Kerroin naiselle että hän on ns. kakkosvaihehto, ja hän suuttui
En saanut erästä ihastustani, ja nykyiseen suhteeseen mennessäni tämä toinen nainen oli edelleen vahvasti mielessäni...Olisin tietysti valinnut hänet, jos se vain olisi ollut mahdollista.
Edelleen tunteeni tätä naista kohtaan ovat elossa, mutta olen tyytyväinen nykyisenkiin kumppaniini.
Tämä tuli naisen kanssa puheeksi erään toisen jutun kautta, ja nyt nainen on vetänyt pussillisen herneitä nenäänsä. Yritin selittää miten tämä suhde on oikein riittävä minulle, ja välitän hänestä, mutta ei tunnu auttavan....Mielestäni tuo on melko kohtuuton syy suuttua. Meillä kaikilla on varmasti samanlaisia kokemuksia, mutta niistä vain ei puhuta avoimesti.
Kommentit (142)
Voisiko joku tulla tähän itkemään kun naiset ottaa niin paljon eroja?
Vierailija kirjoitti:
Joku järki nyt siihen "kaikesta voi jutella" -elämään. Ikinä ei toiselle kerrota että hän ei ole se eka vaihtoehto, jos sinä olet ollut kuitenkin hänen eka vaihtoehtonsa. Se vaan loukkaa, vaikka yrittäis olla loukkaantumatta.
No, sen kyllä havaitsee siitä, ettei asiasta puhuta = ei olla innoissaan siitä, miten ollaan onnistuttu löytämään toisensa ja se heijastelee myös tapaa miten ollaan suhteessa ja puhutaan toiselle/toisesta ja kuinka paita ja peppu suhteessa ollaan ja kuinka tyytyväisiä ollaan.
Itsesuojeluvaistoni estää olemasta miehen kanssa, joka on ottanut minut ihan vaan siksi että olin saatavilla.
Olisiko ap:lle ihan ok jos nykyinen nainen kertoisi olevansa ihan tyytyväinen heidän suhteeseensa ja seksiin mutta silti mielessä on toisinaan se yksi mies, joka oli maailman paras suutelija ja peto sängyssä, hänen peniksensä oli täydellinen ja orgasmivarma.
Ihan hyvää seksiä siis nykyäänkin ap:n kanssa mutta se toinen oli vaan parempi. Tarvitseeko sitä sanoa ääneen? - mutta toki ap:n nainen vaihtaisi siihen toiseen mieheen, jos se vain olisi mahdollista. Se ei ole mahdollista, ihannemies on nykyään varattu ja valitsi toisen naisen, ja ap on ihan hyvä vaihtoehto. Kun ei sitä toista miestä saanut.
Ap kestää tämän totuuden vai onko liikaa informaatiota?
Vierailija kirjoitti:
Ääliö!
Samaa sanon minä! Luuletko että olet joku miesmaailman ihme naisille? Otit sitten ns. ihan hyvän ja kumminkin on tunteita toista naista kohtaan, hyvä pohja kyllä nykyiselle suhteelle. Olisi se "kakkosvaihtoehto" saanut työntää ne hernepussit sinun ruumiinaukkoihin. Enkä nyt tarkoita nenää.
Mikset ap eroa ja ota sitä parempaa ykkösvaihtoehto naista itsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Paitsi jos nainen varastaa miehen aikaa.
Aika paljon hoetaan ainakin täällä että naisten pitäisi alkaa nuorena suhteeseen ja tehdä lapsia koska biologia joten jos nainen tekee sen samalla tyytyen niin se on vain biologinen pakko.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kysytäänkö ja vastaanko, koska sen näkee kysymättäkin suhteen dynamiikassa.
Miten se näkyy?

Häh? Siis sinusta henkilökohtainen vastuu on sitä, että no kun kaikki muut hokee niin teen sitten?
En tajua miehiä. Heille "rehellisyys" eli toisen loukkaaminen on ok. Ei kukaan halua olla mikään kakkonen johon on vain tyydytty. Herää kysymys miksi mies on tässä suhteessa johon on joutunut ikään kuin kohtalon pakosta tyytymään. Ei kenenkäänt tarvi tyytyä yhtään kehenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tästä nyt jaksa provosoitua. 0/5
Kyllä tässä on kyseessä ihan oikea tapaus.
Sitten sinä olet ihan oikeasti idiootti.
M44.
Nyt ei ap auta muu kuin joku tosi suuri ja romanttinen ele millä lepytät naisesi ja annat ymmärtää miten rakas hän on.
No kylvit häneen epäilyksen siitä, että lähdet kävelemään kun joku parempi sattuu kohdalle. Ei ole mikään mahdoton skenaario, kerran tuolla on jo olemassa sellainen ihminen, jonka haluaisit mielummin. Entä jos tämä joskus haluaisikin sinut, nih.
Sori ap, mutta kuulostat sekä läheisriippuvaiselta että idiootilta. Kyllä naisystäväsi tajuaa ettei suhteellanne ole mitään tulevaisuutta ja kohta oletkin sinkku.
Vierailija kirjoitti:
En tajua miehiä. Heille "rehellisyys" eli toisen loukkaaminen on ok. Ei kukaan halua olla mikään kakkonen johon on vain tyydytty. Herää kysymys miksi mies on tässä suhteessa johon on joutunut ikään kuin kohtalon pakosta tyytymään. Ei kenenkäänt tarvi tyytyä yhtään kehenkään.
En minäkään halua olla kakkonen kenellekään, mutta mitä se kertoo ihmisestä, että jatkaa suhdetta tuollaisen tunnustuksen jälkeen? Ei ihan kaikki itsetuntopalikat kohdallaan.
Ihmiset tekee sinulle sen, mitä itse annat heidän sinulle tehdä.
Ymmärsikö varmasti oikein tuon kakkoshomman?
Jos nainen on jollekin "kakkosvaihtoehto", hän on mieluummin sinkku kuin siinä suhteessa. Hyvä että miehet ovat rehellisiä, että nainen pääsee lähtemään jos se ahdistaa. Tottakai se harmittaa naista että hän ehtii seurustella ja kehittää tunteita, ja sitten vasta myöhemmin tuo tulee ilmi. Paljon aikaa ja vaivaa menee tälläisiin
Nyt kyllä menet lepyttelemään sitä kakkosnaista. Kukkia, suklaata....jos sillä naisella on sinulle mitään merkitystä niin mars matkaan.
Itse en koskaan haluaisi olla mikään kakkosvaihtoehto sen enempää kuin varakaveri tai henkilö johon tyydytään paremman puutteessa. Kyllä itse lähden siitä, että suhteessa ollaan toistemme ykkösiä tai sitten ei olla suhteessa ollenkaan. Itseä loukkaisi jos mies sanoisi etten ole hänelle se kenet oikeasti haluaisi vaan korvike, kun ei saanut sitä ketä halusi. Sinulta ap mielestäni törkeää ja hyväksikäyttöä.
Ap ja naisensa ovat aikuisia ihmisiä. Molemmilla on menneisyys. Kumpikaan ei ole onnensa kukkuloilla heidän suhteestaan, ovat kuitenkin tyytyväisiä toisiinsa tai olivat. Nythän tilanne ei ole enää sama kun ap meni möläyttelemään sammakoita suustaan.
Hetki sitten he olivat tyytyväisiä suhteeseensa vaikka heidän suhteensa ei ollut elämää suurempi rakkaustarina. Jos se olisi ollut sellainen niin molemmat olisivat olleet pähkinöinä onnesta - se vaatii kaksi ja kipinät välille, energiaa ja säkenöivää voimaa, iloa. Se onnistuu vain jos kaksi samaa kohtaavat.
No, niin ei ollut eikä niin onnistu, ehkä se ihan ookoo statuskin on menetetty ap suhteessa.
(Minä löysin tuon tunteen, rakkauden mieheni kanssa. Kolahti. Elokuvista tuttu, en ajatellut niin käyvän, niin tuntevani. Se on - odottamatonta - ja yllättävää kun se tunne on edelleen tallella, vaikka olemme olleet yhdessä useamman vuoden.)
Paitsi jos nainen varastaa miehen aikaa.