Lue keskustelun säännöt.
Ajatus kuolemasta ahdistaa. Keskustelua samoin ajattelevilta
20.02.2020 |
Olen 37-vuotias ja yhtäkkiä olen alkanut tuntemaan ahdistusta kuolemasta ja kiertokulusta. Miten julmia ne ovat. Ihmiskeho on mieletön luomus ja kuolema hajottaa sen ja päädymme olemattoman pieneksi kasaksi tuhkaa tai multaa. Tunnen itseni arvottomaksi. Täällä riehutaan hetki ja sitten joku porukka hoitaa ruumiin loppusijoituspaikkaan.
Kommentit (29)
Ei kannata ajatella koko asiaa. Jotkut ovat sitäkin mieltä että ihminen ei edes pysy samana, vaan muuttuu koko ajan toiseksi ihmiseksi. Ainakin noin tietoisuuden tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee jotain pysyvää maailmaan joka jää perinnöksi josta on jotain käyttöä vielä kauan.
Olen sinua nuorempi, kolmekymppinen. Äitini kuoli yllättäen muutama kuukausi sitten. Se tunne tulee usein mieleen, kun kosketti äidin kylmää ihoa... ja se miltä äiti näytti.
Tästä on oikeastaan liian vaikea edes puhua/kirjoittaa. Mutta nyt on viime aikoina alkanut omakin kuolema ahdistaa. Tuntuu siltä, että se voi tapahtua koska vain. Kauhistuttaa ajatella että joskus minä ja kaikki muut makaamme sillä tavalla kylminä...
Olen myös alkanut "varautua". Tuntuu siltä että koko ajan on oltava suihkunraikas ja siisteissä vaatteissa. Ettei tarvitse likaisissa vaatteissa tai rasvaisessa tukassa lähteä. Ja tietokone pitäisi tyhjentää päivittäin, ettei kukaan pengo tiedostojani tai näe nettiselailujani.
Tiedän kyllä etten ole ihan tasapainossa. Yritän opiskellakin, mutta en pysty keskittymään (äitiä ajattelen). Pahasti hukassa olen...
Mua ei kuolema harmita, sillä te muutkin joudutte kokemaan ihan saman. Toiset tuskallisemmin ja toiset ei, mutta 100 vuoden päästä ollaan ihan kaikki samassa jamassa. Tämä on ainoa vasemmistoliittolainen ajatus jonka myönnän.
Vierailija kirjoitti:
No ihan miten sen ottaa. Monet eivät halua ajatella elämän jatkuvan, ja sitten heitä ahdistaa. Valintoja.
Ei minua, uskonnotonta ahdista. Sen sijaan moni uskovainen tuntuu pelkäävän kuolemaa. Taitaa oman jumalansa armollisuus epäilyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskonnoton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan miten sen ottaa. Monet eivät halua ajatella elämän jatkuvan, ja sitten heitä ahdistaa. Valintoja.
Ei minua, uskonnotonta ahdista. Sen sijaan moni uskovainen tuntuu pelkäävän kuolemaa. Taitaa oman jumalansa armollisuus epäilyttää...
Kyllä oman näkemykseni mukaan juuri ateistit ovat todella ahdistuneita ja hukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinua nuorempi, kolmekymppinen. Äitini kuoli yllättäen muutama kuukausi sitten. Se tunne tulee usein mieleen, kun kosketti äidin kylmää ihoa... ja se miltä äiti näytti.
Tästä on oikeastaan liian vaikea edes puhua/kirjoittaa. Mutta nyt on viime aikoina alkanut omakin kuolema ahdistaa. Tuntuu siltä, että se voi tapahtua koska vain. Kauhistuttaa ajatella että joskus minä ja kaikki muut makaamme sillä tavalla kylminä...Olen myös alkanut "varautua". Tuntuu siltä että koko ajan on oltava suihkunraikas ja siisteissä vaatteissa. Ettei tarvitse likaisissa vaatteissa tai rasvaisessa tukassa lähteä. Ja tietokone pitäisi tyhjentää päivittäin, ettei kukaan pengo tiedostojani tai näe nettiselailujani.
Tiedän kyllä etten ole ihan tasapainossa. Yritän opiskellakin, mutta en pysty keskittymään (äitiä ajattelen). Pahasti hukassa olen...
Tätä tarkoitan. Kuolema tulee vuosi vuodelta lähemmäksi. Ympäriltä kuolee melkein vuosittain joku. Välillä ajattelen, etten ole osannut elää niin että olisin kuoleman tullessa valmis kuolemaan. En vain tiedä, mitä se elämättä jäänyt voisi olla. Olen tehnyt mielestäni paljon, mutta jokin puuttuu.
Monella on syöpä jo neljä-viisikymppisenä. Alkaa vanhentuminen. Koko ajan huonompaan suuntaan . En halua siihen tilaan. En vain halua vanhentua. Ap
Uskonnoton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan miten sen ottaa. Monet eivät halua ajatella elämän jatkuvan, ja sitten heitä ahdistaa. Valintoja.
Ei minua, uskonnotonta ahdista. Sen sijaan moni uskovainen tuntuu pelkäävän kuolemaa. Taitaa oman jumalansa armollisuus epäilyttää...
Kreikkalaisten kuolemanjälkeinen paikka, Haades, ei ollut mikään onnela. Sellainen varjoisa paikka veden takana, jota kansoittivat varjot. Kalevala puhuu samasta, ruumiilliset ilot, onnet ja tunteet kannattaa kokea tässä maailmanajassa, jos niitä haluaa kokea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinua nuorempi, kolmekymppinen. Äitini kuoli yllättäen muutama kuukausi sitten. Se tunne tulee usein mieleen, kun kosketti äidin kylmää ihoa... ja se miltä äiti näytti.
Tästä on oikeastaan liian vaikea edes puhua/kirjoittaa. Mutta nyt on viime aikoina alkanut omakin kuolema ahdistaa. Tuntuu siltä, että se voi tapahtua koska vain. Kauhistuttaa ajatella että joskus minä ja kaikki muut makaamme sillä tavalla kylminä...Olen myös alkanut "varautua". Tuntuu siltä että koko ajan on oltava suihkunraikas ja siisteissä vaatteissa. Ettei tarvitse likaisissa vaatteissa tai rasvaisessa tukassa lähteä. Ja tietokone pitäisi tyhjentää päivittäin, ettei kukaan pengo tiedostojani tai näe nettiselailujani.
Tiedän kyllä etten ole ihan tasapainossa. Yritän opiskellakin, mutta en pysty keskittymään (äitiä ajattelen). Pahasti hukassa olen...Tätä tarkoitan. Kuolema tulee vuosi vuodelta lähemmäksi. Ympäriltä kuolee melkein vuosittain joku. Välillä ajattelen, etten ole osannut elää niin että olisin kuoleman tullessa valmis kuolemaan. En vain tiedä, mitä se elämättä jäänyt voisi olla. Olen tehnyt mielestäni paljon, mutta jokin puuttuu.
Monella on syöpä jo neljä-viisikymppisenä. Alkaa vanhentuminen. Koko ajan huonompaan suuntaan . En halua siihen tilaan. En vain halua vanhentua. Ap
Minun äitini eli elämänsä melko varovaisesti ja mietti usein mitä muut ajattelevat. Hautajaisiin tuli sitten muutama ihminen ja pari naapuria toi kukkia... Elämä on lyhyt ja voi olla ohi nopeasti. Ei kannata valita mitään B-vaihtoehtoja. Suurin osa meistä hukkaa jo kouluvuosina käsityksen siitä, mitä todella haluaa elämällään tehdä. Ei kannata miettiä mitä muut meistä ajattelevat... Todennäköisesti eivät ajattele meitä ollenkaan.
Memento mori on hyödyllinen viisaus. Olen todella ahdistunut ja tietysti minulla on edelleen suruaika. Mutta samalla olen valmiimpi kuin koskaan elämään sellaista elämää kuin itse haluan. Siihen kuuluu myös alan vaihto varsinkin kun tämä "järkevä ala" on osoittautunut ihan yhtä hankalaksi kuin taideala, joka todella tuntuu omalta.
Jos tämä kuolemaan liittyvä neuroottisuus vielä helpottaisi, niin olisi kiva... On mahdollista, että kuolen 5 min päästä, mutta voi olla että elän vielä yli 50 vuotta, joten ajan käyttäminen oman kuoleman miettimiseen ei ole järkevää. Tosin kannattaa helpottaa läheisten elämää ja sopia esim. hautapaikka ja -tapa etukäteen ettei niistä tule riitaa.
Hyväksy Jeesus Kristus pelastajaksesi, niin sinulla ei ole mitään hätää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskonnoton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan miten sen ottaa. Monet eivät halua ajatella elämän jatkuvan, ja sitten heitä ahdistaa. Valintoja.
Ei minua, uskonnotonta ahdista. Sen sijaan moni uskovainen tuntuu pelkäävän kuolemaa. Taitaa oman jumalansa armollisuus epäilyttää...
Kyllä oman näkemykseni mukaan juuri ateistit ovat todella ahdistuneita ja hukassa.
Voitaisko lopettaa tällaiset yleistykset ja vastakkainasettelut? Kaikilla meillä on oma näkemys siitä mihin uskoo ja mihin ei. Jotkut saavat näkemyksestään lohtua, jotkut eivät. Jokainen meistä joutuu kuitenkin näitä asioita miettimään eikä kukaan meistä tiedä oikeaa vastausta. Samassa paatissa ollaan!
Mä tiedän joutuvani kadotukseen ellei jotain ihmettä tapahdu, itseänikin pelottaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ateisti eikä mua ahdista kuolema pätkääkään. Päinvastoin, ajatus siitä, että joskus se tulee munkin kohdalle, on huojentava.
Mitä ihmettä kuolemassa on pelkäämistä? Sehän on vapautus kaikesta ♥
Ajatus kuolemasta ahdistaa. Tai ei ehkä kuoleminen niinkään, vaan tää loputon odotus, että koska ja missä ja miten. Olo on kuin hammashoitolan odotustilassa, että kohta se nimi huudetaan kuitenkin, ni ei viitti lähtee pissalle tai hakea lehteä luettavaks, kun ei ehkä ehdikään.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnoton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan miten sen ottaa. Monet eivät halua ajatella elämän jatkuvan, ja sitten heitä ahdistaa. Valintoja.
Ei minua, uskonnotonta ahdista. Sen sijaan moni uskovainen tuntuu pelkäävän kuolemaa. Taitaa oman jumalansa armollisuus epäilyttää...
Kyllä oman näkemykseni mukaan juuri ateistit ovat todella ahdistuneita ja hukassa.
Moni ihminen, uskonnosta riippumatta, on joskus ahdistunut ja hukassa. Ateisti vain ei pelkää joutuvansa kadotukseen tai helvettiin - on yksi syy vähemmän olla ahdistunut, kuin uskovilla.
Ahdistaako teitä ajatus ajasta ennen syntymäänne? Sama asia kuitenkin kyseessä, aika ennen syntymää (tai hedelmöittymistä jos nyt tarkkoja ollaan) ja aika kuoleman jälkeen. Ihan levollinen ajatus omasta mielestäni.
Minua se ei ahdista mutta olen utelias. Siihen liittyy sellainen jopa positiivinen jännitys ihan uudenlaisesta kokemuksesta. Uskon jollain tapaa että kuolemassa sielu palaa kotiin.
Antiikissa ajateltiin että jumalat ovat vanginneet sielun kehoon ja keho pitää sielua vankina. Kuolemassa sielu on viimein vapaa. Ihminen ei saanut kuitenkaan omin päin päästää sielua vapaaksi, sillä sille oli syynsä miksi sielu oli vangittu.
En usko taivaaseen tai helvettiin enkä varsinaisesti jälleensyntymäänkään, mutta minulla on ihan lapsesta asti ollut vahva kokemus jostain suuremmasta yliluonnollisesta joka on läsnä. Voi olla että olen aivan väärässä ja kuoleman jälkeen on vain tyhjyyttä. Mitään sielua ei ole ja olemme vain sarja sähköisiä reaktioita aivoissa. Ei minua pelota tai ahdista sekään vaihtoehto, kuulostaa ihan levolliselta.
No ihan miten sen ottaa. Monet eivät halua ajatella elämän jatkuvan, ja sitten heitä ahdistaa. Valintoja.