Lue keskustelun säännöt.
Pelkäätkö kuolemaa? Miksi? Miksi et?
22.02.2020 |
Ajatteletko kuolemaasi kauhulla vai ihan rauhassa? Pystytkö yleensäkään ajatella sitä? Entä muiden kuolemaa?
Tuli mieleen tuosta corona-ketjusta. Että mikä saa ihmiset niin paniikkiin. Juu, en tietenkään toivo kuolemaa ennen vanhuuden päiviä kellekään, mutta kuolema on osa elämää kuten syntymä. Ollaanko me jotenkin vieraannuttu siitä ja siksi ei haluta sitä edes ajatella.
Itselleni on käynyt niin, että mitä lähempänä olen sitä ollut (itse ja nähnyt muiden) sitä vähemmän sitä pelkään ja sitä enemmän elämää arvostan. Elämän arvostaminen on sitä, että valittaa vähemmän, nauttii enemmän ja iloitsee joka päivästä. Ja kun kuolema on tullakseen, hyväksyy sen ja ottaa sen rauhallisesti vastaan (jos ei nyt ihan äkkistoppi tule, mikä on itseasiassa se paras tapa).
Olen saanut kaiken mitä olen halunnut ja voisin lähteä ihan onnellisena. Olen alle 40. Kamalinta olisi lapsen kuolema, mutta ymmärrän, että sekin on osa elämää ja sattuu aina joskus jonkun kohdalle.
Kommentit (75)
Juuri nyt en. Haluaisin jo pois täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen matkalla murheiden maasta,kohti ihanaa kotiani......
(hengellinen laulu)
Kysymyksessä on iankaikkisuus kohtalo,kuolemassa siis .Todella vakavaa.
Nyt kun aika monikin vastaaja on kertonut lohduttomista elämäntilanteistaan, tekee mieli kysyä että miten esim. minä voisin auttaa teitä. Toivon menettäminen on yksi osa ihan aitoa masennusdiagnoosia. Te ansaitsette apua, te olette sen tarpeessa. Miten tavoitan teidät? (ja siis vinkkinä myös niille jotka muuten vain sattuvat tietämään aiheesta: kertokaa miten voi auttaa)
Juuri näiden asioiden vuoksi on ollut hyvä noudattaa ohjetta että toteuta haaveita heti, eikä myöhemmin, koska muutoin ne voivat jäädä toteutumatta. Kaikkein surullisinta on nähdä työn raatajia "että sitten eläkkeellä", jotka eivät koskaan pääse eläkkeelle asti.
En pelkää kuolemaa, koska kuolema on portti Taivaaseen, joka on todellinen kotini. Tietenkään en toivo että kuolema olisi kovin kivulias, mutta vaikka olisikin, niin hetken se vaan kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää, koska kuolema on minussa jo sisällä.
Mulla tosiaan ollut jonkin asteen masennusta jo pian 20-vuotta. Elämässä ollut aika paljon jatkuvaa vastoinkäymistä. Olen vuosia välillä rampannut lääkäreillä, psykiatreilla, terapiassa, kokeiltu lääkkeitä, osasto hoitoa jne.. mikään ei ole koskaan auttanut kuin ehkä hetkeksi. Olen menettänyt jo terveyttänikin. En usko että mikään mua oikein voi auttaa enää. Yritän edelleen sen mitä jaksan ja on välillä ihan hyväkin olla, mutta eiköhän se tässä ole jo ollut. Tulevaisuudessa en oikein näe mitään positiivista tai elämän arvoista. Ellei ihmeitä tapahdu niin varmaan kaikki jatkuu kuten ennenkin.
Olen niin kyllästynyt myös ihmisten pahuuteen, pikkumaisuuteen, tyhmyyteen jne. Kuoleman näen vapauttavana ja positiivisena asiana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen vasta nuori ihminen ja en enää pelkää kuolemaa ja jos pitää miettiä niin pelkään elämää ja ihmisiä sitäkin enemmän. Minulla on kokemusta niin pahoista ihmisistä, että senkin vuoksi en viihdy ihmisten seurassa enää. Muuten koko elämä ja sen vaatimukset sekä yleensä pärjääminen tässä maailmassa pelottaa ja mietin aina kun esim näen vanhan ihmisen, että miten hän voi olla niin rauhallinen ja tyyni, kun itse ajattelen usein kumpa pääsisin jo pois ja olen vasta nuori. Mietin aina olenko edes järjissäni joskus vanhana, kun nyt jo elämä aika vaikeaa, vaikka en mitään diagnoosia omaa. Tästä syystä minulla usein ajatus etten tule elämään vanhaksi ja joskus ihan oikeasti mietin hyvinkin synkkiä asioita oman elämän päättämisen suhteen, mutta ei minusta kuitenkaan ole siihen. Joku sanoo tähän, että olen masentunut, mutta uskon etten vaan omaa niin suurta elämänhalua ja olen hyvin yksinäinen sekä muuten irrallinen ihminen jolla ei paljon läheisiä ole ja en kuulu mihinkään. Samaten jos en pääse peloistani ja jännityksestä eroon koskaan ja olen aina jotenkin vaurioitunut ihminen niin koen elämän menevän vähän hukkaan ja usein ajatus, että tämä nyt meni jo nyt niin pieleen, että kun ei alusta aloittaa niin miksi yrittää korjata jotain lasikulhoa ehjäksi jos siihen ei pysty, eikä ole onnellinen ja häpeään itseään aina.
En siis pelkää kuolemaa ja joskus toivosin, että pääsisin nuorempana pois jos minusta ei ole elämään täällä niin kuin pitäisi ja jokainen vuosi on vaan menoa alaspäin. Sitä minäkin silti monesti ajattelen, että jos nyt kuolen niin melkein kukaan ei muista minua ja katoan niin kuin minua ei olisi ollutkaan. Se on toisaalta lohdullinen ajatus, koska minusta en ole muistamisen arvoinen ihminen, mutta toisaalta kukaan ei varmaan tahtoisi syntyä tänne vaan ollakseen unohdettu, irrallinen ja juureton ihminen joka ei kuulu mihinkään ja jolle ei ole kotia missään. Ei minulle olisi edes hautapaikkaa missään ja joskus ajattelenkin mihin minut edes haudattaisiin. Tänne missä asun en voisi tulla haudatuksi, kun jotkut ihmiset varmaan kävisivät nauramassa kiveäni ja olisivat iloisia, että kuolin viimeinkin ( kuulostaa karulta, mutta on totta). Toisaalta muutenkaan minulle ei ole paikkaa missään ja tuhkaamisesta katsoin joskus videon ja sitä en ehkä itselleni halua, kun ajatus luiden murskaamisesta ei sitten kuitenkaan innosta. Vähän synkkä viesti ehkä, mutta välillä ja aika useinkin elämäni on vaan sitä. Joskus mietin sitä, että niin kauan kun koirani on kanssani minulla ei ole hätää, mutta sitten kun sitä ei ole ( vanha koira) niin voisin ihan hyvin jo lähteä täältä pois. Ehkä sekin ajatus joskus mielessä, että jotenkin se kaipaamaan jääneiden ihmisten määrä on minulle ehkä jokin merkki siitä kuinka pidetty ihminen on ollut ja jos itseäni ei kaipaisi juuri kukaan niin sekin on merkkinä siitä, ettei minulla ole niin suurta arvoa. Ja tietenkään ei haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, mutta jos nyt voisi jonkun hengen pelastaa niin voisin lähteä pian hänen puolestaan. Nämä ajatukset voivat tietenkin muuttua, mutta ehk äse vaatisi täydellisen muutoksen elämään esim muuton ulkomaille ja rahallisuutta, että kokisin elämän tärkeäksi. Olen silti tyytyväinen aina välillä elämääni, mutta onnellinen en osaa ja pysty enää pysty olemaan ja jos miettii elämääni niin se on vähän liikaa vaadittu. Pahoittelut valituksesta ja viestistä muutenkin.
En osaa pelätä omaa kuolemaa, mutta lapsen kuolemaa pelkään. Välillä mietin myös, että jos itse kuolisin niin kuinka lapsi kestäisi sen. Ollaan tosi läheisiä ja lapsi vasta kuusi vuotias. Omaa kuolemaa en muuten pelkää, koska en usko että kuoleman jälkeen tapahtuu mitään, vaan lakkaan vain olemasta eikä tämän elämän murheet silloin kosketa minua enkä tosiaan kuoleman jälkeistä elämää pelkää kun en usko että sellaista on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
anteeksi että olen olemassa ...kaikilla on tarkoitus
Kyllä pelkään. Mun mielestä sitä kuuluukin hieman pelätä ja ajatella että elämä on arvokasta, junou. Aina kun lähipiiristä joku kuolee ja kuolema tulee lähelle itseä niin se ahdistus koko kuolemaa kohtaan on aika kova. Olen myös sitä tyyppiä joka todennäköisesti sekoaa kun joku todella läheinen kuolee. Ehkä se on itsekästä kun ei vaan haluaisi antaa ketään pois ja että saatais kaikki olla täällä aina...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sinänsä kuolemistani pelkää, koska kaikkihan sen kerran tulemme kokemaan, ja väistämätöntä on turhaa etukäteen pelätä, kun ei sille omallekaan kuolemisellemme minkään mahda, se tulee kuitenkin eteemme eli poistumme näyttämöltä ja sen on sitten SLUT!
Olen katsonut kuolleita läheisiäni elämäni aikana kolmen eri läheiseni ihmisen kohdalla, ja täytynee mainita, että jollakin tasolla edesmenneiden läheisteni nukkuessaan ns. ikuista untaan, on heidän kasvonsa näyttäneet levollisilta, olen varma, että heillä on kaikki hyvin.
Meillä on tämä yksi elämä, jonka määränpää on kuolema, ja sitä kohti meidän tässä päivässä ja hetkessä kulkiessamme on hyvä muistaa elää niin hyvin kuin vain pystymme. Hetki kerrallaan ja tätä päivää, eilistä emme enää voida elää uudestaan, ja huominen on vasta huomenna, ja siitä emme vielä tiedä muuta kuin eläen senkin, jos se päivä vielä eteemme tulee.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pelkään. Mun mielestä sitä kuuluukin hieman pelätä ja ajatella että elämä on arvokasta, junou. Aina kun lähipiiristä joku kuolee ja kuolema tulee lähelle itseä niin se ahdistus koko kuolemaa kohtaan on aika kova. Olen myös sitä tyyppiä joka todennäköisesti sekoaa kun joku todella läheinen kuolee. Ehkä se on itsekästä kun ei vaan haluaisi antaa ketään pois ja että saatais kaikki olla täällä aina...
Päinvastainen ajatus kuin itselläni, vaikka lopputulos on sama. Lähipiirissä tapahtunut kuolemantapaus ei saanut minua pelkäämään vaan nimenomaan arvostamaan sitä, mitä minulla on. Heräsi sellaisia ajatuksia, että miten suuri lahja onkaan tänään olla elossa, terveenä, pystyvänä... Ja että tätä kaikkea tulee arvostaa nyt eikä murehtia jostain tulevasta. Haluan elää elämisen ja olemisen lahjaa kunnioittaen. Kaikkeen en voi vaikuttaa, mutta siinä määrin kun pystyn, haluan sen tehdä jotta voisin nauttia elämästä ja terveydestäni mahdollisimman pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sä horiset? Miksi ihmeessä pelkäisi luonnollista asiaa jonka ihan kaikki täällä kohtaa? Mä rakastan elämääni ylikaiken enkä missään nimessä halua kuolla, mutta en mä todellakaan sitä pelkää, tulee sitten kun tulee. Ja ateistina uskon että se on ihan samanlainen tiedottomuus ja olemattomuus kuin ennen syntymääkin. En mä ainakaan ole uskotellut itselleni yhtään mitään, päinvastoin mä en vaan saa itseäni millään uskomaan tollasiin taivaisiin, helveteihin, uudelleen syntymiin tai muihinkaan minulle täysin höpö höpö juttuihin. En mä koe kyllä koskaan pelänneeni mitään muutakaan tuntematonta, enemmänkin tykkään moista kohti juoksemisesta. Tuskin olisin muuten myynyt koko omaisuuttani, heittänyt reppua selkään ja kieränyt yksin maailman ympäri, kahdesti. Mä ajattelen että ihminen joka pelkää kuolemaa, oelkää varmasti myös elämää.. Kun se elämähän on juuri se mikä kuolemaan johtaa. Tää kun on kuolemaan johtava sairaus tää elämä nääs. Ei kannattais, menee energia ihan hukkaan kun kammoksuu asioita joilla ei ole sulle oikeasti edes mitään merkitystä ja joille sä et mitään voi. Et sä kuule kuolleena kuolemaas tuu suree et mitä sä siinä pelkäät? 😂
Koska haluat vielä sen hyvän elämän. Nyt olisikin hyvä miettiä, miten sen saat. Uusi työ, avioero ja uusia ihmissuhteita. Ei helppoa, tiedän, mutta onko sulla mitään menetettävää?
Ap