Eronnut äiti Tinderissä
Minkälaisia kokemuksia teillä muilla eronneilla äideillä on Tinderistä? Karttavatko miehet, koska pelkäävät joutuvansa keskelle lapsiperhearkea?
Olen 41-vuotias kivan näköinen, sanavalmis, koulutettu, hyvässä työssä oleva, hyvin toimeentuleva nainen. Asun viihtyisässä asunnossa merinäköalalla. Olen paljon maailmaa nähnyt, fiksu, hauska ja huumorintajuinen, hellä ja seksikäs. Kuulemma kauniimpi luonnossa kuin kuvissa. Nämä luonnehdinnat siis miehiltä kaikki.
Vaan erosta on lähes vuosi, eikä uutta rakkautta ole löytynyt. Tänä aikana olen käynyt treffeillä noin 30-40 miehen kanssa. Ja ennen kuin sanotte, että olen nirso, voin kertoa, että ehkä 5 näistä on ollut miehiä, joita itse en ole halunnut tavata uudelleen, muille olisin antanut toisen mahdollisuuden.
Eli 35 miestä ovat antaneet pakit minulle. Suurin osa ekojen treffien jälkeen. Osaa olen tavannut 1-5 kertaa. Osan kanssa on ainoastaan halattu, monen kanssa suudeltukin, muutaman kanssa harrastettu useamman kerran seksiä.
Lopputulos on sama, ghostaaminen tai epämääräinen ”ollaan eri elämäntilanteissa. Säännönmukaisesti miehet ovat kertoneet, että olen viehättävä ja kivaa seuraa.
Näihin miehiin mahtuu erilaisia tyyppejä: on ollut ehkä muutama hottis, mutta sanoisin, että loput 30 miestä ovat olleet ihan tavallisia. Ulkonäöltään ja muulta elämältään. Olen akateeminen, mutta olen käynyt deiteillä myös peruskoulun käyneen rekkakuskin kanssa. En katso miehiä nenän vartta pitkin.
Iältään haitari muutamaa vuotta nuoremmasta 11 vuotta vanhempaan. Ikäiseni hakevat 15 v nuorempaa, eli olen vanha. 10 v vanhemmat ikäistäni, mutta huollettavia lapsia ei saisi olla.
Mietin pitkään, mikä minussa on, kun en kelpaa edes kepeään suhteeseen tai FWB-järjestelyyn. Haen avoimin mielin, ja olen miehille sanonutkin, että haen lopulta suhdetta, mutta siihen ei kiire. Sitä etsiessä olen valmis kepeämpäänkin.
Eli en ole ruma, nirso, vaan olen sosiaalinen, avoin, saan keskustelun aikaan. Joskus mietin, että ehkä se on sporttikropan puute. En ole pulska tai isokokoinen, vaan ihan normipainoinen, mutta rintava kyllä. Sporttikroppaa kyllä ei ole, ja vain se tuntuu kelpaavan, vaikka mies olisi itsekään kymppi. No, ajattelin, että jos siitä on kiinni, niin ryhdytään sporttiseksi.
Kunnes tajusin yhteisen nimittäjän. Mulla on 5 ja 8 v lapset puolet ajasta. En ajatellut, että he ovat rasite. Heillä on hyvä isä, ja lapset ovat luonani vain 3 päivän sykleissä. Kolmen päivän välein siis aina 3-4 päivää vapaata. Harva lapsetonkaan ehtii tapaamaan joka päivä. Itse en ehdi seurusteluun asti, kun jo miehet alkavat pohtia sitä, että mulla on lapsia. Isää en lapsille hae tal edes haaveile mistään yhdessäasumisesta - ainakaan vielä.
Turhauttaa tavata miestä useamman kerran, suudella, vaihtaa viestejä iltaisin, kuulla, että olen kaunis ja haluttava. Sitten ghostaus ja lopulta viesti, että ollaan eri elämäntilanteissa. Tai sitten jo ennen treffejä miehet kirjoittavat, että miettivät sitä että minulla on lapsia. Vaikka heilläkin niitä on, tosin jo yleensä teinejä.
Eli loppuelämä yksin, vaikka olen ihan hyvä nainen? Naurattaa, kun miehet kirjoittavat, ettei Tinderistä olisi naisia tarjolla..
Kommentit (261)
Vierailija kirjoitti:
Itse Lapseton nainen ja deittaillut tinderistä ikävuosina 25-30 ja samat kokemukset mullakin: ei mitään pysyvää ja aina ghostaus miesten puolelta että eipä tää lapsettomuus auta asiaa mitenkään.
Tinderistä ei löydä edes nuori lapseton koulutettu nätti nainen mitään pysyvää, joten vanhempi ei nyt varmasti. Tinder on ulkonäöltään kympin tasoisille naisille. Muut saavat vain seksiseuraa.
Onko lasten ihonvärissä jotain, joka karkoittaa normaalit miehet luotasi?
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä tuo esille profiilissa että sinulla on lapsia. Mieti mikä keidas se on pedofiileille jotka etsivät naista jolla on lapsia!
Itse olen kolmen lapsen yh ja löysin ihanan miehen tinderistä. Kerroin vasta kun tavattiin että minulla on lapsia ja olin valmistautunut että äijä lähtee pätkimään sillä sekunnilla. Ei kuitenkaan lähtenyt.
Itse ajattelin samoin ja siksi tekstissä keskityin kertomaan itsestäni, mistä tykkään ja miten elän elämääni. Lapset jätin mainitsematta esittelytekstissä, mutta kerroin lapsista viestittelyn alkutaipaleella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimpana ongelmana tässä nyt näen tämän tinderin. Seksi seuraa ja kevyempiä suhteita löytää juu, mutta jos enemmän haluaa,kannattaa sitä etsiä muualta. Takuulla tasokasta miesseuraa löytyy muualta. Harrastuksista, lasten kautta? Uskoisin että baaristakin löytyy paremmin kuin tinderistä.
Muistetaan että tinder ei ole netin ainoa seuranhakusovellus.
Olen testannut matchin - kukaan ei vastaa. Eliittikumppaneissa ei ole mielestäni tarpeeksi samanhenkistä porukkaa, harva koulutettu tai ulkoisesti kiinnostava, ja suurin osa satojen kilsojen päässä. Miehillä on kauhea kynnys lähteä deiteille, enkä usko parin kuukauden kirjoitteluun, kun kemia ratkaisee pelin ensisilmäyksellä. Tinderissä sain muutamassa päivässä 3000 tykkäystä ja matcheja tulee. Miehillä matala kynnys tavata. Toki porukasta pitää itse tehdä seulonta, mutta miten se eroaa, että tapaan saman miehen Tinderissä ja Eliittikumppaneissa? No koska Tinderissä mies laittaa viestiä ja E:ssä ei edes vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkani hälyyttää siinä vaiheessa kun naisten kuvauksissa mainostetaan korkeakoulutusta, hyvää ammattia ja asunnon tasokkuutta.
Jos 40+ nainen ei ole siihen ikään mennessä tajunnut etteivät nuo ole asioita joita miehet hakevat naisista, niin ei ihme jos ei parisuhdetta löydy.
ps. kropan osalta hoikka ja nätti nelikymppinen on aivan eri asia kuin hoikka ja nätti parikymppinen.
Juuri julkaistiin tilastoihin perustuva tutkimus jonka mukaan Suomessa juuri miehet kiinnittävät enemmän huomiota naisen korkeaan koulutukseen.
Verrattuna muihin maihin, kyllä.
Verrattuna siihen kuinka tärkeää miehen koulutus on naisille, tuskin.
Kuitenkin on myös pätevää tilastotietoa, että juuri Suomessa nainen usein valitsee kumppanikseen itseään vähemmän koulutetun miehen, tai mies itseään koulutetumman naisen.
Koska koulutettuja miehiä on vähemmän. Minä valitsin aikoinaan lasteni isäksi vähemmän koulutetun. Kommunikointi oli vaikeaa, ja miehen mielipiteet kärjistetyn mustavalkoisia. Lisäksi ainainen alemmuudentunto purkautui siten, että hän vähätteli saavutuksiani. Kun erottiin, 13 v jälkeen, äitini huokaisi helpotuksesta. Ensimmäinen kommentti oli, että ex ei koskaan ollut kovin terävä.
Tämä on juuri parisuhdemarkkinan paradoksi, joka kärjistyy kakkoskierroksella. Eronnut koulutettu nainen haluaa uuden koulutetun miehen. Eronnut nelikymppinen koulutettu mies taas osaa jo arvostaa vähemmän koulutetun naisen simppeliä käyttöliittymää ja ottaakin naisystäväksi mukava itseään vähemmän koulutetun naisen, jolla ei ole niin suurta ”maailman tuskaa”.
Mikäs tarkalleen ottaen on ”koulutetun naisen suuri maailmantuska”? 😁😁😁😁😁 Ja miten se rassaa enemmän kuin kouluttamattoman jatkuvat aivopierut. Ja todettakoon, että itse tyydyin vähemmän koulutettuun mieheen, ja se todella oli ongelma. Tokalla kierroksella todella haluan kaltaiseni älykkään ihmisen. Seksiin voin sitä ennen kelpuuttaa komean nuoren miehen, kunhan ei kriittisellä hetkellä päästele niitä aivopieruja, jotka pilaavat jo halutkin.
Tarkoitan maailmantuskalla esimerkiksi vihervasemmistolaista ajattelua, jota en juuri arvosta vaikken persu olekaan. Ehkä olen sitten itsekäs 😀
Vierailija kirjoitti:
Onko lasten ihonvärissä jotain, joka karkoittaa normaalit miehet luotasi?
Kyllä, olmeja ovat ja palavat herkästi auringossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä tuo esille profiilissa että sinulla on lapsia. Mieti mikä keidas se on pedofiileille jotka etsivät naista jolla on lapsia!
Itse olen kolmen lapsen yh ja löysin ihanan miehen tinderistä. Kerroin vasta kun tavattiin että minulla on lapsia ja olin valmistautunut että äijä lähtee pätkimään sillä sekunnilla. Ei kuitenkaan lähtenyt.
Itse ajattelin samoin ja siksi tekstissä keskityin kertomaan itsestäni, mistä tykkään ja miten elän elämääni. Lapset jätin mainitsematta esittelytekstissä, mutta kerroin lapsista viestittelyn alkutaipaleella.
Matcheja kyllä tulee ja miehiltä viestejä. Sitten jossain vaiheessa mieletön kiinnostus ja imartelu loppuu, kun tajuavat, että oma lapsi muuttaa ensi vuonna kotoa ja minulla on pienet lapset. Omanikäisiä hyviä miehiä ei juuri olekaan, kaikki ok miehet varattu silloin kuin lapset pieniä.

Osa miehistä karsii sellaiset naiset heti pois Tinderissa, jos profiilissa ei kerro, onko lapsia vai ei.

Niin haetteko te itsellenne miesseuraa vai lapsillenne isäpuolta?

Sekö on akateemisen naisen olemus. Itse olen rahoitusalalla, enkä tunnusta väriä. Aika harva kai meistä skateemista miehensä kanssa politiikasta kiistelee. Mutta kouluttamaton mies on usein hyvin ahdasmielinen ja äkkijyrkkä, piirre, jota en siedä. Ei kykene joustamaan tai pohtimaan asioita eri kantilta. Suomeksi sanottuna paska luonne.

Tämän totean jo viesteissä: lapsilla jo isä, enkä tunne pakottavaa tarvetta uusperhekuvioon. Jos mies sellaista haluaisi, voisin pidemmän seurustelun jälkeen asiasta keskustella. Juuri siksi ihmettelen, miksi mies ei voisi minua deittailla, kun lapset eivät tule treffeille mukaan.

Varmaan tässä tarkoitettiin humanistihihhuleita. Muut akateemiset ovat eri juttu.

Mitä siis oikein haet, pelkkää deittailua?
Miehet voi karkoittaa silläkin ettei anna selvää kuvaa mitä oikeastaan on hakemassa.

Kai irtoseksiin ja uusperheen välillä jotain vaihtoehtoja on? Ilmoitan, että haen parisuhdetta. Se, johtaako se avoliittoon tai naimisiin kai on ajankohtainen keskustelunaihe vasta kun olen tyyppiin tutustunut.
Sillä lailla. Erosta alle vuosi, sen jälkeen treffailtu 40 miestä joista muutaman kanssa myös seksiä useamman kerran. On se naisen elämä vaan todell raskasta. Toi on oikeasti eri mies joka viikko. Vuodessa kun on se 52 viikkoa.
Siis nyt oikeesti. Mikä teitä ihmisiä vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä tuo esille profiilissa että sinulla on lapsia. Mieti mikä keidas se on pedofiileille jotka etsivät naista jolla on lapsia!
Itse olen kolmen lapsen yh ja löysin ihanan miehen tinderistä. Kerroin vasta kun tavattiin että minulla on lapsia ja olin valmistautunut että äijä lähtee pätkimään sillä sekunnilla. Ei kuitenkaan lähtenyt.
Itse ajattelin samoin ja siksi tekstissä keskityin kertomaan itsestäni, mistä tykkään ja miten elän elämääni. Lapset jätin mainitsematta esittelytekstissä, mutta kerroin lapsista viestittelyn alkutaipaleella.
Osa miehistä karsii sellaiset naiset heti pois Tinderissa, jos profiilissa ei kerro, onko lapsia vai ei.
Luultavasti ne jotka eivät missään tapauksessa halua tapailla naista jolla lapsia ja siinä tapauksessa ei menetä mitään teki kummin vaan. Jokunen oli näitä ja kertoivat asian suoraan, muut jatkoivat viestittelyä normaalisti. Joka tapauksessa kokoajan tuli matcheja jos jaksoi selata tarjontaa ja löytyi jotain oikealle pyyhkästävää niin ei olisi tarvinnut jonkun heti alussa kadonneen yksilön perään surra, tutustuu niihin joita kiinnostaa tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkani hälyyttää siinä vaiheessa kun naisten kuvauksissa mainostetaan korkeakoulutusta, hyvää ammattia ja asunnon tasokkuutta.
Jos 40+ nainen ei ole siihen ikään mennessä tajunnut etteivät nuo ole asioita joita miehet hakevat naisista, niin ei ihme jos ei parisuhdetta löydy.
ps. kropan osalta hoikka ja nätti nelikymppinen on aivan eri asia kuin hoikka ja nätti parikymppinen.
Juuri julkaistiin tilastoihin perustuva tutkimus jonka mukaan Suomessa juuri miehet kiinnittävät enemmän huomiota naisen korkeaan koulutukseen.
Verrattuna muihin maihin, kyllä.
Verrattuna siihen kuinka tärkeää miehen koulutus on naisille, tuskin.
Kuitenkin on myös pätevää tilastotietoa, että juuri Suomessa nainen usein valitsee kumppanikseen itseään vähemmän koulutetun miehen, tai mies itseään koulutetumman naisen.
Koska koulutettuja miehiä on vähemmän. Minä valitsin aikoinaan lasteni isäksi vähemmän koulutetun. Kommunikointi oli vaikeaa, ja miehen mielipiteet kärjistetyn mustavalkoisia. Lisäksi ainainen alemmuudentunto purkautui siten, että hän vähätteli saavutuksiani. Kun erottiin, 13 v jälkeen, äitini huokaisi helpotuksesta. Ensimmäinen kommentti oli, että ex ei koskaan ollut kovin terävä.
Tämä on juuri parisuhdemarkkinan paradoksi, joka kärjistyy kakkoskierroksella. Eronnut koulutettu nainen haluaa uuden koulutetun miehen. Eronnut nelikymppinen koulutettu mies taas osaa jo arvostaa vähemmän koulutetun naisen simppeliä käyttöliittymää ja ottaakin naisystäväksi mukava itseään vähemmän koulutetun naisen, jolla ei ole niin suurta ”maailman tuskaa”.
Mikäs tarkalleen ottaen on ”koulutetun naisen suuri maailmantuska”? 😁😁😁😁😁 Ja miten se rassaa enemmän kuin kouluttamattoman jatkuvat aivopierut. Ja todettakoon, että itse tyydyin vähemmän koulutettuun mieheen, ja se todella oli ongelma. Tokalla kierroksella todella haluan kaltaiseni älykkään ihmisen. Seksiin voin sitä ennen kelpuuttaa komean nuoren miehen, kunhan ei kriittisellä hetkellä päästele niitä aivopieruja, jotka pilaavat jo halutkin.
Tarkoitan maailmantuskalla esimerkiksi vihervasemmistolaista ajattelua, jota en juuri arvosta vaikken persu olekaan. Ehkä olen sitten itsekäs 😀
Joskus poliittisista erimielisyyksistä voi keskustella hedelmällisestikin.
Olen punavihreä yrittäjänainen, syön lihaa ja suhtaudun kriittisesti tiettyihin ilmastonmuutostoimiin. Tunnen paljon fiksuja kokoomuslaisia.
Ja kumppani on jo :)
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin huvittaa että koulutustason luullaan korreloivan sen kanssa miten fiksua keskusteluseuraa toinen on.
Kyllä se korreloi. Itse keskustelen mielelläni vaikka toksisesta maskuliinisuudesta, diskurssiteorioista, identiteettipolitiikasta yms. yms. ja se on vähän vaikeaa jonkun porilaisen autonkuljettajan kanssa. Mutta kukin tavallaan.
Kyllä fiksu toisen fiksun tunnistaa.
Yleensä akateemiset ihmiset pystyvät kommunikoimaan parhaiten toisen akateemisen kanssa. Niin se vain on. Akateemiset pariutuvat siksi keskenään.
Vai luuletteko että esim. jollain Tarja Halosella olisi joku sähköasentaja. Tai Salella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko pimpsa löysä? Tämä karkoittaa pienimunaiset Suomalaiset.
Kuule tiukkuusasteen testaamisen tasolle ei juuri päästä, jos mies luovuttaa 1-3 deitin jälkeen.
Paljon pidemmälle ei tosin tarvisi jaksaa. Ainakin oman Tinder-kokemukseni mukaan naisen tiukkuusaste on testattu yleensä 4-6 tapaamisen jälkeen.