Lue keskustelun säännöt.
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus? Kuinka monta vuotta haluaisit olla kotona? Mahdollisuudella tarkoitan taloudellisesti turvattua tulevaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta. Jos jäisit, millä alalalla työskentelet ja mikä on koulutuksesi?
Kommentit (650)
Se kuulostaa hirmu kivalta ja suorastaan lomalta tuo kotiin jääminen lapsen kanssa, mutta itse huomasin sen reilun vuoden aikana mitä kotona olin että todellisuudessa töihin mennään lepäämään ja kotiäitiys on työtä ilman taukoja.
Olin joka päivä siinä 16-17 maissa jo aivan loppu ja odotin miestä kotiin että pääsisin edes rauhassa syömään tai lenkille. Nyt kun lapsi on reilu 2v alkaa jo vähän helpottaa. Se 1-2v väli oli meille tosi rankkaa aikaa, kun lapsi hirveän vilkas, uhmakas ja ei ymmärrä.
En myöskään pidä ajatuksesta että eläkettä ei kerry jos olisi esim. joka lapsesta 5v kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Mä ihmettelen myös tylsistyjiä. Ja muuta eivät keksi vastapainoksi kuin töihin menon? Mä kyllä keksin miljoona kivempaa tekemistä kuin töissäpätemisen. Työ itselleni on kyllä osa elämää - aikansa kutakin - mutta lapset tärkeämpi osa ja aikaa olen heidän kanssaan halunnut viettää vauva- ja taaperovuosina. On taannut rauhalliset koululais- ja teinivuodet kun on kiintymyssuhteet kunnossa.
Jos väität, että lapsen kanssa kotona ei ole välillä kuolettavan tylsää niin oletan sinut epärehelliseksi joko itsellesi tai muille. Kysymys onkin siitä, onko se silti sen arvoista? Omalla kohdallani ei ole.
No ei todellakaan ole, paitsi jos olet erakkoluonne etkä mene mihinkään etkä halua tutustua uusiin ihmisiin.
-eriMuihin mammoihin ja puheenaiheena vaipat ja soseet?
En todellakaan ole erakkoluonne, ja siksi haluankin nähdä ihania ystäviäni ilman että tarvii huolehtia samalla jälkikasvusta. Leikkitreffit ovat kuolettavan tylsiä.
Etkö oikeasti tunne yhtään "muita mammoja"? Eiköhän ne vaipat ja soseet ole nopeasti käsitelty, kyllä siellä porukassa puheenaiheita riittää. Etkö itse keksi muuta puhuttavaa? Itse löysin papin, sairaanhoitajan, teknikon, ekonomin, lastenhoitajan, lääkärin ja opiskelijan kanssa paljonkin yhteisiä keskustelunaiheita vauvajuttujen lisäksi. Paljon laajemmat aihepiirit kuin töissä lähinnä teknistä jargoniaa ja valitusta pomoista.
Jos toisella vanhemmalla olisi niin hyvät tulot että voisi jäädä niin totta hemmetissä! Muistan aina lapsena kun äiti teki vuorotyötä eikä ollut "koskaan" kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisin. Mutta jotta oloni olisi turvallinen, miehen tulisi ostaa minulle lahjaksi oma velaton asunto (voidaan laittaa vuokralle) sekä tilille rahaa niin paljon että jos erotaan tänään pärjäisin loppuelämän. Hänen tulisi myös allekirjoittaa sopimus jossa päätetään että nämä varat eivät mene mahdollisessa erossa jakoon. Näitä rahoja ei käytetä normaalielämässä. Minulla täysi tasavertainen oikeus muihin tileihin, ei muuta avio-ehtoa. Miehen tulisi olla toisin sanottuna varakas ja antelias. Eli jäisin, mutta en niin että olisin miehen uhri ilman mahdollisuutta erota mikäli miehen käytös huononee. Miehet jotka ymmärtävät tämän ovat niitä hyviä.
Olen media-alalla.
Nyt kun lapsi on 10 niin jäisin, keksisin kyllä ihan hyvin itselleni puuhaa päiviksi. Silloin kun lapsi oli pienempi niin en olisi jäänyt, raskasta ja tylsää.
Olen juristi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Mä ihmettelen myös tylsistyjiä. Ja muuta eivät keksi vastapainoksi kuin töihin menon? Mä kyllä keksin miljoona kivempaa tekemistä kuin töissäpätemisen. Työ itselleni on kyllä osa elämää - aikansa kutakin - mutta lapset tärkeämpi osa ja aikaa olen heidän kanssaan halunnut viettää vauva- ja taaperovuosina. On taannut rauhalliset koululais- ja teinivuodet kun on kiintymyssuhteet kunnossa.
Jos väität, että lapsen kanssa kotona ei ole välillä kuolettavan tylsää niin oletan sinut epärehelliseksi joko itsellesi tai muille. Kysymys onkin siitä, onko se silti sen arvoista? Omalla kohdallani ei ole.
No ei todellakaan ole, paitsi jos olet erakkoluonne etkä mene mihinkään etkä halua tutustua uusiin ihmisiin.
-eriMuihin mammoihin ja puheenaiheena vaipat ja soseet?
En todellakaan ole erakkoluonne, ja siksi haluankin nähdä ihania ystäviäni ilman että tarvii huolehtia samalla jälkikasvusta. Leikkitreffit ovat kuolettavan tylsiä.
Etkö oikeasti tunne yhtään "muita mammoja"? Eiköhän ne vaipat ja soseet ole nopeasti käsitelty, kyllä siellä porukassa puheenaiheita riittää. Etkö itse keksi muuta puhuttavaa? Itse löysin papin, sairaanhoitajan, teknikon, ekonomin, lastenhoitajan, lääkärin ja opiskelijan kanssa paljonkin yhteisiä keskustelunaiheita vauvajuttujen lisäksi. Paljon laajemmat aihepiirit kuin töissä lähinnä teknistä jargoniaa ja valitusta pomoista.
On joillakin kavereillani lapsia, mutta emme puhu vaipoista ja soseista. Emme ota lapsia mukaan, kun vietämme hauskaa aikaa keskenämme. Toki eri asia jos joku meistä olisi yh.
En vietä aikaa työkavereidenkaan kanssa, kaverit tunnen ihan muualta. En ymmärrä miksi minun pitäisi väkisin viettää aikaa teknikkojen ja lääkärien kanssa rupatellen vain siksi että meillä on samanikäinen lapsi? Miksi se olisi peruste kaverustua?
Heti jos kotiäitiys tarkoittaisi sitä, että olisi rahaa tehdä asioita. Mihinkään tukiloukkoon en suostuisi. Jos olisi rahaa harrastaa ja matkustaa nykyiseen malliin, niin mielellään jäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Hienosti olet keksinyt satuja päästäsi. Ilmeisesti joillekin on vaikea käsittää, että aika monille se kotiäitiys ei ole mikään unelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin töissä olisin arvioinut, että äkkiä töihin takaisin. Nyt kun olen ollut 2+ vuotta lapsen kanssa kotona, ei olekaan kiire takaisin (täysipäiväiseen) työhön. Meillä kuluu aika hyvin, kun viihdytään yhdessä, lapsi on edellä kehitystään enkä haluaisi "hylätä" lasta isoihin ryhmiin hoitoon. Lisäksi huomasin, että olen painanut viimeiset kymmenen vuotta töissä burnoutin partaalla ja tämä henkinen hyvänolo on kallisarvoista, huino johtaminen pännii jo valmiiksi. Mutta elintasokustannusten nousu ajaa takaisin töihin jo heti loppukesästä, keikkaa olen koittanut saada, mutta sw työvoimapula on vain puheissa. Toista lastakin saa miettiä kovasti, että onko varaa. Korkeakoulutettu hoitoalalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Mä ihmettelen myös tylsistyjiä. Ja muuta eivät keksi vastapainoksi kuin töihin menon? Mä kyllä keksin miljoona kivempaa tekemistä kuin töissäpätemisen. Työ itselleni on kyllä osa elämää - aikansa kutakin - mutta lapset tärkeämpi osa ja aikaa olen heidän kanssaan halunnut viettää vauva- ja taaperovuosina. On taannut rauhalliset koululais- ja teinivuodet kun on kiintymyssuhteet kunnossa.
Jos väität, että lapsen kanssa kotona ei ole välillä kuolettavan tylsää niin oletan sinut epärehelliseksi joko itsellesi tai muille. Kysymys onkin siitä, onko se silti sen arvoista? Omalla kohdallani ei ole.
No ei todellakaan ole, paitsi jos olet erakkoluonne etkä mene mihinkään etkä halua tutustua uusiin ihmisiin.
-eriMuihin mammoihin ja puheenaiheena vaipat ja soseet?
En todellakaan ole erakkoluonne, ja siksi haluankin nähdä ihania ystäviäni ilman että tarvii huolehtia samalla jälkikasvusta. Leikkitreffit ovat kuolettavan tylsiä.
Etkö oikeasti tunne yhtään "muita mammoja"? Eiköhän ne vaipat ja soseet ole nopeasti käsitelty, kyllä siellä porukassa puheenaiheita riittää. Etkö itse keksi muuta puhuttavaa? Itse löysin papin, sairaanhoitajan, teknikon, ekonomin, lastenhoitajan, lääkärin ja opiskelijan kanssa paljonkin yhteisiä keskustelunaiheita vauvajuttujen lisäksi. Paljon laajemmat aihepiirit kuin töissä lähinnä teknistä jargoniaa ja valitusta pomoista.
On joillakin kavereillani lapsia, mutta emme puhu vaipoista ja soseista. Emme ota lapsia mukaan, kun vietämme hauskaa aikaa keskenämme. Toki eri asia jos joku meistä olisi yh.
En vietä aikaa työkavereidenkaan kanssa, kaverit tunnen ihan muualta. En ymmärrä miksi minun pitäisi väkisin viettää aikaa teknikkojen ja lääkärien kanssa rupatellen vain siksi että meillä on samanikäinen lapsi? Miksi se olisi peruste kaverustua?
Sulla ei taida olla paljon psykologista ymmärrystä ihmisluonnosta? Vertaistuki - never heard?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Ovatko myös isät, jotka eivät jää kotiin huonoja ihmisiä jotka eivät halua tutustua omaan lapseensa tai kehittää itseään? - Sivusta kiinnostunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Mä ihmettelen myös tylsistyjiä. Ja muuta eivät keksi vastapainoksi kuin töihin menon? Mä kyllä keksin miljoona kivempaa tekemistä kuin töissäpätemisen. Työ itselleni on kyllä osa elämää - aikansa kutakin - mutta lapset tärkeämpi osa ja aikaa olen heidän kanssaan halunnut viettää vauva- ja taaperovuosina. On taannut rauhalliset koululais- ja teinivuodet kun on kiintymyssuhteet kunnossa.
Jos väität, että lapsen kanssa kotona ei ole välillä kuolettavan tylsää niin oletan sinut epärehelliseksi joko itsellesi tai muille. Kysymys onkin siitä, onko se silti sen arvoista? Omalla kohdallani ei ole.
No ei todellakaan ole, paitsi jos olet erakkoluonne etkä mene mihinkään etkä halua tutustua uusiin ihmisiin.
-eriMuihin mammoihin ja puheenaiheena vaipat ja soseet?
En todellakaan ole erakkoluonne, ja siksi haluankin nähdä ihania ystäviäni ilman että tarvii huolehtia samalla jälkikasvusta. Leikkitreffit ovat kuolettavan tylsiä.
Etkö oikeasti tunne yhtään "muita mammoja"? Eiköhän ne vaipat ja soseet ole nopeasti käsitelty, kyllä siellä porukassa puheenaiheita riittää. Etkö itse keksi muuta puhuttavaa? Itse löysin papin, sairaanhoitajan, teknikon, ekonomin, lastenhoitajan, lääkärin ja opiskelijan kanssa paljonkin yhteisiä keskustelunaiheita vauvajuttujen lisäksi. Paljon laajemmat aihepiirit kuin töissä lähinnä teknistä jargoniaa ja valitusta pomoista.
On joillakin kavereillani lapsia, mutta emme puhu vaipoista ja soseista. Emme ota lapsia mukaan, kun vietämme hauskaa aikaa keskenämme. Toki eri asia jos joku meistä olisi yh.
En vietä aikaa työkavereidenkaan kanssa, kaverit tunnen ihan muualta. En ymmärrä miksi minun pitäisi väkisin viettää aikaa teknikkojen ja lääkärien kanssa rupatellen vain siksi että meillä on samanikäinen lapsi? Miksi se olisi peruste kaverustua?
Sulla ei taida olla paljon psykologista ymmärrystä ihmisluonnosta? Vertaistuki - never heard?
Ai jäisin kotiäidiksi että saisin vertaistukea muista kotiäideistä?
Vierailija kirjoitti:
Jos se kotiinjääminen on niin antoisaa, mikseivät äidit ja isät TAPPELE siitä kumpi saa jäädä kotiin? Miksi äidit on täytynyt jotenkin huijata, painostaa tai syyllistää sinne kotiin?
Monille kotiäitiys tai -isyys toki sopiikin ja siitä nauttivat, sitä en kiellä. Monille ei.
Täälläkin aikamoinen syyllistäminen menossa heti jos joku vihjaa, että kotiäitiys kuulostaa tylsältä.. kun ainoa oikea vastaus on se miten ihanaa se onkaan. Tirsk!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Hienosti olet keksinyt satuja päästäsi. Ilmeisesti joillekin on vaikea käsittää, että aika monille se kotiäitiys ei ole mikään unelma.
Ilmaiset itseäsi huonosti. Mitä satuja? Minusta tylsyyden hokeminen on satua. Ei sen tarvitse olla mikään unelma, mutta joku tylsyyskuittailu ei vakuuta. Tai huono omatunto vaiennetaan "oli niin tylsää, pää ei kestä, olen töissä parempi äiti" höpinällä.
Jos joku muu tekisi kotityöt ja keskittyisin lähinnä viettämään aikaa lasten kanssa + eläkettä ja säästöjä kertyisi mukavasti + mulla olisi paljon aikaa tehdä myös yksin omia juttujani + olisi aikaa romantiikalle
Jäin kotiin omasta halustani.
Lapset ovat jo isoja, mutta edelleen viihdyn kotona. En kaipaa pätkätyösilppua palvelualalla. Rahasta on välillä tiukkaa kun miehen palkkakaan ei ole aina kummoinen, mutta ei meillä nyt sentään kädestä suuhun eletä. Lapsille ollaan pystytty hankkimaan ja toteuttamaan lähes kaikki.
Viihdyn kotona, eikä minua haittaa siivota tai laittaa ruokaa.