47v eikä elämällä tunnu olevan enää mitään tarkoitusta. Kohtalotoverit ilmottautukaa..

Kyllä minä 50-v odotan myös vanhuusvuosilta onnellista elämää.

ONpa negatiivisia ajatuksia tässä ketjussa. Ymmärrän jos on sairautta, tai masennusta. Mutta terveiden ihmisten ei pitäisi valittaa, ja olla noin pessimistisiä. Millaisen kuvan elämästä annatte lapsillenne, jos olette noin haluttomia elämään? Raha ei ole kaikki kaikessa, myös köyhä voi olla tyytyväinen ja onnellinen.

No hohhoijaa taas... Se nyt ei ainakaan onnea tuo, että vetää viinaa/lääkkeitä unohtaakseen tai turruttaakseen itsensä, lösähtää sohvalle syömään, lihomaan ja sairastumaan lisää.

Jos on rahahuolia, ulosottoa jne, niihin ongelmiin on vain tartuttava ja koetettava hoitaa ne itselleen parhaimmalla tavalla. Jos ei hoida, kaikki kaatuu päälle raskaimman kautta. Been there, done that.

Yleensäkin ongelmien ilmaantuessa niille on koetettava tehdä jotain. Netissä ruikuttaminen, kuinka kaikki on p:stä harvemmin tuottaa mitään hyvää.

Olen ollut raha-asioiden takia lähes niin pohjalla, kuin voi olla, mutta sieltä kuopasta on kiivetty ylöspäin ja pikku hiljaa pois. Kesti vuosia, mutta oli sen arvoista. Vakava sairastuminen parin perussairauden lisäksi on nykyinen olotila, mutta en todellakaan halua heittää lusikkaa nurkkaan.

Negatiivinen asenne ruokkii itseään, ja vaikka siinä voi hetken velloa, siihen ei pidä jäädä. Ei ympärillä olevat ihmisetkään jaksa kauaa kuunnella sellaista ihmistä, joka vain ruikuttaa, eikä edes yritä auttaa itseään.

Itselläni tuli sama 37 vuotiaana. Uskon, että se oli vähän etukäteen tullut neljänkympinkriisi. Minä, ikuinen liikunnan inhoaja, aloitin liikunnan ja ai että elämä alkoi hymyillä. En aio koskaan lopettaa :)

Ostakaa kitara. Kertainvestointi josta riittää hupia ja opeteltavaa hautaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

46v ja elämä edessä kirjoitti:

Hehe.. Nelikymppiset itkee elämäänsä, kun sitä on vielä toinen mokoma vähintään edessä. Terapiaa kaikille.

41v on 25v työvuotta jäljellä. Eli vuosia kun olet vielä kohtuu hyväkuntoinen. On tyhmää miettiä kuinka vanhaksi voisi elää. Laskepa mieluummin kuinka paljon on hyviä vuosia kun olet vielä kunnossa.

70v olet jo vanhus kaikilla mittareilla. Eli hyvää elämää on jäljellä 25v. Mä en anna arvoa eläkevuosille. Mitä iloa on vanhaksi elämisestä kun olet raihnainen köyhä vanhus? Ei musta ole ollenkaan paha kohtalo jos kuolee kohta eläkkeelle jäätyä.

Näitä on ollut ja aina voivotellaan kuinka se ei kerinnyt nauttia eläkkeestä. Siis nauttia mistä? Siitä kuinka toimintakykysi rapistuu iän myötä. Aina iloitaan kuinka elinaika on kasvanut. Mieluummin kuolisi 70v kuin eläisi 80v. Ei elämä jossain palvelutalossa vaikka kaikki olisi siellä kunnossa ole elämisen arvoista. Pelkkä kuoleman odotushuone.

Moni 70-v on vielä töissä. Moni 90-v elää kotonaan ihan toimintakykyisenä ja tyytyväinen.

Ihmiset ovat n. 1,5 vuotta elämänsä lopussa houdon piirissä.

Mielikuvasi on täysin väärä.

Oma mielikuvasi on väärä. Sukulaismies kuoli juuri jouluna ysikymppisenä, sairasti Alzheimeria yli 10 vuotta ja asui sen ajan laitoksessa, loput vuodet ymmärtämättä mistään mitään. Toinen sukulaismies on 75-vuotias ja hänellä on syöpä, ollut jo aivoverenvuoto, ei pysty kunnolla enää liikkumaan vaikka on ollut ikänsä liikunnallinen ihminen. Nautinnollisia viimeisiä vuosia.

Tottakai erot on suuret. Mutta tuo 1,5 vuotta on keskiarvo. Fakta.

Keskiarvo on keskiarvo ja se ei lohduta silloin kun sairaus iskee omalle kohdalle.

Ei sekään lohduta, että suree kymmeniä vuosia etukäteen.

Antaa sentään realistisen kuvan tulevasta, kaikki ei kuole nukkuessaan kivasti Kanarian reissun jälkeen sukulaisten ympäröimänä.

Nyt on synkkää,  nuori mies on hautaan valmis jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

46v ja elämä edessä kirjoitti:

Hehe.. Nelikymppiset itkee elämäänsä, kun sitä on vielä toinen mokoma vähintään edessä. Terapiaa kaikille.

41v on 25v työvuotta jäljellä. Eli vuosia kun olet vielä kohtuu hyväkuntoinen. On tyhmää miettiä kuinka vanhaksi voisi elää. Laskepa mieluummin kuinka paljon on hyviä vuosia kun olet vielä kunnossa.

70v olet jo vanhus kaikilla mittareilla. Eli hyvää elämää on jäljellä 25v. Mä en anna arvoa eläkevuosille. Mitä iloa on vanhaksi elämisestä kun olet raihnainen köyhä vanhus? Ei musta ole ollenkaan paha kohtalo jos kuolee kohta eläkkeelle jäätyä.

Näitä on ollut ja aina voivotellaan kuinka se ei kerinnyt nauttia eläkkeestä. Siis nauttia mistä? Siitä kuinka toimintakykysi rapistuu iän myötä. Aina iloitaan kuinka elinaika on kasvanut. Mieluummin kuolisi 70v kuin eläisi 80v. Ei elämä jossain palvelutalossa vaikka kaikki olisi siellä kunnossa ole elämisen arvoista. Pelkkä kuoleman odotushuone.

Moni 70-v on vielä töissä. Moni 90-v elää kotonaan ihan toimintakykyisenä ja tyytyväinen.

Ihmiset ovat n. 1,5 vuotta elämänsä lopussa houdon piirissä.

Mielikuvasi on täysin väärä.

Oma mielikuvasi on väärä. Sukulaismies kuoli juuri jouluna ysikymppisenä, sairasti Alzheimeria yli 10 vuotta ja asui sen ajan laitoksessa, loput vuodet ymmärtämättä mistään mitään. Toinen sukulaismies on 75-vuotias ja hänellä on syöpä, ollut jo aivoverenvuoto, ei pysty kunnolla enää liikkumaan vaikka on ollut ikänsä liikunnallinen ihminen. Nautinnollisia viimeisiä vuosia.

Tottakai erot on suuret. Mutta tuo 1,5 vuotta on keskiarvo. Fakta.

Keskiarvo on keskiarvo ja se ei lohduta silloin kun sairaus iskee omalle kohdalle.

Ei sekään lohduta, että suree kymmeniä vuosia etukäteen.

Antaa sentään realistisen kuvan tulevasta, kaikki ei kuole nukkuessaan kivasti Kanarian reissun jälkeen sukulaisten ympäröimänä.

Yhtä realistista on ajatella, että kuolee tänään liikenneonnettomuudessa. Ja yhtä hyödyllinen ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

46v ja elämä edessä kirjoitti:

Hehe.. Nelikymppiset itkee elämäänsä, kun sitä on vielä toinen mokoma vähintään edessä. Terapiaa kaikille.

41v on 25v työvuotta jäljellä. Eli vuosia kun olet vielä kohtuu hyväkuntoinen. On tyhmää miettiä kuinka vanhaksi voisi elää. Laskepa mieluummin kuinka paljon on hyviä vuosia kun olet vielä kunnossa.

70v olet jo vanhus kaikilla mittareilla. Eli hyvää elämää on jäljellä 25v. Mä en anna arvoa eläkevuosille. Mitä iloa on vanhaksi elämisestä kun olet raihnainen köyhä vanhus? Ei musta ole ollenkaan paha kohtalo jos kuolee kohta eläkkeelle jäätyä.

Näitä on ollut ja aina voivotellaan kuinka se ei kerinnyt nauttia eläkkeestä. Siis nauttia mistä? Siitä kuinka toimintakykysi rapistuu iän myötä. Aina iloitaan kuinka elinaika on kasvanut. Mieluummin kuolisi 70v kuin eläisi 80v. Ei elämä jossain palvelutalossa vaikka kaikki olisi siellä kunnossa ole elämisen arvoista. Pelkkä kuoleman odotushuone.

Moni 70-v on vielä töissä. Moni 90-v elää kotonaan ihan toimintakykyisenä ja tyytyväinen.

Ihmiset ovat n. 1,5 vuotta elämänsä lopussa houdon piirissä.

Mielikuvasi on täysin väärä.

Oma mielikuvasi on väärä. Sukulaismies kuoli juuri jouluna ysikymppisenä, sairasti Alzheimeria yli 10 vuotta ja asui sen ajan laitoksessa, loput vuodet ymmärtämättä mistään mitään. Toinen sukulaismies on 75-vuotias ja hänellä on syöpä, ollut jo aivoverenvuoto, ei pysty kunnolla enää liikkumaan vaikka on ollut ikänsä liikunnallinen ihminen. Nautinnollisia viimeisiä vuosia.

Tottakai erot on suuret. Mutta tuo 1,5 vuotta on keskiarvo. Fakta.

Keskiarvo on keskiarvo ja se ei lohduta silloin kun sairaus iskee omalle kohdalle.

Ei sekään lohduta, että suree kymmeniä vuosia etukäteen.

Antaa sentään realistisen kuvan tulevasta, kaikki ei kuole nukkuessaan kivasti Kanarian reissun jälkeen sukulaisten ympäröimänä.

Tuolla logiikalla myös nuori voi kuolla koska vaan. Itsekin tiedän 24 vuotiaana aivokasvaimeen kuolleen naisen. 70v on vielä todella hyvässä kunnossa ja veterä, eräs salikaverini on 71v ja vahvempi ja paikat paremmassa kunnossa kuin suurin osa 30v pleikkarin pelaajista. Moni sotaveteraani tekee vielä itse polttopuunsa reilusti yli 90 vuotiaana.

Olen liikkunut ikäni, opiskellut unelmieni ammatin, tehnyt töitä jne. Nyt ikää 45, hiukset lähtee, työt ei kiinnosta, liikkuminen on velvoite. Tänä aamuna havahduin mikä vituttaa eniten. Tuo keli. Ei aurinkoa, ei lämpöä. Kuraa soraa ja sälää, vettä tulee ja tuiskuttaa. Tämä ympäristö, miten täällä voi viihtyä. Lomilla elän kun pääsen aurinkoon ja kesällä sen pari kuukautta. Toinen tämä negatiivinen yhteiskunta, negatiivinen media jne. Suomea kun kattoo tänä päivänä, tämä on todella ankea paikka ihmiselle. Tiedän, moni asia on hyvin ja paremmin kuin afrikassa. Silti, ilmapiiri ja ympäristö on karsea.

Voi kun on masentavaa luettavaa nämä :(. Ei kellään ole helppoa ja kivaa elämää aina, jokaisella on omat ongelmansa, rahaongelmia, yksinäisyyttä, sairautta ja muuta. Pitää vain löytää sisältöä omaan elämään, jotain edes pientäkin positiivista jokaisesta päivästä. Ei tarvitse olla isoja asioita, joskus se hyvä asia voi olla, että tänään vain nukun, koska väsyttää. Huomenna käyn kaupassa ja ostan itselleni suklaata tai pullan. Seuraavana päivänä kävelylenkki metsään, vaikka viesti tai puhelu sukulaiselle tai ystävälle.

Jos pystyisi ajattelemaan, mitä läheiset ajattelisi, jos minua ei enää olisi, olisin vaikka tehnyt itsemurhan, mikä murhe se olisi niille, jotka jäävät suremaan. Aina joku jää teitä miettimään aivan varmasti, entinen työkaveri, naapuri, sukulainen.

Päivä kerrallaan. Päiviä on vielä edessä ja varmasti myös niitä hyviä päiviä, vaikka tällä hetkellä ei siltä tunnukaan.

46v ja elämä edessä kirjoitti:

Hehe.. Nelikymppiset itkee elämäänsä, kun sitä on vielä toinen mokoma vähintään edessä. Terapiaa kaikille.

No se kai se onkin, kun sitä on vielä niin paljon edessä, kun on kyllästyny tähän elämään.

Vierailija kirjoitti:

Olen liikkunut ikäni, opiskellut unelmieni ammatin, tehnyt töitä jne. Nyt ikää 45, hiukset lähtee, työt ei kiinnosta, liikkuminen on velvoite. Tänä aamuna havahduin mikä vituttaa eniten. Tuo keli. Ei aurinkoa, ei lämpöä. Kuraa soraa ja sälää, vettä tulee ja tuiskuttaa. Tämä ympäristö, miten täällä voi viihtyä. Lomilla elän kun pääsen aurinkoon ja kesällä sen pari kuukautta. Toinen tämä negatiivinen yhteiskunta, negatiivinen media jne. Suomea kun kattoo tänä päivänä, tämä on todella ankea paikka ihmiselle. Tiedän, moni asia on hyvin ja paremmin kuin afrikassa. Silti, ilmapiiri ja ympäristö on karsea.

Samaa mieltä. Kyllä se on suomalaisuus ja ilmasto isoin murheenkryyni. En ole keksinyt tapaa päästä Suomesta pois. Tarvisi työn, kielitaitoa ja sosiaalisia suhteita. Lisäksi on velvotteita kuten lapset. Vankina harmaassa suomenmaassa ja kuunnella uutisia kun suomi vajoaa kokoajan syvemmälle velka-ahdinkoon maailmanpelastajana.

Ihmekkös tässä alhainen syntyvyys. Minua ei yllätä yhtään. Nuoret on viisaita kun miettivät tekonsa seurauksia!

Vierailija kirjoitti:

Olen liikkunut ikäni, opiskellut unelmieni ammatin, tehnyt töitä jne. Nyt ikää 45, hiukset lähtee, työt ei kiinnosta, liikkuminen on velvoite. Tänä aamuna havahduin mikä vituttaa eniten. Tuo keli. Ei aurinkoa, ei lämpöä. Kuraa soraa ja sälää, vettä tulee ja tuiskuttaa. Tämä ympäristö, miten täällä voi viihtyä. Lomilla elän kun pääsen aurinkoon ja kesällä sen pari kuukautta. Toinen tämä negatiivinen yhteiskunta, negatiivinen media jne. Suomea kun kattoo tänä päivänä, tämä on todella ankea paikka ihmiselle. Tiedän, moni asia on hyvin ja paremmin kuin afrikassa. Silti, ilmapiiri ja ympäristö on karsea.

Tämä on totta. Suomi on hirveä mesta asua. Ei pelkästään ilmasto, vaan ihmisten asenne. Täällä sellaista aitoa positiivisuutta ei tule missään vastaan. Ihmiset on inhottavia ja kateellisia. Kukaan ei ole aidosti onnellinen.

Voi ei, kuulostaapa monen elämä kurjalta. Mitenkähän sitä voisi parantaa. En osaa antaa neuvoja, mutta kerron, mikä minusta, 50-vuotiaasta tekee elämästä ei vain elämisen arvoista, vaan suorastaan mahtavan ihanaa. Ja en todellakaan halua kehuskella eikä mitään sellaista, vaan ennemmin toivon, että jos joku tästä saisi jotain pientäkään vinkkiä oman elämänsä ja olotilansa paranemiseen.

Tärkeintä ja rakkainta mulle on perhe, eli mies ja jo aikuiset lapset. Ensi viikonlopusta on tulossa ihana, kun lapset kumppaneineen tulevat mökillemme viikonlopuksi. Tehdään hyvää ruokaa, ulkoillaan jos sää sallii, saunotaan ja ihan vain ollaan yhdessä. Miehen kanssa yleensä mökkeillään kahdestaan ja sekin on kivaa, mökillä on kiva "tuuskata", lämmittää uuneja ja ulkosaunaa, pestä kesällä mattoja ulkona juuriharjalla ja mäntysuovalla, käydä soutelemassa, uida jne. 

Ja jos jätetään perhe laskuista, niin sitten parasta on kulkea luonnossa, istua kannnnokassa ja juoda termarikahvit, kuunnella, katsella ja haistella luontoa ympärillä, bongata lintuja muita metsän eläimiä, marjastaa ja sienestää. Hyvää ruokaa rakastan ja onneksi myös liikuntaa, jooga on jo vuosien ajan ollut suosikkini. Käsityöt ja askartelu on mukavaa puuhaa, samoin kodin sisustaminen ja puutarhanhoito. Maalaamisessa saan purkaa luovuuttani (joo oli 7 kuviksesta, mutta kaikenlaista oppii kun haluaa) ja kirjoittamisessa sisäisiä tuntojani. Jos muuta ei huvita tehdä, niin lukeminen tekee aina hyvää.

Tulevaisuuden haaveita on vielä paljon: haluan matkustaa muutamaan paikkaan, esim. Islantiin ja Gotlantiin, lukulistalla on kymmeniä kirjoja ja niitähän tulee koko ajan lisää, ensimmäinen oma taidenäyttelyni lähestyy, pöytälaatikossa on muutama kirjantekele ja olisi mahtavaa saada edes yksi kirja julkaistua, haluan oppia kunnolla ranskaa ja sen jälkeen olisi kiva opiskella italiaa. Viimeistään eläkeiässä haluan omat kangaspuut. Haluan oppia soittamaan kitaraa, innostuin kun yksi tuttava, lähes 70 v alkoi opetella kitaransoittoa ja on kehittynyt nopeasti. 

Lisäksi haluan ihan vain nauttia elämän pienistä nautinnoista; nähdä auringonlaskuja ja -nousuja, nuuhkia luontoa kesäsateen jäljiltä, ihailla revontulia ja täysikuuta, tuntea iholla raikkaan syystuulen ja toivottavasti vielä kuulla lumen narskuvan kenkien alla. Haluan nauttia hyvästä ruuasta, ystävien ja perheen seurasta, joogasta kynttilänvalossa, pitkistä patikkaretkistä, ihanista luontaishoidoista, pihasaunan löylyistä. Eihän tässä elämässä ehkä ole mitään erityistä tarkoitusta tai sitten se tarkoitus on vain elää ja nauttia siitä mistä voi.

Miten hemmetissä täältä pääsee pois jos ei lotosta voita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

46v ja elämä edessä kirjoitti:

Hehe.. Nelikymppiset itkee elämäänsä, kun sitä on vielä toinen mokoma vähintään edessä. Terapiaa kaikille.

41v on 25v työvuotta jäljellä. Eli vuosia kun olet vielä kohtuu hyväkuntoinen. On tyhmää miettiä kuinka vanhaksi voisi elää. Laskepa mieluummin kuinka paljon on hyviä vuosia kun olet vielä kunnossa.

70v olet jo vanhus kaikilla mittareilla. Eli hyvää elämää on jäljellä 25v. Mä en anna arvoa eläkevuosille. Mitä iloa on vanhaksi elämisestä kun olet raihnainen köyhä vanhus? Ei musta ole ollenkaan paha kohtalo jos kuolee kohta eläkkeelle jäätyä.

Näitä on ollut ja aina voivotellaan kuinka se ei kerinnyt nauttia eläkkeestä. Siis nauttia mistä? Siitä kuinka toimintakykysi rapistuu iän myötä. Aina iloitaan kuinka elinaika on kasvanut. Mieluummin kuolisi 70v kuin eläisi 80v. Ei elämä jossain palvelutalossa vaikka kaikki olisi siellä kunnossa ole elämisen arvoista. Pelkkä kuoleman odotushuone.

Moni 70-v on vielä töissä. Moni 90-v elää kotonaan ihan toimintakykyisenä ja tyytyväinen.

Ihmiset ovat n. 1,5 vuotta elämänsä lopussa houdon piirissä.

Mielikuvasi on täysin väärä.

Tiedän useita erittäin hyvässä kunnossa - sekä fyysisesti että henkisesti – olevia, iloisia ja pirteitä ihmisiä, jotka asuvat kotonaan ja viettävät täyttä elämää vielä yli 95-vuotiaina. Syntymäpäivät ovat hauskoja tilaisuuksia, paljon vieraita, kukkia ja onnitteluja. Yhden ystäväni isoisä täytti 100 vuotta viime vuonna, järjesti isot juhlat shamppanjatarjoilun kera.

Samoin tunnen useita ihmisiä, jotka ovat omasta halustaan ja omaksi ilokseen tehneet töitä vielä yli 70-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen liikkunut ikäni, opiskellut unelmieni ammatin, tehnyt töitä jne. Nyt ikää 45, hiukset lähtee, työt ei kiinnosta, liikkuminen on velvoite. Tänä aamuna havahduin mikä vituttaa eniten. Tuo keli. Ei aurinkoa, ei lämpöä. Kuraa soraa ja sälää, vettä tulee ja tuiskuttaa. Tämä ympäristö, miten täällä voi viihtyä. Lomilla elän kun pääsen aurinkoon ja kesällä sen pari kuukautta. Toinen tämä negatiivinen yhteiskunta, negatiivinen media jne. Suomea kun kattoo tänä päivänä, tämä on todella ankea paikka ihmiselle. Tiedän, moni asia on hyvin ja paremmin kuin afrikassa. Silti, ilmapiiri ja ympäristö on karsea.

Samaa mieltä. Kyllä se on suomalaisuus ja ilmasto isoin murheenkryyni. En ole keksinyt tapaa päästä Suomesta pois. Tarvisi työn, kielitaitoa ja sosiaalisia suhteita. Lisäksi on velvotteita kuten lapset. Vankina harmaassa suomenmaassa ja kuunnella uutisia kun suomi vajoaa kokoajan syvemmälle velka-ahdinkoon maailmanpelastajana.

Suurin osa murheistasi on sellaisia, joihin et pysty itse vaikuttamaan. Miksi kuljetat niitä mukanasi? Työhön pystyt vaikuttamaan ja kielitaitoon, jos motivaatio on tarpeeksi suuri. Jos se ei ole, nuo ovat mukavasti esiin vedettäviä mutku/sitku -syitä.

Sosiaaliset suhteet eivät nekään ole pelkästään muiden harteilla. Lapset taas ovat asia, joka sinun oli otettava huomioon jo siinä vaiheessa, kun heitä ei vielä ollut.

Tuollainen käniseminen pistää vihaksi. Itse kukin joutuu ottamaan huomioon elämän realiteetit, mihin pystyy ja mihin ei. Miksi tavoitella sellaista, johon tietää jo valmiiksi, että resurssit eivät vain riitä? Miksi ei voi tehdä silloin elämästään niin hyvää, kuin pystyy?

Tuo kuulostaa siltä, että voi kun olisi viulu. Kun sen saa, voi kun osaisi soittaa.

Muistelen elämääni just alle 50-v, niin olisin silloin ollut samassa jengissä vuodattamassa. Söin masennuslääkkeitä jotka ei auttaneet, join kehnoon olooni ihan liikaa. Kyllästyin omaan surkeuteeni. Hakeuduin vertaistukiryhmään ja lopetin juomisen kokonaan. Viime hetkellä, työ vielä säilyi. Erosin omasta halusta pitkästä liitosta. se oli muodostunut myrkylliseksi meille molemmille. Etsin uusia, halpoja harrastuksia, sieltä tuli uusia kavereita. Aloin vastailemaan piloillaan nettideitti-ilmoituksiin ja sieltä löysin nykyisen mieheni.

Nyt olen oikeasti iloinen ja onnellinen nykyelämästäni. Välit omiin lapsiin parani kun lopetin tissuttelemisen ja kykenin keskittymään heihin, nyt tuovat lapsiaankin minulle hoitoon. Liitto on jotain ihan muuta kuin edellinen, kumpikin arvostamme toisiamme eikä tarvetta ilkeillä tai purkaa pahaa tuulta toiseen. terveyskin parani kun kiloja on kadonnut ja liikunta on mukavampaa. Jos silloin vajaa viisikymppisenä olin valmis kuolemaan nyt odotan innolla kohta alkavia eläkepäiviä.

Elämä heittää, ei aina vain kehnompaan suuntaan. Kannattaa oikeasti miettiä onko valmis luovuttamaan vai löytäisikö jotain voimia alkaa pienesti kääntämään suuntaa parempaan. Tuo kääntäminen tuo voimia tullessaan, tyytyväisyyttä ja onnistumisen tunnetta, se auttaa eteenpäin. Yksi elämä, itse sitä on ruorissa, ja vaikka kaikille ei yhtä siloista tietä ole tehty niillä omilla valinnoilla tänään vaikuttaa siihen tulevaisuuteensa. Tsemppiä!