paljastuu miehestä ennemmin tai myöhemmin. 

Mitä olet vastannut noille ystävillesi? Itse olen ottanut vaan linjan, että en yksinkertaisesti enää oma-alotteisesti puhu suhteestani mitään ystäville mutta  tiedostan, ettei se pidemmän päälle ole kestävä tekniikka. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Minä lapsena sun ystävät sua pitää? Ihme holhoamista. Entä sitten vaikka se ei kestäiskään? Elämä on semmonen, että välillä se ottaa ja välillä antaa. Mutta pelkäämällä se jää elämättä. Nauti nyt, jos tulee turpaan niin sit tulee. Seki on elämää.

Mä en ole varma haluaisinko tuollaisia ihmisiä elämääni. Ei kuulosta kovin ystävä-meiningiltä.

Hyvä kommentti, etenkin tuo että minä lapsena ystävät pitää. Uskon, että he kyllä ovat monin osin ystäviä eivätkä tahdo pahaa, mutta holhoava asenne on ylimielistä ja mitä enemmän tätä nyt ajattelen, sitä enemmän se ärsyttää. Luulen, että joillain ystävillä on näkemys siitä, että koska en ole ollut pitkässä parisuhteessa enkä asunut kenenkään miehen kanssa yhdessä, en ymmärrä elämästä mitään tai ainakaan tarpeeksi ja siten ikään kuin "tarvitsen" holhousta miesasioissa. Sinänsä typerää, että ystävät tietävät kyllä lapsuuden perhehelvetistäni ja siitä, että olin jo ennen ala-asteen alkamista nähnyt hurjempia asioita, mitä monet ihmiset näkevät koko elämänsä aikana. 

ap

Tällaisina hetkinä olen ihan tyytyväinen, että en ole vaalinut niitä ystävyyksiä, joita minulla on ollut. Yksi kaveri sanoi, kun aloin seurustelemaan entiseni kanssa, että toisella kerralla ei onnistu kun ei onnistunut ekalla kerralla. Itse kumminkin otti eksänsä takaisin, hänen suhteensa juttu olikin sitten jostain syystä eri?

Älä nyt sentään heitä ystäviäsi roskiin.

Toi on aika tavallinen ilmiö.

Ikävä kyllä.

Kokemusta on.

Mun systerille oli tosi vaikeaa suhtautua kun ikisinkku (hänen mielestään) pikkusisko löysi rakkauden, kihlautui ja meni naimisiin.

Kaveritkin oli ulalla.

Mä olin sentään vasta 29.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteeni on sillä tavalla erilainen, että en ole ikisinkku, vaan ex-mieheni jätti minut ns. läpsystä ja vaihtoi nuorempaan.

Kolme vuotta erosta tutustuin mieheen, jonka kanssa olemme olleet nyt vuoden yhdessä. Ystävien (vai kavereitako he olivatkin??) ikävä suhtautuminen on yllättynyt.

Miesystävästäni ei puhuta nimellä, "ei tule kestämään", "oli pakko ottaa heti ensimmäinen mies" jne. Ihan ihmeellistä dissaamista. Lisäksi vielä nämä: "Ajatteletko ollenkaan lapsiasi, kun tuot uuden miehesi heidän kotiinsa." ja "Se haluaa sulta vaan helppoa seksiä." Ikäänkuin en olisi riittävän hyvä nainen fiksulle ja kivalle miehelle.

Kiva kuulla, että jollain on myös samoja kokemuksia. Tai ei siis kiva sinun puolestasi, mutta mietinkin että onkohan jollain muullakin samanlaisia kokemuksia. Jaan tuon kokemuksen siitä, että tulee tunne, etten ole hyvän miehen arvoinen ystävien mielestä. Että miehessä on pakko ottaa jotain vikaa ja joku kamala asia kuitenkin paljastuu miehestä ennemmin tai myöhemmin. 

Mitä olet vastannut noille ystävillesi? Itse olen ottanut vaan linjan, että en yksinkertaisesti enää oma-alotteisesti puhu suhteestani mitään ystäville mutta  tiedostan, ettei se pidemmän päälle ole kestävä tekniikka. 

ap

Sama täällä, en juurikaan puhu meistä, kun ei siitä kuitenkaan synny keskustelua, vaan vain joku tuhahdus. Kukaan ystävistäni tai entisen avioliittoni tuttavapariskunnista ei myöskään ole kutsunut meitä yhdessä kylään. Oma lukunsa ovat myös pitkään naimisissa olleet ystäväni, heidän kanssaan pitäisi olla kuin miesystävääni ei olisi olemassakaan eikä ainakaan rakkautta ilmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata antaa kavereiden mielipiteden vaikuttaa liikaa ajatuksiin ja tekoihin. Ehkä he kertovat asioista enemmän oman elämänkokemuksensa valossa kuin että tarkoittaisivat juuri sinun suhdettasi. Miksi se sinua niin vaivaa?

Niin, en tietenkään anna kavereiden mielipiteiden vaikuttaa mutta myönnän, että jollain tasolla asia vaivaa. Esim. se, että ei edes muka vaivauduta opettelemaan miesystäväni nimeä tai pidetään ikään kuin oletusarvona, että emme edes oikeasti seurustele (vaikka asumme esim. viikonloput yhdessä). Miksi ei voisi vaikka edes sanoa, että kuulostaa hienolta, että olet löytänyt mukavan miehen, toivottavasti teillä kaikki sujuu hyvin. 

ap 

Kuulostaa siltä, etteivät he usko, että pystyt oikeasti sitoutumaan pitkäaikaiseen suhteeseen saati loppuelämäksesi, kun et ole sitä aiemminkaan tehnyt vaan todennäköisesti päinvastoin vakuuttanut pysyväsi ikisinkkuna

Suhtaudut ap ystäviisi ymmärtäväisesti, ehkä liiankin ymmärtäväisesti. Tuollainen holhoava käytös on yleistä etenkin naisten välisissä ystävyyssuhteissa mutta se ei tarkoita sitä, että sitä täytyisi pitää normaalina tai jonakin, jota on vain siedettävä. Ystävä näkee toisen vertaisenaan ihmisenä, ei viallisena tai itseään alempana olevana olentona. Aito ystävyys sallii toisen myös muuttua, erityisesti parempaan suuntaan, ja iloitsee siitä, kun toisen elämä on mallillaan. Se ymmärtää myös päästää irti silloin, kun ystävyys ei enää toimi eikä ystävän valintoja pysty kunnioittamaan. Sinua yritetään todennäköisesti kynsin hampain painaa takaisin siihen ikisinkun rooliin, koska ystäväsi eivät kestä sitä, ettet olekaan enää se "reppana", joka "ei saa miestä". On ollut itsellenikin aika järkyttävää tajuta elämän varrella, kuinka moni ns. ystävyyssuhde on perustunut sille, että se toinen on altavastaaja, jonka rinnalla toinen voi tuntea itsensä paremmaksi.