Lue keskustelun säännöt.
Pelkäätkö kuolemaa? Miksi? Miksi et?
22.02.2020 |
Ajatteletko kuolemaasi kauhulla vai ihan rauhassa? Pystytkö yleensäkään ajatella sitä? Entä muiden kuolemaa?
Tuli mieleen tuosta corona-ketjusta. Että mikä saa ihmiset niin paniikkiin. Juu, en tietenkään toivo kuolemaa ennen vanhuuden päiviä kellekään, mutta kuolema on osa elämää kuten syntymä. Ollaanko me jotenkin vieraannuttu siitä ja siksi ei haluta sitä edes ajatella.
Itselleni on käynyt niin, että mitä lähempänä olen sitä ollut (itse ja nähnyt muiden) sitä vähemmän sitä pelkään ja sitä enemmän elämää arvostan. Elämän arvostaminen on sitä, että valittaa vähemmän, nauttii enemmän ja iloitsee joka päivästä. Ja kun kuolema on tullakseen, hyväksyy sen ja ottaa sen rauhallisesti vastaan (jos ei nyt ihan äkkistoppi tule, mikä on itseasiassa se paras tapa).
Olen saanut kaiken mitä olen halunnut ja voisin lähteä ihan onnellisena. Olen alle 40. Kamalinta olisi lapsen kuolema, mutta ymmärrän, että sekin on osa elämää ja sattuu aina joskus jonkun kohdalle.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, sillä en usko kuoleman olevan monellekaan "nukkui pois" -tyyppinen armollinen juttu, vaan jonkinlainen paniikkinen ja kauhea henkiinjäämistaistelu, jonka häviää varmasti. Melkein kuin käänteinen syntymä, jota ei onneksi muista, sillä on sekin varmaan ollut aika karmea kokemus. Toivon kuoleman edes olevan nopea, vaikka ei olisi rauhaisa.
Ja pelkään, että tämän elämän jälkeen onkin jotain. Haluaisin, että olemassaoloni vain lakkaa. Ei ajatuksia, tuntemuksia, tietoisuutta, ei yhtään mitään. Ihan sama onko elämän jälkeen taivas, helvetti tai uudelleen eläminen maapallolla ihmisenä, eläimenä, kasvina, tai vaikka jollain toisella planeetalla jonain oliona, mutta en vain halua.
Mä toivon myös, ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Uskon vahvasti ettei ole, kun itse olin kuolemassa, elämä jotenkin virtasi minusta pois ja sitten ei ollut mitään. Ehkä siksi mua ei pelotakaan.
Ja syövästä. Läheiseni, jotka kuolivat syöpään, nukkuivat viimeiset päivät morfiinin voimin, eivätkä todennäköisesti tunteneet mitään. Kuolema ei toki näytä rauhalliselta kovan kuolinkorinan takia. Henkilö itse ei toki korinaa enää tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun olen löytänyt elämässäni tasapainon ja sisäisen mielenrauhan, niin harmittelen niitä vimmaisia vuosia, joita vaeltelin. Kai se menee kaikilla näin, kun se tiimalasin yläpuolinen hiekka vähenee. Siis hyväksyn väistäämättömyyden ja olen asian kanssa OK.
M48
En pelkää kuolemaa mutta toivon että kipuja ei joutuisi kärsimään. Massiivinen sydäri olisi hyvä.
Ymmärrätte kai, että kaikki te jotka "ette pelkää" kuolemaa olette vain kuolemanpelossanne onnistuneet uskottelemaan itsellenne, että elämän loppuminen olisi varmasti jokin ikuinen tiedottomuus tai muu hyvä tai neutraali tila, vaikka sitä te ette voi tietää, vaan se voi olla jotain kammottavaakin. Ihmiselle kuten muillekin eläimille on luonnollista pelätä tuntematonta, joten ei ole mitään tarvetta pröystäillä valheellisella pelottomuudella.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. En usko että on yhtäkään ihmistä joka ei pelkäisi.
Itse pelkään siksi koska siihen voi liittyä hirvittävää kipua, ja koska se on niin tuntematon, eli kukaan ei voi olla varma siitä mitä sen jälkeen on.
Jos uskoo Jumalan raamattuun ,niin ihmistä ei luotu kuolemaan .
Syntiinlankeamisesta on lunastus ja taivaan koti!
Se on paratiisi olotila,toinen ulottuvuus ja ikuinen ,jonka saa vain uskomalla.
Siellä odottaa uskossa kuolleet .Tapaa sitten heidät.
On paljon dokumenttejakin rajan takaa.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,että antoi ainoan Poikansa jotta meillä olisi iankaikkinen elämä .Johanneksen evankeliumi-raamattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun olen löytänyt elämässäni tasapainon ja sisäisen mielenrauhan, niin harmittelen niitä vimmaisia vuosia, joita vaeltelin. Kai se menee kaikilla näin, kun se tiimalasin yläpuolinen hiekka vähenee. Siis hyväksyn väistäämättömyyden ja olen asian kanssa OK.
M48
Tätä mä just mietin, että se on jonkinlainen sisäinen rauha. Sinut elämän ja ihmisten kanssa. Jossain lukion psykologian kirjassa oli joskus, että vihaiset vanhukset eivät ole olleet tyytyväisiä elämäänsä ja pelkäävät myös kuolemaa. Onnelliset ovat hyväksyneet myös vastoinkäymiset ja suhtautuvat levollisesti väistämättömään.
Ap
Lähinnä ahdistaa etten enää olisi näkemässä, kuulemassa omia läheisiä ja miestä, enää ikinä koskaan, se luopuminen heistä on kaikkein pahin, ei se itse kuolema niinkään, jos ei olisi ketään joka tänne jäisi tai joutuisin jättämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe pelkääväni. Olen joskus nuorena pelännyt kyllä, mutta nykyään koen "tajunnan loppumisen" aika neutraalina asiana. Ei ole tuskaa eikä surua läheisten puolesta silloin, kun itse on kuollut. Jossain määrin se on jopa helpotus, ainakin siihen nähden ettei tarvitsisi maailman menoa katsella sitten mistään pilven reunalta.
Nuorena pelkäsin, että muistoni unohtuisi. Nyt ymmärrän, että maailmassa kuolee jälkiä jättämättä valtavia määriä ihmisiä joka päivä. Heistä vain muutamat kenties tekevät sellaisen maailmanlaajuisen vaikutuksen, että heidät vielä kolmen polven jälkeenkin muistettaisiin. Se on elämän kiertokulkua: samalla kun joku kuolee, joku toinen syntyy ja aikanaan taas uskoo saavansa aikaa jotain mullistavaa. Yksi ihminen on tällä maapallolla lopulta aika pieni ja mitätön olento muille kuin omille läheisilleen.
Pelkään ainoastaan rakkaiden kuolemaa mutta oma kuolema ei kiinnosta, käyköön miten vaan. En laita vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä ahdistaa etten enää olisi näkemässä, kuulemassa omia läheisiä ja miestä, enää ikinä koskaan, se luopuminen heistä on kaikkein pahin, ei se itse kuolema niinkään, jos ei olisi ketään joka tänne jäisi tai joutuisin jättämään.
niin ei se olisi niin paha asia..
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätte kai, että kaikki te jotka "ette pelkää" kuolemaa olette vain kuolemanpelossanne onnistuneet uskottelemaan itsellenne, että elämän loppuminen olisi varmasti jokin ikuinen tiedottomuus tai muu hyvä tai neutraali tila, vaikka sitä te ette voi tietää, vaan se voi olla jotain kammottavaakin. Ihmiselle kuten muillekin eläimille on luonnollista pelätä tuntematonta, joten ei ole mitään tarvetta pröystäillä valheellisella pelottomuudella.
Mutta eikö se ole se ja sama, onko se tuntematon kamala, paratiisi tai ei mitään? Siis kun sitä ei voi kukaan väistää, niin eikö sen voi vain hyväksyä?
Vähän kuin pelkäisi jatkuvasti elämää, koska elämässä voi tapahtua mitä vaan milloin vaan. Koko elämähän on hyppy tuntemattomaan alusta lähtien. Onko vääjäämättömän hyväksyminen valhe vai onko valhe se, että yrittää pelolla hallita hallitsematonta?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää kuolemaa, mutta pelottaisi kyllä saada jokin sairaus, joka tappaisi. Sellaiset ihmiset ovat luusereita, vahvat sen kun porskuttaa. Mitä pelättävää itse kuolemassa on? Ihminen, jonka mielestä on täysin samantekevää, saako Korona-viruksen ja kuoleeko, vaikuttaa jotenkin ei-terveeltä. Ei siinä silti kuolemaa pelätä tarvitse, vaikka ei todellakaan halua kuolla!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätte kai, että kaikki te jotka "ette pelkää" kuolemaa olette vain kuolemanpelossanne onnistuneet uskottelemaan itsellenne, että elämän loppuminen olisi varmasti jokin ikuinen tiedottomuus tai muu hyvä tai neutraali tila, vaikka sitä te ette voi tietää, vaan se voi olla jotain kammottavaakin. Ihmiselle kuten muillekin eläimille on luonnollista pelätä tuntematonta, joten ei ole mitään tarvetta pröystäillä valheellisella pelottomuudella.
Miksi se olisi jotain kamalaa? En pidä mitenkään todennäköisenä. Eihän elämäkään ole!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään koska elämässä asioita toteuttamatta, matkustelua etenkin, ja kirjoittamista. Jotka haluaisin kokea. Ja edes kerran kokea molemmipuolisen rakkauden eläissäni, ja vielä hyvää seksiäkin.
Pelkään myös joutuvani tapetuksi jos eutanasiasta tehdään pakollinen, tai sitten passiivisesti lopettamalla nesteytys. Kauhukuolema olisi myös tukehtuminen tavalla tai toisella.
Helvettiä pelkäsin kauan, en enää kun uskon Jeesukseen, vaikka olen huono uskovainen.
Vierailija kirjoitti:
Ja syövästä. Läheiseni, jotka kuolivat syöpään, nukkuivat viimeiset päivät morfiinin voimin, eivätkä todennäköisesti tunteneet mitään. Kuolema ei toki näytä rauhalliselta kovan kuolinkorinan takia. Henkilö itse ei toki korinaa enää tajua.
En ymmärrä, miksi sitä nopeaa varmasti kivutonta kuolemaa pantataan ja tarjotaan vain tällaista venytettyä ja korisevaa loppua joidenkin kipulääkkeiden avulla. Eihän henkilöllä ole enää mitään toiveita paranemisesta, joten en näe elämän pitkittämisessä mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätte kai, että kaikki te jotka "ette pelkää" kuolemaa olette vain kuolemanpelossanne onnistuneet uskottelemaan itsellenne, että elämän loppuminen olisi varmasti jokin ikuinen tiedottomuus tai muu hyvä tai neutraali tila, vaikka sitä te ette voi tietää, vaan se voi olla jotain kammottavaakin. Ihmiselle kuten muillekin eläimille on luonnollista pelätä tuntematonta, joten ei ole mitään tarvetta pröystäillä valheellisella pelottomuudella.
Yhdessä ohjelmassa eräs kliinisesti kuolleena ollut mies kertoi, että oli kuin jonkinlaisessa helvetissä missä oli pimeää, käärmeitä ja kärsimystä, kunnes hänet sitten elvytettiin. Ei varmaankaan ainakaan hänen kohdalla ole mitenkään mukava odotella sitä lopullista kuolemaa.
Olen hoitajana vanhuspuolella. En pelkää kuolemaa, koska en usko, että elämä loppuu kuolemaan. Pelkään ennen kuolemaa tulevia oireita, jotka joskus ovat aivan hirvittäviä. Vaikka kuinka kipuja pystytään nykyään lievittämään, se henkinen kauhu, joka monella on, se on peloittavaa. Liian moni havahtuu juuri ennen lähtöään, että miten turhaa kaikki on ollut.
Kuoleman jälkeen on samanlaista kuin ennen syntymää.
Kun täytin 40 vuotta totesin itselleni että olen saanut elämältä kaiken mitä olen toivonut, ja ylikin. Sen jälkeen en ole saanut enää mitään sellaista uutta mitä en olisi aikaisemmin kokenut. Siksi olen omalta osaltani valmis kuolemaan. Kärsimys on paljon pahempi kuin kuolema. Joskus ajattelen etten ole ansainnut kuolemaa, joka on neutraali tila kärsimyksen ja nautinnon välissä, vaan olen ansainnut pitkän kärsimyksen ennen kuolemaa, koska elämäni on sisältänyt niin paljon nautintoja ja oikeastaan elämän pitäisi olla nollasummapeli, jossa kärsimykset ja nautinto lopulta jakaantuvat tasan. Jos siis nyt kuolen, jään rutkasti nautinnon puolelle. Tätä korostaa se tosiasia, että elämän kokemukset ovat voimakkaimmillaan lapsena ja heikkenevät tai huononevat tasaisesti vanhuuden viimeisiin vuosiin kulkiessa. Näin ajatellen elämänsumman puoliväli ysikymppiseksi elävällä on jo kolmenkympinkrouvissa jne. Siis viisikymppisellä ei ole kakusta paljoakaan enää jäljellä, elipä kuinka vanhaksi hyvänsä. Tämä kaikki pelkästään itsekeskeiseltä pohjalta ajateltuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, sillä en usko kuoleman olevan monellekaan "nukkui pois" -tyyppinen armollinen juttu, vaan jonkinlainen paniikkinen ja kauhea henkiinjäämistaistelu, jonka häviää varmasti. Melkein kuin käänteinen syntymä, jota ei onneksi muista, sillä on sekin varmaan ollut aika karmea kokemus. Toivon kuoleman edes olevan nopea, vaikka ei olisi rauhaisa.
Ja pelkään, että tämän elämän jälkeen onkin jotain. Haluaisin, että olemassaoloni vain lakkaa. Ei ajatuksia, tuntemuksia, tietoisuutta, ei yhtään mitään. Ihan sama onko elämän jälkeen taivas, helvetti tai uudelleen eläminen maapallolla ihmisenä, eläimenä, kasvina, tai vaikka jollain toisella planeetalla jonain oliona, mutta en vain halua.
Mä toivon myös, ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Uskon vahvasti ettei ole, kun itse olin kuolemassa, elämä jotenkin virtasi minusta pois ja sitten ei ollut mitään. Ehkä siksi mua ei pelotakaan.
Ja syövästä. Läheiseni, jotka kuolivat syöpään, nukkuivat viimeiset päivät morfiinin voimin, eivätkä todennäköisesti tunteneet mitään. Kuolema ei toki näytä rauhalliselta kovan kuolinkorinan takia. Henkilö itse ei toki korinaa enää tajua.
Minun läheiseni taas vaikeroi morfiinista huolimatta... En tiedä, miten tajuissaan hän oli. Ehkä riippuu, missä syöpää on.
en. ihanaa päästä pois. sitten joskus.
... sit kuitenkin syntyy uudestaan tähän maailmaan. lol