47v eikä elämällä tunnu olevan enää mitään tarkoitusta. Kohtalotoverit ilmottautukaa..

Eikä kannata ajatella, ettei olisi kohtalotovereita, varmasti on. Mutta ketään ei myöskään kannata kadehtia, koska jokaisella on omat murheensa.

Netin kautta voisi löytyä juttuseuraa, ystäviä, vaikka ulkomailta, jos Suomen ympyrät ahdistaa.

Voi voi...minä olen 10 vuotta nuorempi, tai vähän enemmän, olen 35 ja voin kertoa että tunteet samat. Aika surullista. Elämän pitäisi olla parhaimmillaan. Vaan ei ole. Asuntolaina vielä ok, mutta kun sen päälle on 70000e ulosottovelkaa yritystoiminnan kariuduttua. Vakituinen työ on, mutta siitä menee velkoiin vain .n600e/kk. Eli maksan velkaa pois toistakymmentä vuotta. Tiedättekö mikä tässä on surullista. Se, että elämäni oli tässä. Saan heittää hyvästit esimerkiksi perheenperustamiselle. Kun velkaa on tässä ikävaiheessa niin paljon ettei loppua näy, on perhesuunnitelmat kuopattava. Elämä on tulevat vuodet vain selviytymistä. Ja asun siis maalla, eli asuntolainan ja tämän asumisen kustannukset suht pienet. Kaikki vaan meni päin helvettiä. Kyllä se välillä mielessä käy, että vaan luovuttaisi...